toyota,

yleisin syy selkävaivoihin. Itse jouduin selkäleikkaukseen toisen toyotan aikaan, se oli 90 luvun puoliväliä. No ne jäivät viimeisiksi toyotiksi terveyssyistä. Tietääkseni muissa merkeissä ei näitä selkäongelmia ole ollut, paitsi ladassa aikoinaan kun ei penkin/ratin/poljinten etäisyyksiä millään saanut säädettyä yhtäaikaa kaikkia sopiviksi.
Toyota----> välilevytyrä.
9278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tupakoisit vähemmän ja liikkuisit enemmän. Pidätyskykykin paranee silloin.

Äänestä

Useimmissa Japskeissa on pykälittäin säätyvä selkänoja, jonka asentoa ei kovin mielellään muuttele. Lada Samarassa on portaattomasti kiekosta säätyvä selkänoja. Että tässä sitä taas ollaan....

Äänestä

Totta, sana ergonomia, ei ole vielä kantautunut Japaniin asti. Niinpä Toyotistit istuu saunajakkaralla ja kehuu kun on niin hyvät penkit.

Äänestä

Aihe tietysti arka tällä palstalla, mutta esimerkiksi Avensiksen kohdalla asia pitää paikkansa. Meikäläisellä on vm. 2004 Avensis, ja täytyy myöntää, että Avensiksen penkki ei ole niitä ergonomisimpia istuimia. Pitkänä miehenä ( 187 cm) minun on ollut vaikea löytää luontevaa ajentoa, ja erityisesti pitkillä matkoilla tämä on selvä rasite, vaikka auto muilta osin on ihan kohtuullinen.

Äänestä

No kerro nyt millä autolla sait selän kuntoon

Äänestä
  • Meni kortti lopullisesti (toistuva rattijuoppous) - sekin on Toyotan syy. Avioero menikin sitten akan piikkiin. Otti ja lähti toisen matkaan. Pääsi uuden Avensiksen kyytiin.

    Äänestä

Selälle ainakin aven penkki on mitä parhain, itsellä ei ole selkäongelmia ollut sen jälkeen ajaessa, kun tähän vaihdoin ja olen pitkä. Selkävaivoista on jo 25v kokemus ja ajamisesta jonkin verran pidempi, joten erilaisia autoja on tullut ajettua ja "koettua".
Sen sijaan reisitukea saisi olla enemmän, 500 km ja yli yhtäsoittoa tai lyhyellä tauolla, niin alkaa käymään jalkojen päälle.

Äänestä
  • Ajoin 800km avella, matka kesti viikon, ei pystynyt ajamaan kuin vähän yli 100 km päivässä. Selkä ei kestänyt. Nyt on alla audi a6 ja saman matkan teen päivässä. Selkä ei oireile ollenkaan. Kumpi siis syypää selälle? Ave on kait tarkoitettu vain kaupassa käyntiin.

    Äänestä

  • oiskohan noin kirjoitti:

    Ajoin 800km avella, matka kesti viikon, ei pystynyt ajamaan kuin vähän yli 100 km päivässä. Selkä ei kestänyt. Nyt on alla audi a6 ja saman matkan teen päivässä. Selkä ei oireile ollenkaan. Kumpi siis syypää selälle? Ave on kait tarkoitettu vain kaupassa käyntiin.

    Sulla on vanha vaiva: "Köyhän ainoo huvitus, on hyvä mielikuvitus."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tervehtynytkin kirjoitti:

yleisin syy selkävaivoihin. Itse jouduin selkäleikkaukseen toisen toyotan aikaan, se oli 90 luvun puoliväliä. No ne jäivät viimeisiksi toyotiksi terveyssyistä. Tietääkseni muissa merkeissä ei näitä selkäongelmia ole ollut, paitsi ladassa aikoinaan kun ei penkin/ratin/poljinten etäisyyksiä millään saanut säädettyä yhtäaikaa kaikkia sopiviksi.
Toyota----> välilevytyrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu