Suoria teitä saatava lisää Forssaan

Olisi huutava tarve mahdollisimman pitkille SUORILLE teille Forssassa. Miksikö? No siksi, että täällä on turhan paljon osaamatonta sakkia liikenteessä, jotka eivät osaa ilmoittaa kääntymisaikeistaan tai kaistanvaihdoistaan vilkkua käyttämällä muille. On kyllästyttävää, kun joukossa on näitä piittaamattomia
heikkolahjaisia, jotka eivät jaksa tajuta että liikenteessä on muitakin kuin he itse.
Kaiken huippuna on eräs sininen Punto, jossa puikoissa on blondi joka toimii blondin tavoin siinä, ettei tuosta kotterosta vielä havaintoni mukaan KERTAAKAAN ole löytänyt vilkkua.
Olisi jo aika, sillä aion mm. tuosta antaa vinkin poliisille koska haluan nähdä onko pikavoitolla vaikutusta
yhteisten sääntöjen omaksumiseen?
13416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se että osaamattomia on paljon,
moni luulee osaavansa ajaa kun on ajanut 200 000 km ja 10-20 vuotta autoa kolhimatta.

Vuonna 1993 keskimäärin ajettiin kolari 850 000 km ja silloin oli jotain yli 80 % henkilöitä jotka eivät ole koskaan kolaroineet, osalla tuli kolareita jopa kaksikin 10 vuoden aikana.
mistähän löytäis uudemman tilaston ?

Äänestä

Ei tosiaan ole ajotaidoilla pilattu Punton kuskia, kertaakaan ei vilkku toiminut läpi kylän ajaessaan, siinä sai moni arvailla tuon tekemisiä. Rekkarin numerot oli 700 tuossa purkissa, olikohan sama?

Äänestä
  • Tee nyt elämälläs jotakin muuta kuin ajele paikallisten Puntojen perässä. Se varmaan on ehtinyt ennen teitä soittamaan jo Paskalakeille kun on perverssin himonussija-ahdistelijan jahtaamana kaupungilla. Yrittää vaan eksyttää teitä näyttämättä vilkkua, mutta tunnutte ihan kohtuullisesti pysyvän puskurissa kiinni.

    Arvatkaapa kerran kumpi ilmoitus poliisia kiinnostaa enemmän? Että kun huvittaa kun tollaset tasapäät kuvittelee poliisien singahtavan tikkana paikalle kun annatte ilmoituksen vilkkua käyttämättömistä autoilijoista. Voi elämä.

    Ja jos perkele käännyn kaistalta mistä ei saa mennä kuin vasemnnalle. Niin keneltä on pois jo en käytä vilkkua? Tuleeko se jotenkin yllätyksenä vai kun auto kääntyy sinne vasemmalle?

    Äänestä

  • vilkkuahanuriin kirjoitti:

    Tee nyt elämälläs jotakin muuta kuin ajele paikallisten Puntojen perässä. Se varmaan on ehtinyt ennen teitä soittamaan jo Paskalakeille kun on perverssin himonussija-ahdistelijan jahtaamana kaupungilla. Yrittää vaan eksyttää teitä näyttämättä vilkkua, mutta tunnutte ihan kohtuullisesti pysyvän puskurissa kiinni.

    Vilkun käytöstä.

    Tai kysy Enskalta, kuinka vilkkua kuuluu käyttää.

    Taitaa harmittaa kun saa mainetta siitä että tekee tahallaan jatkuvasti toisten haitaksi väärin liikenteessä. Siellä säännöt on kaikille samat ja kyllä poliisia kiinnostaa vain se, jos joku tahallisesti rikkoo jatkuvasti sääntöjä. Minulla sattui olemaan noin 2-3 kilometrin matkan sama reitti kuin tuolla ko. Puntolla joten en ole ahdistellut ketään enkä myöskään ajanut puskurissa kiinni. Poliisit eivät singahda tuollaisesta ilmoituksesta paikalle, mutta he ottavat tiedot ylös ja puuttuvat jatkossa asiaan kun näkevät itse saman asian. Vai löytyyköhän siihen Puntoonkin vilkut sitten kun on poliisiauto taustapeileissä?
    Ja lopuksi, kyse ei ollut siitä, että olisi käännytty vain vasemmalle vievästä kohdasta ilman vilkkua, vaan tämä onneton mm. odotutti pitkän ajan turhaan sitäkin autoilijaa joka olisi tullut Siurilankadulta Helsingintielle. Ko. autoilija luuli Punton jatkavan suoraan tarjoustalolle päin niin kauan kunnes tämä kääntyi juuri ennen ko. autoa vilkutta oikealle. Näitä tilanteita oli useampikin, joten ei ole mitätön asia aiheuttaa jatkuvaa haitaa liikenteessä.

    Äänestä

  • Totesin asian kirjoitti:

    "mm. odotutti pitkän ajan turhaan sitäkin autoilijaa joka olisi tullut Siurilankadulta Helsingintielle. Ko. autoilija luuli Punton jatkavan suoraan tarjoustalolle päin niin kauan kunnes tämä kääntyi juuri ennen ko. autoa vilkutta oikealle. "

    kyllä sinä olet taitava, et varmasti koskaan joudu elämäsi varrella hankaluuksiin,
    kun,
    osaat lukea kanssa-autoilijoidenkin mielipiteet ja ajatukset,

    monenko autoilijan ajatukset ja kuinka kaukaa osaat lukea ?

    Äänestä

  • kolaritta 46vuotta.. kirjoitti:

    Tajusitko edes pointtia, että kun sitä vilkkua käytetään, niin silloin muiden ei tarvitse lukea sitä käyttävän ajatuksia? Taitaa olla fillari ja potkulauta sinulle sopivimmat kulkuvälineet tuolla ajatuksenjuoksulla

    Äänestä

",,,,jotka eivät osaa ilmoittaa kääntymisaikeistaan"

totta, jos laittaisivat kääntyessään vilkun vähintään 10 metriä ennen suojatietä, minä jalankulkija pysähtyisin ja antaisin tietä, muuten jatkan tien reunaa "kuin sokea" ja autoilijat joutuvat jarruttamaan.
Tiedän ei ne jarrut kerrasta kulu, mutta jos se kuuluu ajotyyliin, on sillä suuri merkitys kun auton tulee yli 150 000 km, voipi huolto ehdottaa jarrurempaa.

Moni laittaa siinä suojatien päällä kuitenkin, paljonko vilkku kuluu jos laittais 15m aiemmin ?

Toiseksi, eihän listeysalueilla keskustassa ole vuosiin edes nopeuksia mitattu, ei poliisilla riitä aikaa vilkunkäyttöön koska siitä ei voi antaa maksumuistutusta.

Äänestä
  • toista se oli silloin muinoin vorsasa, kun ylitti jalan tyhjää katua punasilla, kovilla sunnuntain yön talvipakkasilla. Jo oli poli isi paikalla huomauttamassa asiasta. vilkun käytöstä märistiin urakalla. oli jopa syksyisin pyöränvalokampanjoita, joiden aikana lamputtomille jaeltiin pikavoittoja.

    Nykyisin taitaa olla rallirarat siirtyneet keskustaan. Vilkku on jäänyt historiaan. Kuolemattomille lada ja mopopojille sataa junttiudesta glooriaa.mut hei se on vorsalaista elämäntyyliä. kyl mää pruukaan olla sitä miältä, et kartanonkarusta pitäis pulevartin sijaa tehrä moottoritiä, asenteen kun on jo kohrillaas, ny tarvittaas vaan lisää vauhtia.

    Äänestä

  • Jos jättää suuntamerkin (varsinkin tahallisesti ja toistuvasti) näyttämättä, siitä on säädetty rikesakko tai tietty määrä päiväsakkoja. Tästä löytyy oma pykälänsä tieliikennelaista.

    Äänestä

  • Tieliikennelaki kirjoitti:

    Jos jättää suuntamerkin (varsinkin tahallisesti ja toistuvasti) näyttämättä, siitä on säädetty rikesakko tai tietty määrä päiväsakkoja. Tästä löytyy oma pykälänsä tieliikennelaista.

    mutta käytäntö on toinen. Ja jos ratin takana tuttu tai kaveri jep jep..........................................

    Tahallisuuden ja toistuvuuden mittaaminen on vaikeaa....tuskin on listaa siitä kuka jättää käyttämättä vilkkua tai kuka ajaa risteyksessä oikoen vastaantulevan kaistalla jne. jos ei ole edes huomautettu.

    poliisi jättää paljon tieliikennerikkomuksia huomiotta. helpot hommat, työssä ei pidä pinnistellä.........................D

    Äänestä

kai vaihtoi kaistaa kun oli jalankulkija suojatiellä, tien urat hieman yllättivät,
hieman perä koski entisen postin kohdalla ja puolella olevaan liikenneakanatolppaan
ja taaimmaisesta ovesta alkaen loppupää ryppyyn.

auto pysähtyi vasta vammojaan katsomaan saarisen kenkän luona,
yritin kuvaa, valitettavasti matka ja pimeys teki siitä hyvin huonon.

liikennejakajatolppaan ei tullut mitään, onneksi oli harvinaisen vahvaa tekoa,
hyvä näin veronmaksajan silmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taitavampi kirjoitti:

Olisi huutava tarve mahdollisimman pitkille SUORILLE teille Forssassa. Miksikö? No siksi, että täällä on turhan paljon osaamatonta sakkia liikenteessä, jotka eivät osaa ilmoittaa kääntymisaikeistaan tai kaistanvaihdoistaan vilkkua käyttämällä muille. On kyllästyttävää, kun joukossa on näitä piittaamattomia
heikkolahjaisia, jotka eivät jaksa tajuta että liikenteessä on muitakin kuin he itse.
Kaiken huippuna on eräs sininen Punto, jossa puikoissa on blondi joka toimii blondin tavoin siinä, ettei tuosta kotterosta vielä havaintoni mukaan KERTAAKAAN ole löytänyt vilkkua.
Olisi jo aika, sillä aion mm. tuosta antaa vinkin poliisille koska haluan nähdä onko pikavoitolla vaikutusta
yhteisten sääntöjen omaksumiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu