(Yrittäkää jaksaa lukea koko juttu, sitähän opiskelijoilta vaaditaan...)
Minä olen aina ollut luonteeltani sellainen että en osaa päättää mitään itse. Tavakseni on tullut kysyä mahdollisimman monelta ihmiseltä mitä he tekisivät minun tilanteessani, ja heidän sanomisien perusteella päätän sitten itse mitä teen. Täällä hetkellä minulla on suuri ongelma edessäni joka päättää elämäni suuntaa jossakin määrin. Joten kysyn, mitä te tekisitte tässä tilanteessa:
Sinulla on pelkkä yläaste suoritettuna, huonoin arvosanoin. Mielessäsi on kaksi eri opin suuntaa, jotka muovaavat tulevan ammattisi. Ensimmäinen ammattisuuntaus mihin opiskelisit on varma ja helppo saada. Voit olla aivan varma että tulet saamaan siitä alasta valmistuttuasi työtä, mutta sinä et pidä tästä työstä kovin paljon. Et välttämättä vihaa tulevaa työtäsi, mutta et sen pahemmin rakastakkaan. Palkkasi olisi suomalaisen peruspalkka luokkaa.
Toinen vaihtoehto mihin opiskelisit on erittäin epävarma. Jos edes halua päästä opiskelemaan tätä toista vaihtoehtoa, sinun pitää painua iltakouluun nostamaan yläasteesta saamiasi huonoja arvosanoja. Kun niitä olet sitten (ehkä) saanut nostettuasi, menet ammattioppilaitokseen joka vain valmistaa sinua vielä tulevaan oppilaitokseen. Kun sitten olet kolme vuotta opiskellut ammattioppilaitoksessa, joudut uudelleen kolmeksi vuodeksi menemään tähän toiseen ammattiin valmistavaan oppilaitokseen. Tämän jälkeen kun olet koulut läpäissyt (ehkä), on erittäin epätodennäköistä että saat tältä alalta edes töitä koskaan. Mutta tämä ammatti johon olet opiskellut kovasti, on todellinen ihanne työpaikkasi. Hypit innosta joka aamu kun pääset töihin, rakastat työtäsi, eikä työn teko edes tunnu työltä koskaan. Pidät siitä niin kovasti.
Joten, otatko ammatin
A)Lyhyempi opiskelu, nopeammin valistut, varmasti tulet saamaan töitä tältä alalta, et pidä tästä työstä kovin paljon
B)Todella TODELLA paljon opiskelua, vaatimukset ovat korkeat, rakastat tehdä tätä työtä, työhön pääseminen opintojen päätyttyä kaikkea muuta kuin varma (ehkä et koskaan pääse edes tälle alalle töihin)
Itse seison tällaisen vaihtoehto ongelman edessä juuri nyt. Otanko varman vai epävarman tien?
Minä olen aina ollut luonteeltani sellainen että en osaa päättää mitään itse. Tavakseni on tullut kysyä mahdollisimman monelta ihmiseltä mitä he tekisivät minun tilanteessani, ja heidän sanomisien perusteella päätän sitten itse mitä teen. Täällä hetkellä minulla on suuri ongelma edessäni joka päättää elämäni suuntaa jossakin määrin. Joten kysyn, mitä te tekisitte tässä tilanteessa:
Sinulla on pelkkä yläaste suoritettuna, huonoin arvosanoin. Mielessäsi on kaksi eri opin suuntaa, jotka muovaavat tulevan ammattisi. Ensimmäinen ammattisuuntaus mihin opiskelisit on varma ja helppo saada. Voit olla aivan varma että tulet saamaan siitä alasta valmistuttuasi työtä, mutta sinä et pidä tästä työstä kovin paljon. Et välttämättä vihaa tulevaa työtäsi, mutta et sen pahemmin rakastakkaan. Palkkasi olisi suomalaisen peruspalkka luokkaa.
Toinen vaihtoehto mihin opiskelisit on erittäin epävarma. Jos edes halua päästä opiskelemaan tätä toista vaihtoehtoa, sinun pitää painua iltakouluun nostamaan yläasteesta saamiasi huonoja arvosanoja. Kun niitä olet sitten (ehkä) saanut nostettuasi, menet ammattioppilaitokseen joka vain valmistaa sinua vielä tulevaan oppilaitokseen. Kun sitten olet kolme vuotta opiskellut ammattioppilaitoksessa, joudut uudelleen kolmeksi vuodeksi menemään tähän toiseen ammattiin valmistavaan oppilaitokseen. Tämän jälkeen kun olet koulut läpäissyt (ehkä), on erittäin epätodennäköistä että saat tältä alalta edes töitä koskaan. Mutta tämä ammatti johon olet opiskellut kovasti, on todellinen ihanne työpaikkasi. Hypit innosta joka aamu kun pääset töihin, rakastat työtäsi, eikä työn teko edes tunnu työltä koskaan. Pidät siitä niin kovasti.
Joten, otatko ammatin
A)Lyhyempi opiskelu, nopeammin valistut, varmasti tulet saamaan töitä tältä alalta, et pidä tästä työstä kovin paljon
B)Todella TODELLA paljon opiskelua, vaatimukset ovat korkeat, rakastat tehdä tätä työtä, työhön pääseminen opintojen päätyttyä kaikkea muuta kuin varma (ehkä et koskaan pääse edes tälle alalle töihin)
Itse seison tällaisen vaihtoehto ongelman edessä juuri nyt. Otanko varman vai epävarman tien?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos olisin vasta yläasteelta päässyt nuori, niin lähtisin ilman muuta tuota pidempää kautta. Iästä riippuen joutuisin sitten harkitsemaan lisää. Kuinka kauan jaksaisin sijoittaa vielä opiskeluun, ettei valmistuminen veny eläkeikään. 6 vuotta ( iltakouluun käytetty aika) ei ole vielä mitään esim. alle parikymppiselle nuorelle.
Itse olen lähempänä kolmea kymmentä ja ensi syksynä alkaa vähintään neljän vuoden koulutus, koska omaan alaani en ollutkaan tyytyväinen. Minun alanvalintani aikanaan ei johtunut siitä, että nykyiseen olisi nopeampi tai helpompi tie, mutta käynee kuitenkin esimerkkinä, että huonosti valitsemalla saattaa joutua uudestaan koulun penkille. Vanhempiakin näkyy muuntokoulutuksissa vaikka kuinka.
Tuohon työpaikan saantiin en osaa sen tarkemmin ottaa kantaa. Itse en sitä pitäisi ihan ensimmäisenä kriteerinä. Kortistossa ei toki ole kivaa, mutta kyllä jostain (ilmeisesti kolmannen asteen?) koulusta valmistuneelle jotain hanttihommaa kohtuudella löytyy sillä aikaa kun hakee sitä unelma-ammattia vastaavaa työpaikkaa.
Mahtoikohan tästäkään sepustuksesta olla iloa.. Yhteenvetona: Valitse mielenkiintoisempi, jos vain millään rahkeet riittää. Ei tarvitse 10 vuoden päästä aloittaa alusta totaalisen kyllästyneenä.
"Jos olisin vasta yläasteelta päässyt nuori, niin lähtisin ilman muuta tuota pidempää kautta."
Olen 19v. Eli olisin silloin joku 25-26v kun opinnot saisi (ehkä) päätettyä, jos otan tämän pidemmän tien.
Eihän tuo alle kolmekymppinen mikä paha ikä ole, koska moni korkeammin koulutettu on ollut vanhempi kun koulut vihdoinkin loppuvat ja työelämä alkaa todenteolla. Ei tuota ikää noin nuorena kannata murehtia, koska työvuosia on vielä hurjasti edessä.
Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että on suuri bonus jos aamulla, tai koska sitten työt alkavatkin, on mukava mennä töihin.
Minä valitsisin sen pidemmän tien, mutta helppohan minun on sanoa. Jos valmistuisit joskus 25-vuotiaana, sinulla olisi vielä ainakin 35v työuraa edessä ennen eläkeikää. Eikö olisi mukavampi tehdä sitä työtä mistä todella pitää, eikä murehtia loppuikäänsä työssä josta ei pidä? Ethän halua että joka aamu/ ilta vituttaa mennä töihin?
Entä jos saat kenkää siitä "varmasta paikasta" muutaman vuoden päästä? Sitten olet taas hiukan vanhempi, edelleen ilman koulutusta ja taas saman ongelman edessä.
Itse olen 26v ja vakituisessa työpaikassa. Opiskelen kuitenkin lisää työn ohessa, koska koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
minä opiskelen vielä lukiossa (17v) ja numeroni varmasti riittävät yliopistoon, mutta valmistun sieltä (yliopistosta) noin 27 vuotta vanhana (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan)
kouluttautuminen minun unelmaammattiin kestää nimittäin 8v
Et voi sanoa, että numerosi riittävät VARMASTI yliopistoon. Yliopistoon ei nimittäin haeta päästötodistuksella, vaan ylioppilastodistuksella. Vaikka repisit koko lukioajan kymppejä, mutta yo-koe meneekin penkin alle, on ne kympit yhtä tyhjän kanssa. MUTTA todellisuudessa huonollakin yo-todistuksella pääsee sisään, sillä suurimmassa osassa koulutusohjelmista on pääsykoe ja pääsykoe todistus -kiintiöt erikseen. Ja muutenkin itse pääsykoe vaikuttaa yleensä eniten itse sisäänpääsyyn, koska myös haettaessa pääsykoe todistus -kiintiössä on pääsykokeen mentävä todella hyvin.
yliopistojen valintaoppaassa lukee (2002, s.202)
>
en muuttanut mitään.
ehken kirjoita L(10), mutta E:n(9) kirjoitan varmasti
Jyväskylään, mutta päteekö se myös Helsinkiin?
ei päde
yritän kyllä hakea Helsingin yliopistoon, mutta tuskin pääsen, lisäksi Jyväskylä on lähempänä kotia
Kyllähän sitä nyt fyysikoksi pitäisi alle 8 vuodessa valmistua :)
Siinä ajassahan ehtii jo väikkärinkin väsätä.
olet oikeassa, se kestää 5 vuotta, mutta ajettelin mennä vielä jatko-opiskeluun
Kannattaa ottaa tähtäimekseen se ala mistä pitää ja on kiinnostunut. Todennäköisesti joudut vielä useampaan kertaan vaihtamaan elämäsi aikana työtä ja ainakin tehtäviä alan sisällä. Opinnot on pääomaa mitä ei mikään voi sinulta ottaa pois.
En tiedä olenko realisti vai pessimisti, mutta tuo ensimmäinenkään vaihtoehtosi ei kuulosta minusta mahdottomalta. Se, että pääsee työhön, josta ei niin kovin paljoa pidä mutta jota kuitenkin voi tehdä työpävistä painajaisia näkemättä, on mielestäni jo ihan hyvä saavutus. Itse olen tehnyt montaa työtä joita itse olen inhonnut (tehdastyö liukuhihnan ääressä, puhelinmyynti, lehtien jako..) ja tässä vaiheessa osaisin jo arvostaa sitä että työ olisi edes siedettävää..
Uskon, että isoimmalle osalle ihmisistä työ on vain välttämätön paha. Ja iso osa heistä luultavasti haaveilee työstä, josta todella nauttisi. (Siksi kaikki varmaankin neuvovat sinua valitsemaan pidemmän tien..) Mutta jonkunhan nuo tylsemmätkin hommat on tehtävä, eikä haaveilla itseään kauaa elätä.. Eli jos homma on edes jollain tasolla tyydyttävä, kannattaa sitä harkita. Ehtiihän sitä vapaa-ajalla nauttimaan elämästä.. ;)
en halua sanoa mitä sinun tulisi tehdä, mutta minä valitsisin sen, mitä haluaisin enemmän tehdä eli tässä tapauksessa sen epävarmemman alan. Täällä ollaan vain kerran käymässä. :)
kaksi vuotta sitten vaihtoehdon A ja nyt lopetin koulun, koska en kertakaikkiaan pidä siitä ammatista ja harjoittelut ovat yhtä tuskaa! Joten valitse se mistä oikeasti pidät!