Lieksan lähihoiajia kouluttavassa oppilaitoksessa kiusaaminen on sallittua. Itse jouduin sekä opettajien että luokkatoverieni taholta koulukiusatuksi. Otin yhteyttä koulun henkilökuntaan, mutta mitään ei tehty. Kiusaaminen sai jatkua. Lopulta kiusaaminen alkoi olla niin sietämätöntä, että jouduin lopettamaan koulun. Lisäksi traumatisoiduin niin vaikeasti että jouduin vuosia käymään asian vuoksi terapiassa. Joten kannattaa välttää hakeutumista kyseiseen oppilaitokseen.
Lieksan sosiaalialalla kiusaaminen sallittua
kiusattu3
3250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ite kävin kone ja metallialan puoliks ja lopetin samasta syystä. Uskompa että kaikilla aloilla on samanlaista. Joten nyt on vain loikoilua päivästä toiseen. Kuulostaa mukavalta työläisen mielestä, mutta ei. Joudun kärsimään kiusauksesta koska haukkuja tulee nytkin joka suunnasta. Asiallehan ei mahda mitään, joten miksen vain olisi huoletta. No siksi, että ei tässä oo muuta ajateltavaakaan enää kuin ongelmat.
kiusattu3, tuo kiusaaminen saattoi olla onni onnettomuudessa; jos mielesi järkkyy tuon tasoisesta loukkauksesta, niin et tule ikinä selviämään sairaalamaailmassa.
millos tää on oikein tapahtunu? täällä oli viime vuonnakin samanlainen viesti.. oletkohan sama ihminen vai toinen uhri...??