Pentu syö paskaa, omaa ja toisen. Lenkillä yleensä ei mutta takapihalla kun toinen on tarpeillaan tai heti sen jälkeen. Koirat viihtyvät välillä pitkiäkin aikoja pihalla ja ei niitä voi kokoajan kytätä. Onko keinoja miten tämän saisi loppumaan. Jossain luki et ananaksen syöttäminen auttaisi mutta ei vaikuttanut millään tavalla. Katsoin myös koirakoulua jossa oli lippujuttu jonka avulla tämä voisi onnistua, mutta minusta tämä ei vaikuttanut oikein toimivalta ja hyvältä keinolta. Vinkkejä otetaan vastaan. Pennut 14 viikkoisia, kaksi sekarotuista poikaa. Toinen harrastaa tätä päivittäin, toinen ei ole paskasta yleensä kiinnostunut.
Pentu syö paskaa
10
1886
Vastaukset
- bhtgvtg5e4
Mutta voi johtua myös vääränlaisesta ruokinnasta eli pentu ei saa kaikkea tarvitsemaansa tai se saa jotakin ihan liikaa. Onko sen paino ok, onko sen uloste ok, onko se muuten terve ja MITÄ SYÖTÄT SILLE?
- Mietiskelijää
Syötän molemmille pojille Pedigreen penturuokaa, aiemmin oli pussi eukanubaa, ja sama homma oli silloinkin. Joskus saavat myös meidän tähteitä ja leipää yms, mutta olen ajatellut että pentu saattaa stressaantua niin pienistä asioista että ulosteen koostumus vaihtelee senkin takia. Yleensä kakka ok, välillä vähän löysää. Toinen pennuista, hieman pienempi ja pyöreämpi, toista saa syöttää enempi ja silti laihempi. Rakennekkin kyllä erilainen, kyse sekarotuisista pennuista, joten ei ihme että eivät kasva samaan tahtiin. Kokeilin laittaa ananasta ruokaan, mutta niin vaan jatkui paskan syönti. Terveitä on ja madotettuja, joten ei pitäisi siitä johtua. Ruokaa saavat tarpeeksi ja kulkiluut tuntuvat kun pehmeästi sivelee kylkeä. Eläinlääkärissä rokottaessa paino katsottiin ja ei eläinlääkäri siitä mitään sanonut ainakaan. Noin kymmenen kiloisia jössiköitä ovat molemmat. Olisiko muita konsteja. En usko että on ruoasta kiinni, enkä aio sen takia rueta todella kalliita koirakaupan ruokia ostamaan koska paskaa syötiin vaikka olikin koirakaupan eukanubaa keskikokoisille koiranpennuille. Pedigreen oppaita olen lukenut ja eläinlääkäriltäkin ruokaopas otettiin matkaan mutta vaikutti että pedigreen ruoka pitäisi olla OK, eikä mahan kanssa ole ollut ongelmia. Tätä ruokaa syötti myös kasvattaja pennuille pienempänä.
- piupaupalleroinen
Pentu 11kk ja syö p*skaa...
Komensin heti pentua.
Syötämme myös meidän pennulle Pedigreen penturuokaa.
Olen syöttänyt myös kuorittua raakaa porkkanaa.
Tänään annoin myös pari palaa mandariinia, jotka se hotkaisi muitta mutkitta.
Mikä tuo ananas juttu on?
Miten sen pitäisi vaikuttaa?
Ihan purkki ananastako olet syöttänyt?- 10KK:n PENN OMISTAJA
kaiken mailman idiooooototteja ei mitään vitun pedigreetä ei ihme että koiras syö paskaa , sillon syövät paskaa kun eivät saa ruuastaan tarvittavia ravintoarvoja,lue vaikka netin lääkäripalstoilta!!!! nyt mars lemmikkiliikkeeseen ostamaan oikeaa koiran ruokaa! pennulle ei ikinä mitään markettipaskoja kun ovat kasvavassa iässä!, jos ei ole varaa ostaa oikeaaa koiranruokaa niin luovu koirasta heti ! JA JOS SYÖTÄT KOIRALLE RAAKAA PORKKANAA NIIN SATUTKO TIETÄMÄÄN ETTÄ SE EI SULA SUOLISTOSSA????? MAHTAA OLLA KOIRALLA ORANSSIA PASKAA. PS. SÄÄLIKSI KÄY PENTUJANNE .
- Pennun omistaja myös
10KK:n PENN OMISTAJA kirjoitti:
kaiken mailman idiooooototteja ei mitään vitun pedigreetä ei ihme että koiras syö paskaa , sillon syövät paskaa kun eivät saa ruuastaan tarvittavia ravintoarvoja,lue vaikka netin lääkäripalstoilta!!!! nyt mars lemmikkiliikkeeseen ostamaan oikeaa koiran ruokaa! pennulle ei ikinä mitään markettipaskoja kun ovat kasvavassa iässä!, jos ei ole varaa ostaa oikeaaa koiranruokaa niin luovu koirasta heti ! JA JOS SYÖTÄT KOIRALLE RAAKAA PORKKANAA NIIN SATUTKO TIETÄMÄÄN ETTÄ SE EI SULA SUOLISTOSSA????? MAHTAA OLLA KOIRALLA ORANSSIA PASKAA. PS. SÄÄLIKSI KÄY PENTUJANNE .
Minulla on 6kk.ikäinen pentu ja syö kans kakkaa.
Pentu saa eläinlääkäriltä ostettua ruokaa,eli on kaikki vitamiinit plus muut tarpeelliset aineet,mitä pentu tarvitsee.Samoin ostan aikuisten koiran ruuan sieltä.
Nyt meillä on kova kontrolli että aitauksessa ei ole ainuttakaan kakka läjää,kerätään heti kaikki pois,kun koirat on olleet ulkona,eli monta kertaa päivässä.
Tämä on varmaan vaan joku vaihe,joka menee ohi,muilla koirillamme ei ole ollut tätä juttua. - ihansamamitäruokaa
Pennun omistaja myös kirjoitti:
Minulla on 6kk.ikäinen pentu ja syö kans kakkaa.
Pentu saa eläinlääkäriltä ostettua ruokaa,eli on kaikki vitamiinit plus muut tarpeelliset aineet,mitä pentu tarvitsee.Samoin ostan aikuisten koiran ruuan sieltä.
Nyt meillä on kova kontrolli että aitauksessa ei ole ainuttakaan kakka läjää,kerätään heti kaikki pois,kun koirat on olleet ulkona,eli monta kertaa päivässä.
Tämä on varmaan vaan joku vaihe,joka menee ohi,muilla koirillamme ei ole ollut tätä juttua.Meillä sakemanni söi paskansa 1vuotiaaksi asti, ainakin, siten myytiin pois enkä tiedä onko lopettanut.. sitä ei pystynyt enää katselemaan kun se ne valtavat läjänsä halulla söi, nuoli vielä jäljet maasta. Ja söi eläinkaupan kallista ruokaa... toiset koiramme eivät ole edes yrittäneet, ei pentunakaan.
- kakkakikkare
Meillä 4kk noutaja ja paska maistuu hänellekkin.
Ei ihan joka kasaa vetäsise naamastaan alas, mutta joka päivä kuitenkin.
Syö erittäin monipuolisesti, lihaa, nappuloita, viiliä jne.
Kokeile ripotella paskan päälle cayenne-pippuria, tai osta pennulle kauko-ohjattava sitruunapanta ja suihkauta aina kun on haukkaamassa herkkuaan. - kokenutsaman
ohi menevä vaihe. ulkona kannattaa ottaa herkkuja mukaan ja viedä niillä koiran huomio toisten jätöksistä, sitten ku ei enää kakkakasat kiinnosta niin kehut ja palkitset koiraa oikeasta tavasta.
Mekin ananasta kokeiltiin, sen pitäisi tehdä kakasta oahanhajuista, ettei koira enää söisi, ainakaan omaansa :D
mutta en tiedä oliko siitä meillä mitään apua, vai vähenikö se ihan itsestään. ihan purkki ananasta annoimme pienen palan pari kertaa päivässä. kannattaa kokeilla, ei se tapa :)- LK
Kyse ei todennäköisesti ole ruokavaliosta. Kun susi hoivaa pentujaan se syö ulosteet pesästä pitääkseen sen siistinä ja niin tekee myös koira, vaikka onkin aika kaukana esi-isästään. Vaihe voi jäädä päälle ja pesän siivoaminen siirtyy myös muualle.
Paskahan pitää sisällään vitamiinejä, proteiiniä ja muita koiralle hyödyllisiä aineita. Jos koira ei tarpeeksi saisi ravintoa se todennäköisesti tyytyisi syömään myös paskaa jos sitä olisi tarjolla. Koiran ensimmäinen muoto on ollut neandeerien kanssa symbioosissa elänyt tunkiosusi. Nimi tulee juurikin siitä mitä ajattelette, ne söi kaiken sen mitä ihmisen esimuoto tunkiolle kuskasi ja piti näin ihmisen tilukset puhtaana ja itsensä kylläisenä.
Hevosen yms. joiden jätöksiä luonnosta susikin löytää sisältää myös bakteereja jotka ovat koiran suoliston toiminnalle tärkeitä. On tapauksia joissa koira on kärsinyt suolistosairauksista ja mikään ei ole auttanut kunnes on päästy hevostalleille herkuttelemaan ja turkkikin kiiltää sen jälkeen.
Koiralle ei ole kovin haitallista napostella pökäleitä, mutta etovaahan se on. Varmasti oikein kouluttamalla koira oppii, mutta hankalaahan se varmaan on. Itse en ole joutunut tähän perehtymään kun meidän koira lopetti nämä leikit noin 4 kuukautisena. Itse varmaan lähtisin liikkeelle siitä, että aina kun koira käskystä jättää ulkona tortun rauhaan palkitsisin sitä. Pentua neuvotaan ruokkimaan 4-3 kertaa päivässä ja tuleehan sitä kamaa sillon useemmin uloskin enkä siis alkaisi mitään kotiopettelua tekemään ennen 6 kuukauden ikää jolloin ruokinnan voi hyvällä omallatunnolla vähentää 2 kertaan. Ulkona herkutteluun puuttuisin aikaisemmin.
Todennäköisesti koirasi kuitenkin lopettaa paskan safkaamisen ihan ittestään kunhan ikää tulee pikkusen lisää.
Se on normaalia.Yleensä menee ohi mutta voi jäädä
myös huonoksi tavaksi,joten toru jos se syö kakkaa!
Itse sanon koiralleni(se on aikuinen) jos se syö jotai mitä ei pitäisi:
ota pois! niin se sylkee sen ulos(:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613131Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa952112- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122