Soitinta vaihtamassa

Nyt olis tuo pioneerin DEH-7200SD koettuna. Soittimessa on todella hieno näyttö ja ääniasetuksetkin ovat kohtuullisen hyvät. Eihän tuokaan soitin ole tosi hifistelijälle kuin vanha kasettisoitin laadun puolesta, mutta tällaiselle perus harrastelijalle kuten minä soitin on ihan mukava. Soittimessa on kuiten puuttelliset kappaleiden selaustoiminnot. List napista saa hienon valikon esille josta voi valita kappaleen, mutta se ei jostain kumman syystä omaa sellaista ominaisuutta että kappalelista aukeaisi juuri soitettavan kappaleen kohdalta vaan lista alkaa aina kansion alusta. Samoin en tiedä onko siinä kirjaimella haku ominaisuutta ollenkaan muulla kuin iPodin kautta. Mikäli tiedätte saako nämä ominaisuudet soitettaessa levyltä tai usbilta niin tieto olisi tarpeen, mutta asiaan!

Haluaisin soittemelleni enemmän taajuskorjaimen kaistoja, sisäänrakennettu DSP:kin olisi tervetullut ja samoin reippaasti paremmat hakutoiminnot joten olen tullu siihen tulokseen että ehkä tuo Alpine-CDA-117Ri olisi parempi vaihtoehto. Siinä on kuiten parametrinen 7-kaistainen taajuuskorjain,DSP, mutta onko siinä mahdollista avata kappalevalikkoa parhaillaan soitettavan kappaleen kohdalta ja voiko siinä etsiä esim. kirjaimen perusteella kappale jolloin selaus nopeutuisi. Mikäli ei! Niin kertokaa minkälaiset hakutoiminnot siinä on ja mikä olisi Pioneerilta tai Alpinelta tuota vanhaa parempi soitin. Eli nämä ominaisuudet olisi hakusessa:

- DSP (ei välttämätön, mutta tervetullut)
- Hyvä kappaleidenselaus listan avulla
- 7-kaistainen parametrinen/graafinen
- Kääntyvä etupaneeli (ei välttämätön, mutta hienompi)

Ei mitään LCD näyttö soittimia!
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kunnollista kappalehakua ei ole kuin noissa näytöllisissä soittimissa (siis uloskääntyvä näyttö). Pioneerin rs88 vois olla kova sana sulle. Siinä on hyvä dsp, hyvä equ ja kääntyvä etupaneeli. Eikä hinnallakaan ihan mikään mahdoton.

Äänestä

pioneer deh-p88rs2 tollainen mulla on ja siinä on nuot sinun tarvitsemat ominaisuudet, ainoa miinus johon olen törmännyt tämän soittimen kanssa, niin se on se et siinä ei ole usb paikkaa, sen usb paikan saa kyllä siihen erillisellä adapterilla joka pioneerilla maksaa toista sataa, muuten hyvä soitin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin on kirjoitti:

Nyt olis tuo pioneerin DEH-7200SD koettuna. Soittimessa on todella hieno näyttö ja ääniasetuksetkin ovat kohtuullisen hyvät. Eihän tuokaan soitin ole tosi hifistelijälle kuin vanha kasettisoitin laadun puolesta, mutta tällaiselle perus harrastelijalle kuten minä soitin on ihan mukava. Soittimessa on kuiten puuttelliset kappaleiden selaustoiminnot. List napista saa hienon valikon esille josta voi valita kappaleen, mutta se ei jostain kumman syystä omaa sellaista ominaisuutta että kappalelista aukeaisi juuri soitettavan kappaleen kohdalta vaan lista alkaa aina kansion alusta. Samoin en tiedä onko siinä kirjaimella haku ominaisuutta ollenkaan muulla kuin iPodin kautta. Mikäli tiedätte saako nämä ominaisuudet soitettaessa levyltä tai usbilta niin tieto olisi tarpeen, mutta asiaan!

Haluaisin soittemelleni enemmän taajuskorjaimen kaistoja, sisäänrakennettu DSP:kin olisi tervetullut ja samoin reippaasti paremmat hakutoiminnot joten olen tullu siihen tulokseen että ehkä tuo Alpine-CDA-117Ri olisi parempi vaihtoehto. Siinä on kuiten parametrinen 7-kaistainen taajuuskorjain,DSP, mutta onko siinä mahdollista avata kappalevalikkoa parhaillaan soitettavan kappaleen kohdalta ja voiko siinä etsiä esim. kirjaimen perusteella kappale jolloin selaus nopeutuisi. Mikäli ei! Niin kertokaa minkälaiset hakutoiminnot siinä on ja mikä olisi Pioneerilta tai Alpinelta tuota vanhaa parempi soitin. Eli nämä ominaisuudet olisi hakusessa:

- DSP (ei välttämätön, mutta tervetullut)
- Hyvä kappaleidenselaus listan avulla
- 7-kaistainen parametrinen/graafinen
- Kääntyvä etupaneeli (ei välttämätön, mutta hienompi)

Ei mitään LCD näyttö soittimia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu