Iltalehden Helmi-liitteessä artikkeli buddhalaisesta maailmankuvasta, sivuilla 30-31. Otteita:
"Voidaksemme aloittaa buddhalaisessa hengessä matkan kohti sisällämme uinuvia mahdollisuuksia ja mielenrauhaa, on ensin opeteltava mielen hiljentäminen. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty.
Neuvot ajatusten kanssa kamppailevalle mietiskelijälle ovat kuitenkin lempeän kannustavia. Itseensä hermostumisen sijaan, tulee ajatusten antaa kulkea pään läpi ilman, että takerrumme tai kiinnitämme niihin huomiota. Näin voi matka kohti hiljentymisen taitoa alkaa.
Vaikka syvimmän sisimpämme löytäminen on haasteellisen tien takana, tuo mielen hiljentämisen taito välitöntä hyötyä arkielämäämme keskittymiskyvyn kasvaessa ja mielen kirkastuessa.
RAIVONPUUSKA VAI HYMÄHDYS?
Asenteesta riippuen voi sama kokemus saada yhden epätoivon partaalle toisen nähdessä siinä kasvun mahdollisuuden. Buddhalainen filosofia ei jaottele kokemuksia hyviin ja huonoihin (syntisiin/synnittömiin/toivottuihin/ei-toivottuihin), sillä vastoinkäymiset antavat tilaisuuden oppimiseen ja kasvuun. Oma mielentilamme voi ratkaista, saako joku meidät raivon partaalle tai vain hymähtämään huvittuneesti. Siksipä mielen syvyyksistä nouseva perusrauha vaikuttaa kaikkiin elämämme tapahtumiin.
--Jos opimme mielen hallinnan, syvempi tyyneys ja kirkkaus säilyvät silloinkin, kun odotamme myrskyjen ohi menoa.
VIHOLLINEN ON PARAS OPETTAJA
Vihan siemenet itävät helposti ihmismielessä. Buddhalainen ajatus vihollisesta parhaana opettajana voikin olla vaikea omaksuttava. Viha kuitenkin vahingoittaa juuri itseämme ja synnyttää loputtoman koston kierteen (johon liittyneinä itsellämmekään ei ole hyvä olla). Kielteiset tunteet tulisikin muuntaa rakentavampaan muotoon. Kanavoimalla tunteesta syntyneen energian oikein, voimme saada paljonkin positiivista aikaan.
-- Oppiessamme vilpittömästi iloitsemaan hyvän tekemisestä muille tuo se onnellisuutta paitsi buddhalaisen filosofian, myös länsimaisten tutkimusten mukaan."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.