Hassu juttu

En nyt ala kaunistelemaan yhtään, vaikka tiedän, että täällä on monia melko kärkeviä keskustelijoita, jotka ärsyyntyvät kaikesta ja purkavat pahaa oloaan kirjoittelemalla ilkeitä vastauksia.

Tarinani on siis sellainen, että olen ihastunut henkilöön, jonka kanssa en sovi ollenkaan yhteen.
Olen aina ollut (ja tulen olemaan) luonteeltani vähän villihkö tyttö, joka osaa halutessaan hölmöillä kiitettävästi. Juon joskus alkomahoolia (ja vähän liikaakin?), en ole mitenkään loistava oppilas koulussa, ja saan usein typeriä päähänpistoja ja ideoita.
Kun koulu alkoi syksyllä, päädyin samaan lukioon erään pojan kanssa, johon en ikinä uskonut ihastuvani. Hän ei ole klassisen komea, vaan suoranainen valionörtti, joka totaalisesti erottuu massasta. Hän on todella älykäs ja taitava juttelija. Hän ei juo eikä polta, loistaa kaikissa oppiaineissa ja on ns. kunnollinen poika. Lisäksi olemme kaikista asioista eri mieltä, emmekä usein ymmärrä toisiamme.
Kuitenkin olen huomannut, että taidan tosissaan välittää hänestä tosi paljon! Ajattelen häntä, kun hän ei ole paikalla ja huomaan heti, jos hänellä ei ole kaikki kunnossa ja jokin mättää. Tekisi niin mieli mennä lohduttamaan ja juttelemaan, mutta ujona tyttönä pysyttelen kuitenkin syrjässä tai jatkan jutustelua kavereiden kanssa. Haluaisin, että hän olisi ihastunut minuun :) Olen kuitenkin sitoutumiskammoinen, enkä muutenkaan osaa seurustella (kaikki suhteet ovat jääneet lyhyiksi). Luulen, että ko. poika on sitä henkilötyyppiä, joka haluaa vakaan, vakavan ja toimivan suhteen.

Onko kellään vinkkejä sen suhteen, miten toimisin jatkossa? En oikein osaa päättää, että lähestyisinkö tätä poikaa vai en.
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kyselennn kirjoitti:

En nyt ala kaunistelemaan yhtään, vaikka tiedän, että täällä on monia melko kärkeviä keskustelijoita, jotka ärsyyntyvät kaikesta ja purkavat pahaa oloaan kirjoittelemalla ilkeitä vastauksia.

Tarinani on siis sellainen, että olen ihastunut henkilöön, jonka kanssa en sovi ollenkaan yhteen.
Olen aina ollut (ja tulen olemaan) luonteeltani vähän villihkö tyttö, joka osaa halutessaan hölmöillä kiitettävästi. Juon joskus alkomahoolia (ja vähän liikaakin?), en ole mitenkään loistava oppilas koulussa, ja saan usein typeriä päähänpistoja ja ideoita.
Kun koulu alkoi syksyllä, päädyin samaan lukioon erään pojan kanssa, johon en ikinä uskonut ihastuvani. Hän ei ole klassisen komea, vaan suoranainen valionörtti, joka totaalisesti erottuu massasta. Hän on todella älykäs ja taitava juttelija. Hän ei juo eikä polta, loistaa kaikissa oppiaineissa ja on ns. kunnollinen poika. Lisäksi olemme kaikista asioista eri mieltä, emmekä usein ymmärrä toisiamme.
Kuitenkin olen huomannut, että taidan tosissaan välittää hänestä tosi paljon! Ajattelen häntä, kun hän ei ole paikalla ja huomaan heti, jos hänellä ei ole kaikki kunnossa ja jokin mättää. Tekisi niin mieli mennä lohduttamaan ja juttelemaan, mutta ujona tyttönä pysyttelen kuitenkin syrjässä tai jatkan jutustelua kavereiden kanssa. Haluaisin, että hän olisi ihastunut minuun :) Olen kuitenkin sitoutumiskammoinen, enkä muutenkaan osaa seurustella (kaikki suhteet ovat jääneet lyhyiksi). Luulen, että ko. poika on sitä henkilötyyppiä, joka haluaa vakaan, vakavan ja toimivan suhteen.

Onko kellään vinkkejä sen suhteen, miten toimisin jatkossa? En oikein osaa päättää, että lähestyisinkö tätä poikaa vai en.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu