oletteko kiinnittäneet huomiota siihen, minkä ikäluokan ihmisiä kuvataan yleensä kertovissa taiteen muodoissa, olipa sitten kyse kaunokirjallisuudesta tai elokuvista? Jos jätetään sivun laosille tarkotiettu tuotanto, niin nekilöiden ikäjakautuma menee suurion piirtein rajojen 15 vuotta - 45 vuotta.
Tuo 30 vuoden jakso ihmiselämässä on ilmeisestise aika, jolloin jotakin tapahtuu, sellaista, että siinä on kerrottavaa. On dramatiikkaa, jotka johtuu eri tason ihmissuhteista, seksi mukaan lukien, ansiotyöhln liittyvistä ongelmista, lasten kasvatuksesta jne. Nehän ovat kertovan taiteen parasta raaka-ainetta.
Tietenkin on mukana myös yli 50-vuotiaita. He ovat kuitenkin jo enemmän elämän sivustakatsojia. Heidän elämästään ei yleensä löydy ainakaan kiinnostavuuteen saakka ainesta jännityksen ja dramatiikan luomiseen, ei rakkaustarinoita, ei muutakaan. Tasainen vanheneminen ei ole dramatiikan aihe. Vanheneva ihminen voidaan kyllä kuvata hyväntahtoisena hymyilyttävnä omiin ajatuksiinsa vaipuneena hömppänä, mutta siinähän ei ole mitään jänntystä.
Kuinka moni meistä tässä iässä löytää kertovasta taiteesta oman ikänsä ihmisen, johon voi samaistua?
Kuvaavassa nä'köistaiteessa näkee myös vanhempaa sukupolvea. Vanhemman sukupolven ihminen kuvataan siinä sitten tosiaan vanhan näköiseksi. Poikkeuksina ovat varta vasten teetetyt muotokuvat.
Me 70 -laiset emme ole kai kovin antoisia taiteen kuvauksen khteiksi vai mitä?
Tuo 30 vuoden jakso ihmiselämässä on ilmeisestise aika, jolloin jotakin tapahtuu, sellaista, että siinä on kerrottavaa. On dramatiikkaa, jotka johtuu eri tason ihmissuhteista, seksi mukaan lukien, ansiotyöhln liittyvistä ongelmista, lasten kasvatuksesta jne. Nehän ovat kertovan taiteen parasta raaka-ainetta.
Tietenkin on mukana myös yli 50-vuotiaita. He ovat kuitenkin jo enemmän elämän sivustakatsojia. Heidän elämästään ei yleensä löydy ainakaan kiinnostavuuteen saakka ainesta jännityksen ja dramatiikan luomiseen, ei rakkaustarinoita, ei muutakaan. Tasainen vanheneminen ei ole dramatiikan aihe. Vanheneva ihminen voidaan kyllä kuvata hyväntahtoisena hymyilyttävnä omiin ajatuksiinsa vaipuneena hömppänä, mutta siinähän ei ole mitään jänntystä.
Kuinka moni meistä tässä iässä löytää kertovasta taiteesta oman ikänsä ihmisen, johon voi samaistua?
Kuvaavassa nä'köistaiteessa näkee myös vanhempaa sukupolvea. Vanhemman sukupolven ihminen kuvataan siinä sitten tosiaan vanhan näköiseksi. Poikkeuksina ovat varta vasten teetetyt muotokuvat.
Me 70 -laiset emme ole kai kovin antoisia taiteen kuvauksen khteiksi vai mitä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä silmä lepää paremmin nuorten kuin ikäistemme näköisissä ihmisissä.
Täällä on saanut tuntumaa mitä kaikkea ikäisemme osaa, kielen käyttö joskus hyvin epämiellyttävää, käytetään NIKKEJÄ joista toinen sukupuoli onkin kirjoittaja, kuten nytkin avaaja on nainen!
Hyvä vaan ettei ainakaan tämä kopla ole isommin esillä, voisi luulla tai tulla väärään johtopäätökseen, että kaikki Suomen seniorit ovat sekavia ja peräti ilkeitä.
että tällä "taiteilijalla" on monia miestenkin hikkejä ja lisäksi puskissa laukoo , tukenaan toinen samaa kaliiperia oleva.23
muista kommenteista, ja välittämättä aloittajan sukupuolesta, yritän päästä asiaan. Siis objektina taiteessa on nuori ihminen.
Kautta linjan niin on, kuvatessaan jossakin romaanissaan henkilöitä, on kyseessä vielä nuori ihminen-set.
Samoin niinkuin aloittaja mainitsee muotokuvissa on tilauksesta tehty vanhan merkittävän henkilön muotokuva.
Sitten itse tekijät. Ikä ei rajoita taiteen tekemistä, siitä ei jädä eläkkeelle, taidehistoriasta sen tiedämme.
Meillä täällä Suomessa on pari naistaiteilijaa kirjallisuuden alalta, jotka ovat kohdistaneet tuotantonsa juuri vanhenevaan itseensä. Hiljattain Panu Rajalan haastattelema Aila Meriluoto ja runoudessaan myös Eeva Kilpi.
Omakohtaisesti koettuna molemmilla, Eeva Kilvellä riipaisevan suoraan--- kauniisti,---- omaa fyysistä rappeutumistaan ujostelematta.
Aila Merluoto taas huudahtaa: * Hitto, mä olen elänyt!* Rohkeita ja rehellisiä taiteilijoita, samaa rehellisyyttä näkee myös Helene Shjerfbäckin viimeisissä omakuvissa.
Me saamme olla kokijoita, emme voi odottaa muiden olevan meistä niin kiinnostuneita, me teemme itse elämämme.
...olenkin epäillyt... sinulle.
Tämä havumetsien mies tunnusti jossain ketjussa ja ei ole ss.
Hampaattomia
Monipuolinen kirjallisuuden taitaja ja erityisesti runoilija on v.28 syntynyt Lassi Nummi, jonka luomisvoima on vielä voimallista. Tällä palstalla on meitä puiden ystäviä, ja puusta Nummen runoissa on tehty väitöskirjakin. Luonto ja ihminen, usko ja ihminen, nyt vanhemmalla iällä lapset, siinä keskeisiä aiheita.Viimeiset kokoelmat koskevat yhdessä vanhenemista ja isoisänä oloa.Laitan pari usein kuolinilmoitukissa siteerattua kohtaa.
Tuon vihreän kentän yli, tuonne tummien puiden siimekseen. Noinko lähellä ne olivatkin?
Kaiken aikaa?
Eikä kukaan ole keneltäkään poissa, kun mustarastas laulaa.
Pari vuotta sitten ilmestyi v. 25 syntyneen Arne Nevanlinnan ensimmäinen varsinainen romaani, Marie. Hän on kyllä kirjoittanut muistelmia ja tietokirjoja. Marie oli Finlandia-ehdokkaanakin. Se kertoo alunperin ranskalaisesta suomenruotsalaiseen sukuun naidusta 100-vuotiaasta Mariesta, teoksessa limittyvät hänen rikkaat muistonsa ja vanhan naisen yksitoikkoinen elämä hoitokodissa.
Ikääntynyt osaa kuvata parhaiten sanallisesti vanhuutta sisältä käsin , kuvataiteessa lähtökohta on erilainen. Tietysti ulkopuolinen eri ikäluokan tarkkailija näkee toisissa ihmisissä sellaisia puolia, joita hän ei itse ehkä näe.
ajan ja ikuisten kysymysten rehellinen tulkki. Teoksessaan Requiem hän kilpistää sanomansa upeasti, irti fyysisyydestä, joka ei niin tärkeä ole, ainakaan minulle.
Tänä päivänä me lähestymme sinua, tuntematon
tämän päivän sanoin
maailman syvyydestä me etsimme sinua, käsittämätön
tämän päivän sanoin
me etsimme tajunnastamme sinun kuvaasi, pyhä näkymätön
tämän päivän sanoin
me katsomme pimeyteen, uloimpaan ja sisinpään
ja kun jotain häämöttää siellä
me näemme sen kuin kuvastimesta
arvoituksen tavoin
Meillä on vain nämä sanat
muinaiset sanat
ja tämän päivän sanat.
Nim.Havumetsien mies nähtävästi osaa muine nimimerkkeineen hyönäyttää hyväuskoisia ja pyrkii sen tekemään. Ei kannattaisi mennä lankaan noin helpolla.
Hilemakin samoja kameleontteja, pirtissä eri nikillä ja täällä touhuaa millon milläkin
Hah-hah-haaaaaa! Tuo kirjoittaja näkyykin olevan vielä aika kokematon tällä palstalla. Menestystä salapoliisityössä, muittenkin kohdalla!
2010 ilmestynyt Arne Nevalinnan, Hjalmar ei taida olla samaa luokkaa kun Marie. Siina peilataan ns varakkaamman perheen johtavaan virkaan nousseen pojan ja varattomista lähtökohdista yksinhuoltaja äidin sotaorvonkin mieluusti syrjäänvetäytyvän miehen elämän kulkua. Kovin syvällinen ei vastakkainasettelu ole, joissakin kohdin lukiessa tulee tunnelma kun yksinhuoltaja äidin poika saisi vain osan elämän antamista armopaloista muiden henkilöiden myötävaikutuksella. Elämän kaidalla tiellä hän kuitenkin pysyi.
Taiteiden merkkihenkilöt näkivät, tunsivat ja maalasivat hyvin usein vanhenevia henkilöitä teoksissa joissa näkyi vanhenevan ja nuoren sukupolvien välinen ero. Parhaita teoksia on tämä Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä (1887)
kullervokalervonpoika.wordpress.com/.../
Kun avaat linkin näet loppuosassa juuri Ruokolahden eukoista maalauksen. Kasvoissa näkyy selvästi usein kovan elämän jättämät uurteiset kasvot. Siitä huolimatta maalaus on puhutteleva kun sitä tarkastelee.
Miksi tämän päivän taiteilijat haluavat maalata abstrakteja tauluja, ainakaan minua ei värisommitelmat pahemmin kiinnosta.
Näin sitä aamuhämärissä käy, linkki ei ole ihan oikea, jos haluatte tutkivin mielin katsoa maalausta Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, googlettakaa ihan maalauksen nimellä.