Mitä iltapalaksi?

Jospa täältä löytyisi vinkkejä :)
Eli olemme juuri aloittaneet kiinteiden maistelun, tai no, pojan mielestä menis jo lautasellinen sosetta, mutta kuitenkin, olen nyt huomannut tällaisen asian, kun meillä ollaan aina nukuttu suhtkoht huonosti, ja aloitinkin silloin vellin annon jo pikkuisen etukäteen, ja meillä se pidensi ja rauhoitti yöunta selkeästi, että kun poitsu saa illalla vimpaksi pullon velliä, niin eka herätys on vasta 2-4 välissä yöllä (vertailuksi että pelkällä maidolla eka herätys viimeistään keskiyöllä sitten kahdelta, neljältä, kuudelta) sitten maitoa naamariin, ja sitten hän herää 7-8 maissa. Mutta siis asiaan, nyt olen siis antanut lounasaikaan kasvista (bataattia, perunaa, parsakaalia tms.) ja sitten illemmalla, kuudenmaissa hedelmäsosetta, ja näinä iltoina, kun hän on saanut vielä tuolloin kuudenmaissa sosetta ja siihen maitoa päälle ja kasilta vellin, poitsu nukkuu läpi yön, herää siis 7-8 maissa. Mietin vaan, että onko tuo hedelmäsose hyvä antaa "noin myöhään" vai pitäiskö keksiä jotain muuta? Itse jotenkin miellän hedelmäsoseet ns. jälkiruuiksi tai "herkuksi" Kun viljatuotteitakaan ei vielä saa antaa, niin en voi tuota hedelmää vaihtaa esim. puuroonkaan..
Mitä mieltä olette?
Ei varmaan tarvitse sanoa, että ESIKOISEN kanssa näitä juttuja pähkäilen ;)
6415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...siitähän se luonnollinen siirtymä puuroon sitten onnistuu, kun se tippa puuroa sotketaan sen hedelmäsoseen sekaan. Ja pikkuhiljaa nostetaan puuron määrää ja vähennetään soseen määrää..

Meillä puoli vuotias syö edelleen puurossa puolet hedelmä tai marja sosettaa aamuin illoin, sillä pelkkä puuro on kurjan makuista (minun mielestäni) ja puuro on hitaasti sulavaa ravintoa, eli hedelmä seassa nostaa verensokerin heti syönnin päälle korkeammaksi, jolloin lapsi tulee heti syönnin päälle tyytyväiseksi ja väsyneeksi. Pelkkä puurohan tai velli (siis vilja) vapauttaa energiansa hyvin hitaasti, maha silläkin täyttyy varmasti, mutta verensokeri nousee tasaisesti vasta tuntien kuluttua syönnistä ja pysyy korkeana pitkään, kun taas marjojen tai hedelmän jälkeen verensokeri on korkeimmillaan heti puolentunnin kulutta syönnistä. Ja tämän takiahan viljaa ja lihaa ei suositella ensimmäisinä kuukausina syötäväksi, ovat sen verran vahvaa evästä, todella rasittavia suolistolle.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksesta! :) :)
    Enpä tullutkaan ajatelleeksi että taidankin olla "oikeilla jäljillä", eli hetken päästä voin alkaa sekoittelemaan siihen hedelmään puuroa :) Ei taida hissi kulkea mulla ihan ylös asti juuri nyt ;D
    Pitäisiköhän sitten luopua siitä iltavellistä ja antaa hedelmäpuuro myöhemmin ja antaa vaikka maitoa siinä kuuden maissa kun nälkäänsä huutaa..? Hmm.. :)

    Äänestä

  • hedelmäsose kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksesta! :) :)
    Enpä tullutkaan ajatelleeksi että taidankin olla "oikeilla jäljillä", eli hetken päästä voin alkaa sekoittelemaan siihen hedelmään puuroa :) Ei taida hissi kulkea mulla ihan ylös asti juuri nyt ;D
    Pitäisiköhän sitten luopua siitä iltavellistä ja antaa hedelmäpuuro myöhemmin ja antaa vaikka maitoa siinä kuuden maissa kun nälkäänsä huutaa..? Hmm.. :)

    Vellin kanssa on kaksi koulukuntaa. Niistä valitset sen joka käy omaan ajatusmaailmaasi paremmin.

    Jotkut suosivat velliä, koska on helposti pullosta annettava ruoka, jolla saadaan lapsi tankattua tukevammin ihan viimehetkellä, eli sängyssä nukahtaessa, näin toivotaan nälän pysyvän mahdollisimman pitkään poissa.

    Toiset eivät suosi velliä, koska katsotaan (kuulun siis näihin), että lasta ei ole mielekästä missään vaiheessa opettaa varsinaisen ruuan syöntiin muualla kuin ruokapöydässä. Sänkyyn annettavaa, täysin turhaakin velliä, siis pidetään yhtenä syynä väärien ruokatottumusten oppimiseen ja myöhempään ylipainoisuuteen.

    On aivan sama missä pari kuukautinen lapsi saa ruokansa, mutta jos vellistä tulee lapselle tapa, jota ilman ei osata nukahtaa, on vaarana, että lapsi edelleen vuoden ikäisenä syö vuoteessaan ja vain tavan vuoksi.

    Velli käy laimeampana kuin puuro tietenkin luonnollisena viljoihin tutustumisena, siitä on hyvä siirtyä puuroon, mutta vellille en näe mitään perustetta antaa enää kun lapsi syö puuroa (huom: siis vain me jotka pidämme velliä väärien ruokatottumusten syynä, emme näe).

    Velliä siis kyllä, minunkin mielestäni, kun lapsi vasta tottuttelee viljoihin. Mutta mikään pakko sitä ei ole antaa sänkyyn, mutta sekin on ihan sama silloin kun lapsi on vasta niin pieni. Mikä estää kuuden aikoihin antamasta maitoa ja iltapalalla hedelmäsosetta ja velliä muualla kuin sängyssä, jos aloit nyt pelkäämään sitä, että lapselle tulee tapa syödä sängyssään.

    Kun lapsi jo syö puuroa, velli on täysin turhuke.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En alkanut pelkäämään tällaista "sänkysyömistä", koska poitsu ei ole kertaakaan elämässään syönyt sängyssä yhtään mitään, paitsi tuttia ;)

    Äänestä

  • hedelmäsose kirjoitti:

    En alkanut pelkäämään tällaista "sänkysyömistä", koska poitsu ei ole kertaakaan elämässään syönyt sängyssä yhtään mitään, paitsi tuttia ;)

    ...vaikka pian lapsesi oppiikin käyttämään itse tuttipulloa ja olisi pirun helppoa vain viskata pullo lapselle seuraksi sänkyyn ja jatkaa itse unia...

    Äänestä

Me aloitettiin suoraan kahdella kasvissoseella, kun soseet aloitettiin. Eli n. klo 12 ja 18 annettiin kasvissoseita heti alusta alkaen. Pari viikkoa myöhemmin lisättiin hedelmäsose välipalaksi tuonne väliin annettavaksi n. klo 15.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hedelmäsose kirjoitti:

Jospa täältä löytyisi vinkkejä :)
Eli olemme juuri aloittaneet kiinteiden maistelun, tai no, pojan mielestä menis jo lautasellinen sosetta, mutta kuitenkin, olen nyt huomannut tällaisen asian, kun meillä ollaan aina nukuttu suhtkoht huonosti, ja aloitinkin silloin vellin annon jo pikkuisen etukäteen, ja meillä se pidensi ja rauhoitti yöunta selkeästi, että kun poitsu saa illalla vimpaksi pullon velliä, niin eka herätys on vasta 2-4 välissä yöllä (vertailuksi että pelkällä maidolla eka herätys viimeistään keskiyöllä sitten kahdelta, neljältä, kuudelta) sitten maitoa naamariin, ja sitten hän herää 7-8 maissa. Mutta siis asiaan, nyt olen siis antanut lounasaikaan kasvista (bataattia, perunaa, parsakaalia tms.) ja sitten illemmalla, kuudenmaissa hedelmäsosetta, ja näinä iltoina, kun hän on saanut vielä tuolloin kuudenmaissa sosetta ja siihen maitoa päälle ja kasilta vellin, poitsu nukkuu läpi yön, herää siis 7-8 maissa. Mietin vaan, että onko tuo hedelmäsose hyvä antaa "noin myöhään" vai pitäiskö keksiä jotain muuta? Itse jotenkin miellän hedelmäsoseet ns. jälkiruuiksi tai "herkuksi" Kun viljatuotteitakaan ei vielä saa antaa, niin en voi tuota hedelmää vaihtaa esim. puuroonkaan..
Mitä mieltä olette?
Ei varmaan tarvitse sanoa, että ESIKOISEN kanssa näitä juttuja pähkäilen ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu