Runouden taipumuksista mustaan ei puhuta.
Punaisesta puhumattakaan.
(Henkareiden kolinaa rekillä)
Jotain avonaista tuo lattialla syö.
Kas, lapseni runo.
****
(Tässä taiteilija Pierre Milou kuvaa rakastamaansa rouva Strömmiä iltapukuostoksilla. Pikkujouluaika lähestyy kovaa vauhtia. Rekin rättien ja hepenien alta löytyy hänen kadonnut lapsensa. Myyjät hymyilevät entistä leveämmin. He eivät välitä rouva Strömmin Tolun hajuisista käsistä ja huonoista kynsistä, sillä rouvalla on luottokortti. Rouva Strömmin selkä on kipeä kaikista maailman lattialle viskatuista leluista. Joskus hän tuntee olevansa ääliö. Vielä ääliömpi hän tuntee olevansa tärkeiden ihmisten seassa tärkeissä juhlissa, sillä hän ei ymmärrä mitään muuta kuin oman naurettavuutensa, kun hän tekee itsestään pilaa. Ihmiset hymyilevät ja osa jopa nauraa hänen toivottomuudelleen. Hän kutsuu itseään narriksi. Lapsi on selvästi nostanut hänen itsetuntoaan, vaikka lantiolle on muodostunut tuoli lapsen roikottamisesta.
Ainoa joka häntä todella rakastaa on taiteilija Pierre Milou, minä. Aion istua rouvan olalla, kun hän huomaa jonkun irvivän hänen kouluttamattomuudestaan ja maalaistaustastaan. Silloin minä supisen hänen korvaansa rakkauden sanoja ja soitan tulitikulla korvarengasta kuin ruokakelloa.)
Punaisesta puhumattakaan.
(Henkareiden kolinaa rekillä)
Jotain avonaista tuo lattialla syö.
Kas, lapseni runo.
****
(Tässä taiteilija Pierre Milou kuvaa rakastamaansa rouva Strömmiä iltapukuostoksilla. Pikkujouluaika lähestyy kovaa vauhtia. Rekin rättien ja hepenien alta löytyy hänen kadonnut lapsensa. Myyjät hymyilevät entistä leveämmin. He eivät välitä rouva Strömmin Tolun hajuisista käsistä ja huonoista kynsistä, sillä rouvalla on luottokortti. Rouva Strömmin selkä on kipeä kaikista maailman lattialle viskatuista leluista. Joskus hän tuntee olevansa ääliö. Vielä ääliömpi hän tuntee olevansa tärkeiden ihmisten seassa tärkeissä juhlissa, sillä hän ei ymmärrä mitään muuta kuin oman naurettavuutensa, kun hän tekee itsestään pilaa. Ihmiset hymyilevät ja osa jopa nauraa hänen toivottomuudelleen. Hän kutsuu itseään narriksi. Lapsi on selvästi nostanut hänen itsetuntoaan, vaikka lantiolle on muodostunut tuoli lapsen roikottamisesta.
Ainoa joka häntä todella rakastaa on taiteilija Pierre Milou, minä. Aion istua rouvan olalla, kun hän huomaa jonkun irvivän hänen kouluttamattomuudestaan ja maalaistaustastaan. Silloin minä supisen hänen korvaansa rakkauden sanoja ja soitan tulitikulla korvarengasta kuin ruokakelloa.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.