Elämä vankilassa, millaista se on?

Vankilaelämä

Voisitteko kertoa mitä on oikeastaan elää vankilassa pitkää tuomiota?

25

3935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KAKOLA 2000-L

      jokainen vanki kokee vankeusajan eri tavalla johtuen vangin luonteesta ,
      syystä miksi on sinne joutunut ja tietenkin sijoituspaikasta että myöskin
      vankitovereista.

      pitkä vankeusaika tuntuu välillä sellaiselta että eläisi saman päivän uudelleen ja
      uudelleen aina välillä jos tekemistä ei liiemmin ole.

      päivät kuluvat saman ohjelman mukaan . rutiineiden.

      eli jos on tottunut säännöllisiin rutiineihin ja sääntöihin niin pärjää...

      esim kakolanmäellä 2000 - luvun puolenvälin aikoihin sellissä sai olla
      noin 20 tuntia vuorokaudessa - yksin .

      ilman wc- mahdollisuutta sekä juoksevaa vettä.

      elämänrytmiin tottuu jos omaa hyvät unenlahjat ja hieman mielikuvutusta / haaveita ,
      unelmia , muistoja sekä
      vision siitä mitä vankeusajan jälkeen.

      eli pärjää jotenkuten jos jaksaa uskoa päämääräänsä sekä eli siihen että
      vapaus koittaa ennemmin tai myöhemmin.

      vankeusaika jättää jäljet jokaiselle vangille toisille enemmän ja toisille vähemmän.
      noin niinku psyykkisesti.

      KANNATTAA AINA MIETTIÄ KAHDESTI ETTEI TARVITSE JOUTUA VANKILAAN !

      VAPAUS ANTAA MAHDOLLISUUKSIA TEHDÄ OIKEITA ASIOITA SILLOIN KUIN HALUAA
      JA NAUTTIA NIISTÄ MUTTA

      VANKEUSAIKANA OLET SIDOKSISSA AIKATAULUIHIN , TIUKKIIN SÄÄNTÖIHIN
      OLET SULJETTU KOPPIIN ILMAN
      MAHDOLLISUUKSIA MONIIN ASIOIHIN SEKÄ

      OLET MUIDEN VANKIEN JOUKOSSA VIETTÄMÄSSÄ ELÄMÄÄSI
      YHETISESTI SOVITTUJEN SÄÄNTÖJEN MUKAAN JOIDEN RIKKOMISESTA EI
      AIVAN HELPOLLA SELITTELYLLÄ AINA SELVIÄ !

    • puuroa

      aamulääke-aamupuuro
      päivälääke-päiväpuuro
      iltalääke-iltapuuro

      • ja huumeita

        jossain välissä, jos niitä haluaa vetää..

        Subua on ainakin tarjolla yleensä, miks ei piriäkin...


    • Pekkadsd

      Kun saa tarpeeksi niin on hyvä makaa 2 vuotta ja pääsee kuntoon

      • HAHHAH juu.

        kun on noin rapakunnossa et tarttee tervehtymiseen aikaa 2 vuotta, ei pysty tekemään "kannattavaa" rikosta muuta kun pöhnä päissään murtamaan jonkun nakkikioskin kahdella nakilla ja sinappituubilla:))))))


    • Arvaamaton

      Moi. Oon lähössä heittaa 2.5 palloa sörkkääm onko jotain vinkkejä vanhanliiton miehiltä. Vika päivä tätä kuuta pitäis ilmottautua portilla ja mietin että pitäkskö lähtee loikalle.

    • Anonyymi

      Onko nyt niin vaikea elää suomen lakien mukaan kun aikas hyvin saa törttöillä muutenkin. Se jos omasta mielestään on kova naama että huitoo ihmisiä ja manguu sen jälkeen jos joutuu linnaan.
      Nykypäivänä tuomiot on sellaisia että yhteiskunta viimeiseen asti yrittää ettei joudu vankilaan.

    • Anonyymi

      Eiköhän se ole henkilöstä itsestään kiinni miten aikansa kuluttaa, kuten siviilissäkin. Voi opiskella, vaikka oikeusteiteen tohtoriksi, tehdä työtä ja saa pienen korvauksen ,treenata tai olla jouten , kuten yksi ihmisryhmä kuten siviilissäkin.

      • Anonyymi

        Vankila on yhtä kun kolmen N:n sääntö: Nukkuminen, Naeminen ja Nillitys! CON HOMBRES luonnollisesti. Lisäksi sporttisemmat vähän reenailevat noitten aktiviteettien välissä.


    • Anonyymi

      Onko siellä pakko juoda maitoa ja syödä jotain kouluruoka-tasoista saissee? Olisiko siellä monipuolinen menyy ja mahdollisuus ehkä tehdä safkaa itse?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      1997
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1691
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1180
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1162
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1120
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      987
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      936
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      907
    Aihe