Elisibeth käyttäytynyt taas väkivaltaisesti

Hannu lensi pihalle yhdestä läpsäisystä, mutta sehän olikin vain tekosyy poistoon. Elisabethiltä näitä on katsottu läpi sormien jo useita.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2272804

"Seuraavaksi Nino heittäytyi vatsalleen omaan sänkyynsä. Elisabet seurasi perässä sängyn viereen ja yllättäen nosti kätensä ja löi Ninoa kaksi kertaa takapuoleen. Nino nauroi ensiksi, mutta ulvaisi jälkimmäisen lyönnin jälkeen."
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

BB on päättänyt että Elisibeth ja Marika ovat talossa viimeiseen päivään asti.

Äänestä
  • ´´Elisabet Subilla: Filmi poikki tyrmäystipoista
    Keskiviikko 27.10.2010 klo 13.25
    Elisabet huumattiin baari-illan aikana tyrmäystipoilla, kertovat Subin BB-sivut.

    big Brother -talossa on päivän mittaan keskusteltu muun muassa tyrmäystipoista.

    Elisabet paljasti, että hänet on ainakin kerran huumattu tyrmäystipoilla. Hän oli ystävänsä kanssa baarissa, kun filmi oli mennyt poikki jo yhdestä juomasta.

    - Mä heräsin kotoa, kaveri heräs sen kotoa, Elisabet sanoi BB-sivujen mukaan.

    Mitään pahaa ei onneksi ollut tapahtunut.

    Erään toisen baari-illan aikana Elisabet oli niin sekavassa tilassa, että uskoi sitä tyrmäystippojen syyksi. Hän muistaa vain tuijottaneensa juomaansa.

    Lähde: Sub´´

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleeko poisto? kirjoitti:

Hannu lensi pihalle yhdestä läpsäisystä, mutta sehän olikin vain tekosyy poistoon. Elisabethiltä näitä on katsottu läpi sormien jo useita.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2272804

"Seuraavaksi Nino heittäytyi vatsalleen omaan sänkyynsä. Elisabet seurasi perässä sängyn viereen ja yllättäen nosti kätensä ja löi Ninoa kaksi kertaa takapuoleen. Nino nauroi ensiksi, mutta ulvaisi jälkimmäisen lyönnin jälkeen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu