liekkitanssi

Toiset elävät pimeydessä,
myös auringon noustessa.
Ihmettelevät valon voimaa,
pyytävät lähelleen kuolemaa.

Ihmiset hävittävät liekin,
ehkä pelkäävät sen sammuneen.
Mutta, se palaa sisällä niin lujaa,
niin lujaa ettei voi kuin kunnioittaa.

Varjot saavuttavat liian nopeasti,
aina ei voi odottaa uuteen aurinkoon asti.
Täytyy tehdä viimeinen päätös.
Ymmärtää jotain suurempaa.

tito kirjoitti:

Toiset elävät pimeydessä,
myös auringon noustessa.
Ihmettelevät valon voimaa,
pyytävät lähelleen kuolemaa.

Ihmiset hävittävät liekin,
ehkä pelkäävät sen sammuneen.
Mutta, se palaa sisällä niin lujaa,
niin lujaa ettei voi kuin kunnioittaa.

Varjot saavuttavat liian nopeasti,
aina ei voi odottaa uuteen aurinkoon asti.
Täytyy tehdä viimeinen päätös.
Ymmärtää jotain suurempaa.

Mielenkiintoinen runo!

Mieleen jäi varsinkin tuo "ymmärtää jotain suurempaa".

tito kirjoitti:

Toiset elävät pimeydessä,
myös auringon noustessa.
Ihmettelevät valon voimaa,
pyytävät lähelleen kuolemaa.

Ihmiset hävittävät liekin,
ehkä pelkäävät sen sammuneen.
Mutta, se palaa sisällä niin lujaa,
niin lujaa ettei voi kuin kunnioittaa.

Varjot saavuttavat liian nopeasti,
aina ei voi odottaa uuteen aurinkoon asti.
Täytyy tehdä viimeinen päätös.
Ymmärtää jotain suurempaa.

toiset kuolevat valosta
useat huutavat yöllä sen perään
mitä hyötyä on tulen sadosta
jos ei enää aamulla herää

näin kerran erämaan hiekan ja auringon
sanoin, tämä ei ole enää harhaa
lumen valkea valo toi päivään ilon
joka kasvoilta sydämiin lopulta karkaa

kerran tanssin yli laakson ja sen varjon
suljin silmäni sen kivuilta

ram kirjoitti:

toiset kuolevat valosta
useat huutavat yöllä sen perään
mitä hyötyä on tulen sadosta
jos ei enää aamulla herää

näin kerran erämaan hiekan ja auringon
sanoin, tämä ei ole enää harhaa
lumen valkea valo toi päivään ilon
joka kasvoilta sydämiin lopulta karkaa

kerran tanssin yli laakson ja sen varjon
suljin silmäni sen kivuilta

Tunsin sielussani kylmyyden ja tuulen,
vaikka kasvoilleni paistoi tuo aurinko.
Ajattelin kaiken olevan harhaa,
odotin vain hetkeä jolloin totuus huutaa.

Minä olin yksi joka huusi sen valon perään,
mutta en kyennyt enää sitä etsimään.
Katkeruus oli jo kauan sitten kuollut,
tilalle vaihtunut vain valkoinen tyhjyys.

Tahdoin tanssia yli laakson varjojen,
mutta kaaduin kun tunsin kylmyyden.
Tunsin kaiken lipuvan ikuisuuteen,
unelmieni siivillä.

anteeksi, en ollut huomannut..
koitan kovin olla vastaamatta "kiitoskiitos", mutta se on aika vaikeaa aina välillä, sanat vain loppuu ja lyhenee :)..

runot mitä kirjoitan on yleensä mun oma tilanne,
niihin kuvastuu kaikki asiat mitä päässä pyörii..
sanotaan nyt sen verran tämän hetkisestä tilanteesta että olen tuijotellut arpia kädessäni jo viikkoja ja katunut niin paljon mitä joskus tein..sille ei voi mitään, eikä aikaa voi kääntää taaksepäin, mutta kyllä se oma typeryys ja ymmärtämättömyys vain välillä suruksi pistää..

en voi muuta sanoa kuin sen, että olen äärettömän tyytyväinen siihen että kykenin ajattelemaan asiaa laajemmin, ja tajusin mitä tein..
nykyään suoraan sanoen vituttaa ajatella ja muistaa mitä joskus kävi läpi, ja sitten miettii että minkä ihmeen takia piti tehdä mitä teki..
kun olisi ollut miljoonia parempia keinoja saada pahaa oloa sisältä pois..esim. erittäin hyvänä esimerkkinä puhua ystäville, edes yhdelle eikä pitää kaikkea sisällä..

kirjoittamasi runo yksinkertaisesti iski niin lujaa, koska samoja asioita olen koittanut pukea sanoiksi, mutta viiltely mitä joskus tapahtui satuttaa mua itseäni vieläkin niin paljon, että ihmettelen suuresti miten edes aloin tätä kaikkea tänne selostamaan, nimittäin en ole siitä aikaisemmin kyennyt kirjoittamaan edes runoa mikä selventäisi ajatuksia..

no mutta, toivottavasti tämä oli parempi kuin "kiitoskiitos" :)

tito kirjoitti:

anteeksi, en ollut huomannut..
koitan kovin olla vastaamatta "kiitoskiitos", mutta se on aika vaikeaa aina välillä, sanat vain loppuu ja lyhenee :)..

runot mitä kirjoitan on yleensä mun oma tilanne,
niihin kuvastuu kaikki asiat mitä päässä pyörii..
sanotaan nyt sen verran tämän hetkisestä tilanteesta että olen tuijotellut arpia kädessäni jo viikkoja ja katunut niin paljon mitä joskus tein..sille ei voi mitään, eikä aikaa voi kääntää taaksepäin, mutta kyllä se oma typeryys ja ymmärtämättömyys vain välillä suruksi pistää..

en voi muuta sanoa kuin sen, että olen äärettömän tyytyväinen siihen että kykenin ajattelemaan asiaa laajemmin, ja tajusin mitä tein..
nykyään suoraan sanoen vituttaa ajatella ja muistaa mitä joskus kävi läpi, ja sitten miettii että minkä ihmeen takia piti tehdä mitä teki..
kun olisi ollut miljoonia parempia keinoja saada pahaa oloa sisältä pois..esim. erittäin hyvänä esimerkkinä puhua ystäville, edes yhdelle eikä pitää kaikkea sisällä..

kirjoittamasi runo yksinkertaisesti iski niin lujaa, koska samoja asioita olen koittanut pukea sanoiksi, mutta viiltely mitä joskus tapahtui satuttaa mua itseäni vieläkin niin paljon, että ihmettelen suuresti miten edes aloin tätä kaikkea tänne selostamaan, nimittäin en ole siitä aikaisemmin kyennyt kirjoittamaan edes runoa mikä selventäisi ajatuksia..

no mutta, toivottavasti tämä oli parempi kuin "kiitoskiitos" :)

olihan se... parempi kuin "kiitoskiitos" :)
en nyt valitettavasti ehdi kirjoittaa enempää,
mutta olisi kieltämättä mukava jutella/chatata/mailailla/jotain jonkun kanssa, jolla on itsellään samanlaisia kokemuksia :).
Eli vaikkapa ja erityisesti sinun :)

Juliet* kirjoitti:

olihan se... parempi kuin "kiitoskiitos" :)
en nyt valitettavasti ehdi kirjoittaa enempää,
mutta olisi kieltämättä mukava jutella/chatata/mailailla/jotain jonkun kanssa, jolla on itsellään samanlaisia kokemuksia :).
Eli vaikkapa ja erityisesti sinun :)

mulle saa kyllä lähettää mailia,
osoite on [email protected]..
siellä yleensä käyn postin katsomassa :)

tito kirjoitti:

mulle saa kyllä lähettää mailia,
osoite on [email protected]..
siellä yleensä käyn postin katsomassa :)

no minäpä käyn joskus, kun on paremmin aikaa...
niin ja jos siis uskallan :)