Nyt valtuusto lopullinen päätös ja piste kyläkoulujen lakkauttamisasialle ja hallituksen esitys voimaan. Kyläkouluista säilytettävä kolme hyväkuntoisinta ja viimeksi remontoidut Hietaperä, Lentua ja Timoniemi. Kaupunkihan tarvitsee kovasti säästöjä eli kouluremontteihin ei rahaa löydy. Jos jäljelle jää vielä neljä koulua, sama lakkauttamisrumba käynnistyy taas vuoden päästä uudestaan ja taas kuluu rahaa kuulemistilaisuuksiin ym. Nyt meillä äänestäjillä on mahdollisuus seurata kenellä valtuutetulla on selkärankaa tehdä päätös, eikä vetkutella enää tämän asian kanssa.
Kolme kyläkoulua...
Näin on..
17655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
yks näistä valtuutetuista, jolla tätä selkärankaa mukamas on tässä jo etovassa asiassa.
tästä jahkaamisesta ja verorahojen haaskaamisesta. Osaako kukaan viisas laskea hintalappua sille, mitä kyläkoulujen lakkauttamisprosessiin on mennyt? Toivottavasti tulevalla viikolla valtuusto tekee lopullisen päätöksen lakkauttaa Seilosen ja Iivantiiran koulut.
Olen samaa mieltä, että hallitus toimi aivan oikein säilytettävien koulujen suhteen. Saadaan onneksi lopultakin päätökseen tämä loputon kiistely. Ei voi ymmärtää kuinka tähän säilytettävien koulujen joukkoon yritettiin ujuttaa neljättä koulua. Valtuustohan on tehnyt jo päätöksen, että syksyllä 2011 jatkaa enintään kolme kyläkoulua. Kenen aikaan saama "sooloilu" tämä oikein on? Raamit on asetettu ja säästöjä on saatava mahdollisimman paljon. Sitten ollaan esittämässä sellaista koulua neljäntenä, jossa tiedetään olevan suuri remontti lähiaikoina ja oppilaita ei riitä moneksi vuodeksi.
Kuinkas Lentiiran koulu?
Nyt on viimein valtuuston tehtävä päätös lakkauttaa nämä kaksi koulua. Touhu on ollut yhtä farssia ja saisi nyt loppua!
Jospa se noita niitä luutia toisi koulujen oville.
hyvää pimppaa Timoniemen naisilta - ja halvalla...
Ihan tiineeksi asti...
eikö lentyan ämmiltäsaa muuta ku vittyilua saaaaaaaaaa hyvä jos sitäkäääääääääääääää
toivottavasti lopetatte tuon tekohengityksen näissä kouluasioissa kolme kyläkoulua ja pulinat pois niinkuin johannes virolainen sanoi aikoinaan
jep ja jep ja vielä kerran jep kun tekivät vihdoinkin oikean päätöksen
mitä se eestiläisille kuuluukylykoluja o
kukko kiekuu loppujenkin kyläkoulujen tunkiolla; nimittäin ne lakkautetaan sitten, että Wyytpoliksen johtajille saadaan maksettua hyvät palkat...
On se kumma, että kyläkouluja tulisi pitää pystyssä ilman lapsia. Kun lapset loppuu, sulkeutuvat koulutkin. Tuntuu, ettei Kuhmon kylillä ole elämää ilman Iivantiiran koulua. Höpö, höpö! Tuskin kaupungin kannattaa pitää kouluja pystyssä jonkun mahdollisen tulevan projektin vuoksi.
Onko joku tuleva ja salainen projekti,jossa tulee koululaisia lisää? Onko kuulunut semmosta?
marjanpoimijoita lapsineen tulossa, kaikki koulut täyttyy ääriään myöten.
protjekti jota paril humpuukimaakaria tulee johtamaan
suruaika o