Klamydiaako?

Minulla on ollut nyt tämän vuoden aikana epämääräisiä gynekologisia oireita (turvotusta, särkyä sekä alavatsassa että -selässä, lieviä vuotoja kuukautisten välissä, jopa pieniä suonikohjuja ulompien häpyhuulten ja sisempien välissä, mikä on synnyttämättömälle naiselle todella outoa!). Kivut paikantuvat enemmän vasemmalle puolelle. Oireet ovat lähinnä kai saman kaltaisia kuin jos olisi kasvain munasarjassa, luultavasti lääkärikin epäili sitä, ainakin sen perusteella millaisiin tutkimuksiin minut lähetti. Heinäkuussa kohtuni ja munasarjani tutkittiin sisäkautta ultra-äänellä, mutta mitään ei löytynyt. Lääkäri oli sitä mieltä että oireet voisivat johtua e-pillereistä ja kehotti minua lopettamaan ne. Olin syönyt samoja pillereitä jo useamman vuoden ilman mitään ongelmia (yasmin). Lopetin siis pillerit, ja kuukauden verran kivut olivat pois. Sen jälkeen ne kuitenkin alkoivat tulla hiljoitellen takaisin ja ovat pahentuneet. Kipu säteilee nivuseen, häpyluun alueelle ja lonkkaan myös välillä. Ei se ole hirveän kovaa, mutta välillä saattaa vihloa, ja koko ajan on sellainen outo paineen tunne vatsassa. Nyt minulla on esiintynyt keltaista ja yhtenä päivänä myös lievästi veristä valkovuotoa, joka ei haise kuitenkaan pahalta. Epäilin itse hiivatulehdusta, mutta terv.hoitaja kehotti menemään pissatestiin sillä epäili klamydiaa. Minulla on ollut vain yksi seksikumppani, mutta hänellä kylläkin useita naisia. Viimeisimmästä yhdynnästäkin on jo aikaa kahdeksan kuukautta kohta puolin. Voisiko klamydian oireiden ilmaantuminen kestää näin kauan? Kuinka helposti klamydia ylipäänsä tarttuu, voiko sen saada esim. koskemalla julkisten vessojen ovenkahvoihin ja sitten omaan alapäähän, jos juuri ennen omaa käyntiä siellä on käynyt joku jolla tartunta on? Tiedän, tyhmä kysymys, mutta tahtoisin todella tietää, että kuinka helposti se tarttuu. Onko ylipäänsä kenelläkään ollut mitään vastaavan kaltaisia outoja oireita, ja mistä ne ovat johtuneet? Papa-koe minulta on otettu maaliskuun alussa, ja se oli puhdas.
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

?? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu