Hurma hurmasi Koskenrannassa

Koskenrannassa esiintyi eilen PNP:n parina Hurma. Positiivinen yllätys näiden "vakio" orkestereiden joukossa, soittivat hyvää tanssittavaa ja monipuolista musiikkia, nuoria kavereita, laulajalla hyvä ääni eikä silmänruokaakaan puuttunut näin nais´näkökulmasta:)

ps.Koskenrannan lattialle oli tehty jotain sitten viimekerran luistoa oli alkuun liikaa mutta se pöly
oli onneksi hävinnyt, tanssikengät on ihan edustuskunnossa uutta tanssi-iltaa varten!
71621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viime kesän lopulla kävin Tirvan lavan päättäjäisissä, ja sielllä tuon yhteen yhytin ensimmäisen kerran.

Näin mm. kirjoitin tuon illan raportissani:
"Finkkuavauksessa olin Tirvalla käynyt toukokuussa, joten päättäjäiset Sinitaivaan merkeissä olivat oiva tapa siirtyä syksyyn.

Jostakin oli Juhis polkaissut paikkakunnan (?) pojista muodostetun porukan kakkosbändin osaan. Ponnekkaasti tuota nimitystä tosin vastustimme joukolla heppujen tilapäis-back stagessa (miesten WC) näiden ollessa siellä valmistautumassa keikkaansa, jossa heidän kontolleen oli varattu avaussetti. Vasta nuorten herrojen noustessa lauteille muistin kysyä yhtyeen nimeä. Ytimekkäästi, mutta vallan sopivasti olivat sellaiseksi valinneet Hurman.

Tyttöjä ja vähän aikuisempiakin tanssinaisia nuo näkyivät illan mittaan hurmaavan. Hyvin osasivat soittaakin. Ihan siitä ei menneet, mistä aita on matalin, vaan sen varman ja turvallisen perustanssimusan sekaan oli otettu myös mausteeksi entistä iskelmälistahittikamaa tanssimusiikiksi taivutettuna."

Nyt Koskenrannassa nuoret herrat esiintyivät jo lähes konkarinottein. Lavakarismaa oli kertynyt ja ote oli rennon itsetietoinen, mutta yleisön hyvin huomioon ottava. Kappalevalikoimakin oli hioutunut vallan mainioksi.

Oikein mukavat tanssit muuten, mutta liian lämmintä tuppasi olemaan salin puolella. Baarissa toimi ilmastointi hyvin, joten siellä pariinkin kertaan oli hyvä käydä erittäin mieluisassa seurassa viileän juoman kera virkistäytymässä.

Rakennuksen alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti oli eri kokoisia ilmanvaihtoputkia runsaasti mm. nyt ravintolana toimivaan tilaan. Huomattavasti tarpeen yli niitä sinne johtaakin. Yksi putkista nielaisisi vaikka kaksi aikuista miestä kerrallaan. Käyttöähän tuolle ei tietysti ole. Toivottavasti salin puolelle sensijaan saadaan tulevaisuudessa johdetuksi raitista ilmaa enemmän. Nyt kävi vain orkesterikorokkeen muusikoita varten asetetuista irtotuulettimista satunnaisesti vieno leyhähdys tanssijoidenkin suuntaan.

Lattia oli tosiaan vielä jokseenkin liukas, mutta tanssitekniikalla tuosta selvisi ihan kohtuudella. Itselläni lipsahti jalka vain kerran fuskatessa, kun ei paino ollut aivan riittävästi kohti lattiaa. Hurmion esittämän vauhdikkaan Umbrellan aikana ihan loppuillasta sitten karkasi silloisen tanssitettavaltani jalka alta kerran, mutta nurinmenoon ei sekään johtanut, kun ote piti.

Turhaan yritetään Koskenrantaa mustamaalailla lattian vaarallisuudella. Sitä iänikuista kateellisuuttahan se tietysti taas vain on.

Äänestä
  • Sinä se hölmö oot, oikein emähölmö. Mitä hölmlytesi? Uusi sana?

    Äänestä

  • str kirjoitti:

    Sinä se hölmö oot, oikein emähölmö. Mitä hölmlytesi? Uusi sana?

    Ole sinä Siilitukka hiljaa. Ilmeillä kyllä osaat. :)

    Äänestä

  • 69 kirjoitti:

    Ole sinä Siilitukka hiljaa. Ilmeillä kyllä osaat. :)

    En ole siilitukka..hahaa!

    Äänestä

Kuulin että Koskenrantaan etsitään uusia ja kiinostavaa musaa soittavia orkestereita.Hurma sai kunnian olla ensimmäinen ja lisää on tulossa.Ompa hyvä että joku tanssipaikka etsii uusia esiintyjiä ,vanhat alkavat jo kyllästyttää. Suomesta tuntuu löytyvän tuntemattomia mutta hyviä orkkia kun vain joku uskaltaa kokeilla.

Äänestä
  • Erittäin hienoa että jotkut kokeilee uusia orkkia, niitä on tosi paljon suomessa - hyviä sellaisia. Itse jo hieman varttuneempana tanssikävijänä kuuntelisin mielellään nimenomaan uusia kuin noita samoja orkkia jotka pyörii illoista toiseen samoilla paikoilla. Muutama orkka jonka toivoisin näkeväni olis Smoothorkesteri. Näin ensimmäistä kertaa tansseissa kotkassa ja oikeinkin mukavaa musiikkia soittivat. Toinen orkesteri on Sattumankauppiaat - tosi nuoria poikia ja yks tyttökin siinä soittaa, tosi kivaa musiikkia.

    Äänestä

  • tanssitiikeri24 kirjoitti:

    Erittäin hienoa että jotkut kokeilee uusia orkkia, niitä on tosi paljon suomessa - hyviä sellaisia. Itse jo hieman varttuneempana tanssikävijänä kuuntelisin mielellään nimenomaan uusia kuin noita samoja orkkia jotka pyörii illoista toiseen samoilla paikoilla. Muutama orkka jonka toivoisin näkeväni olis Smoothorkesteri. Näin ensimmäistä kertaa tansseissa kotkassa ja oikeinkin mukavaa musiikkia soittivat. Toinen orkesteri on Sattumankauppiaat - tosi nuoria poikia ja yks tyttökin siinä soittaa, tosi kivaa musiikkia.

    , kuin amatööriyys kunniaan. :D.
    Kyllä tota kaavaa noudattaen valtaväki kaikkoaa lavoilta parissa vuodessa.
    Yksinäs tanssit sen jälkeen...tai sitten et, kun ei ole enää tanssipaikkoja?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tanssi Daami kirjoitti:

Koskenrannassa esiintyi eilen PNP:n parina Hurma. Positiivinen yllätys näiden "vakio" orkestereiden joukossa, soittivat hyvää tanssittavaa ja monipuolista musiikkia, nuoria kavereita, laulajalla hyvä ääni eikä silmänruokaakaan puuttunut näin nais´näkökulmasta:)

ps.Koskenrannan lattialle oli tehty jotain sitten viimekerran luistoa oli alkuun liikaa mutta se pöly
oli onneksi hävinnyt, tanssikengät on ihan edustuskunnossa uutta tanssi-iltaa varten!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu