Raiskaus

on tärkeä aihe.

Vain 16 prosenttia poliisille viime vuonna ilmoitetuista raiskausepäilyistä toi epäillylle tuomion, laskee Aamulehti.


Raiskauksesta on vaikea saada näyttöä, jolloin raiskauksen tunnusmerkit jäävät usein täyttymättä. (COLOURBOX.COM)
Laskelmat perustuvat Valtakunnansyyttäjäviraston ja Tilastokeskuksen lukuihin.

Tilanne on ollut samansuuntainen muinakin 2000-luvun vuosina. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Optulan mukaan epäilyt ovat vuosina 2000-2008 johtaneet tuomioon vähimmillään 12 prosentissa ja enimmillään 21 prosentissa tapauksista.

Suurinta osaa raiskauksista ei edes koskaan ilmoiteta poliisille, joten rankaisematta jäävien raiskausten määrä on yhteensä todella suuri. Optulan tutkija Heini Kainulainen arvioi, että jopa yhdeksän raiskausta kymmenestä jää ilmoittamatta.

Poliisin ja syyttäjän mukaan vähäiset tuomiot johtuvat siitä, että raiskauksesta on usein vaikea saada näyttöä.

Käytännössä raiskauksen tunnusmerkit eivät yleensä täyty, jos ei pystytä todistamaan, että raiskaaja oli väkivaltainen tai uhkasi väkivallalla.

Seksuaalirikoksiin perehtynyt rikosoikeuden professori Terttu Utriainen ehdottaa lain muuttamista niin, että olennaista olisi uhrin suostumuksen puute eikä väkivalta.

STT

5

396

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuitti

      Lakiin pitäisi laittaa, että vaaditaan aina kirjallinen suostumus. Muuten olisi raiskaus. Maksukuitti kävisi myös kirjallisesta suostumuksesta. Jo on menossa naiminen kortille.

      • V ä h e m m ä s t ä

        kin sitä kuitteja kirjoitellaan ja maksuja maksellaan, jokaisesta ruisleivästäkin!

        Kun ajattelee seurauksia, mitä siitä yhdynnästä n a i n e n voi saada!

        Jokainen naiminen voi naiselle olla f a t a a l i juttu.


      • Josua H
        V ä h e m m ä s t ä kirjoitti:

        kin sitä kuitteja kirjoitellaan ja maksuja maksellaan, jokaisesta ruisleivästäkin!

        Kun ajattelee seurauksia, mitä siitä yhdynnästä n a i n e n voi saada!

        Jokainen naiminen voi naiselle olla f a t a a l i juttu.

        Pitääkin pistää ensi kerran vaimo kuittia kirjoittamaan.


      • Kantsii varoa!
        Josua H kirjoitti:

        Pitääkin pistää ensi kerran vaimo kuittia kirjoittamaan.

        Tutkijat ovat todistaneet, että muovimyrkky bisfenoli-A imeytyy ihon lävitse elimistöön.

        Havainnon vuoksi etenkin raskaana olevia naisia kehotetaan välttämään ostoskuittien käsittelyä. Kuiteissa ja muissa lämpöpaperissa muovimyrkky esiintyy vapaana monomeerina, joka imeytyy elimistöön helposti.

        Tutkijat ovat epäilleet pitkään, että bisfenoli-A imeytyisi ihon kautta. Tähän on viitannut se, että länsimaisten ihmisen verestä on mitattu yllättävän korkeita pitoisuuksia.

        Ranskalaiset tutkijat osoittavat tuoreessa Chemosphere-tiedesarjassa, että aine todella imeytyy läpi ihon. Tutkijat seurasivat radioaktiivisesti merkityn aineen siirtymistä sian ihon lävitse. Toisessa tutkimuksessa samaa tarkasteltiin ihmisen ihonäytteessä.

        Sian ihossa 65 prosenttia bisfenoli-A:sta pääsi ihon lävitse, ihmisen ihossa 46 prosenttia.

        Bisfenoli-A:ta käytetään lukuisissa muovituotteissa. Ruokapakkauksissa ja juomapulloissa aine esiintyy polymeerimuodossa, mikä tarkoittaa, että imeytyminen ihmisen elimistöön on melko heikkoa.

        Tutkijoiden mukaan löytö pitäisi ottaa vakavasti kassahenkilökunnan ohjeistuksessa. Aikaisemmissa tutkimuksissa kassalla työskenteleviltä on mitattu muita ammattiryhmiä korkeampia bisfenoli-A:n pitoisuuksia, mikä on yhdistetty juuri kassakuittien käsittelemiseen.

        Tutkijat kehottavat, että kassalla työskentelevät käyttäisivät käsineitä tai pesisivät kätensä kuittien käsittelyn jälkeen.


    • MUINA miehinä

      täällä, niinkuin ei olisi mitään väliä MUKA..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe