Olisikohan--

aika alkaa hamstraamaan sokeria ja puuvillavaatteita, kummankin hinnat kun maailmalla rajussa nousussa?
4151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Maailman tiukkana jatkuva viljatilanne ylläpitää korkeita hintoja. Vaikka satojen odotetaan kasvavan, kulutus kasvaa vielä nopeammin, noin 1,5 prosenttia vuodessa, arvioi varapääjohtaja John Tjaardstra kansainvälisestä viljaneuvostosta".

http://sahti.mtk.fi/ePaper_MT/products/MT-2010-11-05/index.htm

Äänestä
  • Olisikohan sittenkin viisasta että joka valtio olisi mahdollisimman omavarainen ruoan suhteen, kun niukkuus pahenee oma suu on kuitenkin aina lähinnä valtio tasollakin. Eli ruokitaan ensin oman maan kansalaiset ja jos jää ylimääräistä, myydään se hyvään hintaan ulkomaille. Ruoka kun taitaa olla ainoita asioita minkä ostoa ei lykäkä vaikka muutamalla kuukaudella odotellen hintojen halventumista.

    Äänestä

  • Agriculture. kirjoitti:

    Olisikohan sittenkin viisasta että joka valtio olisi mahdollisimman omavarainen ruoan suhteen, kun niukkuus pahenee oma suu on kuitenkin aina lähinnä valtio tasollakin. Eli ruokitaan ensin oman maan kansalaiset ja jos jää ylimääräistä, myydään se hyvään hintaan ulkomaille. Ruoka kun taitaa olla ainoita asioita minkä ostoa ei lykäkä vaikka muutamalla kuukaudella odotellen hintojen halventumista.

    alkaa olla ongelma että kasvattaako pellolla ruokaa vaiko puuvillaa.

    Kummastakin kun alkaa olla puute niinkuin on jo sekä pellosta että vedestä.

    Äänestä

  • Agriculture. kirjoitti:

    Olisikohan sittenkin viisasta että joka valtio olisi mahdollisimman omavarainen ruoan suhteen, kun niukkuus pahenee oma suu on kuitenkin aina lähinnä valtio tasollakin. Eli ruokitaan ensin oman maan kansalaiset ja jos jää ylimääräistä, myydään se hyvään hintaan ulkomaille. Ruoka kun taitaa olla ainoita asioita minkä ostoa ei lykäkä vaikka muutamalla kuukaudella odotellen hintojen halventumista.

    Kysyppäs Ällä Ällältä, kyllä se tietää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt-- kirjoitti:

aika alkaa hamstraamaan sokeria ja puuvillavaatteita, kummankin hinnat kun maailmalla rajussa nousussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu