Kömpelö kissa

Hei, meidän kissa on noin 5-6 vuotias. Asuimme ennen kerrostalossa, jossa oli vain pieniä matalia tasoja kissalle. Siellä en huomannut mitään erityista kömpelyyttä, kunnes muutimme. Uudessa asunnossa on paljon ikkunalautoja missa istuskella (kissa ajateltiin ostattaessakin). Kissa vaan ei osaa hypätä niille. Ulko tarhan tasoja piti laskea kun huomasimme ettei hän uskalla hypätä. Sisällä tekee usein yritys hyppyjä esim. vessassa kun haluaa vettä kraanasta. Lopulta kiertää vessanpöntön kautta. Eritisesti huomasin kömpelyyden kun meille tuli toinen aikuinen kissa. Tämä hyppäsi kevyesi rappusten kaiteelle ja tepasteli siinä. En uskonut edes kissan osaavan sellaista, kun vertasin tähän toiseen kömpelykseen. Monesti haluasi hypätä johonkin, mutta ei osaa. Olen kannustanut ja lupulta sitten nostanut. Onko kellään muulla ollut tälläista. Voiko kissaa joten harjottaa vai voiko kyseessä olla jokin alkava tauti?
0822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ketterä kuin kissa? kirjoitti:

Hei, meidän kissa on noin 5-6 vuotias. Asuimme ennen kerrostalossa, jossa oli vain pieniä matalia tasoja kissalle. Siellä en huomannut mitään erityista kömpelyyttä, kunnes muutimme. Uudessa asunnossa on paljon ikkunalautoja missa istuskella (kissa ajateltiin ostattaessakin). Kissa vaan ei osaa hypätä niille. Ulko tarhan tasoja piti laskea kun huomasimme ettei hän uskalla hypätä. Sisällä tekee usein yritys hyppyjä esim. vessassa kun haluaa vettä kraanasta. Lopulta kiertää vessanpöntön kautta. Eritisesti huomasin kömpelyyden kun meille tuli toinen aikuinen kissa. Tämä hyppäsi kevyesi rappusten kaiteelle ja tepasteli siinä. En uskonut edes kissan osaavan sellaista, kun vertasin tähän toiseen kömpelykseen. Monesti haluasi hypätä johonkin, mutta ei osaa. Olen kannustanut ja lupulta sitten nostanut. Onko kellään muulla ollut tälläista. Voiko kissaa joten harjottaa vai voiko kyseessä olla jokin alkava tauti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu