Siinä se kysymys olikin. Itse olen jo kauan haaveillut kirjan kirjoittamisesta, mutta nyt tiedän, että on aloitettava.
Mutta se aloittaminen! Se on niin vaikeaa. Olen taipuvainen perfektionismiin, ja mitä enemmän hion ja hion - sitä huonommaksi teksti tuntuu menevän. Minulla on ajatuksia, selvä tarina päässäni ja halu kirjottaa - mutta miten aloittaa?
Kokemukset ja vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Mutta se aloittaminen! Se on niin vaikeaa. Olen taipuvainen perfektionismiin, ja mitä enemmän hion ja hion - sitä huonommaksi teksti tuntuu menevän. Minulla on ajatuksia, selvä tarina päässäni ja halu kirjottaa - mutta miten aloittaa?
Kokemukset ja vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minun neuvoni on että, kirjoita vain. Kirjoita mitä mieleen tulee, erilaisia alkuja, vaikka kymmeniä alkuja. Älä takerru heti kirjoittamaasi, anna mielesi avautua ja kirjoita vaikka et olisi tyytyväinen. Kun olet kirjoittanut monia alkuja, sieltä saattaa löytyä se jokin. Ja hiot sitä myöhemmin. Voit kirjoittaa koko tekstin raakaversion ja sen jälkeen alat hiomaan. Liian hiottu teksti ei ole enää lukijalle luonnollista, melkeinpä epämiellyttävää. Tekstin tulee olla sujuvaa hyvin etenevää, yleensä sitä tekstiä ei tarvitse edes pähkäillä koska se tulee vaan itsestään.
Ja onko sinun aivan pakko aloittaa alusta?Kirjoitat muita kohtauksia ja palaat alkuun myöhemmin?
Oletko paljon kirjoittanut elämässäsi, noin vain ei välttämättä kirjoiteta kirjaa, täytyy olla takana jonkin verran erilaisia tekstejä.Tai no jos on luonnonlahjakkuus, voihan sekin olla mahdollista..:)
Ja suosittelen myös että kirjoitat välillä ihan mitä sattuu, vaikka kananmunasta joka roikkuu katosta..;)Pääasia on että kirjoitat, saat pääsi ns. avautumaan uusille ideoille. :)Onnea!
Joo kannattaa vaan kirjoittaa vaikka ei mitään järjellistä saisikkaan paperille. Novelleista ite alotin. Onneksi oli sen verran järkeä, että en yrittänyt heti romaania kirjoittaa. Mutta joo...Pitää vaan lukea ja varsinkin kirjoittaa paljon niin siitä se lähtee.
Kiitos teille ajatuksistanne ja vinkeistänne! :) Muutkin tulkaa rohkeasti kertomaan!
Teidän innoittama sain eilen lähetettyä "Oi nuoruus!" kirjoituskilpailu tekstini.
inspirations: Olen 15-vuotias, mutta olen kirjoittanut päiväkirjaa jo monta monta vuotta. :) Sairastuin syömishäiriöön parisen vuotta sitten ja nyt olen päättänyt kirjoittaa oman parantumistarinani. Se on nyt työn alla, ja juuri sen aloittamiseen vinkkejä kaipailin. :)
Sehän se on se hankaluus, kun kriitikko ja luova toteuttaja löytyy samojen korvien välistä. Itselleni ainakin tekee hyvää tiedostaa, ettei kirjoitusvaiheessa tekstiä näe itseni lisäksi kukaan. Kukaan ei myöskään tiedä kuinka monta kertaa olen saman kohdan kirjoittanut ja kuinka paljon olen lisäillyt väliin. Onpa käynyt jopa niinkin, että raakatekstin valmistuttua olen kirjoittanut koko alun uuteen uskoon.
Olen huomannut että aika usein joudun kirjoittamaan, jotta saan kirjoittamisen alulle, eli tekstiä saattaa syntyä useita liuskoja, jotka eivät koskaan löydä tietään varsinaiseen käsikirjoitukseen. Ne auttavat kuitenkin löytämään sen punaisen langan, eikä ilman niitä olisi jutusta tullut mitään. Lämmittelyä, vähän niin kuin urheilija lämmittelee ennen varsinaista suoritustaan.
Tarinasi kiinnostaa ja koskettaakin varmasti monia. Kannattaa yrittää.
Minä taas ajattelen asian ensin valmiiksi. Kirjan kirjoittaminen on tarinan rakentamista, ei tekstin kirkoittamista. Eli pitää ensin tietää mitä aikoo sanoa ja miten, kirjoitusprosessi on vain väline sen toteuttamiseen.
Oletko suunnitellut yksityiskohtaisesti juonen, henkilöt, tapahtuminen kulun, ja kaikki muut kirjaan liittyvät seikat valmiiksi? Siitä se lähtee, pelkkää tyhjänpäiväistä tekstin suoltamista ei kannata aloittaakaan.
Kun tyttötulevaisuudesta puhuu aloittamisen vaikeudesta, häntä tuskin helpottaa vaatimukset yksityiskohtaisesta juonen, henkilöiden... yksinkertaisesti kaiken suunnittelusta. Tottahan toki päämäärä on oltava tiedossa, mutta sinne saattaa olla monia teitä. Mielestäni liika suunnittelu vie tarinoinnista kaiken hauskuuden. Tekstin kanssa olisi ensin viihdyttävä itse, jotta sen kanssa viihtyisi lukijatkin. Luulisi että läpisuunnitellusta kertomuksesta tulee herkästi yllätyksetön ja ennalta arvattava. Mää ja tiijä.
Hyvä että osallistuit kilpailuun!:) Itsekkin aioin, mutta en tiedä kerkiänkö siihen enää osallistumaan..:/
Itsekkin aloitin päiväkirjoilla nuorempana, sen lisäksi aloin kirjoittelemaan novellin pätkiä, runoja ym. Päiväkirja kehittää myös kirjoittamista, ajatuksia pukien sanoiksi. Täytyisikin alkaa taas kirjoittamaan päiväkirjaa, kun se on nyt jäänyt..
Parantumistarinasi kuulostaa hyvältä aiheelta, huomasin kylläkin että siitäkin aiheesta on kirjoitettu muutamia kirjoja. Joten kannattaa panostaa siihen, että miten erotut massasta, "kilpailijoista"..Toki jokaisella on erilainen parantuminen sairaudesta ja ajatukset, mutta silti, mieti kuinka sinun tarinasi olisi koskettavin ja mielenkiintoisin ja millä tavalla kerrot sen lukijalle. Ja sinulla on halu ja intohimo kirjoittaa aiheesta, niin luulen että pystyt siihen kyllä! Sillä jos sinulla ei olisi intohimoa tarinaan, tarinasta ei tule mitään, silloin tarina tuntuu pakkopullalta..Vaikka tarina olisi kuinka hyvin suunniteltu, niin täytyy muistaa kysyä itseltään, haluanko minä kirjoittaa tästä, vai kirjoitanko sen vain lukijan takia? Olenko tyytyväinen aiheeseen/juoneen?
Kirjoitin syöpäpotilastarinani kuukaudessa niin, että joka aamu heti ensi töikseni naputtelin 1600 sanaa, vähintään. Kuukaudessa siitä tuli 50000 sanaa, eli kirjan pituinen raakatekstipötkö. Aloitin alusta ja kirjoitin kaiken, mitä mieleen tuli. Sitten jätin tekstin hautumaan pariksi vuodeksi (ajan puute, vastenmielisyys oman tekstin kömpelyyttä kohtaan; kirjoitin englanniksi, eikä kielitaitoni oikein riittänyt). Nyt aloin kääntää sitä suomeksi. Samalla korjailen tekstiä, jätän pois toistoa, vähemmän itsesääliä, korostan kiinnostavia asioita, mietin sanavalintoja jne. Tästä vaiheesta pidän. Kirjoittaminen oli upea kokemus toisella tavalla. Inspiraatio oikeastaan iski vain kerran kirjoituksen aikana, mutta siitä huolimatta syntyi teksti, jota sitten voi muokata. Jos en olisi pakottanut itseäni kirjoittamaan jotain, roskaakin, teksti olisi jäänyt haaveiden asteelle lopuksi ikääni.
Päiväkirjan kirjoittaminen on hyvä idea. Se pitää yllä kirjoittamiskykyä ja luontevuutta ja siitä voi löytää faktojakin tällaiseen omakohtaiseen tarinaan.
Hei,
minusta on kyllä ihan hyvä suunnitella tarina, juoni, henkiöt jne. etukäteen aika hyvin, siis että on ainakin jokin runko tarinan kuljetukseen ja tuntee henkilönsä. Mutta kyllä itse kirjoitusprosessissa on hyvä antaa itsensä myös yllättyä, näin olen kokenut. Ja välillä on hyvä kirjoittaa vaikka ihan mitä vaan työn alla olevan tekstin ympäriltä, tyyliin jotain henkilöiden sisäisiä monologeja, jotka eivät ehkä ikinä päädy itse teokseen - pysyy vire yllä, koskeus aiheeseen. Mutta juu, työtapoja on monia, pitää vaan löytä omansa. Itse en ole julkaissut vielä yhtään romaania, yksi käsikirjoitus on nyt kustantajakierroksella ja toinen työn alla, tosin toisen median kautta kirjoittaminen on minulle tuttua sekä opiskelun että työn kautta.
Onnea kirjoittamisen polulle, tyttö tulevaisuudesta, ja onnea varsinkin parantumisesi johdosta. Tiedän kokemuksesta, ettei syömishäiriöstä kokonaan parantuminen ole ehkä helppoa, mutta mahdollista se on. Itselleni sairaus on ollut täyttä historiaa jo jotain kymmenen vuotta.
Kiitos ajatuksistanne taas kerran! :) Ja tulkaa vain kaikki rohkeasti kertomaan.
Tuleeko teille ikinä kirjoittaessanne sellainen olo, ettei mistään tule mitään, teksti tökkii joka suunnasta ja läppäri tekisi mieli heittää seinään? :D Itse taistelen juuri tuollaisten tunteiden kanssa. Tekstiä on nyt syntynyt, mutta alan sitten vaan epäröimään ja ajattelemaan kaikkea kuten: "Ihan turha kirjoittaa koska ei tästä nyt kuitenkaan mitään tule jne. :S Uskonpuutetta..
Tuollaista olen lukenut aikaisemminkin jostain täältä netistä, että jollain on sellainen tunne, että ei tästä nyt mitään tule, turha kirjoittaa. En vaan muista mistä. Minulla ei tule sellaista koskaan. Tai tulee silloin, kun jos vaikka muokkaan tarinaa, ja kun muokkaaminen menee penkin alle, niin tarina menee ihan sekaisin, enkä osaa korjata sitä. Siinä vaiheessa tulee sellainen turhautuminen, että kaikki hermostuu minuun, jopa minä itsekin hermostun itseeni, kun pistän sellaisen show:n jostain kirjoittamisesta. Mutta kyllä mun tarina on aina päässyt takaisin raiteilleen. Tuollaista on tapahtunut minulle pari kertaa tai vaan kerran, en muista kunnolla. Mutta tsemppiä vaan kaikille kirjoittamiseen! Itselläni on nyt yks mun kirjoituksista sivulla 133. Paljon on loman aikana saanu aikaan. Joka päivä kirjotan 10 sivuu nii eiköhä sivuja ala tulemaan joka päivä paljon lisää. :)
Itse olen tottunut tekemään, kuten minulle aikanaan proosaryhmän tunneilla opetettiin; aloitan keskeltä. Mikä tahansa idea päähäni tuleekin, kirjoitan sen ylös ja mietin vasta sitten, kuka tarinassa mahdollisesti on päähenkilö ja millainen hän on, mihin maailmaan ja aikaan tarina sijoittuu ja mitä on tapahtunut ennen kirjoittamaani.
Ja toki aina toisinaan tulee niitä hetkiä, että voisi heittää koneen (tai kynän ja paperin) alas parvekkeelta, mutta kun miettii mitä siinä menettää... Jos tuntuu siltä, että alkaa tökkiä, kannattaa keskeyttää hetkeksi ja tehdä jotain aivan muuta (keitä kahvia, käy kävelyllä, tiskaa... mitä vain). Suosittelen myös antamaan tekstin jollekin luottohenkilölle/-henkilöille luettavaksi. Sitä kautta saa palautetta sisällöstä ja rakenteesta, ehkä myös uusia ideoita. Koskaan ei kannata luovuttaa vain sen takia, että ajattelee: "En osaa, tämä on aivan huono. Ihan turhaa koko juttu." Saattaa ollakin, mutta harjoittelemalla oppii ja saa lisää varmuutta, joka puolestaan johtaa lopulta ehkä onnistumiseen.
Toivottavasti en nyt kirjoittanut aivan mitä sattuu. No, hyviä jatkoja ja kirjoittamisen iloa ; )
Harras harrastukseni on tullut vaiheeseen, jossa "valmis" romaanikäsikirjoitukseni on parilla luottolukijalla, eikä työn alla ole yksinkertaisesti mitään. Luovaa työtä olen saanut toteuttaa lähinnä vain pihalla.
Mutta aiheeseen. Tarinan päähenkilölle olen suunnitellut jatkoa jopa parinkin kirjan verran. Aluksi mielessä oli vain pääteema, mihin liemeen minä tällä kertaa tuon ihmisrukan sotken. Valitsin aiheista toisen, lähdin kehittelemään sitä ja pian kasassa oli puolitoistasivuinen käsin tuherrettu synopsis. Lopputuloksena saatoin todeta olevani koukussa.
Keskustelun aikaisemmissa kommenteissa kehoitettiin laatimaan koko juttu alusta loppuun valmiiksi, koska työskentely on enemmän rakentamista, kuin kirjoittamista. Yritin ja huomasin ettei siitä tule tällaiselta vasenkätiseltä hevonpersettä. Huomasin pitkästyvänikin. Luulen, että kohdallani riittää, kun tiedän mitä tarinan keskushenkilölle tulee tapahtumaan ja miten kaikki päättyy. Tiedän myös miltä elämän alueelta kaipaan lisätietoja ja otan niistä selvää sitä mukaa kun tunnen tarpeelliseksi.
Vähän niin kuin olisin kartta kädessä vieraassa kaupungissa: tiedän missä olen ja minne minun pitää päätyä. Sitä mitä kulman takaa ilmestyy ei pysty sanomaan kuin menemällä sinne. Mielessä kiiluu jo ensimmäinen luku. Tahtoo kirjoittaa...