Testamenttaus ja periminen

Neuvokaas joku mistä löytyy pohdintoja homoparien perintäoikeudesta ja testamentin laatimisesta.
Kun yritän googlata, tulokset liittyvät vain vanhaan/uuteen testamenttiin raamatussa. Huoh.

Taustaa: kohta parikymmentä vuotta yhteiseloa takana, mutta suhteen rekisteröiminen ei tule kyseeseen. Puolisoni ei tahdo julkistaa asiaa tms.

Onko "helpompaa" vain laatia testamentti?
4533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Testamentti on ihan turha siinä vaiheessa jos omaiset riitauttavat asian ja vaativat lakiosiaan.

Äänestä
  • Jos henkilö kuolee ilman perillisiä, hänen omaisuutensa tulee perintönä valtiolle. Kaikki omaisuus ei jää valtiolle. Perittävän kotikunnalla, kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalla ja vainajalle läheisillä henkilöillä on mahdollisuus hakea valtiolle perintönä tullutta omaisuutta itselleen. Valtiokonttori voi päättää, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Henkilö, joka katsoo olevansa perillisittä kuolleen läheinen ja haluaa hakea omaisuutta itselleen, voi lähettää kirjallisen vapaamuotoisen hakemuksen Valtiokonttoriin. Esimerkkejä tässä tarkoitetusta läheisyydestä ovat avopuolisoiden välinen suhde, kasvattilapsen ja -vanhemman välinen suhde sekä pitkäaikainen hoitosuhde.

    http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=18362

    Serkkujen ja sitä kaukaisempien sukulaisten perintöoikeus lakkautettiin Suomessa vuoden 1966 alusta. Perimään oikeutettuja ovat kaikki serkkua lähemmät sukulaiset, aviopuoliso ja rekisteröity puoliso sekä ensiksi kuolleen puolison niin sanotut toissijaiset perilliset. Jos henkilö kuolee ilman perillisiä, hänen omaisuutensa tulee perintönä valtiolle. Tällaisen henkilön kuolemasta on ilmoitettava Valtiokonttorille. Perittävä voi kuitenkin testamentilla määrätä omaisuudestaan. Tällöin seuraavassa selostettu lain mukainen perimysjärjestys syrjäytyy - vain lapsella on ehdoton oikeus osaan vanhempansa omaisuudesta.


    Sukulaisten perintöoikeus

    Lähinnä perinnön saavat rintaperilliset eli perinnönjättäjän lapset tai näiden jälkeläiset. Kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Jos joku lapsista on kuollut, tulevat hänen sijaansa hänen jälkeläisensä. Jos kuolleelta lapselta ei jäänyt jälkeläisiä, hänen osuutensa jaetaan elossa olevien lasten kesken.

    Jollei perittävältä jäänyt lapsia tai näiden jälkeläisiä, jaetaan hänen omaisuutensa tasan hänen isänsä ja äitinsä kesken. Jos isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän sisaret ja veljet hänen osuutensa. Kuolleen sisaren ja veljen sijaan tulevat puolestaan hänen jälkeläisensä. Jollei veljiä tai sisaria tai näiden jälkeläisiä ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, tämä saa koko perinnön.

    Jollei ketään edellä mainittuja perillisiä ole, saavat perittävän isovanhemmat koko perinnön. Jos joku isovanhemmista on kuollut, menee hänen osuutensa hänen lapsilleen, eli perittävän sedille, tädeille tai enoille. Tämän edemmäksi perintöoikeus ei kuitenkaan ulotu. Jos setiä, tätejä tai enojakaan ei ole enää elossa, perintö ei siirry enää heidän jälkeläisilleen eli perittävän serkuille.

    Puolison perintöoikeus

    Mikäli perittävältä jää aviopuoliso tai rekisteröity puoliso, mutta ei rintaperillisiä, menee perintö kokonaan puolisolle perintöoikeuden nojalla.

    Toissijaiset perilliset

    Lesken kuollessa osa omaisuudesta voi tietyissä tapauksissa palautua ensiksi kuolleen puolison sukuun. Jos leski on aikanaan saanut puolisonsa omaisuuden itselleen perintöoikeuden nojalla, saa lesken kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai veljen tai sisaren jälkeläinen puolet lesken pesästä. Näistä toissijaisista perillisistä tämän puolikkaan saavat ne, joilla lesken kuollessa olisi lähinnä oikeus periä ensiksi kuollut puoliso.

    Jollei toissijaisia perillisiä ole elossa, omaisuus menee kokonaan lesken omille perillisille. Toisalta jos ensiksi kuollut puoliso on sulkenut testamentilla toissijaisten perillisten perintöoikeuden pois, omaisuus menee silloin kokonaisuudessaan lesken perillisille. Ellei leskellä ole perillisiä, omaisuus menee valtiolle.


    http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=18368

    Seta jakaa potentiaalisille testamenttaajille ohjeita:

    Muista käyttää Setan virallista nimeä Seksuaalinen tasavertaisuus ry.Testamentti kannattaa tehdä kahtena kappaleena säilymisen varmistamiseksi. Säilytä kappaleet eri paikoissa. Jos haluat, voit jättää toisen kappaleen säilytettäväksi Setan haltuun. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Setan haltuun jättäminen ei rajoita oikeuttasi milloin tahansa muuttaa testamenttiasi tai peruuttaa se. Uudempi testamentti kumoaa aina vanhemman. Yleishyödyllisenä yhteisönä Seta on vapaa perintöverosta. Testamenttaamalla varoja Setalle voit osallistua yhdenvertaisemman maailman toteuttamiseen vielä sittenkin kun sinusta on aika jättänyt.

    Tarkempia ohjeita ja neuvoja saat Setan talous- ja hallintopäällikkö Nora Jouhtenelta puh: 050 9131 825, e-mail: nora.jouhten [at] seta.fi

    http://www.seta.fi/index.php?k=16713

    Äänestä

  • yleiset ohjeet kirjoitti:

    Jos henkilö kuolee ilman perillisiä, hänen omaisuutensa tulee perintönä valtiolle. Kaikki omaisuus ei jää valtiolle. Perittävän kotikunnalla, kuolinpesään kuuluvan kiinteistön sijaintikunnalla ja vainajalle läheisillä henkilöillä on mahdollisuus hakea valtiolle perintönä tullutta omaisuutta itselleen. Valtiokonttori voi päättää, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Henkilö, joka katsoo olevansa perillisittä kuolleen läheinen ja haluaa hakea omaisuutta itselleen, voi lähettää kirjallisen vapaamuotoisen hakemuksen Valtiokonttoriin. Esimerkkejä tässä tarkoitetusta läheisyydestä ovat avopuolisoiden välinen suhde, kasvattilapsen ja -vanhemman välinen suhde sekä pitkäaikainen hoitosuhde.

    http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=18362

    Serkkujen ja sitä kaukaisempien sukulaisten perintöoikeus lakkautettiin Suomessa vuoden 1966 alusta. Perimään oikeutettuja ovat kaikki serkkua lähemmät sukulaiset, aviopuoliso ja rekisteröity puoliso sekä ensiksi kuolleen puolison niin sanotut toissijaiset perilliset. Jos henkilö kuolee ilman perillisiä, hänen omaisuutensa tulee perintönä valtiolle. Tällaisen henkilön kuolemasta on ilmoitettava Valtiokonttorille. Perittävä voi kuitenkin testamentilla määrätä omaisuudestaan. Tällöin seuraavassa selostettu lain mukainen perimysjärjestys syrjäytyy - vain lapsella on ehdoton oikeus osaan vanhempansa omaisuudesta.


    Sukulaisten perintöoikeus

    Lähinnä perinnön saavat rintaperilliset eli perinnönjättäjän lapset tai näiden jälkeläiset. Kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Jos joku lapsista on kuollut, tulevat hänen sijaansa hänen jälkeläisensä. Jos kuolleelta lapselta ei jäänyt jälkeläisiä, hänen osuutensa jaetaan elossa olevien lasten kesken.

    Jollei perittävältä jäänyt lapsia tai näiden jälkeläisiä, jaetaan hänen omaisuutensa tasan hänen isänsä ja äitinsä kesken. Jos isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän sisaret ja veljet hänen osuutensa. Kuolleen sisaren ja veljen sijaan tulevat puolestaan hänen jälkeläisensä. Jollei veljiä tai sisaria tai näiden jälkeläisiä ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, tämä saa koko perinnön.

    Jollei ketään edellä mainittuja perillisiä ole, saavat perittävän isovanhemmat koko perinnön. Jos joku isovanhemmista on kuollut, menee hänen osuutensa hänen lapsilleen, eli perittävän sedille, tädeille tai enoille. Tämän edemmäksi perintöoikeus ei kuitenkaan ulotu. Jos setiä, tätejä tai enojakaan ei ole enää elossa, perintö ei siirry enää heidän jälkeläisilleen eli perittävän serkuille.

    Puolison perintöoikeus

    Mikäli perittävältä jää aviopuoliso tai rekisteröity puoliso, mutta ei rintaperillisiä, menee perintö kokonaan puolisolle perintöoikeuden nojalla.

    Toissijaiset perilliset

    Lesken kuollessa osa omaisuudesta voi tietyissä tapauksissa palautua ensiksi kuolleen puolison sukuun. Jos leski on aikanaan saanut puolisonsa omaisuuden itselleen perintöoikeuden nojalla, saa lesken kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai veljen tai sisaren jälkeläinen puolet lesken pesästä. Näistä toissijaisista perillisistä tämän puolikkaan saavat ne, joilla lesken kuollessa olisi lähinnä oikeus periä ensiksi kuollut puoliso.

    Jollei toissijaisia perillisiä ole elossa, omaisuus menee kokonaan lesken omille perillisille. Toisalta jos ensiksi kuollut puoliso on sulkenut testamentilla toissijaisten perillisten perintöoikeuden pois, omaisuus menee silloin kokonaisuudessaan lesken perillisille. Ellei leskellä ole perillisiä, omaisuus menee valtiolle.


    http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=18368

    Seta jakaa potentiaalisille testamenttaajille ohjeita:

    Muista käyttää Setan virallista nimeä Seksuaalinen tasavertaisuus ry.Testamentti kannattaa tehdä kahtena kappaleena säilymisen varmistamiseksi. Säilytä kappaleet eri paikoissa. Jos haluat, voit jättää toisen kappaleen säilytettäväksi Setan haltuun. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Setan haltuun jättäminen ei rajoita oikeuttasi milloin tahansa muuttaa testamenttiasi tai peruuttaa se. Uudempi testamentti kumoaa aina vanhemman. Yleishyödyllisenä yhteisönä Seta on vapaa perintöverosta. Testamenttaamalla varoja Setalle voit osallistua yhdenvertaisemman maailman toteuttamiseen vielä sittenkin kun sinusta on aika jättänyt.

    Tarkempia ohjeita ja neuvoja saat Setan talous- ja hallintopäällikkö Nora Jouhtenelta puh: 050 9131 825, e-mail: nora.jouhten [at] seta.fi

    http://www.seta.fi/index.php?k=16713

    Olipa harvinaisen asiallinen reply. Kiitos!

    Äänestä

  • ISeeNow kirjoitti:

    Olipa harvinaisen asiallinen reply. Kiitos!

    Laki takuueläkkeestä tulee voimaan 1.3.2011. Takuueläkettä voit hakea Kelasta helmikuusta alkaen.

    Takuueläke korottaa Suomessa asuvalle maksettavan vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon nykyisestä reilusta 500 eurosta kuukaudessa. Takuueläkkeen saa arviolta 120 000 eläkeläistä. Se on vajaat 10 % kaikista eläkkeensaajista.

    Takuueläkettä voidaan maksaa sinulle vain, jos kaikki eläkkeesi ennen verotusta ovat yhteensä alle 687,74 e/kk.

    Takuueläkkeen suuruuteen vaikuttavat kaikki muut eläkkeesi Suomesta ja ulkomailta. Ne vähennetään takuueläkkeen täydestä määrästä sataprosenttisesti. Eläkkeisiin luetaan mukaan myös esimerkiksi leskeneläkkeet ja tapaturmaeläkkeet. Laissa takuueläkkeestä on tarkka luettelo siitä vähennettävistä eläkkeistä.

    Takuueläkettä eivät sen sijaan pienennä eläkettä saavan hoitotuki, rintamalisät eikä eläkkeen lapsikorotus.

    Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot, pääomatulot eikä omaisuus. Myöskään omaishoidon tuki ei vaikuta sen määrään.

    Esimerkki

    Yksin asuva eläkeläinen, jonka ainoa eläke on täysi kansaneläke (586,46 e/kk vuoden 2011 tasossa), saa takuueläkettä 101,28 e/kk.

    Parisuhteessa asuva eläkeläinen, jonka ainoa eläke on täysi kansaneläke (520,19 e/kk), saa takuueläkettä 167,55 e/kk.

    Näin vähimmäiseläke on sama 687,74 e/kk perhesuhteista riippumatta.

    Takuueläke on verotettavaa tuloa.

    Takuueläke vaikuttaa asumistukeen ja perheen mahdollisesti saamaan toimeentulotukeen samoin kuin muutkin eläkkeet.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/230810102229HN?OpenDocument

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AfterDeathNowWhat kirjoitti:

Neuvokaas joku mistä löytyy pohdintoja homoparien perintäoikeudesta ja testamentin laatimisesta.
Kun yritän googlata, tulokset liittyvät vain vanhaan/uuteen testamenttiin raamatussa. Huoh.

Taustaa: kohta parikymmentä vuotta yhteiseloa takana, mutta suhteen rekisteröiminen ei tule kyseeseen. Puolisoni ei tahdo julkistaa asiaa tms.

Onko "helpompaa" vain laatia testamentti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu