Jo vuosia on huudettu, miten kunnat eivät noudata lakeja, lapset eivät saa edes niitä peruspalveluja, joihin heillä olisi oikeus perustuslain mukaan, vaan ne korvataan lumehoidolla sijaishuollossa, jossa olosuhteet ovat huonommat kuin lapsen kotona. Nyt tähän lakien noudattamista vaativien kuoroon ovat liittyneet myös viranomaiset, sosiaalityöntekijätkin ammattiliittonsa kautta ja mm. Lastensuojelun keskusliitto.
Miksi kirkko ei ota mitään kantaa tähän julmaan lasten kaltoinkohteluun, jota lasten"suojeluksi" Suomessa kutsutaan?
Lapset ovat vain pieniä pelimerkkejä kun pahimmillaan ulkomaiset pörssiyhtiöt rikastuvat sijaishuollolla. Tähän bisnekseen ottaa osaa myös ainakin joku hallituksessa istuva ministeri, joten siinä selitys, miksi eduskunnassa ei rajusti puututtu tähän laittomuuteen, kun Päivi Lipponen esitti kirjallisen kysymyksen hallituksen kyselytunnilla niin sanotuista hoidollisista huostaanotoista, jotka ovat laittomia. Etenkin neurologista tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat lapset ovat täysin tämän bisneksen armoilla, jopa osa psykiatreista suosittaa heille vain psykiatrista hoitoa, mikä tuhoaa näiden lasten terveyttä. Koska terveydenhoito on retuperällä, vain aniharvat saavat sen piiristä hoitoa, niin lapsia lähetetään oikean hoidon korvikkeeksi lastensuojelulaitoksiin, jotka eivät ota vastaan muuta kuin huostaanotettuja lapsia. Näin huostaanottoja tehdään aivan hyvistäkin perheistä sillä valheella, että laitos muka korvaisi oikean kuntoutuksen.
Peseekö kirkkokin kätensä tästä julmuudesta samoin kuin esim. lapsiasiavaltuutettu hokemalla vain, että yksittäistapauksiin ei puututa, viranomaiset ovat erehtymättömiä ja meillä on muka hyvä lastensuojelulaki, joka todellisuudessa on vain puitelaki, sitä voi soveltaa miten tahansa, vaikka käytännössä noudatetaan poliitikkojen ja sijaishuollon etua, ei lasten? Kun jotkut toimittajat nostavat esiin törkeimpiä tapauksia, niin alkaa hirveä mollaus, miten muka kyse on vain vanhempien esittämästä yksipuolisesta kannasta, vaikka he olisivat antaneet toimittajien käyttöön kaikki sosiaalitoimen salaiset tiedotkin.
Suomessa rikotaan törkeästi lapsia kohtaan voimassa olevia omia lakeja ja jopa kansainväliset ihmisoikeus- ja lastensoikeussopimukset paukkuvat rikki räikeästi, mutta lapsilla ei ole mitään oikeusturvaa näitä rikoksia vastaan, siitä pitää hallinto-oikeusjärjestelmä loistavasti huolen. Sanomalehti- ja nettikirjoittelujen perusteella on aloitettu poliisitutkinta kun kyse on talousrikoksista, mutta ei lasten"suojelun" törkeilyn osalta vahingossakaan. Puutteet terveydenhuollossa ja kuntien laittomuuksiin menneet säästöt peruskoulussa ovat tuottaneet viimeisen 20 vuoden aikana valtavan määrän laittomia ja turhia huostaanottoja, joita vastaan perheet ovat täysin voimattomia.
Jo ainakin 100 kuntaa tekee yhteistyötä Perhehoitokumppaneiden kanssa, jolla on taustajärjestönä FCA, kansainvälinen voittoa tuottava yritys ja sen tarkoitus on laajentaa toimintaansa koko maahan. Siinä sijaisperheelle maksetaan 1800 euroa kuussa lapsesta ja kunta saa 4000 euron laskun. Tästä huolimatta kunnat eivät noudata lastensuojelulain sitä kohtaa, jossa perheelle pitäisi tarjota avohuollon tukea ennen huostaanoton tekoa, siihen ei kuulema ole varaa, mutta tolkuttomiin sijaishuollon ylläpitokustannuksiin kyllä rahaa löytyy. Lastensuojelun sosiaalityöntekijätkin ihmettelevät tätä menoa kun kuntapoliitikot pakottavat heidät tekemään turhia huostaanottoja, jonka jälkeen lapsen vieraannuttaminen vanhemmista aloitetaan, oli huostaanotto miten laiton tahansa.
Raamatun mukaan käsittääkseni lapset ovat erikoisasemassa Jumalankin silmissä, mutta nykylasten"suojelussa" heistä on tehty vanhempieneen vain pieniä pelimerkkejä voittoa tuottavan yritystoiminnan piirissä. Jos ulkomaille äkkiä selviäisi koko suomalaisen lastensuojelun kamaluus, niin tänne tulisi lapsiasiavaltuutettuja muualtakin kuin Venäjältä. Ottaako kirkkokin osaa tähän laittomuuteen valehtelemalla, että huostaanottoja tehdään vain niin sanotuin perinteisin syin eli kaikki huostaanottovanhemmat ovat juoppoja, narkkareita ja kaiken tavoin kelvottomia vanhemmuuteen, vaikka se on ollut törkeä valhe jo vuosikausia?
Miksi kirkko ei ota mitään kantaa tähän julmaan lasten kaltoinkohteluun, jota lasten"suojeluksi" Suomessa kutsutaan?
Lapset ovat vain pieniä pelimerkkejä kun pahimmillaan ulkomaiset pörssiyhtiöt rikastuvat sijaishuollolla. Tähän bisnekseen ottaa osaa myös ainakin joku hallituksessa istuva ministeri, joten siinä selitys, miksi eduskunnassa ei rajusti puututtu tähän laittomuuteen, kun Päivi Lipponen esitti kirjallisen kysymyksen hallituksen kyselytunnilla niin sanotuista hoidollisista huostaanotoista, jotka ovat laittomia. Etenkin neurologista tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevat lapset ovat täysin tämän bisneksen armoilla, jopa osa psykiatreista suosittaa heille vain psykiatrista hoitoa, mikä tuhoaa näiden lasten terveyttä. Koska terveydenhoito on retuperällä, vain aniharvat saavat sen piiristä hoitoa, niin lapsia lähetetään oikean hoidon korvikkeeksi lastensuojelulaitoksiin, jotka eivät ota vastaan muuta kuin huostaanotettuja lapsia. Näin huostaanottoja tehdään aivan hyvistäkin perheistä sillä valheella, että laitos muka korvaisi oikean kuntoutuksen.
Peseekö kirkkokin kätensä tästä julmuudesta samoin kuin esim. lapsiasiavaltuutettu hokemalla vain, että yksittäistapauksiin ei puututa, viranomaiset ovat erehtymättömiä ja meillä on muka hyvä lastensuojelulaki, joka todellisuudessa on vain puitelaki, sitä voi soveltaa miten tahansa, vaikka käytännössä noudatetaan poliitikkojen ja sijaishuollon etua, ei lasten? Kun jotkut toimittajat nostavat esiin törkeimpiä tapauksia, niin alkaa hirveä mollaus, miten muka kyse on vain vanhempien esittämästä yksipuolisesta kannasta, vaikka he olisivat antaneet toimittajien käyttöön kaikki sosiaalitoimen salaiset tiedotkin.
Suomessa rikotaan törkeästi lapsia kohtaan voimassa olevia omia lakeja ja jopa kansainväliset ihmisoikeus- ja lastensoikeussopimukset paukkuvat rikki räikeästi, mutta lapsilla ei ole mitään oikeusturvaa näitä rikoksia vastaan, siitä pitää hallinto-oikeusjärjestelmä loistavasti huolen. Sanomalehti- ja nettikirjoittelujen perusteella on aloitettu poliisitutkinta kun kyse on talousrikoksista, mutta ei lasten"suojelun" törkeilyn osalta vahingossakaan. Puutteet terveydenhuollossa ja kuntien laittomuuksiin menneet säästöt peruskoulussa ovat tuottaneet viimeisen 20 vuoden aikana valtavan määrän laittomia ja turhia huostaanottoja, joita vastaan perheet ovat täysin voimattomia.
Jo ainakin 100 kuntaa tekee yhteistyötä Perhehoitokumppaneiden kanssa, jolla on taustajärjestönä FCA, kansainvälinen voittoa tuottava yritys ja sen tarkoitus on laajentaa toimintaansa koko maahan. Siinä sijaisperheelle maksetaan 1800 euroa kuussa lapsesta ja kunta saa 4000 euron laskun. Tästä huolimatta kunnat eivät noudata lastensuojelulain sitä kohtaa, jossa perheelle pitäisi tarjota avohuollon tukea ennen huostaanoton tekoa, siihen ei kuulema ole varaa, mutta tolkuttomiin sijaishuollon ylläpitokustannuksiin kyllä rahaa löytyy. Lastensuojelun sosiaalityöntekijätkin ihmettelevät tätä menoa kun kuntapoliitikot pakottavat heidät tekemään turhia huostaanottoja, jonka jälkeen lapsen vieraannuttaminen vanhemmista aloitetaan, oli huostaanotto miten laiton tahansa.
Raamatun mukaan käsittääkseni lapset ovat erikoisasemassa Jumalankin silmissä, mutta nykylasten"suojelussa" heistä on tehty vanhempieneen vain pieniä pelimerkkejä voittoa tuottavan yritystoiminnan piirissä. Jos ulkomaille äkkiä selviäisi koko suomalaisen lastensuojelun kamaluus, niin tänne tulisi lapsiasiavaltuutettuja muualtakin kuin Venäjältä. Ottaako kirkkokin osaa tähän laittomuuteen valehtelemalla, että huostaanottoja tehdään vain niin sanotuin perinteisin syin eli kaikki huostaanottovanhemmat ovat juoppoja, narkkareita ja kaiken tavoin kelvottomia vanhemmuuteen, vaikka se on ollut törkeä valhe jo vuosikausia?
Vastaukset 50
Vanhimmat
Eikö kirkon mielestä lasten kohdalla tarvitse noudattaa maan omia lakeja, ihmisoikeussopimuksia tai YK:n lastenoikeuksien sopimusta? Ottaako kirkko silmät suljettuina osaa tähän toimintaan, joka on kuin Hitlerin Saksasta, jossa rodunjalostuksen mukaan yhteiskunnalla on koska tahansa oikeus etsiä lapselle muka paremmat vanhemmat? Kannattaako kirkko nyt haussa olevaa lakimuutosta, että avoin adoptio pitäisi laillistaa? Miksi lapsi erotetaan vanhemmistaan silloinkin kun jopa sosiaalityöntekijöiden mukaan perheessä eivät huostaanottokriteerit täyty?
Tai onko kirkko mukana viranomaisvalheissa silloinkin kun vanhempia aiheetta syytetään pahoinpitelystä tai insestiä, eikä huostaanottoa pureta, vaikka poliisitutkinnassa noista syytteistä luovuttaisiin?
Vai ottaako kirkko saman kannan kuin poliitikot, joihin vanhemmat hädissään ottavat yhteyttä kun lasta pahoinpidellään sijaishuollossa ja sosiaalitoimi ja poliisit eivät puutu tilanteeseen, koska ei ole näyttöä? Vanhempia vastaan ei näyttöä tarvita kun lapsi eristetään vanhemmista välittömästi pelkän epäilyn varassa, jonka voi esittää kuka tahansa sairasmielinen ilkeilijä. Ministerien ainut vastaus on, että "Voi voi, jos laittomuuksia tapahtuu, niin ne pitää korjata." Millä ne korjataan kun huostaanottoasioita ei käsitellä käräjäoikeuksissa ja valitusviranomaiset ovat täysin hampaattomia niitä vastaan? Eduskunnan oikeusasiamieskin voi "nuhdella" väärin toimineita, että näin ei olisi pitänyt toimia, mutta se ei silti kotiuta lasta, vaikka huostaanotto olisi täysin laiton. Miksi sijaishuollolle ei riitä laillisin syin tehdyt huostaanotot?
Homojen ihmisoikeuksista kyllä vaahdotaan, mutta lasten ihmisoikeuksista ei välitä kukaan, ei kirkkokaan.
Ainut taho, jotka lapsia puolustavat, ovat heidän vanhempansa, mutta heiltä Suomessa riistetään vaikuttamismahdollisuus asioihinsa pelkällä huostaanotolla, sen jälkeen heidät leimataan valehtelijoiksi, jotka eivät ymmärrä muka lapsensa parasta. Tätä propagandaa on levittänyt ja laittomia pysyviä huostaanottoja puolustanut jo vuosia esim. Perhehoitoliitto, nyt heidän viimeisin tavoitteensa on vihdoin saada avoin adoptio jo lailliseksikin, asiaa ajaa varsinaisesti PeLa. Onneksi viime aikoina lapset ovat saaneet puolustajikseen yhä kasvavan aktivistien joukon, mutta mikään ei näytä laitonta nykymenoa hillitsevän.
Eikö lasten todellinen oikeus ja ihmisoikeudet kiinnosta enää kirkkoakaan?
Tarkoitetaanko tällä nykyään pelkästään sijaishuoltoa, ei Jeesusta?
Esim. hoidollisista huostaanotoista ei ole lupa puhua julkisuudessa. Kuka heidät vaientaa, jos eivät nuo rahakkaat tahot, jotka hyötyvät huostaanotoista.
On kuultu myös, että Perhehoitoliitto on jo vuosia sitten kieltänyt toimittajia tekemästä ohjelmia, joissa liikaa korostuu sijaishuollossa tapahtuva lasten pahoinpitely ja muu kaltoinkohtelu. Ai miksikö? Siksi kuulema, että sijaisperheiden maine ei kärsisi.
Eräässä pohjois-suomalaisessa päivälehdessä hyllytettiin jokin aika sitten toimittaja, joka kertoi huostaanotoista liian rehellisiä tietoja. Hmmm...
Ottaako myös kirkko osaa tähän laittomuuksien salailukampanjaan?
nykyisin erilaisista säätiöistä, yrityksistä, yhdistyksistä, joiden hallintoelimissä istuu eri nimikkeillä toimivia "asiantuntijoita", joiden nimet usein löytyvät myös erilaisten lastensuojelulaitosten omistajalistoista. Nuo samat "asiantuntijatahot" myös kouluttavat seminaareissa lastensuojelutyöntekijöitä ikään kuin lasten sisäänheittäjiksi eri laitoksiin, joita itse omistavat.
Tätä työtä eivät siis koske edes mitkään jääviyskysymykset toisin kuin esim. vaalirahoitusten suhteen.
Koko lastensuojelu on pelkkä suuri valhe ja kupla, jonka mainostamiseksi Perhehoitoliitto nostaa vuosittain muutaman lapsen kertomaan, miten ihanaa oli kun heidät pelastettiin huonosta kodista parempaan. Miksi tämä työ ei enää riitä lasten"suojelijoille"? Sitä vartenhan koko lastensuojelu on perustettu alun alkaen, se on sen alkuperäinen tehtävä.
Mutta 90-luvun alun laman alusta alkaen, kun olemassa ollutta hyvää julkista terveydenhoitoa alettiin romuttaa ja purkaa silloista maailman huippuluokkaa ollutta sosiaaliturvajärjestelmää, sieltä asti on laiton liiketoiminta kukoistanut lasten kustannuksella. Kansa uskoo päättäjien valheita, kiittää ja kumartaa, eikä yhtään ihmettele, että meillä on enemmän huostaanottoja kuin missään muussa valtiossa koko maailmassa.
toimintaa esim. Merikratos ja monet, monet muut lastensuojelua harjoittavat firmat harrastavat.
On kirkolle suoranainen häpeä, jos se hiljaisena puolustaa tällaista rikollista toimintaa.
Miksi kirkko ei aja oikeutta lapsille edes sillä, että huostaanottoasioiden käsittely saataisiin käräjäoikeuksiin?
Kirkko arvostaa lapsia ja lapsuutta paljon ja se näkyy mm. siinä kuinka paljon kirkko panostaa kasvatustyöhön: lasten ja nuorten erilaisiin toimintoihin ja työntekijöihin, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa. Kirkon työ ei ole varsinaista lastensuojelutyötä, vaan luonteelta ehkä ennemminkin ns. ennaltaehkäisevää työtä, mutta kirkon työntekijätkin joutuvat usein kuitenkin tekemisiin erilaisten lastensuojelukysymysten kanssa. Pääsääntöisesti silloin on kysymys huonosti voivista nuorista tai huonosti voivista vanhemmista, jotka eivät kykene huolehtimaan lapsista tai nuorista.
Huostaanotto on aina dramaattinen toimenpide enkä ole työntekijänä nähnyt vielä yhtään sellaista huostaanottoa, jota olisin pitänyt turhana. Usein ollaan lähellä jonkun pysyvää sairastumista tai suuressa itsemurhavaarassa. Huostaanotto on traumatisoiva tapahtuma sekä vanhemmille että lapsille/nuorille, mutta se herättää vahvoja tunteita myös monissa sukulaisissa, naapureissa ja ystävissä, jotka seuraavat tilannetta, mutta joita kriisissä oleva perhe yrittää suojella pahimmilta asioilta. Tällaisessa tilanteessa pitää pysähtyä miettimään, mitkä ovat huostaanoton vaihtoehdot. Kuinka pitkään lapsi/nuori saa olla ilman huolenpitoa tai elää väkivallan tai vanhempien mielenterveysongelmien keskellä?
Suomalaisissa lastensuojelukäytännöissä on luonnollisesti paljon kehittämisen varaa. Huostaanotettujen sijoituspaikoissa on kehittämisen varaa, työntekijöiden ammattitaidossa ja jaksamisessa on kehittämistä, vanhempien tukeminen on haastavaa jne. Tiedän kuitenkin, että näiden asioiden hyväksi työsktentelee paljon sitoutuneita ihmisiä, jotka pyrkivät tekemään parhaansa niin yksityisellä kuin julkisella puolella.
Jos yksittäisessä tapauksessa epäilee, että huostaanotto on tapahtunut turhaan, olen kuullut, että voi hakea huostaanoton purkua, jolloin asia joudutaan käsittelemään uudestaan.
Terhi Paananen
Jos on, niin eroan kirkosta minäkin.
olin kerran (työn puolesta, vaikka työni ei liittynytkään lapsin) jossa paikallinen sossu korosti uuden lslain velvollisuuksia siis kirkon suuntaan. Muijat olivat aivan tohkeissaa (ja tämä on totta) ja varmaan menivät palaverin jälkeen tekemään pari ilmoitusta. Erosin kirkosta samana päivänä.
myös kirkon työntekijät tekemään lastensuojeluilmoituksia ja sosiaalitoimen velvollisuus on tarkistaa joka ainut ilmoitus. Tässä oivallinen väylä sijaishuollolla varmistaa lapsi- ja rahavirran jatkuminen, sekä tietysti kaikilla muilla ilkeilyn haluisilla henkilöillä ilmoitella kenestä tahansa perheestä mitä tahansa.
Tätä myös sosiaalityöntekijät protestoivat ammattiliitto Talentiansa kautta. Eräästäkin perheestä oli tehty 300 ls-ilmoitusta, mikä kertoo suoranaisesta ilmoitteluhysteriasta, johon ihmiset on yllytetty.
Ja miten ilmoituksen aiheellisuutta tarkistavan viranomaisen arviointikyky voi toisesta ihmisestä olla sen virheettömämpi kuin ihmisten arviot toisistaan ovat keskimäärinkään? Sossun arvioon kuitenkin luotetaan Suomessa aivan sokeasti, vaikka heidän koulutuksessaan jo lietsotaan huoliajattelua. Siis pelkkä viranomaisen mielessä herännyt huoli oikeuttaa huostaanottoon, vaikka mitään konkreettisia syitä huolelle ei ole esittääkään. Näin sen takia, että huostaanottoja estävät avohuollon tuet eivät ole kaikissa kunnissa olleet enää vuosiin käytössä. Korkeintaan tarjotaan lumetukea eli lastensuojelun perhetyöntekijän keskusteluapua, joka ei esim. lapsen kuntoutuspaikkoja lisää ensimmäistäkään neurologian puolelle tai terapiamahdollisuuksia lasten psykiatriaan.
Sitten joku ls-ilmoituksia tehtaileva kirkon työntekijä vielä ilkeää kirjoittaa, että sijaishuollon oloissa olisi parantamisen varaa. 10 v sitten en olisi uskonut, että tällaista voi Suomessa tapahtua.
kun euro haaviin kilahtaa
niin lapsi huostaan vilahtaa
Vanhemmat ovat valehtelijoita,
lapsi vain rahaa tuottava kohde
Inhimillisyydestä ja
kristillisistä arvoista viis.
Kirkko rukoilee ja siunaa lapsiparat
jotka on pakko pelastaa "hirveiden vanhempien" hoidosta.
Kun lasta hakataan kirkon lastenkodeissa
niin piispojen tekisi mieli vangita vanhemmat
jos ei älyä pitää suutaan kiinni.
Kirkko kumartaa ja palvoo poliitikkoja mieluummin kuin lakia tai kristillisiä arvoja.
laittomia huostaanottoja toteamalla, että niihin voi hakea purkua. Siis noin tietämättömiä ihmisiä tehtailemassa ls-ilmoituksia oikein virkansa puolesta! Siis niin kauan kun kuulun kirkkoon, olen mukana maksamassa palkkaa tuollaisille hyypiöille.
Joo, ihan totta, kyllä huostaanottoon saa hakea purkua vaikka kerran vuodessa, oli se miten laiton tahansa, mutta jos viranomaiset eivät puolla purkua ja lapsi on ehditty antaa jo pysyvään sijoitukseen jollekin lapsettomalle pariskunnalle, niin turhaa ajanhukkaa kaikki tyyni.
Mitä hallinto-oikeuskäytännöistä kertoo pelkästään se, että en tiedä yhtään hoidollisen huostaanoton hakemusta, joka ei olisi mennyt läpi hallinto-oikeudessa...
Olen niin pettynyt koko suomalaiseen yhteiskuntaan, että toivon vain eläväni niin kauan kun näistäkin laittomuuksista uskalletaan puhua jo vaikka sosiaalipolitiikan historiassa. Taitaa olla turha toivo, mutta toivottavasti nykyisistä lapsiuhreista edes muutamat ovat vielä silloin hengissä, että saisivat edes jotain rahallista korvausta valtiolta kärsimyksistään.
siunaavan sellaista yhteiskuntaa, joka sallii lasten tällaisen kaltoinkohtelun, siis YHTEISKUNNAN taholta.
Siunaako hän silloin enää kirkkoakaan, joka vaikenemisellaan hyväksyy laittomuudet? Ei ainakaan hiljaista ja tyhjää kirkkosalia katsellessa sille vaikuta. Voinko olla siis yhteydessä silloin kirkkoonkaan, joka osallistuu tuollaiseen toimintaan?
Lyhyt vastaus:
Jo vuosia on huudeltu, että kirkko ei saa osallistua poliittiseen keskusteluun, vaan yhteiskunta hoitaa hyvin kaikkien asiat tasapuolisesti - ilman uskonnon tuomaa rasitusta. Nyt on menty siihen pisteeseen, että kansa ryhtyy huutamaan taas kirkkoa apuun, kun asiat menevät pers....een. Sosiaalitoimen voimavarat pitäisi siis riittää hoitamaan asiat päiväjärjestykseen. Mutta ei riitä, kirkon ja muiden uskonnollisten yhteisöjen on tehtävä enemmän töitä pienenevien resurssien voimikin, jopa vapaaehtoisten työapua käyttäen.
Tosin lastensuojelu on erityisen tärkeä toimialue. Paljon lapsia on ilman rajoja, säännöllisesti juopottelevia lapsia on paljon jo alle 15-vuotiaissa ja vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan, ei asettaa rajoja, eivät edes yritä. Suuri joukko lapsia on heitteillä ja sitä ei saa sanoa ääneen millään foorumilla, vaikka se on totuus. Yhteiskunnan puuttumista tukitoimilla huudetaan apuun ja kun sitten on erilaisia VARPU ja muita projekteja, ne lytätään heti alkukättelyssä, koska ne paljastavat vanhempien kyvyttömyyden huolehtia lapsistaan.
propagandansa kanssa. Ei kukaan ole kieltänyt sanomasta ääneen sitä, miten huonosti lapset ja nuoriso voivat Suomessa tällä hetkellä ja onhan se sanottukin! Miksi siis valehtelet, että sitä ei saisi muka sanoa ääneen?
Vai VARPU muka paljasti vanhempien kyvyttömyyden :D :D :D Taas valhetta.
VARPU-projekti oli aikanaan Stakesin kehittämä ja sen suunnittelijat lyttäsivät sen SEN TAKIA, että sitä sovellettiin käytännössä aivan väärin nimenomaan lyttäämällä niin lapset kuin vanhemmat aivan naurettavinkin perustein.
Miksi sinua se jäi harmittamaan, jos vanhempia ei mollatakaan IHAN KAIKESTA? Vieläkö jotain mollaamisaiheita on jäänyt puuttumaan? Mitähän ne mahtavat olla?
Minä en ole ikinä väittänyt, että kirkko ei saisi osallistua poliittiseen keskusteluun, eikä käsittääkseni ketjun aloittajakaan sitä pyytänyt. Tuo sen sijaan on sinulta harvinaisen rehellinen huomio, että lastensuojelu on nykyään politiikkaa. Siksi se ei pysty hoitamaan alkuperäistä tehtäväänsä eli pelastamaan lapsia huonoista oloista ja siirtämään parempiin, tuo tehtävä toteutuu vain pienessä osassa kaikkia huostaanottoja.
Mitä sinulla on sitä vastaan, että edes kirkko asettuisi heikomman eli lapsen puolelle kun edes lastensuojelu ei pysty sitä tekemään? Tai kannatatko sinä peruspalvelujen puutteen takia tehtyjä laittomia huostaanottoja? Jos puolustat, niin missä silloin on lapsen etu kun hänet riistetään hyvästä kodista ja siirretään niin huonoon sijaishuollon paikkaan, että lapsi ei sellaista olisi pahimmissa painajaisissaan voinut kuvitella olevan olemassakaan?
kuntapoliitikot eivät myönnä heille resursseja lakien noudattamiseen?
Eikä lastensuojelulla ole mitään mahdollisuuksia paikata lasten terveydenhoidon tai koulun puolella olevia puutteita, jotka johtuvat myös alibudjetoinnista. Peruspalvelujen järjestämiseen ei ole rahaa, mutta sijaishuollon ylläpitoon on. Tuota tuota...
On lasten ihmisoikeuksien vastaista, että näistä lakien rikkomuksista laitetaan lapset kärsimään tekemällä huostaanottoja! Siis lapsia rangaistaan siitä, että asiat eivät ole tässä yhteiskunnassa likimainkaan kohdallaan.
Sitten vielä ihmetellään sitä kun huostaanottoluvut vain kasvavat, hah!
On täyttä soopaa väittää, että suomalaiset olisivat sen huonompia kasvattajia kuin länsimaalaiset vanhemmat keskimäärin ovat muissakaan maissa, mutta siitä huolimatta meillä on asukasmäärään nähden huostaanottoja ihan järkyttävä määrä. Jossain haisee ja tosi pahasti.
Homoja kyllä kirkko vihdoin heräsi puolustamaan, mutta lapsia ei vieläkään. Vai onko kirkollakin liikaa sormensa pelissä näissä voittoa tahkoavien lastensuojeluyritysten omistuksissa, että silmät suljetaan tyylikkäästi rahan voimalla. Vai onko kirkon johtoelimissä liikaa yleensäkin sijaishuollon edustajia?
Nostat esille erittäin tärkeän ja vakavan asian, kiitos siitä. Niinhän se on, että ne heikoimmat, jotka eivät itse osaa puolustautua, jäävät niin helposti jalkoihin. Tämä asia ansaitsisi palstatilaa ja keskustelua paljon enemmän kuin jotkut muut pinnalla olevat aiheet.
Lapset ovat suuri ja arvokas lahja, mutta aivan liian monen lapsuuteen liittyy asioita, joita pienen ihmisen ei koskaan pitäisi joutua kokemaan. Meidän aikuisten on puolustettava heitä ja pidettävä heidän puoltaan. Lasten olisi saatava kasvaa turvassa ja rakastettuina.
Jeesus nimenomaan piti lasta esikuvana ja silloinkin kun opetuslapset ajattelivat lasten olevan häiriöksi, Jeesus osoitti lasten olevan ne kaikkein arvokkaimmat. Äidit ja isät tämän tietävät - toivottavasti ainakin.
Minulla ei ole tietoa kirkon toiminnasta tässä asiassa, mutta lupaan ottaa tästä selvää, jotta saat kunnollisen faktavastauksen.
pappi Sonja
tämä liittyy enää vain pieneen osaan kaikkia huostaanottoja:
"Lapset ovat suuri ja arvokas lahja, mutta aivan liian monen lapsuuteen liittyy asioita, joita pienen ihmisen ei koskaan pitäisi joutua kokemaan."
Jopa hyvistä kodeista tulevien lasten elämään pakottaa yhteiskunta laittomilla huostaanotoilla sellaisia asioita, jotka eivät missään tapauksessa hyvään lapsuuteen kuulu. Sosiaalityöntekijät pakotetaan vaikeisiin tilanteisiin, kun huostaanottoa vaaditaan tehtäväksi esim. lasten sairaalapaikkojen takia, vaikka lastensuojelu ei löydä perheestä lainmukaisia kriteerejä huostaanotolle. Sossut sanovat kahdenkeskisissä keskusteluissa, että he eivät voi julkisuudessa puhua tästä, että eivät menettäisi työpaikkaansa. Monet sosiaalityöntekijät haluavatkin turvata ikään kuin selustansa ja alkavat keksimään tuossa tilanteessa olemattomia syitä huostaanotolle, mikä katkeroittaa vanhempia entisestään. Tilannetta ei auta yhtään se, että julkisuudessa näistä laittomuuksista ei puhuta ja vanhemmat leimataan vain kieroiksi valehtelijoiksi, jotka eivät ymmärrä tai halua myöntää omia virheitään.
On huomionarvoinen seikka, että sosiaalitoimen on kirjattava asiakaskansioon kaikki huostaanottoon vaikuttavat seikat ja lain mukaan kaikki kirjaukset on annettava asiakkaalle viimeistään hänen pyynnöstään. Asiakkaalla siis on mustaa-valkoisella kaikki sossun salaisena pidetty tieto, josta sossut ovat virkansa puolesta velvollisia vaikenemaan, mutta vanhempia ei tuo salassapito koske, koska he eivät ole viranomaisia. He voivat siis esim. toimittajille näyttää kaikki asiakirjat ja tiedot, joilla sosiaalitoimi on perustellut huostaanottoa.
Laittomuuksiin on mahdoton saada oikeutta hallinto-oikeudessa, esim. käänteisen todistustaakan takia. Siellä käytännöt ovat aivan erilaiset kuin rikosoikeuksien puolella, joiden käytännöt ihmiset yleensä vain tuntevat. Hallinto-oikeudessa ei vanhempia vastaan esitettyjä syytteitä tarvitse todistaa oikeiksi, vain viranomaisen väite riittää. Vanhemmilta ei oikeudessa edes kysytä mitään, jos he eivät ole tajunneet hakea etukäteen suullista käsittelyä. Jos suullinen käsittely on anottu ja vanhemmat ovat hankkineet sinne lisäksi hyvinkin arvovaltaisia todistajia, heidän lausuntojaan ei välttämättä huomioida mitenkään. Ei ole harvinaista, että tuomari lausuu esim. näin: "Sosiaalitoimen hakemusta ei ole syytä muuttaa, vaikka vanhemmat kertovatkin asioista toisin." Käräjäoikeudessa epäilty on syytön kunnes toisin todistetaan, mutta hallinto-oikeudessa vanhempien pitäisi kyetä kumoamaan väite esim. riittämättömästä vanhemmuudesta, mikä on usein mahdoton tehtävä. Esim. hoidollisten huostaanottojen suhteen en ole kuullut yhden ainoaa tapausta, joka ei olisi mennyt läpi hallinto-oikeudessa.
Kun tämän kaiken kauhun keskellä vanhemmat onnistuvat saada tapauksen julkisuuteen, se mitätöidään järjettömillä kommenteilla, joista tavallisimpia ovat nämä: "Yksittäistapauksiin ei puututa. Tämä on vain vanhempien yksipuolinen käsitys asioista, sossut vaikenevat vaitiolovelvollisuuteensa vedoten."
Miksi yksittäistapauksiin ei puututa, vaikka kokonaisuus muodostuu yksittäistapauksista ja jokainen yksittäistapaus on kyseisen lapsen siihen astinen koko elämä? Talousrikosepäilyistä tosiaan aloitetaan tutkinta pelkästään lehtikirjoittelun perusteella, mutta lapsiin yhteiskunnan suuntaamat rikokset eivät ole sen arvoisia, että niihin puututtaisiin, ne ovat vain surkeita yksittäistapauksia.
Näin on tapahtunut lasten ja nuorten terveydenhoidossa neurologisen ja psykiatrisen tutkimuksen, terapian ja hoidon osalta. Psykiatrisia sairaalapaikkoja on niin vähän, että sinne pääsee vain arpaonnella. Kun vanhemmat siitä huolimatta vaativat hoitoa lapselle, kirjoitetaan lähete esim. lastenkodin intensiivihoidon osastolle ja laitos ei ota vastaan muuta kuin huostaanotettuja lapsia ja nuoria. Toinen vaihtoehto on jättää lapsi jo siinä vaiheessa hoidotta.
Asia siirtyy sosiaalitoimen valmisteluun ja vaikka perheessä ei löydettäisi lainkriteerit täyttäviä huostaanoton perusteita, niin huostaanotto tehdään joka tapauksessa. Meidän kohdalla kävi juuri näin. Sattui kohdalle niin rehelliset sossut, että eivät alkaneet keksimään olemattomia syitä, kuten monen perheen kohdalla tapahtuu. Sossu ratkaisi ongelman laittamalla huostaanottoasiakirjaan syyn kohdalle lapsen epikriisin keskussairaalan tutkimusosastolta. Totta kai lukijalle tulee mielikuva, että kotiolot olivat sairastuttaneet lapsen, mutta lääkärit eivät missään vaiheessa yrittäneet väittää niin. Ainoastaan kielsivät lapselta pääsyn neurologian puolen arvioon, vaikka lapsella oli epäily Aspergerin oireyhtymästä.
Niin 9-vuotiaani siirrettiin hyvämaineiseen, vuosikymmeniä toimineeseen, suureen lastenkotiin muka saamaan psykiatrista hoitoa - sairaalahoidon korvikkeeksi. Intensiivihoidon osastolla ei ollut yhtään psykiatrisen koulutuksen saanutta työntekijää, vain sosiaalipuolen henkilökuntaa, jotka eivät ymmärtäneet lapsen ongelmista yhtään mitään. Lääkäri kävi kerran viikossa osastolla, jutteli kaikkien kanssa yleisesti, se oli kuulema psykiatrista hoitoa.
Vanhempia mitätöitiin lapsille kaikella tavalla, jos lapsi ei heti ymmärtänyt, mitä häneltä vaadittiin, häntä tönittiin, läimäyteltiin ja karjuttiin. Myös minun kuulteni mies hoitaja huusi lapselle, että tämä ei saanut puhua kenellekään osaston ulkopuolisille oloistaan mitään. Kun kysyin hoitajalta, miksi hän raivoaa lapselle siitäkin, kun hän jostain turvaa saadakseen menee hoitajaa piiloon huoneensa vaatekaappiin, niin mieshoitaja karjui minulle: "Minulla on oikeus komentaa lapsi kasvokkain kanssani, kun puhuttelen häntä!"
Voimakkaassa kasvuvaiheessa ollut lapsi laihtui yli 5 kg muutamassa kuukaudessa. Hän pelkäsi hysteerisesti omahoitajaansa ja kun kotilomalta paluuaika lähestyi, hän alkoi ääneen huutamaan ja itkemään: "Älä äiti rakas vie minua sinne, minä olen siellä niin yksin ja turvaton, minua pelottaa siellä niin kamalasti, minä pelkään X:aa niin kauheasti, älä äiti rakasti vie minua sinne, anna minun jäädä kotiin!"
Lukitulta osastolta lapset eivät päässeet edes ulkoilemaan laitoksen pihalle, henkilökunnalla ei ollut aikaa ulkoiluttaa heitä. Tilanne oli niin kärjistynyt, että lapsi uhkasi vaikka hyppäävänsä toisen kerroksen ikkunasta, jos ei pääse sieltä kotiin. Hän sanoi: "On aivan sama, miten minulle katolta hypätessä käy, vaikka kuolisin, se on ihan sama, mutta pääsen ainakin pois täältä." Lopulta en palauttanut lasta enää kotilomalta laitokseen, vaan vein hänet Lastenklinikan psykiatrian päivystykseen, jossa kerroimme tilanteen. Lääkäri kirjoitti kahden päivän sairasloman tilanteen selvittelyaikaa. Soitin seuraavana aamuna sossuille, jotka sanoivat, että lapsi saa jäädä heti kotiin.
Myös sossu oli järkyttynyt laitoksen tapahtumista, juuri he eivät tunteneet paikkaa ennestään, vaikka se on ääriään myöten täynnä jatkuvasti. Lapsi jäi siis kotiin, mutta paljon huonompikuntoisena kuin oli laitokseen mennessään. Laitos ei kuitenkaan uskonut, että sossu purkaa huostaanoton, he uhkailivat jopa sosiaalityöntekijöitä, mitä tapahtuu, jos lapsi kotiutuu. Olimme nimittäin ensimmäinen perhe, joka onnistui pelastamaan lapsen sen laitoksen helvetistä kesken suunnitellun kaksivuotiskauden, mitä intensiivihoito kestää tavallisesti. En usko, että lapsi olisi ikinä ollut enää järjissään, jos hän olisi joutunut olemaan siellä yhtään kauemmin.
Lopulta yksityiseltä puolelta saimme oikean diagnoosin ja sen myötä lapsi pääsi kuntoutukseen kotoa käsin käytynä. Siihen hänellä olisi ollut täysi oikeus ilman häntä syvästi traumatisoitunutta huostaanottoakin. Kuntoutuksessa on yritetty paikkailla myös huostaanoton kauhuja, mutta viime aikoina on ilmennyt, miten suuren turvattomuuden tunteen tuo kaikki jätti lapsen sisimpään. En tiedä, miten kumpikaan selvisimme järjissämme tuosta kokemuksesta, ainakaan luottamustani suomalaiseen yhteiskuntaan saadaan tuskin ikinä enää palautetuksi ennalleen.
http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/06/vanhempia-pakotetaan-antamaan-lapsensa-huostaan/
Parhaillaan olen tekemisissä äidin kanssa, jonka lapsi tarvitsee lastenpsykiatrista intensiiviterapiaa. Äitiä painostetaan antamaan lapsi huostaan. Mikäli äiti ei suostu huostaanottoon, lapselle ei anneta terapiaa. Äidin tukena olevat sosiaalityöntekijät todistavat, että kyseessä ei ole lastensuojeluntarpeet. Kyse on siis vakiintuneesta tavasta hoitaa lasten mielenterveysongelmia.
Olen jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille. Miten näin voidaan toimia Suomessa 2000-luvulla? Mielenterveysongelmista kärsivien lasten tulee pysyä terveydenhuollon asiakkaina ja vanhempia pitää tukea vanhemmuudessa avohuollon keinoin. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen on tehtävä yhteistyötä. Lasta ja vanhempia ei saa pallotella.
Tapaamani isä kertoi, kuinka he olivat pyytäneet apua masentuneelle lapselleen. Lapsi oli otettu huostaan ja sijoitettu laitokseen. Lapsi ei saanut mitään terapiaa tuona aikana. Perheen piti taistella huostaanoton purkamiseksi. Isä totesi, että lapsen vuorokausimaksu oli ollut yhteiskunnalle n. 240 euroa ja sillä rahalla hän olisi voinut irtisanoa itsensä palkkatyöstään ja seurata lastaan vuorokaudet ympäriinsä. Mitään avohuollon toimia perhe ei saanut.
Jokainen voi miettiä kuinka ankara isku huostaanotto on vanhemmuudelle. Varmasti vanhemmat ovat uupuneita, kun perheen nuori sairastaa. Kysyn kuitenkin eikö huostaanotto ole turhan järeä ja yksilötasolla epäinhimillinen väline hoitaa lasten mielenterveysongelmia? Huostaanoton hinnalla voitaisiin perhettä tukea avohuollon kautta.
Kirjoitus on julkaistu useissa lehdissä:
19.5.2010 14.52
Lastensuojelun asennemuutos tarpeen
Tutkimusprofessori Matti Rimpelä osuu naulan kantaan kuvatessaan lastensuojelun tilannetta (KU 7.5.). Maassamme tarvitaan perusteellista asennemuutosta suhtautumisessa lapseen ja vanhempiin.
Lasten pitämisestä on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Lapsia kaupitellaan lehti-ilmoituksilla ”parempiin” perheisiin, vaikka lapsikauppa on kielletty ja Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksin yleissopimuksella ja muilla ihmisoikeussopimuksilla kunnioittamaan lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perheeseensä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt maamme päättäjien huomiota siihen, että niin valtava määrä lapsia asuu kodin ulkopuolella.
Jokaisella, myös lapsella, on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja oikeus nauttia perhe-elämästä. Lapsia kuitenkin suljetaan vankilamaisiin oloihin, lastensuojelulaitoksiksi kutsuttuihin paikkoihin.
Maassamme keskustellaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Keskustelun kärki tulisi kohdistaa viranomaistoimintaan, jota 2000-luvulla on varhaisen puuttumisen nimissä harjoitettu. Toiminta perustuu harhakuvalle siitä, että lastensuojelutyö tuo jotain parempaa lapselle.
Jokaisella lapsella on oikeus ilmaiseen perusopetukseen, myös vammaisilla ja sairailla lapsilla sekä niillä lapsilla, jotka tarvitsevat muutoin tukea oppimiseensa. Useissa kunnissa peruskoulu kieltäytyy järjestämästä lapselle asianmukaista opetusta ja siirtää heidät sosiaalitoimen hoidettaviksi. Koulut ovat omaksuneet mielivaltaisia toimintatapoja ja toimivat lastensuojelun jatkeena sen sijaan, että toimisivat kodin kanssa hyvässä yhteistyössä, kuten laki edellyttää.
Syrjintäkin on kiellettyä, mutta yhä useampi lapsi joutuu päivähoidossa ja koulussa syrjinnän kohteeksi ulkonäkönsä, alkuperänsä, kielensä, temperamenttinsa tai muun henkilökohtaisen ominaisuutensa takia. Tällainen lapsi pyritään siirtämään sairaiden kirjoihin ja lastensuojelun piiriin.
Lastenpsykiatrit asettavat lapselle diagnooseja ja katsovat oikeudekseen kirjoitella lastenkotia suosittavia lausuntoja, vaikka lääkärin tehtäviin kuuluu potilaan tutkiminen ja hoitaminen. Terveistä lapsista tehdään sairaita ja sairaat lapset eivät saa hoitoa. Diagnoosi tuottaakin lastenkodille enemmän rahaa korkeana vuorokausihintana.
Aktiivisia, lapselleen parasta hoitoa ja opetusta vaativia vanhempia kiusataan, asiallisia vanhempia väitetään päihdeongelmaisiksi ja heitä kehotetaan hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Vanhempiin asennoidutaan kuin potentiaaliseen uhkaan lapselleen, heitä pidetään lähtökohtaisesti pahoinpitelijöinä ja lapsensa hyväksikäyttäjinä.
Vanhempia uhkaillaan ja pelotellaan lapsen poisottamisella, kun he hakevat apua. Yhä useampi avuntarvitsija ei enää uskalla hakea apua, kun kaikki tahot on koulutettu tekemään huoli-ilmoituksiaan lastensuojeluun, joka käyttää tukimuotona huostaanottoa. Lapsen ja perheen oikea tukeminen lähtee kuitenkin laadukkaista peruspalveluista.
Syrjintä ja suvaitsemattomuus on järjestelmällistä ja sitä harjoittaa julkinen valta, se taho, jonka tulisi suojella lasta. Lapseen suhtaudutaan kuin yhteiskunnan vaaralliseen viholliseen, joka tulee sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle lastenkotiin. Hallintotuomioistuimessa lapsen tosiasiallinen tilanne jää tutkimatta.
Kyse on siis sekä rahasta että asenteista. Ei ole ihme, jos lapset ja nuoret voivat pahoin.
Leeni Ikonen, varatuomari
Perhekuntoutuskeskus Kuusikon johtajan Aila Puustinen-Korhosen kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomien vieraskynässä. Kirjoituksen keskeinen sanoma tiivistyy tähän kysymykseen: "Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakemassa?"
7.6.2008
"Uusi lastensuojelulaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Sitä valmisteltiin tilanteessa, jossa avohuollon asiakkaina olevien lasten määrä oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa 30.000:sta 60.000:een ja uusien huostaanottojen määrä oli kasvanut 45 prosentilla. Julkisuudessa on jo kannettu huolta uuden lain toteutumisesta.
Uutisoinnissa on oltu huolissaan ls:ssa toimivan henkilöstön riittävyydestä ja kelpoisuudesta sekä hallinto-oikeuksien asiantuntemuksen riittävyydestä huostaanottoasioista päätettäessä. Lain toteutuminen riippuu kuitenkin paljon muun palvelujärjestelmämme, kuten neuvoloiden, koulun ja päivähoidon sekä erityisesti terveydenhuollon toimivuudesta.
Lastensuojelulaista viidennes koskee terveydenhuollon velvoitteita järjestää tarpeenmukaisia palveluja lapsille ja heidän perheilleen ennen ls-asiakkuutta sekä avohuollon ja sijaishuollon aikana. Ls-asiakkuuden taustasyyt liittyvät usein lasten ja vanhempien terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen. Mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on yleiseurooppalainen ilmiö, jonka merkittävyyteen ls:n kannalta tulisi Suomessakin havahtua.
Uuden lain perusteluissa todetaan, että ls:n asiakkaana olevien lasten tulisi saada tervitsemansa terveydenhuollon palvelut viivytyksettä. Lasten psykiatrisessa hoidossa hoitotakuu on ollut voimassa jo vuodesta 2001. Tästä huolimatta palvelujen saatavuudessa on ongelmia. Kunnilla ei ole tarvittavia hoitoyksiköitä käytettävissään tai ne eivät ole varanneet riittävästi määrärahoja kyseiseen tarkoitukseen. Tämä on johtanut siihen, että sairaita lapsia on jouduttu hoitamaan pelkästään ls:n avohuollon tukitoimin tai huostaan otettuina ls-yksiköissä.
Psyykkisesti sairaan lapsen hoito pitäisi järjestää ensisijaisesti terveydenhuollon toimesta. Ls-toimenpiteisiin ja erityisesti huostaanottoon tulisi ryhtyä vasta, ellei huoltaja suostu viemään lasta välttämättömäksi arvioituun hoitoon tai kun lapsen psyykkisten ongelmien taustalla on muita, esimerkiksi lapsen kasvuoloihin liittyviä ongelmia eikä terveydenhuollon järjestämä hoito yksinään turvaa lapsen terveyttä ja kehitystä.
Hoitopaikkojen riittämättömyys ei ole ainoa pulma lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toteutumisessa. Ls-väki ja vanhemmat ovat ihmeissään, kun psykiatrinen hoitotaho saattaa edellyttää lapsen huostaanottoa ja sijoittamista pois kotoa voidakseen aloittaa lapsen hoidon. Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakeneet?
Tämä pulma tuli esille kaikissa 13 valtakunnallisessa koulutustilaisuudessa, jotka sosiaali- ja terveysministeriö järjesti yhteistyössä lääninhallitusten ja hallinto-oikeuksien kanssa viime syksynä uuden ls-lain toimeenpanosta. Huostaanoton välttämättömyyttä oli monesti perusteltu sillä, että lapsen olot tulisi vakiinnuttaa ennen kuin psykiatrinen hoito voi alkaa.
Ls-laitoksissa ei kuitenkaan voida nykyään taata lapselle vakaita tai edes turvallisia kasvuoloja johtuen juuri siitä, että niissä hoidetaan psyykkisesti vaikeasti oirehtivia lapsia, joita terveydenhuolto ei ole kyennyt hoitamaan. Laitoksissa ei pystytä varmasti suojaamaan lapsia toisen sijoitetun lapsen taholta tulevalta psyykkiseltä tai fyysiseltä väkivallalta, joka voi kohdistua toisen lapsen ohella tai sijasta laitoksen työntekijään. Myös voimakkaasti itsetuhoinen lapsi aiheuttaa toisissa lapsissa ahdistusta, pelkoa ja huolta.
Monet psyykkisesti oirehtivat lapset jäävät vaille tarvitsemaansa psykiatrista hoitoa siitä syystä, että he ovat laitoksessa. Laitosväelle ja vanhemmille saatetaan kuitenkin psykiatrian taholta todeta, että ls-laitoksen kasvatus on 'samaa hoitoa' kuin psykiatrinen hoito, joten lapsi ei tarvitse eikä saa psykiatrian palveluja.
Toinen merkittävä tekijä huostaanottolukujen kasvun takana ovat psyykkisesti huonosti voivat vanhemmat. He eivät ehkä ole niin sairaita että saisivat psykiatrian palveluja, mutta kuitenkin heidän vointinsa heikentää merkittävästi heidän kykyään timia vanhempina. Perheissä ilmenee arjen kaoottisuutta, vuorovaikutusongelmia ja turvattomuutta. Lapset alkavat voida huonosti, oirehtivat koulussa ja päiväkodissa, ja kohta ollaan ls-suojelun asiakkaina.
Uusi ls-laki edellyttää, että sijaishuollossa olevan lapsen vanhemmalle tehdään vanhemmuuden tukemiseksi kuntoutussuunnitelma yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon, erityisesti mielenterveyspalvelujen ja päihdehuollon kanssa. Tavoitteena on vanhemman kuntoutuminen ja perheen mahdollinen jälleenyhdistäminen. Toivottavasti tämä ei käytännössä merkitse sitä, että vanhempien pitää pyytää lastensa huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista jotta saavat tarvitsemansa mielenterveyshoidon!
Niin kauan kuin iso osa psyykkisesti sairaiden lasten ja psyykkisesti huonosti voivien vanhempien hoidosta jää yksin ls-väen vastuulle on turha odottaa huostaanottojen vähenemistä tai haikailla lastensuojelulain toteutumisen perään. Mielenterveyspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen peruspalveluissa ja avun vieminen koteihin ovat se suunta, jolla tätä kysymystä tulisi yrittää ratkaista.
Lainmuutokset eivät ratkaise palvelujärjestelmään tai viranomaisten keskinäiseen yhteistyöhön liittyviä ongelmia, jos ei olla valmiita muuttamaan myös työkäytäntöjä. Toivottavasti terveydenhuollossa ja ls:ssa löytyy halukkuutta yhteistyön rakentamiseen."
Mielenterveyshoidon surkeaa tilannetta lasten ja nuorten osalta käsiteltiin muutama viikko sitten tv:n ajankohtaisohjelmassa, eikä se ole noista kirjoituksen ajoista muuksi muuttunut.
Kirkossa rukoillaan presidentin, hallituksen, eduskunnan ja monien muiden ihmisryhmien puolesta, mutta ei koskaan näiden laittomissa huostaanotoissa traumatisoituneiden lasten puolesta. He ovat lähes kuoliaaksi vaiettuja lapsia, poliitikkojen mielestä heitä ei ilmeisesti saisi olla olemassakaan, lastensuojelun vastuuhenkilöille he ovat piikki lihassa, heidän olemassa oloaan vähätellään ja vielä enemmän niiden vanhempien puheita, jotka näitä räikeitä epäkohtia tuovat esille. Parhaimmassakin poliitikon vastauksessa ollaan lohduttavinaan "Jos tällaisia epäkohtia tapahtuu, niin ne on korjattava." Eduskunnan oikeusasiamieheltä saa vastauksen: "Näin ei olisi pitänyt menetellä." Mitään ei korjata, ei senttiäkään korvauksia kaiken julmuuden kokeneelle lapselle, edes huostaanottoa ei pureta valitusviranomaisen kannanotosta huolimatta.
Onko vanhemman kunnioitettava tällaista esivaltaa uudestisyntyneenä, uskovaisena kristittynä? Onko se vanhemman ja Jumalan välinen asia, vai voiko joku teologi antaa ohjeita oikeasta asennoitumistavasta? Onko vanhemman vain kunnioitettava ja oltava nöyrä, vaikka ei voi ikinä unohtaa sitä kauhua laittomasti huostaanotetun ja sijaishuollossa pahoinpidellyn alle 10-vuotiaan silmissä, eikä sitä huutoa "Äiti, pelasta minut täältä, laske minut kotiin", vaikka vanhemman kaikki mielipiteet mitätöitiin laitoksessa ja häntä itseään kohdeltiin kuin hän olisi vuosia vähintään pahoinpidellyt lastaan? Kun laitokselle selvisi vanhempien tekemä valitus, se kostettiin perheelle järjestämällä tapaamiset valvotuiksi, ulkopuolisen vartiointiliikkeen vartija oli paikalla joka tapaamisessa. Mitä se vaikutti lapseen kun hänen suuresti rakastamansa ja ihailemansa vanhemmat leimattiin huonoiksi ja mitätöitiin lapselle joka käänteessä? Vaikka sosiaalitoimi puolusti perhettä, sillä ei laitoksen käytäntöihin ja asenteisiin ollut suurtakaan vaikutusta.
Onko suurikin synti tuntea katkeruutta, että lapsi sai tarvitsemansa terveydenhoidon sijasta pelkkää kaltoinkohtelua, ja pienituloiset vanhemmat joutuivat hankkimaan oikeaa hoitoa pankkilainan turvin lapsen kotiutumisen jälkeen, heillä ei olisi ollut varaa siihen missään tapauksessa? Mitään oikeaa tukea ei vanhempien jaksamiseen missään vaiheessa annettu. Ainut kanava oli hakea vertaistukea netistä, mutta heidät leimattiin juopoiksi valehtelijoiksi, hulluiksi "olisit hoitanut lapsesi kunnolla, niin ei tarvitsisi itsekä jälkeenpäin" -kommenteilla. Todellisuudessa he ovat erityislapsen vanhempina tehneet lapsensa eteen enemmän kuin tavallisen lapsen vanhemmat joutuvat koskaan tekemään. Lisäksi he yrittävät kasvattaa yhteiskuntaan sopeutuvaa ja esivaltaa kunnioittavaa kansalaista, vaikka viranomaistoimilla lapsen sisimpään iskostettiin vuosikausiksi pelko lääkäreitä ja kaikkia viranomaisia kohtaan.
Kun näin omin silmin näitä tapahtumia, oli se minulle hirvittävä järkytys, ikään kuin mureni pohja pois siltä ihailulta ja kunnioitukselta, jota olin tuntenut isänmaatani kohtaan. Uskovaisena käännyin myös silloisen kristillisen liiton puoleen, ilman mitään vastakaikua, he puolustavat ja ajavat vain sijaishuollon etuja ja rukoilevat vain huonoista kodeista tulevien lasten puolesta, lastensuojelussa laittomasti kohdeltuja lapsia ei ole heillekään olemassakaan, vaikka todellisuudessa heitä on paljon, sekä laillisesti että laittomasti huostaanotettujen kohdalla. Toistaiseksi yksikään puolue ei ole ottanut näitä asioita ajaakseen, koska näitä ei ole virallisesti olemassakaan tässä maassa.
Onko kirkon virallisesti erottava valtiosta, ennen kuin siltä löytyy rohkeutta puolustaa suomalaisia lapsia? Sittenkö vasta kirkko voi tunnustaa näiden lasten ihmisarvon tämän maan kansalaisina ja puhua heidän kärsimyksistään, jotka eivät totisesti ole lähestulkoonkaan aina omien vanhempien aiheuttamia traumoja?
Miksi kirkko ei voi pohtia virallista kantaansa näihin laittomuuksiin vai tuleeko se olemaan yhtä riemunkirjava kuin homokysymyksessäkin? Kuka on Suomen ev.lut.kirkon varsinainen johtaja: Jumala, tämän maan hallitus vai kuntapoliitikot?
Tänä aamuna tv:ssä esitettiin homojen ihmisoikeuksia puolustava video, jonka on netissä nähnyt jo 42000 ihmistä. Esim. Marco Bjurström kiteytti ihmisenä olon tärkeimmäksi kysymykseksi: "Kelpaanks mä," niin varmasti kaikki suomalaislapsetkin kysyvät. Nyt sukupuolivähemmistöjen puolesta oli puhumassa kärkipoliitikkojakin, mutta yhteiskunnan laittomasti kohtelemilla lapsilla ei ole puolestapuhujia, koska heidän ensisijaiset puolustajansa, vanhemmat, on mitätöity huostaanotolla, heitä ei tarvitse kuulla, he eivät ole edes tasavertaisia muihin nähden lain edessä, vaikka muuta väitetään. Ei jää jäljelle enää muuta kuin kirkko, jonka puoleen kääntyä, jota sitäkin jo joku ehti ivailla tässä ketjussa. Mutta kirkko vaikenee.
Olen äärettömän pahoillani kokemastanne. Ennen kaikkea lapsen kannalta, mutta toki myös vanhempien.
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ei automaattisesti tarkoita huostaanottoa vaan se ohjaa perheen avun piiriin, tai ainakin sen pitäisi. Tässä vaiheessa pitäisi kartoittaa saatavilla olevan perhetyön mahdollisuus sekä kaikki muut avohuollolliset tukitoimenpiteet ennen varsinaista huostaanottoa. Huostaanotto on aina viimeinen keino puuttua. Valitettavan usein siinä poljetaan sekä lapsen että vanhemman oikeuksia. Lapsella on oikeus saada sijaiskodiksi sellainen koti, joka kykenee huomioimaan hänen tarpeensa ja kohtaamaan olemassa olevat ongelmat esim. mielenterveysongelmat niiden vaatimalla ammattitaidolla.
Valtaosassa lastensuojelulaitoksia tämä toteutuukin, mutta iso ongelma ovat villit laitokset, joissa toimintaa ohjaa vain ja ainoastaan raha. Kunnan sosiaalityöntekijöillä ei aina riitä aika tutustumaan kunnolla ko. laitokseen, minne lapsi sijoitetaan. Nk. hyvämaineisissa laitoksissa laitoshoitopaikkaa saattaa joutua odottamaan, sillä niihin tällä hetkellä on helposti jonoa. Myös vanhemman kuuleminen on tärkeää. Huostaanotonkin aikana lapsella on oikeus vanhempaansa ja huostaanottotahon on taattava tapaamisoikeuden toteutuminen.
Jos lapsen kuntotumisen kannalta psykiatrinen hoito on välttämätöntä, tulee sen tapahtua jossain lastenpsykiatrian hoitoyksikössä - lastenkoti ei ole oikea paikkaratkaisu. Sairaalaosastopaikkoja on saatavilla ja niihin pitää olla oikeus päästä. Mikään sosiaalialan ammattilainen ei korvaa psykiatrisen sairaanhoidon osaajia.
Mikäli lapsen hoidossa on tehty virheitä, voi vanhempi/huoltaja aina ottaa yhteyttä kunnan/kaupungin potilasasiamieheen ja vaatia selvittämistä. Tätä kautta voi saada myös tietoa omista oikeuksista.
Pauliina Tikkanen,
diakoni
Tuo edellä ketjussa kerrottu kauhukokemus on kristillisiä arvoja kunnioittavasta suuresta, jo monia vuosikymmeniä toimivasta lastensuojelulaitoksesta. Hallintoneuvostossa istuu kyllä varmaan uskovaisiakin ihmisiä piispasta alkaen, mutta heidän lastenkotinsa toimintatavat ovat kaikkea muuta kuin kristillisen etiikan mukaisia, eivät ne kaikessa kunnioiteta maan lakejakaan.
"Huostaanotto on aina viimeinen keino puuttua. "
Noin pitäisi olla, mutta kun ei ole. Kuntakohtaiset erot ovat suuria, mutta esim. viime kuussa Lastensuojelun keskusliiton julkaiseman sosiaalityöntekijöille suunnatun kyselyn mukaan, peräti 46 % sossuista vastasi, että heillä ei ole huostaanottoa estäviä ja edeltäviä avohuollon tukia käytössään. Siis HUOM! niitä ei käytetä ollenkaan.
Siis huostaanotto ei useinkaan ole se pitkään harkittu ja VIIMEINEN keino, johon turvaudutaan. Se on harmittavan usein AINUT ja ENSIMMÄINEN keino, jota käytetään. Laki edellyttää avohuollon tuen tarjoamista ennen kuin huostaanottoon on oikeutta ja koska oikein kohdennettuja tukia ei ole käytössä, niin kaikki ongelmat kattavaksi yleispäteväksi keinoksi tarjotaan asiakkaille muutamaksi viikoksi ls:n perhetyötä.
Se on lumetukea, koska sillä ei ole mitään mahdollisuutta korjata sitä ongelmaa, mistä on kyse.
Sitä tarjotaan IHAN VAIN SIKSI, että viranomainen voi kirjata huostaanottohakemukseen oikeutta varten tämän lain kannalta tärkeän lauseen: "Avohuollon tukea on tarjottu, mutta se ei ollut riittävää."
Näin laiton kääntyy laittomaksi. Kun oikeuden pöytäkirjaa tutkitaan jälkeenpäin, tuo lause pelastaa viranomaisen virkarikossyytteeltä. Se sisältää nimittäin ajatuksen, että perheen ongelmatilanne on niin vaikea, että se ei ollut laintarkoittamalla avohuollon tuella poistettavissa ja siksi huostaanotto on laillinen.
Vaikka todellisuudessa oli kyse siitä, että mitään muuta avohuollon tukea ei ollut tarjota kuin perhetyö, se oli ongelmaan nähden väärin kohdennettua, eikä sillä ollut todellisuudessa pienintäkään mahdollisuutta vaikuttaa siihen ongelmaan, joka oikein kohdennetulla tuella tai lain edellyttämällä peruspalvelulla olisi voitu poistaa.
Minulle on vieraampi alue mielenterveysongelmaiset lapset. Uskonkin, että vain hyvin pienellä määrällä huostaanotettuja lapsia, joiden huostaanoton syyksi on merkitty mt-ongelmat, todella edes on niitä. Sen sijaan heissä on hyvin paljon autisminkirjon eli erilaisten neurologisten oireyhtymien lapsia, jotka on pakotettu psykiatriseen hoitoon ja siellä heidän oireensa tulkitaan väärin eli psyykkisiksi ongelmiksi.
Asiaa voi selventää oman lapseni kaksi eri diagnoosia, joiden antajina on kaksi eri lääketieteen erikoisalaa.
Psykiatrian antama dg: Laaja-alainen lapsuuden kehityshäiriö psykoottisin piirtein, psykoosilääkitys.
Neurologian antama dg: Aspergerin oireyhtymä. Psykoosista ei tietoakaan, ei mitään lääkitystä.
Mitä luulette tapahtuvan, jos aikuista hoidettaisiin väärällä diagnoosilla ja hänet pakotetaan vankilamaisiin oloihin eroon läheisistään? Mikä meteli nousisi, jos aikuisille syötettäisiin turhaan psykoosilääkkeitä?
Neurologisia lapsipotilaita ei koskaan, siis ei koskaan, pitäisi hoitaa psykiatrisina potilaina! Koska oireet tulkitaan väärin, myös saatu hoito on väärää. Ja kaiken huippuvääryys ovat hoidolliset huostaanotot tässä lajissaan. Mutta sen kokeneena ja yhden huonon laitoksen toimintatapoihin tutustumaan pakotettuna sain myös oivallisen mahdollisuuden kurkistaa lasten psykiatriseen laitoshoitoon. Taso vaihtelee, mutta huonoimmat paikat vain rahastavat yhteiskuntaa, mitään psykiatrista hoitoa siellä ei tarjota, kaikki on vain kulissia ja suoraan sanottuna valhetta.
Mitä tapahtuu niille lapsille, jotka tulevat oikeasti huonoista kodeista, jolloin on tehty tavanomainen laillinen huostaanotto ja sen lisäksi lapsen on katsottu tarvitsevan psykiatrista hoitoa? Hänet laitetaan tuollaiseen laitokseen, vanhemmilla ei ole omien ongelmiensa takia ehkä kykyä tai halua pitää lapseen yhteyttä, jolloin kukaan ei seuraa mitä lapselle tapahtuu, miten häntä kohdellaan, kukaan ei välitä hänestä...
On totta, että sosiaalityöntekijät eivät yleensä ollenkaan tunne laitosta, millaiset olot lapsilla siellä todellisuudessa on. Paljon valehdellaan, että valvontaa on ja se on riittävää, mutta miten ihmeessä se voi pitää paikkaansa, koska ei sosiaalitoimella ole aikaa pitää yhteyttä huostaanotettuihin lapsiin! Kun kuukausien pyytämisen, anomisen ja odottelun jälkeen sain sosiaalityöntekijät tarkastuskäynnille huonoon laitokseen, niin kerron erikseen myöhemmin, mitä tapahtui ja millainen farssi koko tapahtuma oli.
"Päivi Lipponen esitti kirjallisen kysymyksen hallituksen kyselytunnilla "
Niin esitti ja jos laittomat huostaanotot olisivat tulleet hallitukselle yllätyksenä, olisi niistä järkytytty ja tartuttu asiaan todella lujalla otteella. Mutta mitä tapahtui?
Ministerit pälyilivät kiusaantuneina toisiaan ja edessä olevaa pöytäpintaa. Ministeri Risikko vastasi tyypillisellä poliitisella jargonilla, jossa puhutaan paljon, mutta ei sanota paljoakaan. Koko esityksen voi tiivistää hänen tähän lauseeseensa: "Niin, psykiatriseen hoitoon liittyy joskus myös huostaanotto."
Totta ihmeessä liittyy, jos lasta on kohdeltu huonosti kotona! Mutta silloin on kyse tavallisesta huostaanotosta, jossa lapsi huonojen kotiolojen takia saattaa tarvita huostaanoton lisäksi MYÖS psykiatrista hoitoa.
Mutta kirjallisessa kysymyksessä olikin kyse niin sanotuista hoidollisista huostaanotoista, jolloin lapsi tulee hyvästä kodista, vanhemmat ovat itse avun hakijoita, mutta peruspalvelujen puutteen takia tarjotaan ratkaisuksi huostaanottoa! Tämä on törkeän laitonta jo muutenkin, ja lisäksi sen takia, että huostaanotosta huolimatta lapsi jää ilman tarvitsemaansa terveydenhoitoa. Laitokset näillä vain rikastuvat ja poliitikot sallivat lastensuojelun valhemainonnan omaa nahkaansa suojellakseen.
On enemmän kuin epäinhimillistä erottaa lapsi hyvästä kodistaan sijaishuollon täysin valvomattomiin oloihin. Sosiaalitoimella ei ole aikaa valvontaan ja lääninhallitukset ovat ilmoittaneet jo vuosia sitten, että heidän valvontansa on täysin nimellistä, se tapahtuu vain paperilla. Laitokset ovat nimittäin lain mukaan velvoitettu jokaisen eristämisrangaistuksen raportointiin, miksi siihen päädyttiin ja millaiset olot lapsella erityksen aikana olivat. Totta kai paperilla saadaan kaikki näyttämään lainmukaan toimitulle, aivan samoin kuin hallinto-oikeuksissakin, jotka eivät oikeastaan edes niin kunnianarvoisaa nimeä ansaitsisi kuin tuomioistuin.
Miten tällaista yleensä voi tapahtua missään länsimaassa, joka lisäksi valehtelee olevansa oikeusvaltio?
esim. nyt vireillä olevasta lakiesityksestä, jonka voimaan tullessa ns. avoin adoptio olisi laillista. Tähän astihan sitä on toteutettu ilman lain voimaa, joten siinä taas yksi esimerkki siitä, että lastensuojelu "asiantuntijoiden" taholta tuleva huostaanottovanhempien mollaus ei ole lähestulkoonkaan asiallista.
http://www.talouselama.fi/uutiset/article216014.ece
Tekstistä:
"Esimerkiksi demarien Maria Guzenina-Richardson on ehtinyt tuomita ahneet sijoittajat, jotka rikastuvat vanhusten ja vammaisten kustannuksella.
”On paljon sellaisia peruspalveluita, joita ei pitäisi alistaa kilpailutukselle. Räikeimmät esimerkit löytyvät lastensuojelun piiristä, jossa lastenkotitoiminnasta on tullut pääomasijoittajien kultakaivos”, hän sanoi tammikuussa puheenvuorossaan.
Auta armias sitä päivää, kun verotilastot paljastavat ensimmäisen suomalaisen miljonäärin, joka loi mammonansa vanhuksilla ja vammaisilla. Populistit naulitsevat hänet, vaikka toisaalla taputtavat konepajansa myynyttä yrittäjää ystävällisesti selkään.
Väärinkäytöksiä on paljastunut vähän, ja suuri osa niistä kertoo valvonnan pettäneen. Hoivan laatu sen sijaan on vaikeasti mitattava asia. Se on pettänyt aika ajoin niin kuntien omissa laitoksissa kuin säätiön tai yrittäjän palveluissa."
Millä ne väärinkäytökset paljastuisivat, koska hallinto-oikeusjärjestelmä ei anna ihmisille oikeusturvaa ja valitusviranomaiset ovat täysin hampaattomia epäkohtien korjaamiseen? Jos joku muuta väittää, niin hän joko valehtelee tai hän ei tunne hallinto-oikeusjärjestelmää ollenkaan.
Poikamme käyttäytyi epänormaalisti syntymästään saakka, mutta emme saaneet kunnallisen puolen neuvoloista ja terveyskeskuksista mitään muuta, kuin perheemme vähättelyä ja solvaamista joten.
Hakeuduimme yksityisten kalliiden erkoislääkäreiden asiakkaiksi ja saimme kolmelta Suomen kuuluisimpiin kuuluvilta lasten erikoislääkäreiltä, neurologi, psykiatri, ja lasten psykiatrian erkoislääkäri professorilta. Puolueettomat lausunnot noin yhteensä noin 1-kk kestävissä tutkimuksissa ja diaknoosi oli jonkin asteinen aspergersyndrooma ja lievä autismi mm. pakkooireinen käyttäytymishäiriöitä yms.
Olimme helpottuneita, kun pojan käytös oli viimeinkin tutkittu ja todettu, että hän sairastaa yllämainittuja sairauksi ja tarvitsee esim. päiväkodissa diaknoosinsa mukaista hoitoa.
Mutta päiväkoti, neuvola, terveyskeskus yms. eivät uskoneet meitä vanhempia eivätkä erikoislääkäreiden kirjoittamia diaknooseja. Päiväkodin johtajalta, joka suositteli paikkakunnan sosiaalitoimen apua.
Kävimme sosiaalitoimen kanssa keskusteluja asiasta ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että voisimme todistaa poikamme vaarallisuuden mm. pienemmille sisarilleen siten, että poika olisi, jonkin muun perheen hoidettavana vaikkapa nyt 1-2 kk, jona aikana tämä hoitava perhe itse näkisi pitääkö väitteemme poikamme erikoisesta käyttäytymisestä paikkansa.
Kun sitten tuli se aika tehdä paperit sosiaalitoimen kanssa siitä sijaisperheen hoidosta niin sosiaali tantat ilmoittivat, että tällaistä toimenpidettä ei voida toteuttaa muuten, kuin HUOSTAAN OTON NIMIKKEELLÄ.
Se oli järkytys meille, mutta SOSSU TANTAT, jotka muuten KAIKKI on LIPEVIÄ, kuin KÄÄRMEET kerttoi, että ei tämä ole ollenkaan vaarallinen eikä pysyvä juttu, koska huostaanottoja on kahdenlaisia on sellainen ns. pakkohuostaanotto ja tässä meidän tapauksessa on kysymyksessä sellainen vapaaehtoinen huostaanotto, joiden selittelyjen jälkeen suostuimme laittamaan nimet papereihin ja veimme pojan Ylisen kuntoutuskeskukseen. Emme nähneet poikaamme enää sen jälkeen 6 -vuoteen. Heti alusta asti sossu tantat painottivat, että emme saa häiritä poikaamma ja sijaisperheen rauhaa, emme saaneet olla häneen yhteydessä, tapaamalla,kirjeitse, puhelimella, emmekä mitenkään muutenkaan.
Noin puolenvuoden jälkeen sossut alkoivat puhumaan jo sanamuodolla: meidän pitää antaa hänen juurtua uuteen perheeseensä ja tätä jatkui noin 6 -vuotta.
Sairs mieliset sossu tantat, psykiatrit, psykologi ja sijaisperheet/hoitokodit. Ovat meidän perheemme kohdalla tehneet täysin tietoista ja systemaattista lapsen eristämistä ja vieroittamista omista rakastavista vanhemmistaan ja muista sisaruksistaan. Sossu tatat eivät ota edes sitä huomioon, että muut 3- sisarusta kaipaavat häntä ja kylmän, diktatuurimaisesti käyttävät sairasta mielivaltaansa, josta on rakkaus kaukana.
Kun otimme ensimmäisen kerran yhteyttä nykyiseen sijais hoitokotiin niin sijaishoitperheen äiti uhkasi heti vaimoni nimen kuultuaan meitä poliisilla ja lähestymiskiellolla. Kaikki kirjeet, jotka lähetämme hänelle niin sijais hoitokoti avaa vastoin postilakia. Sossu tantat sanelevat meille ohjeita mm. kun teette kirjeitä niin niissä ei saa tuoda esiin minkäänlaisia tunteita poikaanne kohtaan ei saa sanoa esim: Rakastamme sinua, meillä on ikävä sinua, sisaresi kaipaavat sinua tai muistelemme sinua.
Noin vuosi sitten ajattelimme, että ei me voida alistua tuollaiseen diktaaori sossujen määräilyyn ja teimme pojalle aidon sydämmestä lähtevän kirjeen, jossa oli nuorempien sisarusten piirtämiä kuvia ja kerroimme mm. rakaastavamme häntä.
Siitä seurasi kamala hässäkkä, kun kirje oli saapunut perille niin sijaishoitokodin täti eli vara äiti oli avannut kirjeen lukenut sen ja kauhistunut järkytyksestä. Sen jälkeen hän ajoi autolla heti 40 km päässä sijaitsevaan keskussairaalaan, jossa on poikaamme hoitava sairasmielinen psykiatri, jonka kanssa he yhdessä lukivat lähettämämme kirjeen ja korostus tussilla yliviivasivat sellaiset sanat ja tunteita herättävät maininnat, joita emme saa koskaan mainita kirjoittaessamme kirjeitä pojallemme. Sen jälkeen sossu haki meille lastensuojelulakiin vedoten yhteydenpito kiellon puoleksivuodeksi ja uhkauksen, jos emme noudattaisi tätä kieltoa niin yhteydenpito kieltoa voitaisiin jatkaa mielivailtaisen sairasmielisen sossutantan harkinnan vallassa olevalla pituudella. Poika ei saanut sitäkään kirjettä luettavakseen koskaan.
TOTUUS ON TÄMÄ: Sijaiashoitokoti, joka muodostuu avioparista ja heidän omakotitalostaan on ns. sijaishoitokoti, eli yritys, joka laskuttaa huostaanoton tehnyttä entistä asuinkuntaamme sosiaaliviranomaisen kanssa yhdessä tekemänsa sopimuksen mukaisesti ja jota sosiaaliviranomainen tukee.
SAA MEIDÄ POIKAMME HOITAMISESTA 4725 € PUHTAANA KÄTEEN! ja heillä on 3 saman hintaista poikaa hoidettavanaan, joista he saavat puhdasta verotonta tuloa 3 poikaa * 4725 €/kk = 14175 €/kk.
On itsestään selvää, että tässä on rahan ahneet ihmiset hoitamassa poikaamme RAHASTA EI RAKKAUDESTA.
Tekstisi sisälsi niin paljon asioita, joita en yksinkertaisesti pysty uskomaan. Anteeksi siitä. Minä en usko tilannetta, jossa ihan jokainen taho ; päiväkoti, sos.virasto, lääkärit ym. olisivat "sairasmielisiä". Valitettavasti kirjeesi kuulostaa hyvinkin tyypilliseltä ja katkeralta bioäidin tai -isän kirjeeltä, jossa hyökätään vimmoissaan kaikkia tahoja vastaan. Näin järjestelmälliseen laittomaan huostaanottoon en kykene siis uskomaan, vaan luulen että huostaanotolla on ollut perusteet=(
Vanhempi kirjoitti näin:
"Mutta päiväkoti, neuvola, terveyskeskus yms. eivät uskoneet meitä vanhempia eivätkä erikoislääkäreiden kirjoittamia diaknooseja."
Ilmeisesti vanhempia syyteltiin - mikä on niin, niin tyypillistä - lapsen erikoisesta käytöksestä. Viimeksi tämän vuoden puolella luin jonkun asiantuntijan artikkelin juuri tuosta aiheesta, että vieläkään ei päiväkodeissa, ei edes neuvoloissa tai terveyskeskuksissakaan ole asiantuntemusta edes epäillä neurologisen oireyhtymän olemassa oloa, syytetään vain vanhempia ja tehdään lastensuojeluilmoituksia. Eikä sitä asiantuntemusta löydy kyllä lastensuojelustakaan, sen olen omakohtaisesti joutunut ikävä kyllä todistamaan. Mutta sosiaalityöntekijät olivat kyllä suorastaan kiitollisia siitä oikeasta tiedosta, jota heille Autismi- ja Asperger-liitosta hankin.
Lapselleni tehty laiton huostaanotto sai ainakin sen aikaan, että enää sen jälkeen ei ainakaan siitä toimistosta ole tehty hyvistä kodeista hoidollisia huostaanottoja. Pakko lisätä vielä sekin, että ei ole kylä lapsia sijoitettu siihen lastenkotiinkaan, jossa omaa lastani kaltoinkohdeltiin niin, että jopa lastensuojelun sosiaalityöntekijät olivat järkyttyneitä kun purkivat laittoman huostaanoton kesken suunnitellun kauden. Hoidollinen huostaanottohan kestää yleensä vähintään kaksi vuotta, mutta sain taisteltua lapseni vielä suht järjissään takaisin kotiin jo muutamassa kuukaudessa. Kaikilla ei kuitenkaan käy niin hyvä tuuri, olimme nimittäin ensimmäinen perhe, joka sai lapsensa ulos sieltä alle kahden vuoden.
Mutta edellä kirjoittanut vanhempi ei leimannut sairaiksi muuta kuin psykiatrin, johon ajatukseen voin kyllä siinä mielessä yhtyä, että valitettavasti osa psykiatreista tulkitsee autisminkirjon oireita psyykkisinä sairauksina, mitä ne eivät ole. Tämä ei siis missään nimessä koske kaikkia tuon alan lääkäreitä. Sattui sellainenkin tapaus, että tuollainen psykodynaamisen koulukunnan vanha könsikäs pakotti lapsen huostaanotolla uhaten analyyttiseen psykoterapiaan ja lapsen vointi huononi niin, että isä kirjoitti hädissään netin lääkäripalstalle. Hän sai hyviä vastauksia useilta viranomaisilta, mutta mieleenpainuvin oli toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkärin antama vastaus: "Tiedostamme lääkäripiireissä tilanteen, mutta asialle ei ole valitettavasti kovin paljon tehtävissä. Muuttakaa esim. Ouluun, siellä on toimiva yhteistyö lastenneurologian ja psykiatrian välillä. Voitte tehdä myös valituksen potilasasiamiehelle, se ei tietysti auta teitä, mutta auttaa toivottavasti jälkipolvia." Epäonneksemme satumme asumaan juuri siinä sairaanhoitopiirissä, jossa näitä lapsia väärillä hoidoilla puoskaroidaan ja lisäksi tehdään hyvin innokkaasti hoidollisia huostaanottoja, joka tarkoittaa siis sitä, että lastensuojeluviranomaiset eivät löydä kotoa huostaanottoperusteita.
Nimenomaan Asperger-lasten oirekuva muistuttaa nimittäin paljon niin sanotun kaltoinkohdellun lapsen oirekuvaa, joka muualla maailmassa on heitetty roskiin jo 50 vuotta sitten, mutta meidän eräät psykiatrimme pitävät siitä tiukasti kiinni. Edellä kirjoittavan tapauksessa saattoi olla kyse juuri tällaisesta psykiatrista, joten en ihmettele vanhemman käyttämää sanavalintaa óllenkaan. Ilmeisesti muut perheen lapset ovat terveitä, koska heitä ei ole huostaanotettu, mutta AS/autistin käytös tulkittiin vanhempien kelvottomuudesta johtuvaksi, vaikka siitähän ei ole kysymys.
Jos tulkitsin oikein, niin tuo kerrottu on sen tason tragedia perheessä, että vanhemman suunniltaan olon ymmärrän täydellisesti. Eivät nämä ole mitään harvoja poikkeustapauksia, enemmän sääntö kuin poikkeus muutamissa sairaanhoitopiireissä, ja kirjoitus kertoo hyvin jotain myös lastensuojelun toimintatavoista. Pitäisi vähän varoa, ennen kuin lähtee ketään leimaamaan valehtelijaksi edes nettikirjoittelussa, niin kipeistä asioista tässä kuitenkin on kysymys.
tyypillisen maallistuneen kristityn kirjoitus. Ensin leimataan toinen valehtelijaksi ja samaan hengenvetoon toivotetaan maireasti voimia jaksamiseen eli lyödään lyötyä. Toivottavasti ainakaan kirkossa ei saa tuollaista kohtelua kukaan osakseen.
Toivotin voimia jaksamiseen siksi, koska tiedän perheen olevan hädässä ja murheissaan. Kyllä minä uskon että he ovat menettäneet heille rakkaan lapsensa vieraiden hoidettavaksi. Siinä tilanteessa tarvitaan voimia ja jaksamisia!
ja tulpat korvaan...
Saako lapsenne tarvitsemaansa erityistä tukea ja terapiaa?
Se olisi ensiarvoisen tärkeää hänen tilanteessaan.
Teidänkin kohdallanne olen pahoillani siitä, ettei teille tarjottu esim. perheterapiaa, jossa tilannettanne olisi voitu käsitellä ennen huostaanottoa.
Sijoitus ei missään vaiheessa saisi katkaista lapsen välejä biologisiin vanhempiin tai sisaruksiin.
Kehottaisin selvittämään mahdollisuuksia kunnan lastensuojelusta vastaavalta sosiaalityöntekijältä.
Voimia!
Pauliina, diakoni
Minä ymmärsin tekstin luettuani että kyse oli aivan normaalista perheestä joka huolehti lapsestaan viemällä hänet asiantuntijoiden arvioitavaksi, jotta tämä olisi apua saanut.
Soskussa on huijattu, kun on puhuttu tilapäisestä huostaanotosta.
Sinä Pauliina et tajunnut yhtään mitään. Sinä Pauliina leimasit perheen ongelmalliseksi vaikka kyse oli siitä että sosku käytti lasta ja lapsen vanhempien tiedon puutetta hyväkseen saadakseen oman koneistonsa pyörimään.
Et tajunnut, Pauliina, diakoni
Jos lapsella epäillään Aspergerin syndroomaa ja autismin piirteitä, niin onhan perhe silloin tuen tarpeessa.
Kyseiset vaikeudet eivät ole sidoksissa perheen dynamiikkaan tai vanhemmuuteen, vaan kyseessä on kehityshäiriö. Siihen (sen kanssa elämiseen ja selviämiseen) tarvitaan kyllä moniammatillista tukea ja siinä mielestäni perheterapia toimii parhaiten.
Oliko huostaanotto se tarpeellinen tuki - sitä hieman kyseenalaistin.
En leimannut perhettä.
Pauliina, diakoni
On se ihme, että noita psykiatreja ei saada aisoihin millään. Tuossakin kerrotaan toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkärin todenneen, miten asia on lääkärikunnan tiedossa, mutta siihen on vaikea puuttua.
Mikä estää puuttumasta? Lääkäreiden välinen kollegiaalisuusko? On se ihme, mitkä seikat voivat mennä sen yli, että lapsi pakotetaan HUOSTAANOTOLLA uhaten tai tekemällä laiton huostaanotto hänelle sopimattomaan hoitoon.
Ei näissä asioissa ole Suomessa mitään järkeä!
Jos lapsella todetaan asberger niin lapsi tarvitsee silloin hoitoa, eivät missään tapauksessa terveet aikuiset!
Kummipojallani on todettu ADHD. Hänellä oli koulussa avustaja, ja nykyisin hän on autismisäätiöllä töissä, on täysi-ikäinen.
Hänen äitinsä kanssa tuli aikoinaan riita kun väitin että jos poika eläisi maaseudulla niin tuota tautia tuskin edes epäiltäisiin hänessä. Minulle lätkäistiin käteen pojan sairauskertomus ja iso nivaska tietoa sairaudesta. Kimmastuin kun luin sieltä että taudin oireisiin kuului"empatiakyvyn puute". Ja "nerous".
Sen jälkeen katsoin kummipoikaani hakien hänestä merkkejä empatiakyvyn puutteesta, ja oli kuin hän olisi aavistanut sen. Kun hän tuli nyt hiljattain täysi-ikäiseksi se kaikki kärjistyi. Hän on sydäntäsärkevän huolissaan minusta, ja äidistään ja isästään, ja haluaa tietää kaiken mahdollisen meistä: mitä olimme menneisyydessä, ennen häntä. Hän kertoilee muistoja minusta, ja huolehtii kaikin tavoin siitä olemmeko me onnellisia, ja tiedämmekö me sen että hän rakastaa meitä.
Hänen eronsa terveisiin on ollut aina terävät, ja hämmästyttävän nokkelat kommentit meneillään olevasta kulloisestakin tilanteesta. Hän oli ikäänkuin lapsena aikuisen tasolla, aika-ajoin.
Hänen perheensä oli ja on, sieltä rikkaammasta päästä ja he olivat onnellisia.
Hänen äitinsä sanoi että häntä harmittaa kun kohtelee poikaa sairaana vaikka kukaan muu ei niin tee. Poikaa hävettää sairautensal. Hän on salannnut sen kaikilta.
Perhe ei tarvitse tukea, heillä menee hyvin. Poikaa hävettää sairaus, ja siksi minä saan olla se joka tukee hänen haurasta itsetuntoaan. Olen tuon nuoren miehen uskottu nyt kun lapsuus on takana.
Siinä ei todellakaan mitään kaikkitietäviä palkkatanttoja tarvita.
Ei ennenkään ollut mitään mielenterveystoimistoja, diakonilaitoksia yms. Jos oli huolia niin silloin kipaistiin pellon toiselle puolelle naapurille niistä kertomaan. Tai mentiin metsätemppeliin huokailemaan Jumalan puoleen. Siltä ajalta on sanontakin:"jos ei sauna ja viina auta, tauti on kuolemaksi". Yhteisöllisyys, you know..
Raaka työ ja rakkaus ja huumori riittivät selviytymiseen. ei kaikkea tarvitse niin vakavasti ottaa. Jokaisessa meissä on puutteemme, ei niihin pidä takertua.
http://www.xestia.net/testit/asperger.php
En usko, että tuossa kerrotussa tapauksessa olisi tarvittu huostaanottoa. Nyt en muista, missä vaiheessa lapsi sai dg:n, mutta kyllähän oikeudenmukaisuuden nimissä hänet olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa jo kotiuttaa!
Mutta kotiuttaminen ei välttämättä kuulu suomalaisen lastensuojelun käytäntöihin läheskään niin usein kuin toivoisi. Aivan liian usein mitä-sattuu-lie-perustein tehtyä huostaanottoa pitkitetään niin kauan, että lopulta kotiuttamisen esteeksi ilmoitetaan lopulta se, että lapsi on ollut liian kauan sijaisperheessä, häntä ei sovi muka järkyttää kotiuttamisella.
Eivätkä laittomatkaan tapaamisrajoitukset ole harvinaisia. Lisäksi pitää huomata, että käsittämättömäksi käytännöksi on muodostunut tapaaminen kerran kuussa kaksi tuntia kerrallaan. Tuo on aivan liian vähän kaiken ikäisille, mutta mitä pienemmästä lapsesta on kyse niin jokainen tajuaa, että esim. vauva on tuolla tavalla hyvin helppo vieraannuttaa vanhemmistaan lopullisesti.
Siis tapaamisia rajoitetaan huostaanotossa AINA, jopa hoidollisissa huostaanotoissa, mikä on järkyttävää. Esim. minun lapseni kaipasi sairaalan tutkimusjaksolla ollessaan valtavasti kotiin, kävin hänen luonaan JOKA PÄIVÄ, joskus kaksikin kertaa päivässä. Mutta sitten kun tehtiin laiton huostaanotto, ja vaikka sosiaalityöntekijät toivat aivan selvällä suomenkielellä laitoksen tiettäväksi, että tapaamisia ei tule rajoittaa, niin silti sain tavata lasta vain kerran viikossa. Kun protestoin tapaamisten rajoittamista, ei se johtanut puusta pitkälle, koska se ei ollut lain tarkoittama tapaamisrajoitus, vaan pelkkä laitoksen käytäntö. Heidän käytäntönsä sitten olivatkin vankka kuin Kiinanmuuri, niihin ei voinut vaikuttaa millään, ei edes sosiaalityöntekijöiden mielipiteillä. Silti he julkeavat mainostaa yksilökeskeistä ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioon ottavaa hoitoa. Sijoituksen alussa oli lisäksi älytön KOTIUTTAMISJAKSO, jona aikana ei saanut pitää mitään yhteyttä lapseen.
Siis laittomasti huostaanotettu lapsi haluttiin KOTIUTTAA laitokseen. Uteliaisuuttani kyselin, miten kotiuttaminen tapahtuu sovitun kahden vuoden intensiivi"hoidon" loputtua. Se oli kuulema vähintään puoli vuotta kestävä periodi, kotona oloa lisättiin vähitellen koska lasta ei muka haluttu järkyttää! No, miksi ihmeessä sitten laitokseen siirtyminen ei tapahtunut yhtä pehmeästi! Ei, sellaista ei otettu kuuleviin korviin, se ei kuulunut heidän käytäntöihinsä. Lapselle oli yhtä tuskaa ja kärsimystä nimenomaan vanhemmista erossa olo ja lisäksi tietysti kaikki muut lieveilmiöt, joita hänet laitoksessa pakotettiin sietämään.
On olemassa laitosten käytäntöjä ja lisäksi on olemassa myös lastensuojeluun vakiintuneita käytäntöjä, jotka eivät mitenkään puolla suhteen säilymistä vanhempiin, aivan sama, miten kauniisti yhteydenpito-oikeudesta julkisuudessa puhutaankin. Sijaishuolto voi rajoittaa tapaamisia suoranaisella mielivallalla. Vanhemmat ajavat esim. 300 km sivu sovittuun tapaamiseen sovittuna aikana ja perillä sijaishuolto ilmoittaa, että voi harmi kun ette saaneet ilmoitusta ajoissa, tänään meidän perheelle ei sovi tapaaminen. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että s-huollosta olisi voitu soittaa vaikka matkalla olevien vanhempien kännykkään. Perheellä ei ole mitään oikeusturvaa noissa, eikä sijaishuolto saa tuollaisesta mitään rangaistuksia.
Jos taas vanhemmat myöhästyvät tapaamisesta, se katsotaan vastuuntunnottomuudeksi, jonka takia voidaan anoa jopa tapaamisrajoituksia. Kun sijaisvanhempien oli määrä tuoda lapset sukujuhlaan, he myöhästyivät kaksi tuntia, jolloin he pääsivät nopeasti lähtemään lasten kanssa takaisin, koska "tapaamisenhan piti loppua tähän aikaan, näin oli sovittu." Nämä ovat asioita, joista ei puhuta julkisuudessa, koska ne eivät ole kovin myönteisiä lastensuojelun julkisuuskuvalle.
Paljon mukavampaa on mainostaa Perhehoitoliiton tyyliin "kelvottomia vanhempia, jotka eivät välitä pitää yhteyttä lapsiinsa, jotka soittelevat juovuksissa, riitelevät, ja voi voi, miten vaikeaa tämä sijaisvanhempana olo oikein onkaan." Eräs fiksu sijaisvanhempi kertoi kerran, että hän ei rajoita ollenkaan esim. puhelinsoittoja, vaikka noin yleisesti ottaen niistä onkin olemassa tietty sopimus. Kerran kuulema toinen vanhemmista soitti pikku huppelissa, mutta hän antoi lapsen silti puhua, eikä siinä mitään pahaa tapahtunut, lapsi oli onnellinen kun sai keskustella vanhempansa kanssa.
Nuo esitteissä listat tyyppioireet ovat vain yleistyksiä siitä, mitä niistä tavallisimmin AS-ihmisillä tavataan. Tuskin niitä kenelläkään on kaikkia, joillain jotkin piirteet ovat korostetummin esillä, joitain esi ole ollenkaan.
Ihmisillä on kovasti vaikeuksia ymmärtää AS-oireyhtymää, siitä esimerkkinä tapaus, jonka huomasin sijaisvanhempien palstalla. Joku kertoi tietynlaisista ongelmista sijaislapsensa kanssa ja hän sai napakan vastauksen: "Ei voi olla kyse Aspergerista, minä tunnen yhden AS-lapsen, eikä hän ole ollenkaan kuvaustasi vastaava käytökseltään." :) Ei varmasti kahta samanlaista tuon oireyhtymän lasta ole, kuten ei ole meitä muitakaan.
On tyypillistä kaikille erityislapsille heidän hauras itsetuntonsa, jota ei tarvitse ihmetellä yhtään kun ajatellaan nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa samanlaisuuden vaatimusta. Neuvolasta alkaen lapsia punnitaan, mitataan, seurataan motoriikan ja puheen kehitystä ja auta armias, jos ei mahdu käyrien keskelle, niin vanhemmille ei hyvää seuraa. Tunnetason riippuvuus vanhemmista on myös seikka, johon kiinnitetään negatiivisessa mielessä huomiota kun luullaan, että vanhempi ei salli lapselle itsenäistymiskehitystä.
Lastensuojelun väärin päiväkodeissa tulkittu Varpu-projekti sai paljon pahaa aikaan, kouluissakin opettajia neuvottiin pisteyttämään lapsia. Ei saanut olla liian vilkas, ei liian syrjäänvetäytyvä, ei ujo, eikä liian luottavainen aikuisia kohtaan, likaisista vaatteista tai hiuksista tuli pisteitä, samoin väsymyksestä ja siitä, jos lapsi ahmi ruokaansa, kuviteltiin että hän ei saa riittävästi kotona syödäkseen. Jos lapsi ei syönyt tai söi nirsoillen, ei häntä oltu opetettu kotona tavalliselle kotiruualle. Me saimme kärsiä pajon viime mainitusta. Kun pisteitä tuli riittävästi, piti tehdä lastensuojeluilmoitus.
Kyllä elämä olisi paljon helpompaa Asperger-lapsille, jos yhteiskunnassamme sallittaisiin erilaisuutta, eikä kaikkien tarvitsisi mahtua harmaaseen massaan. Ja itsetunto-ongelmat tulevatkin juuri siitä, kun lapsi ymmärtää, että hän ei ole aikuisten odotusten mukainen, ei pysty täyttämään vaatimuksia.
Monesti onkin niin, että perhe on täysin onnellinen AS-lapsensa kanssa, mutta koulussa tulee ongelmia. Toisaalta jos lapsella on valtavan pitkiä tuntikausia kestäviä manerreja vaikka nukkumaan mennessä, jotka hänen pitää pakonomaisesti suoritettava ennen sänkyyn pääsyä, perhe voi olla hermoraunioina kun lapsi valvottaa muitakin; ei rituaaleja voi aloittaa tolkuttoman aikaisinkaan. Toinen koko perhettä helposti rasittava asia on, jos lapsi ei nuku, mutta onneksi siihen auttaa melatoniini-lääkitys, kunhan vain asiat saadaan niin pitkälle, että lapsi saa diagnoosin. Ensimmäiset viisi vuotta voivat olla raskaita valvomisen takia.
Perheterapiasuosituksissa saa olla varovainen, koska ainakin joku järjestö ajaa laitoksiin tuolla nimellä kutsuttua terapiaa, jossa lapsi yritetään saada kiintymään sijaishoitajaansa.
Sen sijaan perhe voi hyötyä hyvinkin paljon vanhemmille annettavasta ohjauksesta, miten arkirutiinit onnistuvat joskus hyvinkin omaehtoisen AS-lapsen kanssa helpoiten. Koska rajoja kaikki lapset tarvitsevt, mutta tavanomainen kuri ei välttämättä onnistu kaikki Aspergereiden kanssa. Taitoa ja viisautta tarvitaan.
Kyllä elämä olisi paljon helpompaa erityislapsille kuin meille muillekin, kun edellisen kuvaamalla tavalla erilaisuutta hyväksyttäisiin.
On se ihmeellistä, että vielä 2010 vuonna ns. kehittyneessä, demokraattisessa, länsimaassa Sosiaaliviranomaisilla on mielivalta. Tämä on aivan yhtä sairasta, kuin Pohjois-Koreassa, Kiinassa tai entisessä Neuvostoliitossa. On käsittämätöntä, että Suomeen on pesiytynyt moinen loisten joukko, joilla tarkoitan sosiaali viranomaisia, jotka kätkeytyvät lastensuojelulakiin ja sen salassapitovelvollisuuteen, joiden nojalla työllistävät joukon sosiaaliviranomaisia, psykiatreja, psykologeja, sijaisperheitä, tuomareita ja hoitokoteja.
Eli lypsävät yhteiskunnan varoja omiin sairasmielisiin hankkeisiin saadakseen itselleen ja sijaishoitokodeille vaurautta ja hyvinvointia.
Lastensuojelu viranomaisista eli sossu tantoista on muodostunut, kuin valtio valtion sisälle, jolle itse emä valtio ei mahda mitään vaan on aivain, kuin eläin, johon iilimato on tarttunut kiinni ja imee siitä veret pois.
Pitäisi viimeinkin saada viranomainen, joka voisi mahtikäskyllään valvoa, määrätä ja alistaa nämä mielivaltaisesti toimivat sossu tantat alaisuuteensa.
Nyt heille ei kukaan mahda mitään ja he itse tietävät sen, että edes Suomen Presidentillä ei ole oikeutta saada niitä tietoja, joita sossut salailevat.
Tiedän sen itse, koska yritin oikeusteitse hakea sossusta Helluntai lahkolaisten naapureideni tekemiä perättömiä lastensuojeluilmoituksia, että olisin voinut nostaa heistä syytteet mm. perättömästä ilmiannosta, virkamiehen harhauttamisesta, kotirauhanhäirinnästä, kunnianloukkauksesta ja herjauksestal.
En saanut niiden naapueiden nimiä. tuomarit olivat voimattomia sossu tanttojen rinnalla.
Tämä on kauheaa ja tulihan se taas kerran todistettua, että Helluntalaiset ovat kiihkomielisiä toisia uskontoja vihaavia HÖRHÖJÄ.
antavat teille kaikki asiaanne koskevat kirjaukset, niin silloin teillä itsellänne on kaikki sossujen salaiset tiedot. Te ette ole viranomaisia, joten teitä ei koske salassapito ja siksi voitte antaa toimittajien luettavaksi KAIKKI sossujen kuuluisat salaiset kansiot. Koettakaa saada joku toimittaja kiinnostumaan tapauksestanne, joidenkin ainut pelastus on ollut julkisuus. Tunnetuin on suomalais-venäläisen pojan tapaus, kun äiti otti yhteyttä oman maansa viranomaisiin. Julkisuus oli varsinainen huostaanottofarssi!
Meidän lapsiasiavaltuutettu ja presidentti selittivät kirkkain otsin, että meillä on hyvä lastensuojelulaki, jota noudatetaan, ja samoin noudatetaan kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Ihan kuin väärän valan vannomista, koska eihän heistä kumpikaan ole ikinä tutustunut yhteenkään yksittäistapaukseen, mikä maan käsittämätön maan tapa on näissä asioissa.
Ensin lapsi oli huostaanotettu pelkän läpsäisyEPÄILYN takia, mitään poliisitutkintaa ei oltu asiasta ehditty tehdä kun sosiaaliviranomaiset hakivat pojan poliisien avustamana kotoaan. Hänet sijoitettiin laitokseen, jossa hänet pahoinpideltiin lääkärissäkäyntikuntoon, mutta se ei Suomen viranomaisia kiinnostanut pätkääkään, kuten ei yleensäkään sijaishuollossa tapahtuva lasten kaltoinkohtelu. Lasta muka kuullaan, mutta niin tuokin lapsi karkasi kotiinsa heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, kun vapautui laitosarestistaan ja hänet laskettiin sentään kouluun.
Karkaamisen jälkeen sossu oli varustautunut myös tapansa mukaan hakemaan poliisivoimin lapsen taas kodistaan, mutta voi harmin paikka sentään, kun poliisit kääntyivätkin pihalta pois kun näkivät paikalla olevat venäläiset tv-kamerat. Kyllä suomalaispoliisi nimittäin tietää, miten hirvittävän väkivaltaisia operaatioita nämä väkisin kotoa hakemiset ovat, ei ollut poliisilla kanttia edes sossun käskyttämänä tehdä sitä tv-kameroiden edessä. Toisaalta toivon, että poliisit olisivat järjestäneet sossun käskemän näytelmän, niin koko maailma olisi saanut nähdä, mille näyttää kun poliisi raahaa vastaan tappelevaa ja huutavaa lasta väkisin poliisiautoon. Jos vanhemmat tekevät tuossa tilanteessa eleenkään lastaan puolustaakseen, heidät isketään käsirautoihin ja kuskataan lähimpään mielisairaalaan, josta terveet vanhemmat tietysti lasketaan saman tien pois, mutta tärkeintä on tietysti näyttää vanhemmille viranomaisvaltaa, joka huostaanottojen suhteen on vertaansa vailla.
Eikö ole kummallista, että poika sai jäädä kotiinsa... Siis niin vaaralliseen paikkaan, josta hänet jo toisen kerran yritettiin saada poliisivoimin pois. Vielä kummallisempaa on, että huostaanotto purettiin vähin äänin kesällä, näin siitä vain pienen uutisen lehdessä. Ja kun huostaanotot ovat olevinaan niin mahdottoman tarkkaan harkittuja, perusteltuja, lain mukaan tehtyjä ja lapsen edun mukaisia, että ei mitään rajaa! Missä kohtaa tuossakaan huostaanotossa ja lapsen riepottelussa hänen etunsa toteutui? Tämän kun kansalaisille vielä meidän lapsiasiavaltuutettumme selittäisi, niin kummasti kansalaiset viisastuisivat.
Kaikkein surkein sijaishuollon esittämä väite on, että lasta oli muka parempi suojella julkisuudelta, siksi hänet kotiutettiin. Voi hyvänen aika sentään! Siis lapsi oli julkisuudelta suojelemiseksi muka parempi antaa vaarallisille vanhemmilleen, jotka olivat sijaishuollon mukaan kuulema suurin piirtein tappamassa lastaan! Sillä tavalla nimittäin sijaishuolto silloin netissä vaahtosi kun lapsen huostaanottoa perustelivat.
paljastettaisiin äkkiä koko maailmalle, niin tänne tulisi lapsiasiavaltuutettuja muualtakin kuin Venäjältä.
Suomen turhin virka on Aulalla, eihän sitä perustettukaan kuin vain sen takia, kun YK ihmetteli liikaa huostaanottojen tolkutonta määrää asukaslukuun verrattuna.
Aula louskuttaa leukojaan ja kehuu lakia noudatettavan, vaikka samaan hengenvetoon toteaa, että hän ei puutu yksittäistapauksiin.
Kirkko kunnioittaa esivallan valheita, rukoilee heidän puolestaan ja jättää huomiotta lapsiin suunnatut törkeät ihmisoikeusloukkaukset maailman parhaaksi valehdellun lastensuojelun syövereissä.
Mitä kaikkea me odotammekaan kirkolta! Apua joka asiaan.
Kuitenkin olemme valmiit eroamaan siitä, kun se toimii toisin kuin itse haluaisimme.
Yhteiskunta toimii tasapuolisuuteen pyrkien. Koska emme saa maalliseltakaan yhteisöltämme kaikkea tarvitsemaamme, niin voisimmeko erota siitäkin? Sitten emme maksaisi kunnallisverojakaan. Nyt päästiin kirkollisveroista kevyesti, kun tämä homojuttu tuli puheenaiheeksi.
Lapsien kaltoinkohtelusta voimme päästä sillä, että emme enää hanki lapsia kärsimään tänne kurjuuteen.
Kielletään syntyvyys kokonaan. Kiinassa on yhden lapsen periaate, miksei täälläkin. Missä on se taho, joka ajaisi tämän läpi.
Täällähän lapset vain kärsivät kuten edelleoleva ansiokkaasti kertoo.
kantaa laittomista huostaanotoista ja yleensäkin kuntien lainrikkomuksista peruspalvelujen järjestämisen suhteen. Ei uuden luokkayhteiskunnan rakentamishuuman nimissäkään ole oikeutta korvata esim. osaa lasten terveyspalveluja tai koulujen hyvätasoista erityisopetusta hyvistä kodeista tehtävillä huostaanotoilla.
Tämä on tärkeä ihmisoikeuskysymys.
Edellinen kysyy, eroammeko yhteiskunnastakin, jos emme saa siltä, mitä haluamme. :)
Et taida uskoakaan, miten tarkkaa Suomessa on, mitä julkisuudessa saa kirjoittaa ja puhua lastensuojelusta. Eräs epäsuosittu aihe on varmasti se, että monet perheet ovat muuttaneet ulkomaille suomalaisesta lastensuojelusta eroon päästäkseen. Jotkut pitävät sieltä kyllä yhteyttä ls-aktivisteihin, jotka yrittävät edes pahimpiin epäkohtiin saada jotain korjausta.
Soitin toissa lastenoikeuspäivänä radion suoraan lähetykseen, jonne kuuntelijoiden kommentteja toivottiin kysymyksellä 'Toteutuvatko lastenoikeuden Suomessa'. Toimittaja vastasi musiikkitauon aikana ja kysyin lyhyesti, saako sanoa sanasen hoidollisista huostaanotoista. Ystävällinen, mutta tiukka vastaus kuului: "Ei, ne ovat liian arka aihe suoraan radiolähetykseen otettavaksi." Muutama vuosi sitten tv:n ajankohtaisohjelmassa oli esitelty jonkun huonon sijaisperheen tapausta. Toimittajilta kuultiin, että Perhehoitoliitto otti sen jälkeen toimittajiin yhteyttä ja kielsi vastaavien ohjelmien julkaisemisen jatkossa. Syynä se, että hyvien sijaisperheiden maine ei kärsisi.
Huostaanottovanhemmilla ei paljoa ole etujärjestöjä ja siksi meidän mainettamme saa mollata mennen tullen ihan miten tahansa. Se vain ilmeisesti tukee lastensuojelun mainetta ja pönkittää valheellisesti sijaishuollon jatkuvan tarpeen kasvua.
Eihän esim. huostaanottojen syistäkään ole olemassa yhden ainoaa puolueetonta tutkimusta, johon olisi kuultu myös vanhempia, vaikka todistajineen. Lastensuojelu kun on sikäli erikoinen ala, että sen työtä tutkitaan haastattelemalla työntekijöitä itseään. Ei onnistuisi esimerkiksi paloturvallisuus- tai terveydenhoidon työn tasoa tutkittaessa, mutta lastensuojelussa kaikki ihmeellisyydet ovat mahdollisia.
Hei aloittaja. Tämä on valtavan tärkeä asia. Neurologisista häiriöistä ja mielenterveyden horjumiselle altistavista perintötekijöistä kärsivillä perheillä ei ole maassamme oikeusturvaa. Lastensuojelu epäonnistuu resurssipulassaan ja jälki on rumaa. Ennakkoluulot kukoistavat jopa sijaisperheissä / -kodeissa, mutta ennen kaikkea kouluissa, joista moni armoton prosessi lähtee liikkeelle ja johtaa väärään suuntaan alusta alkaen. Paatos ei kuitenkaan auta asiaa. Tässä ketjussa puhuu tyylistä päätellen yksi ehkä aiheestakin katkeroitunut ihminen. Me muut samaa kokeneet emme viitsi osallistua näin yksipuoliseen ja intensiiviseen keskusteluun, ja koko tärkeä asia leimautuu yhden mesojan vuoksi. Mieti. Tyylisi ei kanna. Puhu vähemmän. Odota ja kuuntele enemmän. Pidä asiaasi esillä, mutta tee se maltillisesti. Kiitos.
kirjoittanut paljon tähän ketjuun, mutta ovat tähän muutkin osallistuneet. Yleensä kyllä vältän paatosta kirjoituksissani, jos jotkin ilmaisuni tuntuvat liian kärkeville, niin liioittelua ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa ole.
"Me muut samaa kokeneet emme viitsi osallistua näin yksipuoliseen ja intensiiviseen keskusteluun, ja koko tärkeä asia leimautuu yhden mesojan vuoksi. Mieti. Tyylisi ei kanna. Puhu vähemmän. Odota ja kuuntele enemmän. Pidä asiaasi esillä, mutta tee se maltillisesti. Kiitos."
Kiitos vaan mielipiteestäsi, vaikka en tiedäkään, onko se minulle tarkoitettu. Luulisin, että suurin osa ei.
Toisaalta herää kysymys, että miten mielestäsi yksipuolista keskustelua voidaan monipuolistaa, jos paljon kirjoittavat vaikenevat? Jos me vaikenemme, niin kauanko pitää odottaa, että norsunluutornistaan tulevat ulos ne, jotka ovat päättäneet vaieta ja vaativat samaa toisiltakin?
se, että tämä on kirkon foorumi, niin uskomattomiin asenteisiin törmää joskus, et kaikki on mahdollista. jos onkin pelko siitä et nimenomaan kirkosta tulisi jotain apua
Hyvät ihmiset olettehan te jo nähneet mihin Kirkot pystyvät. Ne pystyvät esim:
- Siunaamaan savisia neitsytmarian patsaita tunnelin hyviksi haltijoiksi = Epäjumalan palvelusta ja taikauskoa.
- Siunaamaan Suomen hallitusta, joka on jumalaton monellakin tavalla.
- Siunaamaan lemmikkieläimiä.
- Harjoittavat jatkuvasti epä Raamatullista käytöstä mm. hyväksymällä homot, jopa papeikseen. Jumala Sanassaan Raamatussa kieltää moisen (1. Korinttilaisille 6:9-10, Galatalaisille 5:19-21).
- Sallivat naiset papeiksi ja jopa piispaksi Jumala kieltää sen Sanassaan Raamatussa (1. Korinttilaisille 11:3; 14:34-35, 1. Timoteukselle 2:11-14).
- Jumalan tahdon mukaan seurakunnissa ei kuulu olle hallitsevia herroja, mutta kirkossa on esim. kirkkoherroja (Matteus 20:25-26).
- Kristityillä ei ole pappeja vaan kaikki ovat veljiä keskenään (Matteus 23:8).
- Kirkot kieltävät omistajansakin (2. Pietarin kirje 2:1).
- Iljettävien Jumalan Sanaa Raamattua vääristelevien uskontojen, kirkkojen toimesta Jeesuksen seuraajia tosi Kristittyjä vainotaan (2. Pietarin kirje 2:2).
- Jos uskontojen tai kirkkojen teot eivät ole Jumalan Sanan Raamatun mukaisia, niin ne tullaan hävittämään (Johannes 12:48, Ilmestys 18:2,4,21).
- Usko osoitetaan todeksi teoilla (Jaakobin kirje 2:26), ei kiihkomielisyydellä ja hurmoshenkisyydellä.
Jos kirkojen papit todella ovat Jumala palvelijoita niin he osoittaisivat lähimmäisen rakkautta niin, kuin suuri opettajamme Kristus Jeesus meitä tosi Kristittyjä kehoitti tekemään (Matteus 22:37-40).
Ja silloin kirkojen papit myös puuttuisivat näihin törkeisiin, laittomiin ja vailla minkään laista inhimillisyyttä oleviin huostaanottoihin, joissa vanhempia on syyttömästi syyllistetty ja lapsia tarkoitukselliseti vieroitettu vanhemmistaan.
En kyllä odota kirkoilta mitään toimia tämän asian ratkaisemiseksi, sillä onhan kirkko kaiken salliva niin, kuin yllä todistin. Siksi odotankin, että kirkko sallii pahuudenkin jatkumisen niin, kuin tähänkin saakka.
Ettekö te papit ja politikot tosiaankaan ymmärrä minkälaista henkistä ja fyysistä tuskaa yllä kuvaillut tapaukset aiheuttavat kunnon perheissä?
Eikö nyt olisi hyvä hetki nostaa tämä Suomessa kukoistava epäinhimillinen ja diktatuurimaisesti toimiva sosiaalityöntekijöiden terrorikoneisto julkisuuteen ja vaatia sen koneiston romuttamista?
Jokainen järkevä ihminen sen ymmärtää, että ei Suomen valtio voi enää 2010 luvulla sallia tälläistä sosiaalitoimen epäinhimillistä toimintaa oman maansa sisällä. Aivan hirveää, kuin Pohjois -Koreassa, Kiinassa tai Venäjällä ja tämä kaikki tapahtuu tosiaankin tällä meillä Suomessa.
Vastatkaa nyt tähän Politikotkin, kuinka aiotte sallia tälläisen törkeyden jatkumisen?