Tamron 70-200 2.8 ei ole yhteensopiva Canon 7D:n kanssa.

Noin neljän kuukauden odottelun jälkeen sain tänään virallisen päätöksen ongelmaan Tamron 70-200 2.8 ja Canon 7D:n suhteen.

Ne eivät ole yhteensopivia ja NIIDEN EI EDES TARVITSE olla yhteensopivia.....

Vahvistuksen sain Tamronin maahantuojalta Focus Image Nordic Oy:ltä joka on asiaa siis selvitellyt neljä kuukautta pääsemättä sen pidemälle ratkaisun kanssa.

Sen että noiden ei tarvitse olla yhteensopivia he perustelivat sillä että Canon 7D on ilmestynyt/julkistett Tamron 70-200 2.8 objektiivin jälkeen ja onhan se tietysti ihan loogista että silloin ne eivät keskenään voi sopia, tai siis tuo on niiden mielipide asiasta.

Kun kysyin että mihinkä Canoniin tuo on sitten tarkoitettu niin vastaus oli että yhteensopivuus loppuu Canon 500D:n kanssa ja sen jälkeen ilmestyneet mallit eivät siis ole yhteesopivia, sanoisinko että aika hassua kun putkea kuitenkin mainostetaan Canoniin sopivaksi mutta MISSÄÄN EN OLE NÄHNYT ETTÄ YKSIKÄÄN JÄLLEENMYYJÄ OLISI ASIASTA ILMOITTANUT joten laitoin noin kymmenelle jälleenmyyjälle seuravanlaisen sähköpostin:

[i]Terve.
Haluaisin tiedustella myös teiltä asiaa kuten kaikilta muiltakin jälleenmyyjiltä jotka myyvät Tamron AF Di 70-200/ 2,8 objektiiviä Canoniin.

Minkä takia teidänkään sivuilla ei mainita että Tamron AF Di 70-200/ 2,8 Canon, ei ole yhteensopiva Canonin malleihin 500D:n jälkeen.

Sain asiata tänään vahvistuksen Focus Image Nordic Oy:ltä joka toimii Tamronin maahantuojana ja sieltä henkilö nimeltä: ****** ****** joka toimii ilmeisesti myynti assistenttinä ilmoitti asian todellakin olevan näin.

Heidän mielestään Tamron AF Di 70-200/ 2,8 ei ole yhteensopiva esim. Canon 7D mallin kanssa ja siitä minulla on olemassa myös Jastekniikan kirjallinen todistus joka löytyy osoitteesta:

[url]http://timoniemi.kuvat.fi/kuvat/Vanhoja harjoituksia/Problems with the camera/kuittikorjaus2.jpg[/url]

Haluan vain tällä kirjelmällä varoittaa teitä kuten muitakin jälleenmyyjiä ennen kuin asian vien kuluttajaoikeusneuvojan käsittelyyn ja tulen vaatimaan että JOKAISEN jälleenmyyjän on ilmoitettava ongelmasta, mikä minun mielestäni olisi myös oikeus ja kohtuus.

Ystävällisesti:
Timo Niemi
Rukkilanrinne 2 C 23
00410 HELSINKI
Finland
3584578404363
[email protected]
timoniemi.kuvat.fi
www.timoniemi.com[/i]

Parilta jälleenmyyjältä olen saanut vastauksen ja he ovat olleet hieman ihmeissään ja olenkin vastauksissa pyytänyt olemaan yhteydessä maahantuojaan.

Asia etenee minun osaltani niin että jatkan tuolla Tamronilla kuvaamista koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa mutta olen aloittamassa ANTIMARKKINOINTI kampanjan Tamronia kohtaan ja sitä onneksi minun ei tarvitse tehdä yksin vaan olen siihen saanut taustatueksi ainakin yhden kansainvälisen kamera-alan lehden jonka toimittaja silloin kesällä kokeili tuota 7D:tä ja Tamronia, annan siis heille luvan julkaista asian, lisäksi kaivelen netistä suosituimmat keskustelufoorumit joihin asian myös laitan esille, olen saanut laatimaani tekstiin englanninkielisen version sekä italian ja odottelen vielä saksan kielistä käännöstä.

Itse en tuosta kampanjasta tule hyötymään mitään mutta toivottavasti saan estettyä sen että ainakin yksi ihminen jättää ostamatta Tamron AF Di 70-200/ 2,8 objektiivin.

Tosin minulla on objektiivissä vielä takuu voimassa ja voisin sitä alkaa juoksuttaa huollossa jatkuvasti mutta kun en siihen rumbaan enää ala vaan otan sitten vaikka persnettoa putkesta mutta kuten ilmoitin maahantuojalle että jos minä häviä niin kyllä tulee häviämään taloudellisesti myös TAMRON.

Olen puhunut, nyt on muiden vuoro....
0489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Timo Niemi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu