Mitä tehdä?`

Pentu nukkuu yöt toisessa huoneessa kuin me, sillä emme halua sen oppivan makuuhuoneeseen.
Öisin pentu vikisee kovasti ja moneen kertaan.
Ensimmäiset yöt nukuin sen kanssa olohuoneessa ja aina kun se vikisi, laskin käden maahan pennun luo, mutta pentu alkoi heti pureskelemaan minun sormia ja yritti leikkiä.
Yritin myös ottaa sen viereeni ja silitellä pentua, mutta se alkoi repiä hampailla hiuksiani ja pureskeli taas sormia ja naamaani. Pentu niin kuin virkenee aina yöksi.
Päivät se nukkuu, monia tunteja (!!!!) putkeen. Siis ihan jopa 3h putkeen.
Toki tiedostan sen, että pentu on vasta vauva. Mutta kyllähän sen rytmin nyt pitäisi voida kääntää?
Olemme aina iltaisin leikittäneet ja vieneet sitä ulos, niin että se on sitten meidän nukkumaan käydessä (n. kello. 21:00) aivan väsynyt. Sitten se nukkuu tunnin tai kaksi ja herää vinkumaan. Nukkuu taas ehkä tunnin verran ja taas sillä riittäisi virtaa leikkiä vaikka kuinka kauan.
Olen yrittänyt myös öisin tarjota lelua tai puruluuta, mutta ei kelpaa.

Pentu on 11 viikkoinen uros.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on myös vastaavanlaisia hankaluuksia pentumme kanssa. Se nukkuu päivisin joitakin tunteja ja yölläkin aika paljon, mutta silloin alkaa vikinä, haukunta ja ulina. Koira nukkuu omassa boksissaan ja olen ottanut sen sängyn viereeni, jolloin on rauhoittunut. Aion jatkaa näin vielä jonkin aikaa, ettei pentu tottuisi jatkuvaan vieressä nukkumiseen.

Äänestä

Olen antanut pentuni joka on nyt noin 11 viikkoinen, nukkua sänkyni vieressä. Sänkyyn en ole aikonutkaan päästää edes päivällä leikkimään eikä ole pyrkinytkään. Joskus aamulla kun en ole herännyt, nostaa etutassut sängyn laidalle ja ilmoittaa heränneensä.
En tiedä mitä yöllä touhuilee, joskus kuuluu rapinaa, ei ole vinkunut tai vikissyt. Nukkuu pieniä jaksoja päivälläkin ja silloin kai kun olen poissa.

Ei kannattaisi antaa huomiota kun vinkuu ja vikisee, loppuu kyllä pian kun antaa olla. Minulla vikisi kun totuteltiin kulkemaan hihnassa. Nyt haistelee ja käytös muutenkin pentumaista. Käsien, vaatteiden ym mitä ei ole purtavaksi tarkoitettu myöhemminkään tulisi saada olla rauhassa. Itse päästän äänekkään vinkaisun jos puraisee minua vaikka vain leikillään, muuten komennan ei ja irti-sanoilla.

Pentua en ole saanut lenkeillä enkä leikeillä väsymään, minä väsyn itse aina ennen. Käymme aamulla pidemmän lenkin ja päivän mittaan sitten useampia pienempiä. Kunhan kasvaa niin myös illalla pidempi lenkki. Tämä on tpoistaiseksi riittänyt.

Äänestä

pennulta. Vuorokausirytmi ei pennuilla ole vielä ihan kohdillaan ja ottaa aikansa ennenkuin ne tottuvat perheen rytmiin. Pennuilla on tapana leikkiä keskellä yötä ja ei se ainakaan itseä haittaa koska olen niin hyvä uninen eli saatan kuulla että pentu leikkii ja sitten nukahdan uudestaan uneen. Ainoastaan jos pentu leikkii häiritsevästi esim. vinkuleluilla ottaisin ne yöksi pois.

Mitä vikinään tulee olet saattanut kannustaa pentua vikisemään tarjoamalla pennulle huomiota ja leluja. Eli itse olisin välittämättä vikinästä ja eiköhän se lopu kun pentu tajuaa ettei saa vikinällä haluamaansa huomiota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seurakoira.... kirjoitti:

Pentu nukkuu yöt toisessa huoneessa kuin me, sillä emme halua sen oppivan makuuhuoneeseen.
Öisin pentu vikisee kovasti ja moneen kertaan.
Ensimmäiset yöt nukuin sen kanssa olohuoneessa ja aina kun se vikisi, laskin käden maahan pennun luo, mutta pentu alkoi heti pureskelemaan minun sormia ja yritti leikkiä.
Yritin myös ottaa sen viereeni ja silitellä pentua, mutta se alkoi repiä hampailla hiuksiani ja pureskeli taas sormia ja naamaani. Pentu niin kuin virkenee aina yöksi.
Päivät se nukkuu, monia tunteja (!!!!) putkeen. Siis ihan jopa 3h putkeen.
Toki tiedostan sen, että pentu on vasta vauva. Mutta kyllähän sen rytmin nyt pitäisi voida kääntää?
Olemme aina iltaisin leikittäneet ja vieneet sitä ulos, niin että se on sitten meidän nukkumaan käydessä (n. kello. 21:00) aivan väsynyt. Sitten se nukkuu tunnin tai kaksi ja herää vinkumaan. Nukkuu taas ehkä tunnin verran ja taas sillä riittäisi virtaa leikkiä vaikka kuinka kauan.
Olen yrittänyt myös öisin tarjota lelua tai puruluuta, mutta ei kelpaa.

Pentu on 11 viikkoinen uros.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu