Oliko WinCapita käytännössä todellakin

A-studion toimittaja kertoo mielipiteenään että syyttäjä saattaa kohdata isoja ongelmia, sillä syyttäjä nimittäin lähtee siitä että Kailajärven epäilty rikoskierre alkoi jo vuonna 2003. Rahankeräyslaissa pyramidipeli mainitaan vasta vuonna 2006 heinäkuussa. Onko syyttäjä ottanut tämän huomioon? Syyttäjä Appelsin vastaa että kyllä on otettu huomioon siinä on käytännössä teonkuvauksessa joko pyramidipeliä tai ketjukirjeeseen verrattavaa tapaa. Käsitellään, pohditaan ja arvioidaan sitten käräjäoikeudessa onko se sitten ollut jo rangaistavaa jo alkuvaiheessa."

http://areena.yle.fi/video/1426537
601773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Ketjukirjeessä luvataan rahallinen etu tai ansainnan mahdollisuus kun lähetetään ketjukirje tai rahaa postilla tai sähköisesti edelleen toiselle. Liittymis, osallistumis ja muut maksut ei oikeuta saamaan todellista tuotetta tai palvelua vastikkeeksi.

Wc toiminnassa luvattiin 400% tuottoja kun rahat lähetettiin pankkiin eli se on ketjukirje. Tilalle sai ohjelman ja internetsivut jotka lakkasivat toimimasta. Koska toiminta loppui vastikkeeksi ei saanut todellista tuotetta tai palvelua. Toiminta oli siis ketjukirje koska nytkään jäsenillä ei ole mitään konkreettista. Vai oletteko viime aikoina käyttäneet sivujanne?

Eli syyttäjä on oikeassa se on ketjukirje

Äänestä
  • Wc toiminnassa luvattiin 400% tuottoja

    WinCapita ei ole luvannut kenellekkään minkäänlaisia tuottoja se on paskapuhetta vaan oli ainoastaan
    tuottoennusteita,jotka yleensä vielä jäivät pienemmiksi mitä tuotto oli aina 6 kuukauden jaksoissa,
    korostan sanaa TUOTTOENNUSTE ei ole sama asia kuin lupaus ????

    Äänestä

  • 31649787572134646 kirjoitti:

    Wc toiminnassa luvattiin 400% tuottoja

    WinCapita ei ole luvannut kenellekkään minkäänlaisia tuottoja se on paskapuhetta vaan oli ainoastaan
    tuottoennusteita,jotka yleensä vielä jäivät pienemmiksi mitä tuotto oli aina 6 kuukauden jaksoissa,
    korostan sanaa TUOTTOENNUSTE ei ole sama asia kuin lupaus ????

    Nyt unohdat WIF-säätiön markkinointimateriaalin, jossa Hannu laskeskeli kolmen vuoden ajalle 500% tuottoa/vuosi.

    "korostan sanaa TUOTTOENNUSTE ei ole sama asia kuin lupaus"

    Pitkänenkin puhui tuotoista, jotka oli maksettu luvatun mukaisesti. Mistä lupauksista hän puhui? Ilmiselvästi jotain tuottoa on luvattu.

    Äänestä

  • lupasi 500% kirjoitti:

    >Nyt unohdat WIF-säätiön markkinointimateriaalin, jossa Hannu laskeskeli kolmen vuoden ajalle 500% tuottoa/vuosi.

    Kyse oli TUOTTOENNUSTEISTA fiktiivisillä oletusarvoilla. Esim. jäsenmäärän kasvu on mahdoton tietää.

    >Pitkänenkin puhui tuotoista, jotka oli maksettu luvatun mukaisesti. Mistä lupauksista hän puhui? Ilmiselvästi jotain tuottoa on luvattu.

    Kyse oli seurantataulukosta edellisen kauden mukaan, joka korjautui oikeaksi matkan varrellaja lopussa (6kk) se oli toteutuneet tuotot, jotka luvattiin maksaa ja aina myös maksettiin kunnes terroristit aiheuttivat rahaliikenteen katkaisemisen.

    Äänestä

  • vai oletteko? kirjoitti:

    "Esim. jäsenmäärän kasvu on mahdoton tietää. "

    Kuitenkin nimenomaan jäsenmäärän kasvun Hannu totesi realistiseksi säätiön sijoitusesitteessä. Miksi hän niin kirjoitti, kun sinun mielestäsi sen kasvua on mahdoton tietää.

    "aina myös maksettiin kunnes terroristit aiheuttivat rahaliikenteen katkaisemisen. "

    Tarkoitat, että aina myös maksettiin kunnes ponzista loppuivat rahat. Tilillähän oli vuodenvaihteessa 2008 enää alle kaksi miljoonaa euroa.

    Äänestä

  • toisin. kirjoitti:

    On todella vaikea keskustella ihmisten kanssa, joiden peruskäsitteet ovat sekaisin!

    >Kuitenkin nimenomaan jäsenmäärän kasvun Hannu totesi realistiseksi säätiön sijoitusesitteessä. Miksi hän niin kirjoitti, kun sinun mielestäsi sen kasvua on mahdoton tietää.

    On eri asia tietää,(faktaa)kun esittää mielestään realistisia arvioita. Kauppiaat joka alalla liioittelevat tuotteidensa kasvunäkymiä, jos et sitä vielä ole huomannut.
    Kysymys oli yksiselitteisesti TUOTTOENNUSTEISTA, SE MYÖS LUKEE SIELÄ SELVÄSTI, ei lupauksista. PISTE!

    Äänestä

  • vaikeaa! kirjoitti:

    "Kauppiaat joka alalla liioittelevat tuotteidensa kasvunäkymiä, jos et sitä vielä ole huomannut."

    Näyttäisitkö minulle jonkin pörssifirman tai pankin sijoitusinstrumentin, jolle liioitellaan 500% vuosittaista tuottoa kolmen vuoden ajan? Katsotaan sitten liioittelevatko kauppiaat samassa mitassa tuotteittensa kasvunäkymiä, kuin mitä Hannu teki. :-)

    "Kysymys oli yksiselitteisesti TUOTTOENNUSTEISTA, SE MYÖS LUKEE SIELÄ SELVÄSTI, ei lupauksista. "

    Ei sillä ole mitään merkitystä törkeän petoksen kannalta. Jos ennusteita on markkinoinnissa käytetty lupaustenomaisesti, niistä tulee lupauksia. On siinä sponsseilla maksamista...

    Äänestä

  • vai oletteko? kirjoitti:

    >Nyt unohdat WIF-säätiön markkinointimateriaalin, jossa Hannu laskeskeli kolmen vuoden ajalle 500% tuottoa/vuosi.

    Kyse oli TUOTTOENNUSTEISTA fiktiivisillä oletusarvoilla. Esim. jäsenmäärän kasvu on mahdoton tietää.

    >Pitkänenkin puhui tuotoista, jotka oli maksettu luvatun mukaisesti. Mistä lupauksista hän puhui? Ilmiselvästi jotain tuottoa on luvattu.

    Kyse oli seurantataulukosta edellisen kauden mukaan, joka korjautui oikeaksi matkan varrellaja lopussa (6kk) se oli toteutuneet tuotot, jotka luvattiin maksaa ja aina myös maksettiin kunnes terroristit aiheuttivat rahaliikenteen katkaisemisen.

    Olet väärässä.

    Suolimuroa pitäisi alkaa suojelemaan koska se on niin älyttömän tyhmä. Eli kyllä ne voi olla.

    Äänestä

  • toisin. kirjoitti:

    "Esim. jäsenmäärän kasvu on mahdoton tietää. "

    Kuitenkin nimenomaan jäsenmäärän kasvun Hannu totesi realistiseksi säätiön sijoitusesitteessä. Miksi hän niin kirjoitti, kun sinun mielestäsi sen kasvua on mahdoton tietää.

    "aina myös maksettiin kunnes terroristit aiheuttivat rahaliikenteen katkaisemisen. "

    Tarkoitat, että aina myös maksettiin kunnes ponzista loppuivat rahat. Tilillähän oli vuodenvaihteessa 2008 enää alle kaksi miljoonaa euroa.

    kerro missä ne 33 mi on ?? Ne on taka varikolla

    yhteensä 100 min

    Äänestä

  • linkkejä. kirjoitti:

    "Kauppiaat joka alalla liioittelevat tuotteidensa kasvunäkymiä, jos et sitä vielä ole huomannut."

    Näyttäisitkö minulle jonkin pörssifirman tai pankin sijoitusinstrumentin, jolle liioitellaan 500% vuosittaista tuottoa kolmen vuoden ajan? Katsotaan sitten liioittelevatko kauppiaat samassa mitassa tuotteittensa kasvunäkymiä, kuin mitä Hannu teki. :-)

    "Kysymys oli yksiselitteisesti TUOTTOENNUSTEISTA, SE MYÖS LUKEE SIELÄ SELVÄSTI, ei lupauksista. "

    Ei sillä ole mitään merkitystä törkeän petoksen kannalta. Jos ennusteita on markkinoinnissa käytetty lupaustenomaisesti, niistä tulee lupauksia. On siinä sponsseilla maksamista...

    http://www.sas.com/offices/europe/finland/esitykset/2010/MTT_Pitkanen_SFF2010_julkaistava.pdf

    Äänestä

Kyllä niitä vaikeuksia on kohtaamassa EEUUKOO yrittäessään puolustaa Handea ja Plontzoja törkeän petoksen tunnusmerkistön täyttävää toimintaa vastaan.

Kyllä siellä useat ammattisyyttäjät ovat asiat harkinneet ja esitutkintamateriaalista rikokset VERIFIOINEET.

Rikosten tunnusmerkistöt täyttyvät 400% varmasti.

Ps.
Maksimituomioita ja suuria vahiungonkorvauksia Handelle ja Plontzoille on tulossa. Kiva on ilmeisesti niitä odotellessa Plontzojen edelleen jauhaa paskaa.

Äänestä
  • ps onko tummelia perseesi ja pääsi täynnä?

    Äänestä

  • 919 kirjoitti:

    ps onko tummelia perseesi ja pääsi täynnä?

    Oletko jo noudattanut KRP:n ohjeita rikosilmoituksen tekemiseksi?

    Onko sinua itseäsi vastaan tehty kuinkakin monta ilmoa?

    Ps1.
    Paljonko ehdit kusettamaan Ex-kavereiltasi ennenkuin Hande tempaisi töpselin seinästä?

    Ps.2
    En käytä tummelia misään muodossa koska minulle ei ole siihen tarvetta.

    Äänestä

  • KIREÄLLÄ, heh, heh kirjoitti:

    Oletko jo noudattanut KRP:n ohjeita rikosilmoituksen tekemiseksi?

    Onko sinua itseäsi vastaan tehty kuinkakin monta ilmoa?

    Ps1.
    Paljonko ehdit kusettamaan Ex-kavereiltasi ennenkuin Hande tempaisi töpselin seinästä?

    Ps.2
    En käytä tummelia misään muodossa koska minulle ei ole siihen tarvetta.

    Olen.

    On tosi monta.

    Ps1.
    Satoja tuhansia.

    Ps.2
    Minä käyttäisin tummelia jos osaisin.

    Äänestä

  • Onko varmemmin kuin sata% joka olisi jo täysin varmaa...

    Äänestä

Ketjukirjeen kanssa syyttäjä hautautuu kaulaansa myöten paskaan. Pitäisi vain kiinni petoksesta.

Äänestä

Myös tapausta seuranneiden oikeus-oppineiden mielestä julistetut syytteet ovat täysin mielikuvitukselliset. Heidän mielestään asioiden selkeä käsittely käräjäoikeudessa tulee näyttämään toteen sen, että kysymyksessä ei ole ollut väitetty lainvastainen ns. pyramidipelitoiminta.

Äänestä
  • Kavoniukselta tai Pitkäseltä voisi odottaakaan? Hehän ovat näiden huijareiden puolustajia

    Äänestä

  • Sekin saattaa riittää syyttäjälle, että oli petos.
    Toki myöhemmän lain tulkinnan kannalta oikeustapaukset rahankeräysrikoksista ovat tarpeen.

    .

    Äänestä

Lappeenrannasta tullut 4 rikosilmoitusta näiltä haastatetuilta. Nehän väittivät että WC on käynyt nimen omaan valuuttakauppaa. Nythän puolustellaan sillä, ettei se WC käynytkään valuuttakauppaa.

Äänestä

Tästähän me Rollin kanssa rupateltiin ja todettiin yhdessä, että kyllä se oli ennen vanhaankin pyramipeli kielletty. Vanhassa laissa vaan puhuttiin ketjukirjeestä tai siihen rinnastettavasta tavasta. Edelleen todettiin, että rikoksentekohetki on se hetki, jolloin rötöstely loppuu. No Hannu pani hanurin askiin alkuvuodesta 2008 ja silloin oli jo uusi laki voimassa.

Että kyllä sillä syyttäjällä on pykälät, millä tuomita. Sepä ei haittaa, vaikka winkkari olisi alkanut ennen Kaanan maan valloitusta , kunhan homma vaan on jatkunut nykyiselle laille saakka.

Rolli se olisi näppärästi lykännyt rikoslain pykälätkin tähän minun kirjootukseen mukaan, mutta hän on tilapäisesti toimintakyvytön. Pitkään jatkunut permanenttivitutus on halpaannuttanut Rollin ylemmät aivotoiminnat, hyvä jos kusella pystyy itse käymään. Paranemista vaan sinne Röllimetsään.

Että kyllä se oikeus lyömäaseen löytää millä hutkia. Kunhan vaan kestäisi capinauttien persuus tämän saunan.

Äänestä
  • Esitutkinta ilmaisi, ettei kauppaa oltu tehty MISSÄÄN MUODOSSA.
    Tällä KRP haluaa ilmaista, ettei asiakasyhtiötkään ole sitä tehneet, mutta ei voi noin
    suoraan ilmaista, koska yhtiöiden olemassaolo romuttaisi heidän huijausteoriansa.

    Tuloja syntyy voitollisen valuuttakaupan tuloksena yhtiöiden valuuttatileille.
    Toiminnan ollessa käynnissä, siirrettiin yhtiöiden lisensseistä kohdistuva tuotto jäsenten sijoitustilille omistusten mukaan.

    Todellakin, Hannu on valmis hoitamaan sitoumuksensa, jos viranomaiset sen sallivat.

    HERÄÄ MIELENKIINTOINEN KYSYMYS, MIKSI SITÄ EI OLE SALLITTU ,JOS WINCAPITAN RAHAT OVAT LOPPUNEET.

    Syyttäjä ja krp eivät salli jäsenten omaisuuden tulouttamista Wincapitasta.

    Ainoa selitys on, että KRP tietää tuloutettavaa löytyvän kyllä, mutta silloin heidän petoksensa paljastuisi.

    Äänestä

  • pohdittavaa kirjoitti:

    Esitutkinta ilmaisi, ettei kauppaa oltu tehty MISSÄÄN MUODOSSA.

    ja näyttäkkää toteen,sen jälkeen ei tarvitse selitellä.

    mutta kyllä tuon kertolaskun tulos täytyy olla suudempi kuin 2 johanut toki kun nuo uhteen laskienkin on 3 jottakun kertolaskus luvut kerrotaan, mailman kirjat menisi sekaisin jos toi kertolasku oiken sanottaisiin.

    ikiliikujakin on keksitty jo ajat sitten ja monenmoisia, niitä vaan ei uskalleta ottaa käyttöön, silloinhan loppuisi kaikilta työ.

    Äänestä

  • ... juuri. Löyty se pyramidipelipykälä Wöggeleillekin vuonna 2005 (vanha rahankeräyslaki oli tuolloin voimassa). Paljon olen asiasta kertonut, joten siitä vaan clubilaiset alkavat kaivelemaan vanhoja kirjoituksiani.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... juuri. Löyty se pyramidipelipykälä Wöggeleillekin vuonna 2005 (vanha rahankeräyslaki oli tuolloin voimassa). Paljon olen asiasta kertonut, joten siitä vaan clubilaiset alkavat kaivelemaan vanhoja kirjoituksiani.

    Ja mitaan ette voi...

    Pakkokeinojen avulla kaikki löytyvä varallisuus voidaan viedä.

    Syyttäjältä asiaa tiedusteltiin, hän vaatii kaikki valtiolle.
    Mitään ei annettaisi jäsenille.

    Syyttäjä ei ota huomioon tosiseikkaa, että jos vielä tuottoja löytyy,kyse ei ole ollutkaan huijauksesta.
    Nytkin KRP:n mukaan tuo ulos nostettu määrä MB:hen alkaa jo kolkutella sinne sijoitettua.

    Tosin M.V.H:n lause oli erikoinen, 500 jäsenen tekemät, 75% nostoista on 89 miljoonaa euroa.
    Voisivat tarkentaa, onko KRP jo myöntänyt tuottoja olleenkin selvästi enemmän kuin sijoitukset, vai valehtelivatko taas.

    Äänestä

  • PAKKOKEINOJEN TAKIA kirjoitti:

    Valuuttakaupassa hävitään enemmän kuin voitetaan.

    Mutta taitavat pärjää omilla aloillaan, tälläkin.
    Miten heidät saataisiin pois pelistä tekemästä suuria voittoja?

    Vain rikollisin keinoin.

    ... silleesti, jotta kokonaissumma on kasvanut, koska niitä "ns. liittymislahjakorttikotiutuksia" ja varjojen veivareille suoraan käteen maksettuja summia olisi laskuissa mukana?

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Valuuttakaupassa hävitään enemmän kuin voitetaan.

    Mutta taitavat pärjää omilla aloillaan, tälläkin.
    Miten heidät saataisiin pois pelistä tekemästä suuria voittoja?

    Vain rikollisin keinoin.

    Jos noin valuuttakaupassa tehdään voittoa, kaikki rahat joutuu lopulta Wincapitaan yli vuosikymmenessä.

    Mutta näinhän se ei mene milloinkaan.

    Laiho valehteli hävyttömästi, jotta koko valuuttakauppa leimautuisi negatiiviseksi.Aika erikoinen virkamies muutenkin.

    Maailmalla valuuttakauppa on arvostettua bisnestä.
    Jos raha lisääntyy, se on uuden rahan luomista, samaa mitä pankki tekee , kun se antaa asiakkaalleen lainan.

    Äänestä

  • VÄITTI, että kirjoitti:

    > Maailmalla valuuttakauppa on arvostettua bisnestä.
    > Jos raha lisääntyy, se on uuden rahan luomista, samaa mitä pankki tekee , kun se antaa
    > asiakkaalleen lainan.

    Valuuttakauppa on tärkeä osa maailmantalouden ja pankkijärjestelmän toimintaa.

    Pystytkö nimeämään maailmasta yhtään sellaista sijoittajaa, pankkia, rahastoa tai muuta gurua joka voisi tehdä valuuttakaupalla edes 10 prosentin vuosituoton riskittömästi ja vieläpä useampana vuonna peräkkäin? Mikäli tämä onnistuisim, niin eikö kannattaisi hakea lainaa tähän vaikka muutama sata miljardia keskuspankkien kautta, niin rahan tuloa ei voisi estää kun dollareita, jenejä euroja irtoaa nyt yhden prosentin vuosikorolla?
    ja
    Syntyykö siinä valuuttakaupassa tosiaan uutta rahaa tyhjästä ja sitä rahaa voi jotenkin luoda sillä? Eikö se valuuttakauppa olekkaan nollasummapeliä, jossa toinen valuuttakauppias aina häviää sen summan minkä toinen nettoaa? Onpa hyvä kun korjasit kun en itse tiennyt että se on uuden rahan luomista.

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... silleesti, jotta kokonaissumma on kasvanut, koska niitä "ns. liittymislahjakorttikotiutuksia" ja varjojen veivareille suoraan käteen maksettuja summia olisi laskuissa mukana?

    Ja mitaan ette voi...

    Liittymislahjakorteilla ei tehdä rahaa lisää. Näitä ei yleisemmin tiedetä olleen.

    Niiden tekemisestä koituu vain kuluja ja jos jäsenet ostaa niitä toisiltaan, ei se rahaa lisää.

    MB ei kuitenkaan välitä muuta kuin rahaa ja siitä on kyse. Käteenmaksettuja summia ei tietenkään ole mukana.

    Täytyy muistaa ,että toiminnastakin aiheutuu kuluja , erillaisia pankkimaksuja ym.kulueriä.
    Nämäkin pitäisi huomioida.Niiden osuus vielä vähentää tuottopuolta.

    Äänestä

  • vaikutusta kirjoitti:

    Valuuttakauppa on AINA RISKIPELIÄ. Lainaraha erittäin kovaa riskipeliä.
    Ainakin yhden nimen voin sanoa, George Soros, jolla on näyttöjä osaamisesta.

    Silloin kun valuuttakauppaa vivutetaan, tuo kerroin lisää tuottoa voitollisesti päättyneessä
    kaupassa enemmän kuin saman summan hävinnyt häviää.

    Rahaa luodaan lisää; jos esim. kaikki tekisivät voittoa. Tällainen epärealistinen tilanne jatkuessan pidempään voisi korkeintaan heikentää vähäisen rahan arvoa.

    Äänestä

  • vaikutusta kirjoitti:

    Liittymislahjakorteilla ei tehdä rahaa lisää. Näitä ei yleisemmin tiedetä olleen.

    Niiden tekemisestä koituu vain kuluja ja jos jäsenet ostaa niitä toisiltaan, ei se rahaa lisää.

    MB ei kuitenkaan välitä muuta kuin rahaa ja siitä on kyse. Käteenmaksettuja summia ei tietenkään ole mukana.

    Täytyy muistaa ,että toiminnastakin aiheutuu kuluja , erillaisia pankkimaksuja ym.kulueriä.
    Nämäkin pitäisi huomioida.Niiden osuus vielä vähentää tuottopuolta.

    ..., että mun vuosikausia jauhamaani ns. "liittymislahjakorttikotiutuksia" ja varjopyramidejä ei vieläkään oikein ymmärretä. Enkö mä osaa selostaa niitä oikein, vai mikä siinä on?

    Niissä virtuaaliraha muuttuu oikeaksi riihikuivaksi. Eli kyllä ne sponsorin pussia lihottaa kummasti.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ..., että mun vuosikausia jauhamaani ns. "liittymislahjakorttikotiutuksia" ja varjopyramidejä ei vieläkään oikein ymmärretä. Enkö mä osaa selostaa niitä oikein, vai mikä siinä on?

    Niissä virtuaaliraha muuttuu oikeaksi riihikuivaksi. Eli kyllä ne sponsorin pussia lihottaa kummasti.

    Ja mitaan ette voi...

    ennemminkin olevan tuottoa, joka pimittyy, eli niiden vaikutus on päinvastainen.

    Korrtien tulo jää näkymättä MB tileillä ja ne pitäisi lisätä tuottoihin.

    Näin Wincapitan todellinen tuotto olisi luultuakin suurempi.

    Äänestä

  • korttien kirjoitti:

    ... asian ymmärtämisessä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/5648197/thread

    Eihän se ollut oikeata rahaa, mikä näkyi clubilaisen clubitilillä. Ne summat siellä olivat keksittyjä virtuaalirahoja.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ... asian ymmärtämisessä?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/5648197/thread

    Eihän se ollut oikeata rahaa, mikä näkyi clubilaisen clubitilillä. Ne summat siellä olivat keksittyjä virtuaalirahoja.

    Ja mitaan ette voi...

    Eihän se ollut oikeata rahaa, mikä näkyi clubilaisen clubitilillä. Ne summat siellä olivat keksittyjä virtuaalirahoja.

    ..on se merkillistä virtuaalirahaa kun sen pystyi siirtämään pankkiin tililille ja höyläämään kortilla
    tai nostamaan pankin seinästä kortilla käteiseksi muutettuna,selitä mulle ,miten se on vain
    virtuaali rahaa ,tuota sinun selitystäsi ei voi ymmärtää mitenkään ?????????????????????????????????????????

    Äänestä

  • 46312259784561324877 kirjoitti:

    "on se merkillistä virtuaalirahaa kun sen pystyi siirtämään pankkiin tililille ja höyläämään kortilla "

    Ei sitä kaikkea pystynytkään. Ponzi kaatui, kun siihen osallistuneet yrittivät liian suuressa mitassa siirtämään virtuaalisia rahoja tililleen.

    "miten se on vain virtuaali rahaa ,tuota sinun selitystäsi ei voi ymmärtää mitenkään"

    Ponzissa oli oikeaa rahaa vain sen verran, kuin jäsenet olivat laittaneet sisään. Heille keksittiin rahoilleen tuottoja ja toivottiin, että ahneuksissaan eivät yrittäisi niitä nostaa. Niin kauan, kuin jäsenet tyytyivät nostamaan vähemmän kuin laittoivat sisään, pysyi ponzi pystyssä. Siinä vaiheessa, kun alettiin niitä ihan keksittyjä tuottoja nostamaan, ponzi kaatui koska oikea raha loppui.

    Äänestä

  • vaikeata kirjoitti:

    >Ponzissa oli oikeaa rahaa vain sen verran, kuin jäsenet olivat laittaneet sisään. Heille keksittiin rahoilleen tuottoja ja toivottiin, että ahneuksissaan eivät yrittäisi niitä nostaa. Niin kauan, kuin jäsenet tyytyivät nostamaan vähemmän kuin laittoivat sisään, pysyi ponzi pystyssä. Siinä vaiheessa, kun alettiin niitä ihan keksittyjä tuottoja nostamaan, ponzi kaatui koska oikea raha loppui.

    Eihän raha loppunut edes KRP:nkin mukaan, vaan sitä oli jäljellä n.5-miljoonaa ja tilit oli juuri maksettu, eli suuri ryhmä, joka tuli sisään tammikuussa, niin heidän ensimmäinen mahdollinen kotiutushan olisi ollut vasta puolenvuoden jälkeen.

    Äänestä

  • Paljon rahaa kirjoitti:

    "Eihän raha loppunut edes KRP:nkin mukaan, vaan sitä oli jäljellä n.5-miljoonaa"

    Juu, jäljellä oli viisi miljoonaa, mutta rahat olivat loppu sen vuoksi että ne viisi miljoonaa eivät riittäneet kotiutuspyynöihin.

    Havainnollistaakseni tätä asiaa sinulle: sinulla on taskussa viisi euroa. Sinulla on kuitenkin 6000 kaveria, jotka vaativat sinulta yhden euron kukin ja joutuisit maksamaan heille 6000 euroa. Pystytkö sen tekemään vai loppuvatko rahasi?

    "tilit oli juuri maksettu"

    Tämä nyt ei ole edes Suomea, eikä sillä ole merkitystä että helmikuun tilitykset oli (ilmeisesti vain osin) maksettu, kun maaliskuun tilityksiä ei enää pystytty maksamaan.

    "ensimmäinen mahdollinen kotiutushan olisi ollut vasta puolenvuoden jälkeen."

    Eikö olekin mielenkiintoista, että Wincapita kaatui puolen vuoden sisään siitä kun media otti aiheen käsittelyyn? Ei liene sattuma...

    siellä kassassa olisi pitänyt olla vähintään sen verran, mitä nuo uudet sisälle pistivät. Eli 35 miljoonaa.

    Äänestä

  • koko porukalle kirjoitti:

    kerro apina missä ne 33 mi ovat ?? ne on taka varikolla.

    ja yhteensä 100 mil

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    siellä kassassa olisi pitänyt olla vähintään sen verran, mitä nuo uudet sisälle pistivät. Eli 35 miljoonaa.

    idiootti.

    sijoitus rahastoillekin annetaan 2 viikkoa aikaa kerätä rahansa jostakin jos lunastus tilanne tulee käsille

    Äänestä

  • Olet idiootti kirjoitti:

    idiootti.

    sijoitus rahastoillekin annetaan 2 viikkoa aikaa kerätä rahansa jostakin jos lunastus tilanne tulee käsille

    sinä sitten olet?

    "sijoitus rahastoillekin annetaan 2 viikkoa aikaa kerätä rahansa jostakin jos lunastus tilanne tulee käsille"
    - Vertaat yksityistä sioituskerhoa lailliseen, viranomaisvalvonnassa olevaan sijoitustoimintaan. Eikä niille anneta aikaa "kerätä rahansa jostakin", vaan se on aikaa omaisuuden (= pörssiosakkeiden tms.) realisointiin. Capitalleko olisi pitänyt antaa kaksi viikkoa aikaa haalia uusia jäseniä? Mitään realisoitavaa omaisuutta kun ei ollut.

    Äänestä

  • älyn jättiläinen kirjoitti:

    Poliisin antamien tietojen mukaan Handelta takavarikoitiin ainakin yksi läppäri ja 5 kännykkäkorttia, ilmeisesti myös puhelimia oli useampi. Siellä mökin pihalla oli kaikenlaista, ainakin polttopuuksi kelpaavaa omaisuutta.

    Kyllä näistä jotakin irtoaa, vallankin jos olisi ollut kaksi viikkoa aikaa kaupitella ja saada paras markkinahinta.

    Äänestä

  • 46312259784561324877 kirjoitti:

    Eihän se ollut oikeata rahaa, mikä näkyi clubilaisen clubitilillä. Ne summat siellä olivat keksittyjä virtuaalirahoja.

    ..on se merkillistä virtuaalirahaa kun sen pystyi siirtämään pankkiin tililille ja höyläämään kortilla
    tai nostamaan pankin seinästä kortilla käteiseksi muutettuna,selitä mulle ,miten se on vain
    virtuaali rahaa ,tuota sinun selitystäsi ei voi ymmärtää mitenkään ?????????????????????????????????????????

    ... ketkä ei. Kotiutusperiaatteenahan oli; arvojärjestyksessä ahneet ensin. Niitä virtuaalirahoja pystyi muuttaman oikeiksi rahoiksi Handen niin salliessa.

    Sillä summalla (luvulla) minkä te näitte näytöltänne ei ollut mitään arvoa. Handehan olisi voinut laittaa vaikkapa pari nollaa jonkun luvun jatkoksi, jos oikein hövelille tuulelle olisi ryhtynyt. Oikealla rahalla on arvo, mutta clubin näytöllä olevalla virtuaalirahalla se oli pyöreä nolla.

    Mielikuvitelkaapa piruuttanne, jotta jos ne teidän kaikkien jäsenten (n. 12.000 jäsentä) näytöllä olevat "summat" laskettaisi yhteen (silloinen ajankohta, kun Hande tempasi höpselin seinästä), niin löytyisikö niitä summia vastaavaa omaisuutta/vakuuksia (oikeeta rahaa, timantteja, kiinteistöjä, kultaa, maita ja mantuja...........)? Tilillähän oli vajaa 5 miljoonaa €uroa. Kattaisiko tuo summa ne teidän näytöllä näkemänne luvut? Ei aivan varmasti kata. No jos kerta rahaa ei ollut, niin löytyykö puljulta mitään omaisuutta kattamaan ne kaikki summat? Ei löydy.

    Ponzi, mikä Ponzi.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

Vai ketjukirje ??

Toimittaja on ajan tasalla kysymyksensä kanssa ja syyttäjä alkaa käyttäytymään kuin yltiö optimisti.

Jäsenet saivat tuotteen.
Kauppa ohjelma ja netti sivut olivat tuote.
Lisenssit olivat myös tuote.
Vastikkeeksi rahalle annettiin tuotteita, palvelua ja ansainnan mahdollisuus.
Rahaa ei lähetty postitse tai sähköisesti listassa ylempänä oleville jäsenille.

Eihän tämä ole lähelläkään ketjukirjettä.

Tuotteet ja palvelu estävät ketjukirjeen käyttämisen lakimielessä.
Esimerkkinä ovat polkupyörä, saippuat tai ternimaito.
Jos tuotteet eivät vastaa luvattua kyseessä on törkeä petos.

Syyttäjä haluaa rahat valtiolle ketjukirjeestä.
Syyttäjä ei halua palauttaa rahoja jäsenille.
Törkeästä petoksesta rahat voidaan palauttaa mutta ei rahankeräysrikoksesta.
Syyttäjä käyttää ketjukirjettä vain jotta saisi rahat valtiolle. Törkeää.

Äänestä
  • Mutta epäilijälle jää vaihtoehdot, uskoa tuottoon tai ólla uskomatta.

    Tuote oli niille, jotka pääsivät sitä seuraamaan ja kokeilemaan tuottava ja täysin toimiva.
    Sen realiaikaisuus teki siitä sen luotettavuuden varmistajan.
    Kaupat ilmoitettiin ja puolen tunnin päästä nähtiin, oliko kauppaehdotus tuottava.
    Tällaista on järjetöntä väittää huijaukseksi.

    Tämän KRP:kin tajusi lopulta ja alkoi väittää, että kyse onkin siitä, että sitä ei tehty, vaikka osattiin.

    Mutta tuokin väite on järjetön. Rahaston toimivuuden kannalta on suurempi riski näyttää realiaikaisena
    singaalia, kuin vain tehdä kauppoja sen mukaan.
    Syntyisi suuri paniikki, jos kaupat menisivät pieleen ,mutta jos ei näytetä, tuo pieni epäonnistuminen
    ei pikällä aikavälillä tiedotettaessa huolta herätä.

    Jos osataan, miksi vaarantaa toiminta jättämällä lailliset jättituotot ottamatta ja turvaudutaan rikolliseen
    toimintaan ,josta ei juuri kostu ja lopulta edessä on varma kiinnijääminen.

    Yhtälö ei toimi, kun kyseisen päätöksen tekee sama taho , joka siis on kyennyt kehittämään tuon toimivan
    tuotteen. Taitava on myös taitava päätöksissään, eikä siis mikään hölmö.

    Äänestä

  • Näistä tuotteistako se tuotto muodostui, jota jäsenille maksettiin?
    Toisaalta puolustellaan, ettei jäsenen tarvinnut suositella tai myydä
    tuotetta saadakseen tuottoja ja toisaalta tuotot syntyivät tuotteen
    ja lisenssien myynti tuotosta? Mitä mitä?
    Mitäs ne lisenssiosuudet forexpooliin panostusmaksimin mukaan oli?
    Kyllä jäsenet 99,8% uskoivat tuottojen tulevan valuuttakaupasta esitetyn
    mukaan. Jos oikeus ei tuomitse johtajia, niin kyllä katoaa viimeinenkin
    usko Suomen oikeusjärjestelmään.

    Äänestä

  • anon77 kirjoitti:

    Näistä tuotteistako se tuotto muodostui, jota jäsenille maksettiin?

    Kyllähän se tuotto muodostui juuri sieltä LISENSSIPÖRSSIN maksimaalista panostuksista. Johan tumppari tumputtaja Pauli-paskahousu lakeuksilta kertoi, ettei hän ole koskaan tehnyt edes yhtä valuuttakauppaa, mutta on "kotiuttanut" yi miljuuna yuuroa LUUBBISTA.

    Ei se valuuttakauppa ole tärkeää, vaan se WinCaputin kautta tapahtuva kusetus, se oli perusasia Plontzo Pluntzureille kuten on heitä odottava 20 vuoden ulosottokin.

    Ps.
    Takavarikot realisoidaan kohta ja sitten alkaa se ulosotto.

    Äänestä

  • TYYPPI ? kirjoitti:

    Kun palstan suurin idiootti "rubluutti luubbi" 20v. kysyy joltakin, että oletko sinä vähän tyhmä? HAH HAH!

    Äänestä

  • anon77 kirjoitti:

    Näistä tuotteistako se tuotto muodostui, jota jäsenille maksettiin?
    Toisaalta puolustellaan, ettei jäsenen tarvinnut suositella tai myydä
    tuotetta saadakseen tuottoja ja toisaalta tuotot syntyivät tuotteen
    ja lisenssien myynti tuotosta? Mitä mitä?
    Mitäs ne lisenssiosuudet forexpooliin panostusmaksimin mukaan oli?
    Kyllä jäsenet 99,8% uskoivat tuottojen tulevan valuuttakaupasta esitetyn
    mukaan. Jos oikeus ei tuomitse johtajia, niin kyllä katoaa viimeinenkin
    usko Suomen oikeusjärjestelmään.

    Kukahan mahtoi olla se henkilö/ yritys joka sijoitti wincapitaan 2 miljoonaa euroa. Mitä hän ajatteli? laitan 2 milliä sisään, odotan puolivuotta 400% korolla ja olen 8 miljoonaa rikkaampi.

    Näkikö henkilö tilaisuuden tehdä "laillistetun" ryöstön?

    Mitä mahtoi Hannu ajatella kun näki sijoituksen ilmestyneen tililleen? Jahas, Ponzilla puolivuotta elinikää... Jihaa, eläkerahat napsahti tilille... pliis,elä uuno kotiuta, anna kumuloitua seuraavat 5 vuotta... On siinä varmaan pönäriä pukanut ja sähköpostia veljelle lähtenyt.

    Äänestä

  • älämölöjen älämölö kirjoitti:

    Kun palstan suurin idiootti "rubluutti luubbi" 20v. kysyy joltakin, että oletko sinä vähän tyhmä? HAH HAH!

    Onko matkasi Panaman kanavan sameisiin vesiin jo maksettu?

    Vieläkö odotat Handen "kotiutuksia" virtuaalitililtäsi?

    Oletko muuten oikeasti idiootti, vai vaan pelkka kusettaja?

    Ps.
    Hande on edelleen aivan, ja ihan hiljaa kusi sukassa.

    Äänestä

  • 400 % kirjoitti:

    oletko ulos ottava vai sisään ottava homo vai lesbo?

    Ps. runkkaa äitisi persettä vielä 20 vuotta ulos oton jälkeen

    Äänestä

  • ps ps2 ps 3 kirjoitti:

    oletko ulos ottava vai sisään ottava homo vai lesbo?

    Ps. runkkaa äitisi persettä vielä 20 vuotta ulos oton jälkeen

    jonkin verran, mutta se on vasta alkua.

    Äänestä

  • kohta aakeeeeeeeeeee kirjoitti:

    jonkin verran, mutta se on vasta alkua.

    itse asia ei vivuta mutta sinulla ei sitä koskaan ole.

    se olet SINÄ SEKO PÄÄ PS ULOS OTTO HULLU joka vivutat jatkuvalla hokemisella.

    mitään et sano kuin PSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPPSPSSPSP ja ulosotto

    Äänestä

  • ulosotto ps kirjoitti:

    itse asia ei vivuta mutta sinulla ei sitä koskaan ole.

    se olet SINÄ SEKO PÄÄ PS ULOS OTTO HULLU joka vivutat jatkuvalla hokemisella.

    mitään et sano kuin PSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPSPPSPSSPSP ja ulosotto

    Se ulosotto on ainakin monen osalla täyttä totta, toisin kuin se valuuttakauppa...

    Äänestä

  • Shahov kirjoitti:

    Kukahan mahtoi olla se henkilö/ yritys joka sijoitti wincapitaan 2 miljoonaa euroa. Mitä hän ajatteli? laitan 2 milliä sisään, odotan puolivuotta 400% korolla ja olen 8 miljoonaa rikkaampi.

    Näkikö henkilö tilaisuuden tehdä "laillistetun" ryöstön?

    Mitä mahtoi Hannu ajatella kun näki sijoituksen ilmestyneen tililleen? Jahas, Ponzilla puolivuotta elinikää... Jihaa, eläkerahat napsahti tilille... pliis,elä uuno kotiuta, anna kumuloitua seuraavat 5 vuotta... On siinä varmaan pönäriä pukanut ja sähköpostia veljelle lähtenyt.

    Mielenkiintoinen asia on, että wincaputin exittiä ei taittu oikein suunnitella. Näin lehtitietojen mukaan katsellen minusta näyttää siltä, että wincaputti vaan levisi Kultasydämen käteen kuin Junttilan tuvan seinältä tahra.

    MB pisti pussin suun kiinni ja rahat jäi pussiin. Mitä, eikös se pesämunan pitänyt olla varmassa jemmassa. Nässjön mökki, voi elämän kevät, tämäkö se on kansainvälisen valuuttakauppiaan unelmien pakopaikka? Astiakaappikin oli kannettu pihalle ulos lumihankeen. Poliisi vielä yllättää lämmin läppäri kourassa, ei ei. Eihän tämmöistä tumpelointia voi olla olemassakaan.

    Kyllä tämä nero on syntynyt onnettomien tähtien alla, kertakaikkiaan.

    2 milliä caputtiin, hurraa hei. Minä jotenkin ymmärrän, että pajatsoon hakkaa vitosen, mutta 2 milliä. Eikäö tässä maassa enään määrätä virkaholhoojia vai miksi hullujen annetaan haliita omaisuuttaan?

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    oli kokoajan läpinäkyvää 400%-teatteria, ketkä tähän sortui, en edes viitsi sanoa.

    On tietysti se ettei Hannu ollut kiinnostunut maallisesta mammonasta. Hän vain teki rahaa, ei tuhlannut sitä. Hänelle omaa rikastumista tärkeämpää oli saada ohjelma valmiiksi ja köyhyys poistettua häneen uskovilta (muista ei niin väliä) 24/ 7 hän istui koneen ääressä miettien miten parhaasta saisi vielä paremman. Jos aikaa jäi, sen hän käytti kirkkokonserttien ja hyväntekeväisyys keräysten suunnitteluun.

    Ja sitähän on perus ahneen, omasta pikarikastumisesta haaveilleen tunkin vaikea näemmä sulattaa ettei Hannu esiintynyt heille kilon kultaketju kaulassa. Tämä roolivalinta toimii edelleen varmana todisteena Hannun rehellisistä pyrkimyksistä.

    Tämä tietysti on hyvä ja kaunis legenda. Kultasydän, lähes Jesajan näköispainos Pispalasta astuu alas capitaan ja lupaa poistaa köyhyyden. Tällainen ihmekapine pitäisi tietysti taluttaa Mannerheimin Lastesuojeluliittoon, istuttaa toimistoo ja sanoa, että rupea poika hommiin. Lasten ja vaivaisten auttamiseen sinun lahjasi ovat omiaan.

    Mutta mitä vielä. Veljet capitassa katsovat, että rehellinen ja uskova Veli Hannu on mitä sopivin ja tarpeellisin hommaamaan juuri heille ne rahat uuteen bemariin ja LadyBoy palveluihin Pattajalla. Ahneen ja omaan pikarikastumiseen uskoneen tunkin on vaikeinta niellä sitä, että häntä kusetettiin. Hänenhän sitä piti kusettaa moista uskovaa uskovaa hömelöä.

    Kyllä tässä olisi aihetta oopperaan "tunkki lähtee Pattikselle".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ketjukirje? kirjoitti:

A-studion toimittaja kertoo mielipiteenään että syyttäjä saattaa kohdata isoja ongelmia, sillä syyttäjä nimittäin lähtee siitä että Kailajärven epäilty rikoskierre alkoi jo vuonna 2003. Rahankeräyslaissa pyramidipeli mainitaan vasta vuonna 2006 heinäkuussa. Onko syyttäjä ottanut tämän huomioon? Syyttäjä Appelsin vastaa että kyllä on otettu huomioon siinä on käytännössä teonkuvauksessa joko pyramidipeliä tai ketjukirjeeseen verrattavaa tapaa. Käsitellään, pohditaan ja arvioidaan sitten käräjäoikeudessa onko se sitten ollut jo rangaistavaa jo alkuvaiheessa."

http://areena.yle.fi/video/1426537

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu