Minkälaisia hoitoalan firmoja on Imatralla?Onko kokemuksia?Mistä kannattaisi kysellä töitä?
Yksityinen
valmistuva hoitaja
221264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
TurvaHoiva on ainakin. Ei kokemuksia.
Olen kuullut hieman ikävää kyseisestä firmasta. Työntekijän tulee olla joko hyvin alistuva tai mielistelijän taidot omaava mikäli haluaa työskennellä siellä.Omia mielipiteitä saa olla mutta niitä ei kannata kertoa ääneen, mikäli ne eivät miellytä tiettyä henkilöä.Kieroilijan taidot ja kaksinaamainen kannattaa myös olla niin pärjää. Palkkojakin kannattaa myös aina välillä puheiden mukaan varautua odottamaan. Mutta tokihan lähihoitajan työ on ns. kutsumusammatti, että meneehän elämä pelkällä hyvällä mielellä. Työ itsessään on varmasti ihan mukavaa ja palkitsevaa, sillä työtähän tehdään asiakkaiden kanssa. Kannattaisi johtoportaan varmaan mietti kuitenkin muutkin asia kuntoon, niin ei liikkuisi niin nekatiivista puhetta firrmasta ympäri Imatraa.
Rehellinen työntekijä ei siellä pärjää pikkutytön ja esimiehen kanssa.
Yksityisiä pty , niskalla valiopuistossa joku???????
pikkutytön?? onko siellä lapsityövoimaa??
pikkutytön?? Onko siellä lapsityövoimaa??
Pikkutytöllä taidetaan tarkoittaa työntekijää, joka ikänsä puolesta on täysiikäinen. mutta ikähän ei tunnetusti merkkaa sitä että osaa käyttäytyä aikuisen lailla. Kyseisestä henkilöstä kun puhutaan että hoitajan tutkinto on noussut hieman päähän ja pitää itseään parempana kuin muut... Vaikka ei varmaankaan ole sen parempi hoitaja kun siellä muutkaan työntekijät. Ainut missä taitaa puheiden perusteella olevan parempi on johtoportaan mielistely.
siis ehtaa perseen nuolemista noin niinku suomeks sanottuna !!
kyllä se ikävä kyllä sitä taitaa merkata.mutta onhan se tapa sekin toimia, jos ei muuten tunnu hoitaja itseään julki tuoda. Mielestäni tuo on vaan väärä tapa ja tulee sellainen tunne että onko kyseinen henkilö sitten oikealla alalla? Oma mielipiteeni kun on että johtoportaan ahteria ei tarvitse nuoleskella, jos osaa työnsä ja arvostaa sitä!!!
Mielistely ja nuoleskelu on taitolaji.Sitä ei kaikki välttämättä osaa.
joillakin vaan aurinko nousee omasta perseestä ja laskee myös sinne.
näinhän se ikävä kyllä on, muta kyllä se elämä toivottavasti opettaa vaikka sitten kantapään kautta tällaisiakin ihmisiä. Oma mielipiteeni kun on että nuoleskkelemaan ei ruveta vaan työ puhukoon aina tekijänsä puolesta.
Kovaa tekstiä,ehkä totta.Ihmetellyt jo pidempään miten hoitoalan firman autoissa hoitajat polttaa tupakkaa????
kuulostaa siltä kun nämä hoitajat eivät olisi mieleisessään ammatissa.
Vuoksenkoto, valionpuisto sekä Salokoti jos työt mt:asukkaiden kanssa kiinnostaa!!!!
Kaikki nuolee perseitä se on vaan fakta joka toista väitttää on itse niin sekasin että huhhuh. toki johtajien ei tarvitse paitsi sitä naista kuka on 25v nuorempi eli siis rahalla saatu
Kiitos!
Onko tietoa, millainen paikka on Raution toimintakeskus työpaikkana?
Missäpäin Rautioo tuo on?
Minä taas olen kuullut firmasta pelkkää hyvää,jossa asiakkaita ja työtekijöitä kohdellaan tosi hyvin,ja tunkuakin kuulema on kun on paljon työpaikanhakijoita,kuulin myös että näistä epäasiallisista viesteistä on tehty rikosilmoitus ja poliisi jäljittää lähetykset,se on tosi hyvä juttu niin loppuu peen puhuminen.
http://www.satakielenlaulu.fi/satakieli.htm
Ihan sivuraiteille mennäkseni, onko tuo kuinka uusi asuinalue? Yksi tuttu oli Raijas, en tiennyt, että on kovin yleinen sukunimi...?
Karpuksenkadulla itse paikka...