KUN NIMEÄT LASTASI! MUISTA!

Anna lapsellesi sellaine nimi että sen tajuaa muutkin kuin vain sinä. ÄLÄ KUVITTELE ETTÄ KAIKKI YMMÄRTÄVÄT jos annat lapsellesi nimeksi vaikka Saranna tai Micco. JOS asut SUOMESSA , suosi nimiä jotka mummosikin pystyy lausumaan. Lapset ovat kamalia toisilleen. Kiusaamisen aiheita löytyy mistä vaan.
Nimeä lapsesi Jezzica-NiCylaksi jos kaikki muutkin lähipiirisi, sukusi, hoitopaikan, koulun ja kuntasi lapset ovat Broogeja tai Bryaneita.

KYSY mieleipiteitä nimestä myös muilta kuin parhaalta kaveriltasi. Kysy sellaiselta joka kehtaa sanoa jos nimi on ihan perseestä.

Anteeksi suorasukaisuuteni, mutten aian jaksa kuunnella lasten naukumista siitä millaisilla nimillä heitä on rangaistu
1315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapset eivät tiedä kiusata ketään nimen perusteella. Eiväthän lapset edes tiedä kaikkia nimiä!
Kyllä ne on aikuiset, jotka nimistä kiusaavat, ja opettavat lapsensakin kiusaamaan ihmettelemällä suureen ääneen jonkun erikoista nimeä.

Sinä meinaat, että esim. Brookea ei tulla kiusaamaan koskaan nimestään sen vuoksi, että hänen lähipiirissään ja elinympäristössään on tämäntyylisiä nimiä? Entäs sitten, kun Brooke muuttaa paikkakuntaa esim. opiskemaan lähtiessään?
Teoriallasi ei ole mitään totuuspohjaa!

Kun nimeää omaa lastaan, ei todellakaan tarvitse kysellä kenenkään mielipiteitä, ei sukulaisten eikä tuttavien.
Jokainen antaa mielestään parhaan nimen lapselleen. Meidän muiden vain tulee oppia hyväksymään erilaiuutta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsityöntekijänä kirjoitti:

Anna lapsellesi sellaine nimi että sen tajuaa muutkin kuin vain sinä. ÄLÄ KUVITTELE ETTÄ KAIKKI YMMÄRTÄVÄT jos annat lapsellesi nimeksi vaikka Saranna tai Micco. JOS asut SUOMESSA , suosi nimiä jotka mummosikin pystyy lausumaan. Lapset ovat kamalia toisilleen. Kiusaamisen aiheita löytyy mistä vaan.
Nimeä lapsesi Jezzica-NiCylaksi jos kaikki muutkin lähipiirisi, sukusi, hoitopaikan, koulun ja kuntasi lapset ovat Broogeja tai Bryaneita.

KYSY mieleipiteitä nimestä myös muilta kuin parhaalta kaveriltasi. Kysy sellaiselta joka kehtaa sanoa jos nimi on ihan perseestä.

Anteeksi suorasukaisuuteni, mutten aian jaksa kuunnella lasten naukumista siitä millaisilla nimillä heitä on rangaistu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu