Syytteistä tullaan luopumaan

HKoutcry

Luonnollisesti tällä palstalla en pysty paljastamaan lähdettäni. Totean vain, että se on korkealla tasolla ja varmuudella luotettava. Tässä saamani tiedot:

1) Esitutkinnassa saavutettu varmuus tapahtuneista rikoksista on todettu olevan niin heikko, että esitutkinnasta olisi tullut tehdä lopettamispäätös - eikä siis edes lähettää materiaalia syyttäjälle.

2) Syyteharkinta ja syyte on nostettu suuren julkisen paineen alla sellaisen tahon vaikutuksesta, joka ei enää joulukuun alun jälkeen toimi nykyisessä virassaan. Kuluvan kuukauden jälkeen paine syytteen nostamiseen siis lakkaa.

3) Ed. mainitusta syystä syytteistä tullaan luopumaan joulukuun ensimmäisellä viikolla. Asiasta tullaan järjestämään lehdistötilaisuus, missä luopumisen taustalla ollutta päätöksentekoprosessia tullaan ruotimaan.

4) Tapahtumista tullaan käynnistämään sisäinen tutkinta sen selvittämiseksi, että onko joulukuun alusta eläkkeelle jäänyt henkilö syyllistynyt asiassa virka-aseman väärinkäytökseen.

5) Syytteistä luopuminen laukaisee vahingonkorvauskäsittelyn, missä Valtionkonttori tulee esittämään Suomen rikoshistorian suurimpia korvauksia vapaudenmenetyksistä. Tässä vaiheessa puhutaan 1 - 2 miljoonan korvauksista.

Se mitä virallisesti ei koskaan tulla kertomaan, ymmärrettävistä syistä on, että viranomaisten kahvipöydissä on jo pidempään annettu tunnustusta päätekijäksi väitetyn henkilön älykkyydestä - suoranaisesta nerokkuudesta. Koskaan aiemmin viranomaiset eivät nimittäin ole törmänneet tilanteeseen, missä liiketoimet on toteutettu tällä tavalla nerokkaalla tavalla, missä äkkiä katsottuna koko vyyhti vaikuttaisi olevan rikollisuuden kulminaatio, mutta lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa kaiken tapahtuneen laillisesti.

HK

21

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmeellisiä asioita

      jaksat tämmöisiä kirjoitella. Joko on oma lehmä ojassa, nautit joutavan kirjoittelusta tai muuten olosi vialla.

      • rollipoju

        Sama kaveri kirjottaa joka päivälle 1-2 trollia ja odottaa että lukiat kehuu niitä hyviksi trolleiksi. Tää oli ihan paska.


      • 17+6

        käymään!, ketjunaloittaja on perilläasioista eihän tätä nyt villasella- paineta.Koita rölli vaan tuudittautaua sinäkin yhteisvastuulliseen maksamiseen lumetutkinassa,kivasti lohkaseevat sinunkin tilipussistasi wincapita lumetutkitaan veroja korotamalla. ei voi mitään hyväksy se.


    • lumet ollu

      jo kioskin portailla yli 2,5V ja nyt sitä satelee jo sisälle, koska katto on romahtanu sisälle ja pienen pieni pellistä tehty rupluutti hormi on kumossa, eikä saada pystyyn, jotta kalsiaa on olot.

      • nääinhän sittä

        enneekin tehtiin, ei muutakuin väkäsen riukuja välliin ja lainapeite katoksi, turhaa sitää bo kylmissään kärvistellä tohotin vaan pyörimään sisälle.


    • Luonnollisesti juu,

      eikä kukaan muukaan Capitalainen ei ole koskaan pystynyt "paljastamaan" mitään muuta kuin Vyölaukun tapaan "kun se nyt vaan on niin".

    • silhää on 3000

      näläkäästä ja rahansamenettänyttä perässä, kuka uskaltaa ees huuella syyteistä luopumisestaaaa, näähää kaivaa ja kääntelöö kaikki kivet ja kannot missää manit.

    • 16

      "2) Syyteharkinta ja syyte on nostettu suuren julkisen paineen alla sellaisen tahon vaikutuksesta, joka ei enää joulukuun alun jälkeen toimi nykyisessä virassaan."

      Kaikki rikollisia, saastunut raha jne...

      Olipa aloitus trolli tai ei, niin sylttytehdas löytyy noiden lausumien takaa.

      • TIEDÄT ?

        Laittappa taas parhaaseen Plontzo tyyliin faktaa peliin siten että poistut takavasemmalle jupisemaan etkä vastaa kysymykseen mitään.


      • 16
        TIEDÄT ? kirjoitti:

        Laittappa taas parhaaseen Plontzo tyyliin faktaa peliin siten että poistut takavasemmalle jupisemaan etkä vastaa kysymykseen mitään.

        Tuosta aloitustekstistä en tiedä sen enempää kuin sinäkään, mutta noiden "saastunut raha, kaikki rikollisia"-lausumien lanseeraaja on itse minulle henkilökohtaisesti puhelimessa myöntänyt, että "pitihän meidän ruveta tutkimaan, mitä tämän ilmiön takana on". Ja on myös myöntänyt sen, että päätös WinCapita-asian saamiseksi valtakunnanmaaliksi tehtiin poliisiylijohdossa.

        Odottelen mielenkiinnolla, tuleeko ko. herran palvelusvuodet täyteen lähiaikoina, onhan mm. muutaman WC:n tutkintaan osallistuneen virkamiehen aikaistettu "vanhuus"eläke alkanut juosta tämän vuoden aikana.

        Sopankeittäjät poistuvat vähin äänin takaovesta ja keittiön sotkuja alkavat siivota uudet kasvot.


    • ruletti käydään

      joka tapauksessa läpi, surasi siitä sitten sitä tai tätä, on se jo niin pitkälle käyty.

    • "Syytteistä luopuminen laukaisee " EOKlle uuden mahdollisuuden.
      EOK tulee nimensä mukaisesti ajamaan hävinneiden asiaa viranomaisten lupaamien ohjeiden mukaan.
      EOK ei häviä koskaan näillä markkinoilla.

      • 16

        Eikös tuosta tekstistä paista läpi, että ne hävinneet ovat juurikin noita viranomaisia. Kaipa heidän jos jonkun luulisi tässä maassa osaavan ajaa omia asioitaan. Niin, ja politiikan pelureiden..


      • näin varmaan käypi

        pyörivät kuin puolukka siellä jossakin, ovat ollet nyt ihmeen hiljaa, kahtelevat tilannetta missä kupluttaisi.


      • vonlaamanninpoika
        näin varmaan käypi kirjoitti:

        pyörivät kuin puolukka siellä jossakin, ovat ollet nyt ihmeen hiljaa, kahtelevat tilannetta missä kupluttaisi.

        tyyntä ennen myrskyä. Niin sanottu Win-Capita 2 tutkinta on ollut käynnissä jo yli puoli vuotta.


      • ,.,
        vonlaamanninpoika kirjoitti:

        tyyntä ennen myrskyä. Niin sanottu Win-Capita 2 tutkinta on ollut käynnissä jo yli puoli vuotta.

        Ihan sama mitä tutkitaan, kun ei löydy rikosta, niin ei löydy. Totuus tulee aikanaan esiin.


    • feisbuuk

      Se mitä virallisesti ei koskaan tulla kertomaan, ymmärrettävistä syistä on, että viranomaisten kahvipöydissä on jo pidempään annettu tunnustusta päätekijäksi väitetyn henkilön älykkyydestä - suoranaisesta nerokkuudesta.

      VIRANOMAINEN EI KOSKAAN KEHU RIKOKSEN PÄÄEPÄILTYJÄ. EI NYT EI KOSKAAN.

      • hihiiihiiiii

        silloin kun rikoksesta epäillyn status on muuttunut epäillystä ei-eipäillyksi.


      • SoniJoila
        hihiiihiiiii kirjoitti:

        silloin kun rikoksesta epäillyn status on muuttunut epäillystä ei-eipäillyksi.

        että Hannu Kailajärven juttua tutkinut poliisi on itse sijoittanut WIN capitaan?


      • 19+16
        SoniJoila kirjoitti:

        että Hannu Kailajärven juttua tutkinut poliisi on itse sijoittanut WIN capitaan?

        Epätoivoista


      • grigorirasputin
        19+16 kirjoitti:

        Epätoivoista

        Onko kenelläkään tietoa sen Hannun lyhytviestiblogin osoitteesta missä hän kännipäissään lähettelee viestejä? Siihen oli linkki täällä jossain vaiheessa mutta en löydä enää kaiken tämän saastan seasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2229
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe