Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

sijaisperheen ja bioperheen välimatka

äiti..

Kuinka kaukaa sijaisperhe voi lapsen perheestä/kotikaupungista asua ja millä tavalla suhtautuvat sijoittavat kunnat pitkiin välimatkoihin yleensä? Sitoutunut sijaisvanhempi varmasti ymmärtää yhteydenpidon merkityksen biovanhempiin välimatkoista huolimatta. Mutta olen mittinyt sijaisperheiden tarpeen ja tarjonnan kohtaamista ja näin ollen sijaisperheeksi ryhtymistä toiseen kuntaa/kaupunkiin.

25

2003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin meillä

      noin 200 kilsaa ja hyvin on toiminut. Kerran kuussa ollaan lasta kuskattu tapaamiseen, nyt tosin lasten psykiatrin suosituksesta tapaamisia harvennetaan.

      • meillä näin

        Meidän sijoitetulla lapsella on matkaa isälle n.3km äidille vielä vähemmän.Lapsen ja vanhempien tapaamisesta kulunut jo lähes vuosi. Meillä ei muita rajoituksia kuin että täytyy olla selvänä tapaamisilla.Vanhemmilla kun on tapaamisoikeus mutta ei velvollisuutta niin asia ei tunnu olevan tärkeä joten ei se välimatkoista ole aina kiinni.

    • 140000 km lasissa

      Itse en jaksaisi kovin pitkiä matkoja kuljetella, meillä matka on alle 100 km ja joskus sitä väliä on sahattu kerran kuussa, nykyisin kerran kuudessa viikossa satunnaiset sukujuhlat päälle.

      • 15

        laittomasti käytössä jo vuosikausia (vaikka sitä nyt vasta yritetään lakiin saada), niin monen sossun pyrkimys on saada lapsi MAHDOLLISIMMAN kauas vanhemmistaan.

        ja tapaaminen korkeintaan kerran kuussa, mieluiten vielä harvemmin, näkeehän sen noista maininnoistakin.
        jos kyse on aivan pienestä lapsesta ja lapsettomista sijareista, niin tapaamisia voi olla vieläkin harvemmin.

      • hus suku
        15 kirjoitti:

        Miksi tapaamisia yritetään harventaa? Mikähän tuon psykiatrinkin suosituksen takana on ollut? Mielestäni ehtona sijaisperheelle pitäisi olla max. 100 km matka. Sijaislapsilla ei kuitenkaan ole oikeuksia, rajoituksia kyllä senkin edestä. Ne rajoitukset tekevät itse sijaisperheet ja sossut mielivaltaisesti. Ja tietenkin psykiatrit mukana auttamassa, että saadaan lapset vieroitettua omista sukujuuristaan. Häpeällistä! Joissakin maissa, itseasiassa suurimmassa osassa maailmaa, perhe ja suku ovat tärkeitä ja kunnioitettuja. Mutta Suomessa on kaikki toisin. Täällä ei sanalla perhe ole mitään merkitystä. Perhe voi olla mikä tahansa kyhäelmä. Kun perhekäsitys näin romahdutetaan joka saralla, yhteiskunnan peruspilari hajoaa ja tätä tulee seuraamaan välttämätön tuho. Ei tarvitse katsoa kristallipallosta, nämä ovat vaan elämän tosiasioita ja "luonnonlakeja".
        Odotellaan nyt lisää kouluampumisia ja muuta mukavaa. Se on vain alkusoittoa tälle rappeutumiselle. Hyvästi Suomi, "hyvinvointivaltio".

      • Näin meillä
        hus suku kirjoitti:

        ... että bioäidin juna meni jo... Ja nyt on tärkeintä saada lapsi kiintymään sijaisperheeseen (ei osoita kiintymystä myöskään bioäitiinsä) pitkän laitoskierroksen jälkeen. Ja onhan se noin, kyllä jokainen lapsi tarvitsee äidin, joka vastaa kiintymykseen ja rakkauteen. Meidän kohdallamme bioäiti ei ole siihen koskaan pystynyt ja emme halua hänen vaurioittavan lasta enää yhtään.

      • hus suku
        Näin meillä kirjoitti:

        Jos laitoskierre on ollut pitkä, eihän se ihme ettei ole pystynyt kiintymään edes bioäitiinsä. Syy ei siis välttämättä olekaan bioäidissä, vaan siinä laitoskierteessä johon sossu on lapsen edun nimissä lapsen sysännyt! Vai että juna meni jo. Todella ammattimaisen kuuloista. Onko bioäidin taustat varmasti huostaanoton arvoiset vai olisiko bioäitiä voinut tukea jollain tavalla, että hän olisi voinut oman lapsensa hoitaa ilman lasta traumatisoivaa kierrätystä? Ja nyt tarvitaan ihan psykiatria hoitamaan lapsen kiintymysasioita ja muita ongelmia, jotka väistämättä tulevat huostaanoton jälkeen kuvioihin. On tämä jännää tämä lasten edun mukainen käytäntö.

        Bioäiti sai tukea ihan synnytyksestä lähtien, mutta tämä mittavakaan tuki ei hänen sanojensa mukaan ollut riittävää. Lapsi oli laitokseen päädyttyään ihan romuna, mutta on kyllä kuntoutunut jo siellä ollessaan. Kyllä lapsemme äiti hänestä tuntuu kovasti välittävän, tekoihin asti tämä rakkaus vain ei riitä. Mutta en minä häntä oikeastaan halua arvostella. Huono-osaisuus on jatkunut useita sukupolvia, ei sellaisista oloista bioäidinkään ole ollut helppoa kasvaa aikuiseksi. En minä tiedä olisiko se onnistunut minultakaan, joka kuitenkin ponnistan ihan eri olosuhteista.

        Mitähän tämä "mittava tuki" on mahtanut olla? Onko se ollut oikeaa tukea vai sitä lumeapua, jota perheille "mittavasti" annetaan? Papereissa voi kyllä lukea sitä sun tätä mukamas tukitoimenpiteitä, mutta kun asiakkaan tarpeet ja tuki eivät kohtaa (jos niitä on tarkoitettukaan kohtaamaan), voidaan heittää romukoppaan koko vanhemmuus, todeta sen "tuen" epäonnistuneen tai pikemminkin äidin epäonnistuneen ja pistää lapsi kiertoon. En ihan sinisilmäisesti usko näitä syitä, mutta voihan olla että huostaanotto on ollut ihan tarpeellinen JOS äiti on päihdeongelmainen/huumeidenkäyttäjä joka avusta huolimatta ei pääse ongelmastaan TAI pahoinpitelee lastaan.
        JOS äiti on tarvinnut jotain muuta apua, kuten kodinhoitoapua ja sitä ei ole myönnetty mm. sen takia että sitä ei ole edes tarjolla, kunta on toiminut lainvastaisesti.
        Jos äiti kovasti tuntuu välittävän lapsestaan, hän mitä ilmeisemmin haluaisi lapselleen olla äiti. SIIHEN pitää antaa tukea eikä pistää lasta rankkaan kierrätykseen ja hoitoihin.
        Kiintymyssuhdehäiriötä voi hoitaa yhdessä sen ihan ikioman äidinkin kanssa. Ei siihen tarvita ulkopuolisia sijaiskiinnyttäjiä.

      • rykäisy"

        "... että bioäidin juna meni jo... Ja nyt on tärkeintä saada lapsi kiintymään sijaisperheeseen (ei osoita kiintymystä myöskään bioäitiinsä) pitkän laitoskierroksen jälkeen. Ja onhan se noin, kyllä jokainen lapsi tarvitsee äidin, joka vastaa kiintymykseen ja rakkauteen. Meidän kohdallamme bioäiti ei ole siihen koskaan pystynyt ja emme halua hänen vaurioittavan lasta enää yhtään."

        Älkää sijaisvanhemmat tai mitä perhehoitajia sitten olettekaan tai vale-ammattilaisia yhtään ihmetelkö, miksi ette oikein ole huudossa kaikkien silmissä. Edellä olevan kaltaiset lausunnot suistanne eivät varmastikaan paranna sijaisvanhempien asemaa. Ne houkuttavat vastaiskuihin!

        Kiintymyssuhteenkin vaurioon - jollainen ymmärtääkseni suurella osalla suomaisista on - on saatavilla apua - ja ihan lapsen ja oman vanhemmankin välille. Sen ei aina tarvitse olla hieno ja hyväosainen (keskustalainen tai oikeistososiaalidemokraatti) sijaisvanhempi (valeammattilainen).

      • liian hyvä sijais...
        rykäisy" kirjoitti:

        jos lapsi pitää sijoittaa, se sijoitettaisiin vertaisilleen, eikä AINAKIN KYMMENEN KERTAA HIENOMMILLE JA PAREMMILLE IHMISILLE, miten meille on käynyt. Noiden hienohelmojen täytyy toisinaan pitää hajurakoa (vaikka sijaismies on palaverissa kuulemma haissut, kuin rankki) sijoitettujen lasten sukulsiin.

        Eli toivon, että sijaisvanhemmiksi ei valittaisi liian hyviä ja hienoja ihmisiä, jotta sijoitetut lapset ja näiden verkostot voisivat pitää ihmisarvonsa. Jos jollakukka on esim. persoonallisuushäiriö (narsismi ts. valtaan sairastuminen) tai yleistä vihaa huono-osaisia kohtaan, hakeutukoon muuhun työhön.

      • mental hospital
        liian hyvä sijais... kirjoitti:

        Näin meillä: Itse asiassa jo vaitiolovelvollisuuden tähden teidän ei kuulu saada mitään tietoja lapsen äidistä, itse ainakin nostaisin metelin jos minun asioistani kerrottaisiin sijaisvanhemmille sanaakaan.
        Ja sijareilla myös vaitiolovelvollisuus..

      • "radioaalloilla...."
        mental hospital kirjoitti:

        Näin meillä: Itse asiassa jo vaitiolovelvollisuuden tähden teidän ei kuulu saada mitään tietoja lapsen äidistä, itse ainakin nostaisin metelin jos minun asioistani kerrottaisiin sijaisvanhemmille sanaakaan.
        Ja sijareilla myös vaitiolovelvollisuus..

        hänellä kun on suhteita kunnallisiin päättäjiin yms. Saa kuulemma tietää kaiken jo samana yönä (jos siihen aikaan jotakin tapahtuu). En tiedä, miksei aina tiedä, missä hänelle sijoitetut lapset ovat? On järjestetty suuretsintäkin, jossa on ollut helikopterit ja kaikki.

        Kuuntelee mahdollisesti viranomaisten radioliikennettä. Ja on muutenkin sellainen, että päästä kuuluu ääniä.

      • seula seula seula
        "radioaalloilla...." kirjoitti:

        hänellä kun on suhteita kunnallisiin päättäjiin yms. Saa kuulemma tietää kaiken jo samana yönä (jos siihen aikaan jotakin tapahtuu). En tiedä, miksei aina tiedä, missä hänelle sijoitetut lapset ovat? On järjestetty suuretsintäkin, jossa on ollut helikopterit ja kaikki.

        Kuuntelee mahdollisesti viranomaisten radioliikennettä. Ja on muutenkin sellainen, että päästä kuuluu ääniä.

        Noissa kouluttamattomissa piireissä salassapito vuotaa kuin seula. Meidän rouva kertoi heille samaan aikaan sijoitettavien lasten taustoista siitä vaan ja sossujen toiminnasta ja vielä toisenkin perheen lapsen elämästä. ja kuten huomaatte ihan pikkuruinen sijaisperhe tällä rouveliinilla ei ole - ja tieto kulkee, kun kusti polkee...

        Rouveliini aina toisinaan uhittelee poliisilla ja oikeudenkäynneillä, seuraavaksi jossen tekee, päätyy itsekin vastaamaan seulamaisuudestaan.

      • ninitivi
        liian hyvä sijais... kirjoitti:

        jos lapsi pitää sijoittaa, se sijoitettaisiin vertaisilleen, eikä AINAKIN KYMMENEN KERTAA HIENOMMILLE JA PAREMMILLE IHMISILLE, miten meille on käynyt. Noiden hienohelmojen täytyy toisinaan pitää hajurakoa (vaikka sijaismies on palaverissa kuulemma haissut, kuin rankki) sijoitettujen lasten sukulsiin.

        Eli toivon, että sijaisvanhemmiksi ei valittaisi liian hyviä ja hienoja ihmisiä, jotta sijoitetut lapset ja näiden verkostot voisivat pitää ihmisarvonsa. Jos jollakukka on esim. persoonallisuushäiriö (narsismi ts. valtaan sairastuminen) tai yleistä vihaa huono-osaisia kohtaan, hakeutukoon muuhun työhön.

        Entä, jos nämä sijarit eivät ole ihmisinä bioäitiä kummempia? On vain hillitön rahanahneus, että saadaan pirtistä kartano ja päästään riittävän usein rentouttaville risteilyille. Väliäkö sillä, että lapset haluavat kotiin. Sijarit ja sossut eivät irti päästä. Sopii ihmetellä, miksi vanhemmalle lapselle jo nyt haetaan psykiatria. On sellainen jenkkimalli. Jos ei ole jonkinlaista terapeuttia, on asiat huonosti. Ainoa terapia, mitä lapseni tarvitsevat, on kotiinpaluu.

      • 3+3
        ninitivi kirjoitti:

        Taitaa olla mahdotont ymmärtää, että palkkatuloni olisi enemmän kuin mitä saan näiden kolmen meille sijoitetun erityistä hoitoa vaativan lapsen hoitamisesta ? Jos siis olisin rahan perään, en olisi koskenut tikullakaan näihin lapsiin, vaan antanut heidän olla lastenkodissa aikuistumiseensa asti.

      • kladsj
        15 kirjoitti:

        laittomasti käytössä jo vuosikausia (vaikka sitä nyt vasta yritetään lakiin saada), niin monen sossun pyrkimys on saada lapsi MAHDOLLISIMMAN kauas vanhemmistaan.

        ja tapaaminen korkeintaan kerran kuussa, mieluiten vielä harvemmin, näkeehän sen noista maininnoistakin.
        jos kyse on aivan pienestä lapsesta ja lapsettomista sijareista, niin tapaamisia voi olla vieläkin harvemmin.

        Miten niin avoin adoptio on laiton???? Eihän adoptiolaki millään tavalla määrittele sitä, saako adoptio- ja biovanhemmat pitää yhteyttä saatika sitten kiellä sitä!!! Miten yhteydenpito voi sitten olla laitonta, jos laki ei edes ota siihen kantaa???

      • Avoimin silmin
        hus suku kirjoitti:

        Jos laitoskierre on ollut pitkä, eihän se ihme ettei ole pystynyt kiintymään edes bioäitiinsä. Syy ei siis välttämättä olekaan bioäidissä, vaan siinä laitoskierteessä johon sossu on lapsen edun nimissä lapsen sysännyt! Vai että juna meni jo. Todella ammattimaisen kuuloista. Onko bioäidin taustat varmasti huostaanoton arvoiset vai olisiko bioäitiä voinut tukea jollain tavalla, että hän olisi voinut oman lapsensa hoitaa ilman lasta traumatisoivaa kierrätystä? Ja nyt tarvitaan ihan psykiatria hoitamaan lapsen kiintymysasioita ja muita ongelmia, jotka väistämättä tulevat huostaanoton jälkeen kuvioihin. On tämä jännää tämä lasten edun mukainen käytäntö.

        Olen samaa mieltä. Laitoskierre on saanut aikaan hämmennystä lapsessa.Lapsen etuahan tässä ei aina ajatella,
        vaan monille sijaisperheille sijoitetut lapset ovat tulonlähde. Tämä on totta! Ne lapset, jotka vielä ovat jollakin tavalla tolpillaan moisen pyörityksen keskellä, itkevät omien, biologisten vanhempiensa perään. Vasta vuonna 1994 silmäni avattiin ja aloin tajuta, että huostaanotoissa on aika paljon perusteettomia päätöksiä.
        Biologisia vanhempia kohdellaan ikävästi, jopa törkeästi.

    • sijari

      Meillä välimatkaa on tällä hetkellä 200 km, välillä sitä oli jopa 600 km kun äiti muutti asumaan aivan toiselle puolelle Suomea. Silloin tapaamisia oli harvemmin ihan tuosta välimatkasta johtuen. Nyt tapaaminen on kerran kuussa viikonlopun ajan. Kuljetuksista sovitaan aina äidin kanssa; hän joko hakee ja minä vastaavasti haen takaisin, äiti tulee puolimatkaan vastaan tai minä vien ja haen.

    • dederrd

      Hei!
      Välimatkaa voi jonkin verran olla, ja JOISSAN tapauksissa ehkä hyväkin ettei ihan samassa kaupungissa/kunnassa asuta. MUTTA täytyy ottaa huomioon, ettei kyse ole vain lapsen biovanhemmista. Yleensä lapsella on muitakin rakkaita ihmisiä; kummit, tädit, sedät, isovanhemmat, ystävät jne jne. Eli ei riitä että on jonkinlaiset yhteydet vanhempiin vaan näitä muitakin tärkeitä suhteita pitäisi ylläpitää, erityisesti isovanhempiin.

      • frgaedfki

        Ja taas on tämä sama pöljä pilannut yhden keskustelun...

      • älä pilaa pöljä
        frgaedfki kirjoitti:

        Ja taas on tämä sama pöljä pilannut yhden keskustelun...

        No, miksi pilaat?

      • välimatkaa on monenl
        älä pilaa pöljä kirjoitti:

        No, miksi pilaat?

        on hyvin pysytty teemassa, sekä fyysisessä, että henkisessä välimatkassa, josta jälkimmäinen voi olla niin lasta, kuin sukuakin huomattavasti välimatkaa traumauttavampi. Ja näin onkin.

      • jjgft
        välimatkaa on monenl kirjoitti:

        on hyvin pysytty teemassa, sekä fyysisessä, että henkisessä välimatkassa, josta jälkimmäinen voi olla niin lasta, kuin sukuakin huomattavasti välimatkaa traumauttavampi. Ja näin onkin.

        700km edes takaisin,kun hain lapsen ja palautin,todella raskasta,aamulla klo 7 lähti juna Mikkeliin,ja ennen kun olimme Helsingissä klo oli 22 siinä meni yksi tapaamispäivä,ja sunnuntaina klo 11 piti lähteä takaisin.

    • Anonyymi

      Sijaisperhe tekee kaikkensa että lapsen ja biosuvun tapaamiset vähenisi ja mielellään loppuisi kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2184
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2013
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1632
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1460
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1347
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 50
      1215
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe