Nazcan linjat

Etelä-Perussa maahan tehdyt valtavat myyttisten eläinten kuvat ja geometriset kuviot ovat askarruttaneet tiedemiehiä pitkään. Uusimmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että kuviot tehtiin sateenjumalan lepyttämiseksi.

Tänään TV1 klo 19.00 http://www.telkku.com/?oid=2010111019000&autoload=true

On myös muita teorioita,jokainen valitkoon mieleisensä.

Linjoja on väitetty seremoniakeskusten lisäksi muun muassa tähtikartoiksi tai kalentereiksi.

Vuonna 1968 sveitsiläinen Erich von Däniken ehdotti kirjassaan Vieraita avaruudesta, että kuviot olivat itse asiassa muinaisten astronauttien lentokentän laskeutumismerkkejä. Jotkut geometriset kuviothan tuovat ylhäältä ketsoen mieleen lentokentän. Alue on kuitenkin pehmeää kivikkoista kalkkimaata eikä oikein sovellu laskeutumisalustaksi. Joe Nickell on myöhemmin tehnyt yhden kuvioista käyttäen Nazca-intiaanien aikaisia menetelmiä, ilman apua yläilmoista. Nazcan kuviot eli Nazcan viivat näkyvät hyvin lentokoneesta. On pitkään sanottu, että ne näkyisivät vain lentokoneesta, mutta uusien kolmiulotteisella tietokonemallilla tehtyjen tutkimusten mukaan monet näkyvät maastostakin monesta suunnasta. Ollaan myös väitetty Nazcojen lentäneen tekemillään kuumailmapalloilla.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Nazcan_linjat

Tutkimuksia on tehty useampia,mysteeri vaan säilyttää salaisuutensa.
8744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuli eilen katsottua pitkästä aikaa televisiota, kiitos vinkistä.

Huomioita:
- kuulemma 11 000 - 2000 eKr ilmasto oli Nazcan autiomaan kohdalla kostea ja autiomaasta löytynyt kotilo on peräisin tuolta ajanjaksolta.
- ilmasto kuivui ja inkkarit piirsivät osan kuvioistansa ilmasta käsin havaittaviksi: tutkijat tulkitsevat tällä olevan osuutta sateentekorituaaleihin
- nazcalaiset muuttivat viimeistään 600 luvulla jKr. muutaman tunnin päähän kosteammalle seudulle.
- nazcalaiset harrastivat kallonporausta, jolla ehkä koetettiin poistaa "pahoja henkiä" ( tuttu homma muinaisegyptiläisten keskuudessa mielenterveyden parantamiseksi )
- muumioivat egyptiläisten tapaan vainajansa, mutta sisäelimiä ei poistettu. Muumiot jätettiin istuvaan asentoon.

- osa kuvioista on taiteellisia (apinoita, hämähäkki, lintuja, matelijalisko, pallosilmäinen ihmishahmo), osa geometrisia viivoja
- yksinkertaisten geometristen viivojen arvellaan olevan sen seurausta, kun mielikuvitus ei riittänyt taiteellisempien kuvioiden piirtämiseen (epäilen tätä tulkintaa, vaikka elämä olisikin ollut ankaraa). Edistynyttä pallosilmäistä hahmoa ei esiinny myöhempien aikojen nazcalaisten piirroksissa, ehkä ollut jonkin uskonnon rituaalihahmo tutkijoiden mukaan.

Kuvioiden sijoittumista erämaassa:
http://www.geschichteinchronologie.ch/am-S/peru/Nasca/Lineas-mapas-d/06-Lineas-de-Nasca-nasca-airlines.gif

Äänestä

tuli ja oli... Yleltä ohjelma... kattelin tovin ja siinä aikansa jotkut tyypit kerto sokkona asioita. Ihan tuli meileen umpiskepot.

Niiku... miten ihmisen mieli voi olla pieni?

En niiku jaksanu kattella trollausta loppuun...

Äänestä
  • kärsitkö ie/ei -syndrromasta?

    Äänestä

  • ds1 kirjoitti:

    kärsitkö ie/ei -syndrromasta?

    joo... miten tiesit... varmaan tarttuu jostain...?

    Äänestä

  • ds1 kirjoitti:

    joo... miten tiesit... varmaan tarttuu jostain...?

    Osalla venytetty kallo kuten egypitiläisillä ylhäisöllä. Kiinasta löydetty myös tuollaisia kalloja, samoin intiaanit muovasivat vauvojensa kalloja. Kaikella on suunnillen sama vuosituhat jolloin tehty tuota.
    Uskoisin että syy löytyy yläilmoista. Ne jumalat jotka tulivat toivat eliitille uuden muodin, jota käyttivät kunnes huomasivat ettei jumalat tulleetkaan takaisin lupauksensa mukaan. Kaikkihan me matkitaan ilmiötä etenkin muotia ja muoti sairauksia ?
    Myös se ettei maaperä ole kiinteätä vaan pölyistä ei todista mitään, ne alukset jää kellumaan koskettamatta pintaa. --- Että tälleen
    Maagikko

    Äänestä

  • ainoastaan umpilaiska ääriskepo voi kirjoittaa noin! =D

    trollausta nämä palstat eivät ole nähneetkään, supo poikien pissapusikkoa tämä lähinnä nykyisellään on. trollaus on kaukana näiltä palstoilta =D haluatko nähdä? tai siis haluatteko te sodomaTimes kusivanassa olevat entiset työkaverini jutella asiasta? tuskin.... =D

    Äänestä

  • skepsissos kirjoitti:

    ainoastaan umpilaiska ääriskepo voi kirjoittaa noin! =D

    trollausta nämä palstat eivät ole nähneetkään, supo poikien pissapusikkoa tämä lähinnä nykyisellään on. trollaus on kaukana näiltä palstoilta =D haluatko nähdä? tai siis haluatteko te sodomaTimes kusivanassa olevat entiset työkaverini jutella asiasta? tuskin.... =D

    umpilaiska ufo mies sanatieteiden sanastoissa tieteen taitajista joutuu kiorjaavittu sanojaan. olen sekaisin kuin käki ja tavallisesti tallottekin taitaen teletilastojani. en tätä tarvi teen toistaa teette tän taitoihinne luupaten tuupaten toistekin. tavalla tuolla tarviten todeksi taitomme taitetun tapamme.
    Menee aikaa kun ei näin kännissä voi muistaa koko avainta, mutta etteköhän te viestini saaneet. ;) Eri asia haluaako teistä kukaan tulla julki edes nimettömästi...

    Ps. Ne joilla olisi tarvetta radiohäirintälaitteelle ja voisivat käyttää niitä testimielessä, niin laittakaa mailiosoitetta replyyn niin otan yhteyttä. Annan ilmaiseksi muutamalle koekaniinille, mikäli toimii nettikauppa ilmestyy pian. Saatte pitää laitteet kokeen jälkeen. erityistoiveena olisi että joku voisi tallentaa tapahtuman ja siitä seuranneet toimet videolle. En ole itse raaskinut vielä noita kokeilla joten toiminnasta en vielä varmuudella osaa sanoa... kopioin jokaiselle koekaniinille laitteiden kytkentäkaaviot ja muun materiaalin jota tarvitaan vastaavien tekemiseen kotona. Jos numerot vaikuttavat epäselviltä, saat kuvaa klikkaamalla näkyviin uuden

    Äänestä

  • okkigaam kirjoitti:

    Osalla venytetty kallo kuten egypitiläisillä ylhäisöllä. Kiinasta löydetty myös tuollaisia kalloja, samoin intiaanit muovasivat vauvojensa kalloja. Kaikella on suunnillen sama vuosituhat jolloin tehty tuota.
    Uskoisin että syy löytyy yläilmoista. Ne jumalat jotka tulivat toivat eliitille uuden muodin, jota käyttivät kunnes huomasivat ettei jumalat tulleetkaan takaisin lupauksensa mukaan. Kaikkihan me matkitaan ilmiötä etenkin muotia ja muoti sairauksia ?
    Myös se ettei maaperä ole kiinteätä vaan pölyistä ei todista mitään, ne alukset jää kellumaan koskettamatta pintaa. --- Että tälleen
    Maagikko

    pikku vauvojen kalloja todella puristettiin erityisellä laitteella,toki puristaminen tapahtui varovasti pikku hiljaa.Ihmeellisiä tapoja ollut muinaisilla ihmisillä.Mikä tämän kallojen venyttämisen tarkoitus sitten olikaan niin korkea otsaisiksi ihmiset sitten muotoutuivat.Ehkä juuri niin kuten nim.Maagikko edella kirjoittaa,elikkä yritettiin tulla jumalien kaltaisiksi.

    Kallonporausta myös harjoitettiin.Olikohan tarkoituksena parantaa aivojen verekiertoa ja sitä tehen viisautta sitten lisätä

    "Myös se ettei maaperä ole kiinteätä vaan pölyistä ei todista mitään, ne alukset jää kellumaan koskettamatta pintaa. --- Että tälleen " lainaus Maagikon kirjoituksesta.En oikein ymmärrrä mitä tarkoitit,jos jäivätkin nämä alukset kellumaan,niin eihän ne kiitoratojakaan tarvinnut.Saattahan se olla niin että nämä linjat olivat laskeutumis paikkojen merkitsemiseen tarkoitettuja?

    Laitan vielä linkin tuohon telkusta tulleeseen ohjelmaan,sieltä sen voi katsella muistin virkistämiseksi uudelleen.

    http://areena.yle.fi/video/1433898

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


historiaa kirjoitti:

Etelä-Perussa maahan tehdyt valtavat myyttisten eläinten kuvat ja geometriset kuviot ovat askarruttaneet tiedemiehiä pitkään. Uusimmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että kuviot tehtiin sateenjumalan lepyttämiseksi.

Tänään TV1 klo 19.00 http://www.telkku.com/?oid=2010111019000&autoload=true

On myös muita teorioita,jokainen valitkoon mieleisensä.

Linjoja on väitetty seremoniakeskusten lisäksi muun muassa tähtikartoiksi tai kalentereiksi.

Vuonna 1968 sveitsiläinen Erich von Däniken ehdotti kirjassaan Vieraita avaruudesta, että kuviot olivat itse asiassa muinaisten astronauttien lentokentän laskeutumismerkkejä. Jotkut geometriset kuviothan tuovat ylhäältä ketsoen mieleen lentokentän. Alue on kuitenkin pehmeää kivikkoista kalkkimaata eikä oikein sovellu laskeutumisalustaksi. Joe Nickell on myöhemmin tehnyt yhden kuvioista käyttäen Nazca-intiaanien aikaisia menetelmiä, ilman apua yläilmoista. Nazcan kuviot eli Nazcan viivat näkyvät hyvin lentokoneesta. On pitkään sanottu, että ne näkyisivät vain lentokoneesta, mutta uusien kolmiulotteisella tietokonemallilla tehtyjen tutkimusten mukaan monet näkyvät maastostakin monesta suunnasta. Ollaan myös väitetty Nazcojen lentäneen tekemillään kuumailmapalloilla.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Nazcan_linjat

Tutkimuksia on tehty useampia,mysteeri vaan säilyttää salaisuutensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu