Olemme lähdössä parin viikon päästä Meksikoon PDC:n ja tarkoitus olisi tehdä yksi snorklausmatka, jolle olisi kaksi vaihtoehtoa: Cozumel tai Isla Mujeres. Te ketkä olette käyneet, kumpi on parempi, noin niinkun snorklauksen kannalta? PDC:ssä olemme käyneet ennenkin ja tuolloin käyty Xelhassa sekä Xcaretissa, myös Akumalissa tuli snorklattua ja katseltua merikilpikonnia viime reissulla mutta juuri muuta nähtävää tuolla ei ollut. Lisäksi vesi oli sameaa.
Cozumel vai Isla Mujeres
*MEXICO*
2843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksette käy molemmissa , kävittehän viime reissullakin kolmessa paikassa?
Jep, näinhän se parhaiten kävisi mutta aikataulullisesti on mahdollista vain yhteen snorklausreissuun. Tarkoitus on mennä muutamaksi päiväksi Havannaan sekä käydä Chichen Itzassa. Suunnitelmiin kuuluu myös shoppausreissu Cancuniin ja jottei menisi ihan vaan juoksemiseksi paikasta toiseen meinasimme tehdä vain reissun joko Isla Mujerekselle tai Cozumelille. Eli kummassa näkee enemmän kaloja/ koralleja? Jostakin olen lukenut että Cozumelilla kävisivät vain sukeltajat, sitä en tiedä onko näin.