Hei,
Ostin reilu viikko sitten kääpiölupan poikasen, 9vk.
Häkki on, ovi auki koko ajan, muuten kanilla käytössä koko asunto yötä päivää.
Kani ei hirveän arka ole --> ottaa kädestä ruokaa mielellään (porkkana, omena, banaani), ja olen laittanut omenan jalalleni, kani on siitäkin sen käynyt hakemassa.
Silittää antaa hieman päästä ja korvien takaa sillonkun annan herkun. Onko normaalia arempi? Käsittääkseni poikaset ovat arkoja/arempia.
Koko ajan pupu eteenpäin mennyt, kun tuli meille, kyyhötti vain häkissään, nyt uskaltaa liikkua, jopa juosta. On heittäytynyt jopa kyljelleenkin nukkumaan läsnäollessani. Sylissä käynyt muutaman kerran, mutta näytti siltä, että kania pelotti, joten ajattelin antaa ajan kulua.
Pupu on itse (useasti) tullut haistamaan jalkaani, jonka jälkeen ottanut hieman turvaväliä. Sohville yms ei ole hyppinyt.
Mitä mieltä olette, jatkanko kesytystä herkuilla, puheella yms? Onko muita keinoja kesytykseen, kokemuksen tuomaa tietoutta? Tämä on ensimmäinen kanini, marsuja/gerbiilejä/hamstereita/lintuja/yms ollut kyllä.
Leppoisalta kanilta vaikuttaa, ei ole riehunut/tuhonnut/tms purrut johtoja, minulla on sille paljon oksia, puuta ja muuta nakerrettavaa. Nyt kysyisin, teenkö kesytyksen oikein, vai onko vielä parannusehdotuksia?
ps, joku sanoikin, että pitäisi väkisin syliin ottaa ja käsitellä, minusta tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen on myös eräänlaista käsittelyä, ja kani pelkää jos sen syliin otan. Mielestäni tuo ei ole kunnioitettava ja luotettava toimintatapa. Kertokaa kuitenkin mielipiteenne te, jotka asiasta enemmän tiedätte. Kiitos. :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan oikein toimit. Hitaasti hyvä tulee. Anna sille aikaa muutama viikko.
Toki voit kanin ottaa syliisi, sillä sen tulisi tottua myös pakollisiin käsittelyihin, mutta tee se pienissä erissä ja muista palkita ! Voit myös koettaa houkutella kania syliisi.
Opeta sille myös pakollinen kynsien leikkuu aloittamalla vain kynsisaksien kosketuksella kynteen. - Palkitse.
Kun kuljet kanin ohi voit antaa sille rusinan. Jatka sitten matkaasi. Näin se oppii myös liikkeeseen ja ihmisen touhuilemiseen. Se huomaa, että huomiot sen, mutta et pakota tai ahdista sitä mitenkään.
Kai olet suojannut johdot kanin kiltistä käytöksestä huolimatta ??? Se on nimittäin kerta ensimmäinen ja viimeinen...
Toki olen johdot suojannut. :) Vaikka aika hyvin kanit johdon ydintä osaavatkin välttää.
Mietin sitä että pitäsi tottua pakollisiin käsittelyihin, kynnet, hampaat. Kun sen saa syliin lähelle kehoa tai polville, ei rimpuile, ainoastaan nostovaihe syliin on vaativa. Sitä olenkin harjoitellut, palkinnut kun itse lähestyy minua, niin ymmärtää, että olen mukava asia hänen elämässään.
Hyvin läheltä kani antaa kävellä --> ei juokse karkuun niinkun alussa. Pysyy vain paikallaan, joskus tulee nuuhkimaan.
Jatkan siis kädestä syötöllä ja silityksellä. :) kiitos neuvoista ja lisää saa laittaa :)

minulle on parikin kasvattajaa suositellut että ensimmäisen kuukauden aikana kanin paikka on häkki tai syli, että oppii paikkansa, sen jälkeen vähitellen suurennetaa kani juoksentelualuetta. Sinulla tulee olemaan hankalaa jos kanisi ei suostu olemaan sylissä joten totuta alusta asti siihen.
Kani saattaa rimpuilla koska sillä on kiire ja koska nostovaihe ei ole koskaan kaiketikkaan kauhean miellyttävä, oppii rauhalliseksi ku tottuu nostamiseen ja luottaa siihen ettet pudota sitä.
Muuten vaikuttaa hyvältä ja tosiaan hitaasti hyvä tulee, anna aikaa sille.
(muista että ruokalajeihin totuttamin tapahtuu hitaasti ja varovasti)