1)
Eduskunnan korjaustyömaalla työskentelevien taustat tarkistetaan.
Kysytään poliisilta, onko rekisterissä merkintöjä.
Jos merkintöjä on, työmaalle ei ole asiaa olipa henkilö millainen ammattilainen tahansa.
Samoin monissa työpaikoissa suoritetaan taustojen tarkistusta.
Monet kirjoittelevat tänne rennolla otteella ivaten, halventaen ja pyrkien saattamaan ihmisiä naurunlalaiseksi. Monet heistä ovat päätyneet rikosilmoituksen myötä poliisin kirjoihin.
2)
Virkamies kiittelee muroja atk-rikoksista. Toisen koneelle tunkeutuminen ja haitanteko ovat laissa määriteltyjä rikoksia. Poliisi on kiittänyt tunkeutumisista jo aikaisemmin murojen palstalla.
Onko valtakunnansyyttäjän virasto tutkinut murojen suorittamia tekoja?
Onko valtakunnansyyttäjän virasto tutkinut poliisin ja vankeinhoitolaitoksen suorittamia ihmisoikeusloukkauksia (= ihmisoikeusrikoksia = kiduttamista, vainoa, julkista vainoa jne.)?
3)
Viranomaistenkin suorittamiin rikoksiin on puututtava.
Järjestäytyneen viranomaisten rikollisuuden rakenne on selvitettävä ja vastuullisten henkilöiden on puututtava asiaan.
Asia on mittava ja syvältä luotaava koskien mm. keskusrikospoliisia, syyttäjälaitosta ja oikeustointa.
Win-tapauksessa viranomaisten järjestäytynyt rikollinen toiminta on mitä räikeintä alkaen tutkinnasta.
Osallisena eduskunnan oikeusasiamies.

Vastaukset 3
Vanhimmat
sen tänne kirjoittelun?
"Monet kirjoittelevat tänne rennolla otteella ivaten, halventaen ja pyrkien saattamaan ihmisiä naurunlalaiseksi. Monet heistä ovat päätyneet rikosilmoituksen myötä poliisin kirjoihin."
- "Onko valtakunnansyyttäjän virasto tutkinut poliisin ja vankeinhoitolaitoksen suorittamia ihmisoikeusloukkauksia"
- "Järjestäytyneen viranomaisten rikollisuuden"
- "viranomaisten järjestäytynyt rikollinen toiminta"
- "Osallisena eduskunnan oikeusasiamies"
M.O.T.
"ivaten, halventaen ja pyrkien saattamaan ihmisiä naurunlalaiseksi."
No hei haloo! Ponziin sijoittanut on joko a) ahne, b) tyhmä ja/tai c) moraaliton. Huomaat tuon itsekin, kun asiaa mietit.
itsehyväiset kirjoittelijat pitäisi peittää positiivisilla ja täyden järjen omaavilla kirjoituksilla ja asioista.
huvää vahtia tällaiseen Kiitos !