No niin saivatpa Vasemmistoliiton Tastula ja Pohjola jo jotakin keparin mielipidepalstalle se on edistystä.
Nostetaan veroja niin ei tarvitse ottaa velkaa, siihen suuntaan.
Minä kuitenkin sanon STOP, niin kiinteistöveron kuin myös veroprosentin nostamiselle.
Yksityisenpuolen veronmaksajat ovat tukeneet jo kauan aikaa kunta-alan palkannauttijoiden hyvinvointia, milloinka Kokkolassa ja (myös muualla) julkisenalan palkat saadaan kuriin?
Palveluita ei tarvitse vähentää, vaan julkisenalan palkat tulee sopeuttaa yksityisenalan palkkoihin siten, että niiden pitää olla aina pienempiä kuin yksityisellä puolella, tulot ja menot on saatava tasapainoon.
Suomessa oikeiston päätöksillä viedään taloutta selvitystilaan.
Tilanne saadaan hallintaan jos tahtoa riittää.
Työttömät mistä he ovat saanet potkuja, voi sanoa että 98% yksityiseltä puolen ja julkiselta puolelta ainoastaan määräaikaisia ja tilapäisiä.
Kokkolan palkkalistoilla olevien vuoro on nyt tukea omia työpaikkojaan, heille lisäveroa 10 - 20 % sillä katetaan heidän omia palkkakulujaan, ei lisää velkaa.
Kuinka paljon Kokkolassa on työttömiä, työllistetään ja jaetaan niukkaa hyvinvointia.
Yläpään konsulttiapua tarvitsevien palkkoja voidaan puolittaa, he ovat veronmaksajien rasitteita.
Nostetaan veroja niin ei tarvitse ottaa velkaa, siihen suuntaan.
Minä kuitenkin sanon STOP, niin kiinteistöveron kuin myös veroprosentin nostamiselle.
Yksityisenpuolen veronmaksajat ovat tukeneet jo kauan aikaa kunta-alan palkannauttijoiden hyvinvointia, milloinka Kokkolassa ja (myös muualla) julkisenalan palkat saadaan kuriin?
Palveluita ei tarvitse vähentää, vaan julkisenalan palkat tulee sopeuttaa yksityisenalan palkkoihin siten, että niiden pitää olla aina pienempiä kuin yksityisellä puolella, tulot ja menot on saatava tasapainoon.
Suomessa oikeiston päätöksillä viedään taloutta selvitystilaan.
Tilanne saadaan hallintaan jos tahtoa riittää.
Työttömät mistä he ovat saanet potkuja, voi sanoa että 98% yksityiseltä puolen ja julkiselta puolelta ainoastaan määräaikaisia ja tilapäisiä.
Kokkolan palkkalistoilla olevien vuoro on nyt tukea omia työpaikkojaan, heille lisäveroa 10 - 20 % sillä katetaan heidän omia palkkakulujaan, ei lisää velkaa.
Kuinka paljon Kokkolassa on työttömiä, työllistetään ja jaetaan niukkaa hyvinvointia.
Yläpään konsulttiapua tarvitsevien palkkoja voidaan puolittaa, he ovat veronmaksajien rasitteita.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Muutaman vuoden päästä joudutaan kunnallisveroja nostamaan 3 - 4 % ???
Julkinen liukuma on hallitsematonta, palkat ovat siellä ohittaneet jo yksityisensektorin.
Tuloeroja pitää kaventaa, julkisia palkkoja on laskettava ja kaikkiin suuriin ansiotuloihin on lisättävä vero progressiivisuutta.
Työllisyyttä on lisättävä julkisella puolella, sama raha millä nyt työllistetään 4 henkilöä pitää riittää 5 hengen työllistämiseen ja siihen suuntaan.
Koko maassa pitää tasoittaa hyvinvointia, nykyinen suunta jossa tuloerot kasvaa ja köyhyys lisääntyy johtaa lopuksi siihen, että kiinalaiset teettävät suomessa halpatyövoimalla nälkäpalkalla Nokian kännyköitä.
Jos minulla on esim. tuloja 2000,00 euroa kuukaudessa ja menoja 2500, 00 mitä pitää tehdä.
Yksinkertaista menot pitää sopeutta tuloihin.On se kumma että tavallinen tallaaja tämän ymmärtää, mutta ei ne jotka päättävät meidän asioista.
Elämme mailmassa jossa joka puolelta tulee erillaisten yhteisöjen vaatimuksia, sekä myös poliittisia vaatimuksia,joiden taustalla on intressejä rakentaa verorahoilla erillaisisiin tarpeisiin, jotka yhteisesti joudumme maksamaan.
Tässä on poliittinen harkinta mennyt ja eletään ja rakennetaan yli varojen.Keskustelun aloittaja oli oikeassa, julkisen palkkamenot ovat karanneet, sieltä ei ole tingitty.
On aika poliittisten ryhmien otetta talouteen, eikä mennä sieltä mistä aita on matalin eli veroja ja piiloveroja aina nostamalla.
Demokratia on hyvä, mutta ei se saa antaa rapauttaa kunnan taloutta, siten että otetaan lainaa holtittomasti pitääkseen kuntatyöntekijöiden elintasoa, velkarahalla ja veroja nostamalla.
Myös muita kustannuksia pitää harkita mitä rakentaa, siten että se palvelisi tasapuolisesta kaikkia.
Katteettomat kateet on kaivettava esiin, jakovarat ja veronkevennykset on palautettava.
Oikeiston johtamaa työllisyyspolitiikkaa:
Lainaus kauppalehdestä-->http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101144775&ext=rss
"Henkilöstösäästöt olivat viime vuonna kuntien suosituin keino säästää eikä väen vähentämiselle näy loppua."
Tämä johtaa siihen, että työuupuminen lisääntyy.
Kuntatyöntekijät herätkää väki vähenee, samalla vähenee kuntapalvelut.
Ahneus johtaa lisätyöttömyyteen, kohtuus palkkakustannuksiin.
Kaikkihan sen tietävät, että kunta-alan suoritusportaan palkat ovat "pienet", mutta ne ovat liian suuria, jotta ne voidaan repiä yksityisenpuolen suoritusportaan selkänahoista.
Kaikille jotakin tai muuten meillä tämä jako kahden kerroksen väkeen tulee jatkumaan, muistakaa että työttömätkin pitää saada ihmisarvoisen elämän.
Omaatuntoa kevennetään antamalla muutama roponen keräyksiin se ei riitä.
Hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan rakentaa väellä ja voimalla, kunhan vain muistetaan, että rakentamiseen ja tulonjakoon hyväksytään kaikki kansalaiset.
Tämä on "hyvinvointiyhteiskunnan" suunta mitä oikeistohallitus ei kykene hallitsemaan.
"Valtaosa vaikeimmin työllistyvistä pitkäaikaistyöttömistä on niin sairaita, etteivät kykenisi töihin. Lääkärilehdessä julkaistun selvityksen mukaan työttömien sairauksia ei ole kuitenkaan koskaan hoidettu. Koko maahan suhteutettuna pitkäaikaistyöttömistä on sairaita 50 000."
Pitkäaikaistyöttömien sairaudet tulevat olosuhteista, joihin heidät holtittomasti heittää oikeiston rahanohjauspoliittinen suuntaus.
Kyllähän tuosta tulee lisärasitetta terveysalalle, olisi parempi ehkäistä kaikki PAHA yhteiskunnasta jakamalla työtä suuremmalle joukolle ja lopettaa tässä vaiheessa suunnitelmat eläkeiän nostamisesta ja lomien lyhentämisistä.
Poliittiset päättäjät ei yhteiskunta ole monopoli, jossa voi aina tarvittaessa nostaa veroja, kun itse ei osata käyttää yläpäätä.
Julkisenalan palkat ovat kannustaneet KOKO yhteiskuntaa väärään suuntaan.
Kuka haluaa enää alkaa pienyrittäjäksi, kun julkinen rasitus vie kaiken.
Kuka haluaa mennä enää töihin yksityisenpuolen yrittäjille, kun julkisella puolella saa helposti pitkäaikaisen turvatun hyväpalkkaisen viran/toimen/työpaikan.
Nousukauden tuloksista saadun rahan oikeisto ohjasi väärille raiteille, olisi paljon enemmän pitänyt lyhentää entisten töppäyksien takia otettuja lainoja.
Yrittämistä on helpotettava silloin sielläkin voidaan maksaa parempia liksoja.
Julkistenalojen palkat laskettava niin alas ( tuloksien uusjako) , että väki virtaa yksityisyrittäjiksi ja teollisuuden palkkalistoille, sieltä ne yhteiskunnan pyörittämiseen tarvitsemat rahat saadaan.
Vääränlaiset rakennemuutokset ovat hyödyttäneet vain harvoja, silakkaa ja leipää, niin niin ei niitäkään enää riitä kaikkien pöytiin.
Kaikenlaisia sepustuksia joutuukin lukemaan. Mitä te vanhat "kävyt" itkette.
Olisitte hankkineet aikanaan itsellenne paremman elämän, silloin, kun istuitte kapakoissa ryypäten ja tupakoiden vielä yli kolmekymppisinä, toisten käydessä koulua ja hankkimalla kunnon ammatin.
Turha rutista kun on jo paskat housuissa.
Elämä on niin kuin sen järjestää - sano.
"Elämä on niin kuin sen järjestää - sano. "
Minulla on hyvä omin avuin hankittu elämä.
En halua, että sinunlaiset luuserit lypsää veroilla ja velkarahalla, sekä järjestää itselleen elämän toisten kustannuksella.
Sanoisin vaan että jos olet vielä nuori joudut vielä pitkään aikaan siivoamaan paskoja velkayhteiskunnan housuista.
HiskuliViskuli, eipä ole häävi ammatti!
"toisten käydessä koulua ja hankkimalla kunnon ammatin."
"Kaikenlaisia sepustuksia joutuukin lukemaan."
Missä on äly jota koulutuksella olet hankkinut?
Missä on koulunkäyneiden puolustus?
Koulunkäyneet johtavat yhteiskuntaa, lopputuloksen voitte nähdä kun katselette ympärillenne.
Kyllä se päättäjien koulukäyntiaste ja elämänkokemus on aika alhaalla....täysiä pullapoikia/tyttöjä siellä vain on....naamat kuin hymypikapatsaalla ja ikää lähet 70 vuotta. Rakentaminen on sinänsä hyvää ja kannatettavaa kehitystä kaupungilta mutta tuo sosialitoimen lisäys....sehän menee palkkoihin henkilöille jotka aiheuttavat itsessään lisää soisialitoimen elätettäviä.
Eli rahat tarvitseville...elätit ulos hommista. On se kumma kun pudjetsta 50% menee sosialitoimelle ja pääosin palkkakuluihin.....ei se ihme että työtön tai avuntarvitsijalle ei oo enään mitään....
Kaupungin toimet ovat paisuneet ja laajentuneet, eri osa-alueet hoivaavat toisiaan, sinne menee niin omat kuin vieraatkin varat (eli omat ja varastetut).
Koulunkäyntiaste ei ole itseisarvo, lisäarvoa saadaan kun osataan edes laittaa kenkälaatikkoon rahaa ja ottaa siitä vain mitä sinne on kertynyt.
Yhteiskunnassa sosiaalinen toiminta, niin fyysinen, psyykkinen kuin rahallinenkin on tarpeellista, mutta sillä pitää saada positiivista tulosta, eikä niin kuin nykyisellä toiminnalla kaikki mätänee, lahoaa ja homehtuu.
Koulunkäynti on hyvä asia mutta se ei takaa, että hommat osataan, sekin on faktaa.
Joo sosiaalitoimen palkkoihin sinne ne menee, harvoin köyhä mitään "oikeaa apua" saa.
Mutta piiri pieni pyörii ja hyörii ja veronkorotuksia vaaditaan palkkakustannusten takia.
Koulunkäynti ei ole pahasta jos sitä osataan käyttää. Mutta järki ei lukemalla tule vaan tieto. Elämänkokemus taas opettaa oikeat tiedot vääristä. Rahalla saa myös pahaa aikaan siis veroraha ei sekään ole väärissä käsissä hyväksi. Sosialitoimen yliäyräiden kasvanut kustannus...siis mihin se menee....ei ainakaan vähävaraisille mille se kuuluisi. Yhteiskunta on hyvä renki mutta huono isäntä.
joo jos otetaan välistä vetäjät pois ja annetaan vain siitä kenkälaatikosta suoraan rahaa köyhille, niin ainakin se puoli tasaantuu.
Ihan järkevältä tunnut faktamies jatketaan "kansan parantamista", itse en enää tarvitse mitään ja vaimokin antaa ilmaiseksi.
Jos AY-jäsenmaksut eivät olisi verovapaita. Se on kuulkaa JUMALATON rahamäärä mikä menee AY-mafialle, kelohuviloihin, Ay-pomojen leveään elämään ja kaikenlaisten pikkupunanilkkien palkkoihin.
Parempi se näin kun "väärinpäinsyntyneiden" kassassa. Jos tietäisitte niin ymmärtäisitte.
"Jos AY-jäsenmaksut eivät olisi verovapaita."
Ihan Jumalaton heitto, jos kukaan ei kuuluisi AY:hyn olisivat palkat niin pieniä, että sosiaaliluukkua pitäisi isontaa.
Perkele entis aikaan nuo PUNANILKIT ajoivat sinullekin parempaa elämää, äläkä tuo tänne perheasioitasi riitele sen vaimokuvatuksen kanssa neljän seinän sisällä.
Sehän on rottakokeissa todettu, että kun ruokkiva käsi antaa "evästä", kaikki on rauhallisia, mutta annas olla, kun syötävää on hintsusti, alkaa kaverin järsiminen!
Eli, varakkaat, todella rikkaat naureskelevat, kun köyhät riitelevät murusista, mitä näilläkin palstoilla juuri tehdään!