Dok: Katujat
FST5 Klo: 21.50 Pvm: 15.11.2010
Mikael ja Orlando, kaksi kuusikymppistä ruotsalaismiestä, ovat muuttaneet itsensä leikkauksella naisiksi. Mutta elämä uudessa kehossa ei ollut onnellisempaa, ja molemmat sanovat, että sukupuolenvaihdos oli heidän elämänsä suurin virhe.
FST5 Klo: 21.50 Pvm: 15.11.2010
Mikael ja Orlando, kaksi kuusikymppistä ruotsalaismiestä, ovat muuttaneet itsensä leikkauksella naisiksi. Mutta elämä uudessa kehossa ei ollut onnellisempaa, ja molemmat sanovat, että sukupuolenvaihdos oli heidän elämänsä suurin virhe.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aijaha. Joko taas? Heidän kohdallaan olen kyllä samaa mieltä.
ohjelma esitetään suomeksi tekstitettynä.
mitä sinä tiedät näistä asioista ?
Youtubessa (MtFtM)
Dokkari jattu 6-osaan tässä linkki 1-osaan. Loput osat löydät kun katsot tämäm.
http://www.youtube.com/watch?v=QsjvnnLeF54
Ok, toinen näistä oli syntymässä jo selkeä IS, jota hänelle ei kuitenkaan selkeästi kerrottu ja asiaa ei käsitelty. Teininä kasvoi pienet rinnat. Eli 20 vuotta naisena epäilemättä kertaakaan, mutta jälleen kerran koetut pettymykset ihmissuhteissa alkoivat vähitellen jäytämään mieltä. ISyys taisi painaa myös kupissa jonkin verran. Hän sanoi, että tunsi muita korjaajia paljonkin, sekä oli käynyt psykiatriassa useita vuosia. Hän ei kuvaa de-transitiota sanalla "katumus", vaan pikemminkin puhuu siitä miten hän kokee vain kehittyneen ihmisenä elämänsä aikana. Nyt polku on tämä. Epäilen selkeän ISyyden tyypin vaikuttavan tähän hieman.
Tuo toinen henkilö sen sijaan hakeutui ja joutui selkeästi vain tuhoisan uskonnollisen kultin piiriin, jossa hänet aivopestiin ja elämä pilattiin. Lekuri sanoi vielä, että hänellä olisi persoonallisuushäiriö (borderline personality disorder), joka olisi ehkä vaikuttanut tuohon sukupuolikysymykseen, vaikka selkeää yhteyttä ei voidakaan vetää. Transitio takaisin mieheksi oli huomattavasti äkkinäisempi ja huimapäisempi kuin aiempi pitkään ja hyvin harkittu transitio naiseksi.
Näistä molemmista dokumenteista tulee mieleen se, että se mitä monet tuntuu tarvitsevan ja mikä monilta tuntuu puuttuvan, on selkeä ja voimauttava kieli ja tietojärjestelmä näistä asioista. Ei ehkä ole ihme, että monilla on sekaannusta kun cis-yhteiskunta syytää disinformaatiota ja asenteita joka puolelta niskaan eri tavoilla. Ei tarvitse rakentaa mitään transyhteisöllisyyttä tai kollektiivista transidentiteettiä, mutta esimerkiksi Seranon juttujen kaltaiset näkökulmat voivat olla vahvoja apuvälineitä luoviessa lähtökohtaisesti vastahankaisessa maailmassa, jossa ihmiset ja ajatusrakenteet ovat värisokeita ja näkevät vain mustaa ja valkoista, siinä missä todellisuudessa on värikirjoa. Ei homoseksuaaliset miehetkään välttämättä tykkää mistään isoista homoidentiteeteistä, mutta se aktivismin ja tilojen ja ajatusten haltuunottamisen määrä mitä tuo ryhmä on saanut vuosikymmenten aikana tehtyä on aivan varmasti valtavasti auttava tekijä itsensä löytämisessä ja hallitsemisessa monilla heistä. On kantavia ajatuksia, joihin voi tukeutua.
Lisää juuritason aktivismia ja juuritason ajatustyötä. Vähemmän hömppää.
Olipa harmilliset elämäntarinat näillä kahdella. Toinen on ollut nuori introvertti ja herkkä nörttipoika, joka ei ole saanut naista vaikka kipeästi halusi ja jolle kukaan ei koskaan näemmä neuvonut avoimempaa ja näköalallisempaa katsantoa elämään aikansa tiukemmassa sukupuoliroolijaossa, josta syystä poika kehitti jonkinlaisen tiittihenkisyydellä maustetun naispuutteesta johtuvan kaipauksen naiseutta kohtaan. Roolista oltiin jatkuvasti tietoisia ja sitä piti esittää eri keinoin. Missään vaiheessa tuo poika ei kuitenkaan kokenut itseään naiseksi tai muutenkaan tuntunut varsinaisesti tarvitsevan keholleen korjausta tai muutosta. "Leikkauksen jälkeen tunsin olevani vain leikattu mies." Olisikohan kannattanut jo ennen leikkausta tietää mitä on ja mitä haluaa? Muutenkin tyypin kommenteista paistoi erittäin kaavoittuneet ajattelumallit ja ajoittain jopa transfoobisuus ja vahva cisseksismi, mitä punatakkinen vain hyvin vaisusti myötäili kuullessaan, mutta ei missään vaiheessa itse toistanut. En tiedä oliko se katkeruuden tulosta vääristä ratkaisuista. Tulkitsin hänen olevan osin aikansa ja ympäristönsä "uhri", joka on tehnyt huonoja päätöksiä syistä joita on ollut kykenemätön pohtimaan. Lisäksi pollassa ei hirveästi vaikuttanut paistavan.
Toisen (punapukuisen) tarina taas kuulostaa vaihtelevalta ja välttelevältä. Omien sanojensa mukaan hän ei tiedä mitä hän on sukupuolisesti. Kun hän kyselee toiselta, miksei voisi vain ajatella että on vain "oma itsensä" tiukkojen luokitteluiden sijasta, se kuulostaa enemmänkin hänen omalta selviytymisstrategialtaan vallitsevasta hämmennyksestä. Onhan siinä tietenkin todella hyvä pointti, mutta hänen sanomana ja muita juttuja vasten taustalta paistaa enemmän se jatkuva hämmennys kuin vakaumus tuota ajatusta kohtaan. Kun hän kertoo tarinansa, läpi paistavasta tunnelatauksesta kuulostaa pikemminkin siltä, että hän on ollut itsenään (naisena...) varsin tyytyväinen ja etenkin miehensä kanssa vietettyinä vuosina erittäin onnellinen. Hän kuitenkin kaivoi oman kuoppansa epäonnistuneella täysstealthilla (joskin siitä miehen kommentista mitä hän siteeraa kuultaa jotekin läpi se, että mies on epäillyt sitä jo aiemmin ja usein). Kun kakka vihdoin osui tuulettimeen, vaikutti se hänelle hyvin traumaattiselta kokemukselta joka kartutti itsesyyllisyyttä paljon. Kuulosti jotenkin siltä, että häneltä olisi tuon jälkeen puuttunut tarvittu läheis- ja myös vertaistuki, jolla hän olisi päässyt traumasta yli. Tai mikä tahansa riittävä tuki. Sen sijaan se jotenkin kanavoitui yhtäkkiä de-transitioon, jonka lopputuloksena oli tuo ohjelmassa istunut ihminen, joka sanoo olevansa nyt hämmentynyt eikä tiedä mikä oikein on. No ei varmaan tiedäkään... Tietyssä mielessä myös hän tuntui olevan aikansa uhri. Täytyy tosin mainita, että hänenkään alkupuolen puheet siitä, miten femme-bottom-homoseksuaalisuuden luokka oli jotenkin häpeällinen sen ajan yhteiskunnassa, sekä hänen ajatuksensa Jörgensen-uutisista ("olisikohan minullekin helpompaa noin...") ei myöskään olleet välttämättä mitään kovin hyviä pohjia transitiota ajatellen, mutta hänen tarinassaan taisi olla muutakin, toisin kuin sen nörttipoikamiehen.
Aikansa uhrius tulee siis ilmi siinä, ettei kummallekaan näistä ihmisistä ole tuossa yhteiskunnassa ollut riittäviä lokeroita. Luulisi, että nyky-yhteiskunnan väljemmissä nuorisokulttuureissa ja ilmaisutavoissa ym., etenkin kaupunkiympäristössä, olisi enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisia lokeroita, joista voi löytää omille yksilöllisille piirteilleen uomia. Ei tarvitse miehenkään nykyään enää olla mikään raavas ydinperheen itsevarma uros, tai jotain, vaikka jotkut miesasiamiehet vähän roolien kapeutta harmitteleekin siellä maaseudulla, tai sitä etteivät saa baarista pesää. Oli tuo nörttipojan epäonninen transitio kieltämättä hyvin harvinaista kauraa...
Vertaistuki voi olla arvokas asia, vähintään siksi, että näkee muita asiaa läpikäyneitä ja kuulee millaisia reittejä on olemassa ja millaisia ajatuksia itsestä. Peilaaminen on hyvästä, maustettuna hyppysellisyydellä kritiikkiä sekä itseä että muita kohtaan.
Dokkarissa oli siis paljon opittavaa, mutta riitti siinä cisseksismiä ynnä muuta muille jaettavaksi yllin kyllin. Kuinkakohan moni TSn vanhempi sai tästä vettä myllyyn?
Hyvä että asiaa katsotaan joka näkökulmasta. Kaipaan edelleen sellaista julkista keskustelua joka pohjautuu tieteellisiin faktoihin eikä musta tuntuu fiiliksiin ja näin mä oon kokenu-juttuihin, mikä nyt on ollut tvssä esillä. Onko aiheesta suomenkielistä luotettavaa tieteellistä tutkimusta? Mistä sitä osaisi lähteä etsimään?
"Onko aiheesta suomenkielistä luotettavaa tieteellistä tutkimusta?"
Siis katujistako? Ei ainakaan Suomesta sillä täällä hoitojärjestelmästä poistutaan lopullisesti viimeisen kontrollikäynnin jälkeen.
Vasta viime vuosina hoidettavien määrä on noussut riittävästi ja lain tultua voimaan 2003 hoitojärjestelmäkin ohjeistettiin paremmin. Sen vuoksi tutkimusta ei ole voitu tehdä, eikä vielä tälläkään hoidettaien määrällä voi tehdä tieteellistä tutkimusta. Vain jotain pöytälaatikkotietoa on olemassa tutkimusryhmillä. Heilläkään ei ole jälkiseurannasta mitään tietoa koska hoidetut siirretään oman terveydenhoidon piiriin ympäri maata. Heti hoitojen jälkeen voisi tapaamisella selvittää tämän toisen katujan tapaiset. Hänhän oli heti leikkauksen jälkeen sairaalassa miettinyt mitä tuli tehtyä. Hän oli myös kaivannut että kirurgi olisi vielä sairaalassa kysynyt onko päätös vakaa. Samanlaiseen pyritään suomalaisessa hoitojärjestelmässä ja tutkimustiimin psykiatri pyrkii varmistumaan leikkauspäätöksen vakaudesta ja henkisestä kestokyvystä ennen leikkaukseen menoa. Jälkiseuranta nykyresursseilla on vaikeaa, vastaanottoaikoja ei yksinkertaisesti riitä. Toisaalta harva edes viitsii enää käydä tutkimustiimin juttusilla kun hoidot ovat päättyneet. Nykyiset tukimusmetodit ovat edistyneet huomattavasti tuosta katujien aikaisesta ja ainakin tämä toinen olisi lempattu ulos ilman hoitoja, mahdollisesti molemmat.
Jotain pientä vastuuta voi odottaa ihmiseltä itseltään. Jos kuvittelee, että elämä paranee sukupuolta "vaihtamalla", realiteettitaju ei ole kunnossa. Jos vielä selittää ummet ja lammet psykiatreille ja pääsee leikkauspöydälle ja sitten alkaa mietityttää, tuliko tehtyä oikein. Oma vika sanon minä.
Olisi tullut julkisuuteen riehumaan tai vähintään pommittaneet lekureita hoitovirhesyytöksillä, jos niitä siis edes olisi olemassa. On totta että nykytutkimukset pääsee läpi kukatahansa järjissään oleva ihan vaan vastaamalla "oikeat vastaukset", mutta jos on järjissään niin tuskin kenellekään tulee nykysuomessa mieleen korjata sukupuoltaan muutakuin siinä tapauksessa jos on ihan oikeaa tarvetta. Toista voi olla tulevaisuudessa kun naisen asema notkahtaa selkeästi miehen yläpuolelle kuten jo ruotsissa on käynyt. Tälläiset alemman tason miehet kuten tuo toinen nuorempi katuja tuossa dokkarissa saattavat silloin innostua "vaihtamaan" sukupuoltaan tuhoisin seurauksin.
Toinen mahdollisesti katujia tuottava ilmiö voisi olla jo nyt alkanut lesbojen homomiesten ihannointi joka ilmeisesti jo nyt on johtanut sukupuolenvaihdoksiin ihan vain siltä pohjalta että "homot on ihkuja", nämä tosin useammin kai kutsuvat itseään transgendereiksi ja eivätkä sinällään yritä väittääkään olevansa miehiä.
Painotettakoon ettei minulla ole mitään periaatteessa mitään sitä vastaan että oikeasti cissukupuoliset henkilöt muokkaavat sukupuoltaan huvikseen lääketieteen keinoin, mutta ne seuraukset olisi sitten hyvä tietää ja hyväksyä. Ainakaan yhteiskunnan ei pitäisi ottaa mitään vastuuta katujista juuri tämän takia. Tutkimuksissa olisi ehkä hyvä ihan oikeasti korostaa sitä että päätöksesi on nyt sitten lopullinen ja jälkeenpäin on turha tulla vinkumaan.
Se punatakkinen taas oli selkeä Jörgensen-ajan uhri joka oli hakeutunut hoitoihin voidakseen elää normaalia elämää homoudestaan huolimatta. Tuohon aikaan oli varsin yleistä että homoutta hoidettiin sukupuolenkorjauksella. Onneksi tätä ei harrasteta enään. Hänen katumisensa epäilen tosin liittyvän enemmän parisuhdetraumoihin kuin varsinaisiin sukupuoliasioihin, hän kuitenkin eli hyvän ja erittäin onnistuneen elämän joten oliko valinta sittenkään väärä vai foobisessa yhteiskunnassa selviytymisen sanelema pakko? Sitä en oikein ymmärrä kyllä miksi hän detransitoitui vielä tuossa iässä jossa sukupuoli on aika merkityksetön...
Kumpaakin tosin yhdistää se että he olivat sukupuoliroolituksen uhreja, he kuvittelevat sukupuolen olevan identiteettiasia ja rooli jota voi vaihtaa kuten vaikka poliittista kantaakin tai harrastuksiaan, mutta järkyttyivät kun näin ei ollutkaan todellisuudessa.