Moikka.. Olen 15-vuotias tyttö ja minulla on paljon outoja vaivoja joihin haluaisin vastauksia. Ala-asteen ajan minulla meni hyvin,pidin koulunkäynnistä ja pystyin keskittymään hyvin tunneilla.
Kaikki alkoi 7-luokalla. Luokalleni tuli uusia oppilaita. Pari uutta poikaa.Vaikka nyt X ja A. Ihastuin poikaan X. ja minulla oli ollut juttua 6lk sen A pojan kanssa. No alkoi toki ahdistamaan nämä uudet oppilaat. Poika A ei ollut enää tuntevinaan minua, vaikka 6lk olimme läheisiä ja tulimme hyvin toimeen. Poika A sitten alkoi katsomaan minua pahasti tunneilla ja lähetti kaverinsa mukana minulle semmoisia viestejä, että mitä mulkkaan sitä, vaikka itse hän itse minua mulkkasi välillä. Tietenkin hämmennyin siitä ja olin vihainen. No sitten katselin aina silläsilmällä poikaa X, ja A pojasta en halunnut enää välittää.. No sitten X poika alkoi minulle mesessä aukomaan tähän tyyliin: Mitä helvattua pyörittelet sitä päätäs ku joku pöllö? Kysyin : "mitenniin?" ja sitten poika X vaan: Voi S**t*n* ja lähti mesestä.. jotenki noin se meni.. No menin sitten ihan rikki ja aloin ahdistua.. Ja aloin miettiä mitä se tuolla pään pyörittämisellä tarkoitti.. No ajattelin että varmaan sitä kun käännyin katsomaan häntä. (Hän ei tiennyt,että pidin hänestä ja ei saa tietää sitä koskaan.) No tunteeni sitten kuoli myös tuohon poika X:sään.
Sitten aloin miettimään, että en sitten "pyörittele" päätäni ja en vilkaise tuohon poikaan päinkään. Ja siitä jotenkin ongelmani alkoivat. kuvittelin aina,että nuo pojat nauraisivat minun selkäni takana,jos kuulin heidän nauravan. Olin tunneilla niin paniikissa,että käteni ja jalkani saattoivat alkaa tärisemään ajoittain. Käteni saattoivat myös hiota ja sydän hakkaamaan lujaa. Mutta yritin aina koota itseni jotenkin.
Sitten ruokalassa kävi myös yksi inhottava juttu 7lk aikana.. Kun söin tyynen rauhallisesti, huomasin,että luokkani pojat edessä olevassa pöydässä olivat kaikki alkaneet tuijottamaan minua tahallisesti tuimakatseisina. Ajattelin,että varmaan pojat X ja A olivat puhuneet jotain paskaa minusta,mutta en kehdannut kysyä asiasta. Kaverini vain sanoivat että ei kannata välittää,mutta se oli todella ahdistavaa ja itsetuntoni romahti kokoajan vain alemmaksi.
Sitten oireeni alkoivat vain pahentua,minulle tuli pään nykimisiä ja tärinää. ihan pakkoliikkeenä. Mutta pystyn hallitsemaan noita jotenkin. Varmaan siitä kun jännitän niskaanikin siinä samassa tunneilla. Ja yleensä ne tulevat kun olen todella ahdistunut, "peloissani" ja iskee paniikki kun joku katsoo minua. En tiedä,mutta minulle on jäänyt traumat.
Nykyään oireeni ovat jotenkin vain paisuneet.. Nykyään minulle tulee myös huimaus tuohon samaan, sellaista keinuvaa.. tai jos olen seisaaltaan,tuntuu kuin olisin hississä. Päässäni tuntuu puristavia tunteita,kuin aivot paisuisivat päästä ja tulee semmoinen puristus.. Sitten se puristus tulee silleen et puristaa vähän kovempaa jostain kohin ja hellittää ja taas puristaa,hellittää jne. Tuo tekee olostani epätodellisen ja jos tuo iskee kun kävelen,niin tuntuu että kohta lähtee taju ja yritän vain olla mahdollisimman normaalin näköinen. Niskani ovat jumissa aina, ja se saattaa aiheuttaa tuon pään tärinän paniikki ja ahdistuneisuus tai en minä enää tiedä mistä johtuu.. En edes muista millainen on olla normaalina ihmisenä.. Tunnen jatkuvasti vain tuon puristuksen päässäni,jopa kun istun sohvalla ja sitten minun pään on vain nojattava sohvan selkänojaan tai jos istun minun pitää tukea päätäni kädellä esim. kyynärpää on pöydässä ja käsi niskan takana tai leuan alla. Pelkään,että se nykäisee tai tärisee niin nojaan aina päätäni johonkin. Tuntuu kuin niskani ei enää jaksa kannatella päätäni.. Alan pelätä että minulla on jokin sairaus,mutta tästä on niin kovin vaikea puhua kellekkään, enhän voi sanoa äitilleni: Tilaa mulle lääkäri aika ,ku mun päässä puristaa." Mutta sitten välillä tulee parempia aikoja jolloin noita kauheita olotiloja ei tule,mutta kuitenkin alkaa epäilyttää kun 2 vuotta samaa oireilua.. 9 luokkalaisena minulla on kuitenkin jo parempi itsetunto ja tulen ihan hyvin luokkalaisteni kanssa toimeen.. Ripari lähensi meitä.
Mutta silti harmittaa kun pari luokkalaistani poikaa ei hyväksy facebookissa kaveripyyntöjäni. Tosin on siitä jo vuosi aikaa kun pyysin kaveriksi,mutta enää en uskalla. ;S ja kuitenkin harmittaa kun 9-luokan jälkeen en näe enää välttämättä kaikkia luokkalaisiani... kun luokka hajoaa ja lähdemme maailmalle. Ainakin osa! joten helppiä tarvitsen! :( Nykyään tunnen itseni masentuneemmaksi ja olen alkanut itkeä kun tunnen vieläkin ahdistusta.. Ja ajattelen että ei elämässä ole mitään itua,kun poikaystävänikin kanssa tuli ero kesällä ja vieläkin hiukan ikävöin..
Kaikki alkoi 7-luokalla. Luokalleni tuli uusia oppilaita. Pari uutta poikaa.Vaikka nyt X ja A. Ihastuin poikaan X. ja minulla oli ollut juttua 6lk sen A pojan kanssa. No alkoi toki ahdistamaan nämä uudet oppilaat. Poika A ei ollut enää tuntevinaan minua, vaikka 6lk olimme läheisiä ja tulimme hyvin toimeen. Poika A sitten alkoi katsomaan minua pahasti tunneilla ja lähetti kaverinsa mukana minulle semmoisia viestejä, että mitä mulkkaan sitä, vaikka itse hän itse minua mulkkasi välillä. Tietenkin hämmennyin siitä ja olin vihainen. No sitten katselin aina silläsilmällä poikaa X, ja A pojasta en halunnut enää välittää.. No sitten X poika alkoi minulle mesessä aukomaan tähän tyyliin: Mitä helvattua pyörittelet sitä päätäs ku joku pöllö? Kysyin : "mitenniin?" ja sitten poika X vaan: Voi S**t*n* ja lähti mesestä.. jotenki noin se meni.. No menin sitten ihan rikki ja aloin ahdistua.. Ja aloin miettiä mitä se tuolla pään pyörittämisellä tarkoitti.. No ajattelin että varmaan sitä kun käännyin katsomaan häntä. (Hän ei tiennyt,että pidin hänestä ja ei saa tietää sitä koskaan.) No tunteeni sitten kuoli myös tuohon poika X:sään.
Sitten aloin miettimään, että en sitten "pyörittele" päätäni ja en vilkaise tuohon poikaan päinkään. Ja siitä jotenkin ongelmani alkoivat. kuvittelin aina,että nuo pojat nauraisivat minun selkäni takana,jos kuulin heidän nauravan. Olin tunneilla niin paniikissa,että käteni ja jalkani saattoivat alkaa tärisemään ajoittain. Käteni saattoivat myös hiota ja sydän hakkaamaan lujaa. Mutta yritin aina koota itseni jotenkin.
Sitten ruokalassa kävi myös yksi inhottava juttu 7lk aikana.. Kun söin tyynen rauhallisesti, huomasin,että luokkani pojat edessä olevassa pöydässä olivat kaikki alkaneet tuijottamaan minua tahallisesti tuimakatseisina. Ajattelin,että varmaan pojat X ja A olivat puhuneet jotain paskaa minusta,mutta en kehdannut kysyä asiasta. Kaverini vain sanoivat että ei kannata välittää,mutta se oli todella ahdistavaa ja itsetuntoni romahti kokoajan vain alemmaksi.
Sitten oireeni alkoivat vain pahentua,minulle tuli pään nykimisiä ja tärinää. ihan pakkoliikkeenä. Mutta pystyn hallitsemaan noita jotenkin. Varmaan siitä kun jännitän niskaanikin siinä samassa tunneilla. Ja yleensä ne tulevat kun olen todella ahdistunut, "peloissani" ja iskee paniikki kun joku katsoo minua. En tiedä,mutta minulle on jäänyt traumat.
Nykyään oireeni ovat jotenkin vain paisuneet.. Nykyään minulle tulee myös huimaus tuohon samaan, sellaista keinuvaa.. tai jos olen seisaaltaan,tuntuu kuin olisin hississä. Päässäni tuntuu puristavia tunteita,kuin aivot paisuisivat päästä ja tulee semmoinen puristus.. Sitten se puristus tulee silleen et puristaa vähän kovempaa jostain kohin ja hellittää ja taas puristaa,hellittää jne. Tuo tekee olostani epätodellisen ja jos tuo iskee kun kävelen,niin tuntuu että kohta lähtee taju ja yritän vain olla mahdollisimman normaalin näköinen. Niskani ovat jumissa aina, ja se saattaa aiheuttaa tuon pään tärinän paniikki ja ahdistuneisuus tai en minä enää tiedä mistä johtuu.. En edes muista millainen on olla normaalina ihmisenä.. Tunnen jatkuvasti vain tuon puristuksen päässäni,jopa kun istun sohvalla ja sitten minun pään on vain nojattava sohvan selkänojaan tai jos istun minun pitää tukea päätäni kädellä esim. kyynärpää on pöydässä ja käsi niskan takana tai leuan alla. Pelkään,että se nykäisee tai tärisee niin nojaan aina päätäni johonkin. Tuntuu kuin niskani ei enää jaksa kannatella päätäni.. Alan pelätä että minulla on jokin sairaus,mutta tästä on niin kovin vaikea puhua kellekkään, enhän voi sanoa äitilleni: Tilaa mulle lääkäri aika ,ku mun päässä puristaa." Mutta sitten välillä tulee parempia aikoja jolloin noita kauheita olotiloja ei tule,mutta kuitenkin alkaa epäilyttää kun 2 vuotta samaa oireilua.. 9 luokkalaisena minulla on kuitenkin jo parempi itsetunto ja tulen ihan hyvin luokkalaisteni kanssa toimeen.. Ripari lähensi meitä.
Mutta silti harmittaa kun pari luokkalaistani poikaa ei hyväksy facebookissa kaveripyyntöjäni. Tosin on siitä jo vuosi aikaa kun pyysin kaveriksi,mutta enää en uskalla. ;S ja kuitenkin harmittaa kun 9-luokan jälkeen en näe enää välttämättä kaikkia luokkalaisiani... kun luokka hajoaa ja lähdemme maailmalle. Ainakin osa! joten helppiä tarvitsen! :( Nykyään tunnen itseni masentuneemmaksi ja olen alkanut itkeä kun tunnen vieläkin ahdistusta.. Ja ajattelen että ei elämässä ole mitään itua,kun poikaystävänikin kanssa tuli ero kesällä ja vieläkin hiukan ikävöin..
Vastaukset 25
Vanhimmat
Suoaitteliain sinua varaamaan itse ajan ihan vaikka kouluterveyden hoitajalle.
Selviä paniikkihäiriön oireitahan nuo ovat.
Olet kuitenkin vielä niin nuori, että kannattaa mahdollisimman nopeasti hakea apua.
Ilmeisesti tiedostat hyvinkin mistä oireet ovat lähteneet ja saatat parantua ihan keskusteluavullakin,
etkä joudu vuosian lääkekuurille.
Äidillesi sinun kannattaa kertoa, että epäilet paniikkihäiriötä ja näyttää hanelle jonkinlaista faktaa sairaudesta,
esim. terveyskeskuksista saa sellasia vihkosia,jotka on tarkoitettu nimenomaan paniikkihäiriöstä kärsivie läheisille, jotta saavat jonkin laista ymmärrystä sairaudesta.
itse odottelin ja kärsin aivan liian monta vuotta turhaan, kun en heti uskaltanut/kehdannut/osannut hakea apua. Näiden vuosian varrella oireet vain pahenivat jatkuvasti. Nyt voin kuitenkin jo hyvin.
Tzemppiä jatkoon ja vielä kerran: Hae apua! :)
Epäilen ettei kukaa ottais mua tosissaa. Viimeksi mut laitettii vaa pskylogille ku puhuin terkkarin kaa. Kuulemma masennuksen merkkejä minussa. Enkä käyny ko kerran siellä ja sielt ei ollu mitää apua mulle.
Niin minäkin luulin, mutta yllätyin positiivisesti, kun kerroin omalle lääkärilleni, että epäilen paniikkihäiriötä.
Hän antoi lähetteen terapiaan ja lääkkeitä. (oli jo niin vakava-asteinen ph)
Terapia on loistavaa apua paniikkihäiriöön, niin kuin muihinkin psyykkisiin sairauksiin. Lääkkeet poistavat oireet, muttei syytä.
Eikä psykologikaan ihmeisiin pysty, ei voi olettakaan, että yhden kerran jälkeen olo olisi kovastikkaan helpottunut.
Tarvitaan aikaa, aikaa ja vielä aikaa.
Nyt rohkeasti vaan terkkarille tai lääkärille!
En kykene pyytää apua... En voi puhua kellekkään ongelmistani.... Hävettää liikaa.. Enkä tiedä edes mitä sanoisin.. :(
Mulla on ihan samanlainen toi pään tärinä juttu kun sulla. Oon huomannu et just sellaisia tilanteita mitä jännittää paljon niin rupee pää täriseen. Se on niin ärsyttävää. Sit muutenkin välillä jonkun kanssa vaikka kattelee elokuvaa niin mulla tulee aina kauheen vaikee olo siitä, tai sillai että ei pysty keskittyy siihe elokuvaa ku joku toinenkin kattoo sitä.. sit pitää vaan pistää pää sohvalle sillai että ei ala sitä tärinää. Ja just sellaset tilanteet missä pitäis kuunnella muiden kanssa jotain juttua, olla vaan ihan paikoillaan niin sillonkin toi tärinä alkaa. Ja esim bussipysäkillä seistessä.. oon huomannut senkin että jos joku esim autolla ajaa ohi ja katsoo sieltä niin heti alkaa se pääntärinä.. ja tulee tosi vaikee olo. Ehkä vähän kiusallinenkin vaiva, mutta itsellä huomenna aika lääkärille. Puolivuotta yrittäny tässä sitä aikaa saada mut ei oo vaan pystyny soittaan ja varaan sitä aikaa. Mutta huomenna menen ja puhun tostakin asiasta.
Mene hyvä tyttö? vaikka tk terkkarille ja kerro hänelle oireet.
Terkkari varaa sulle lääkäri ajan.
Ja mitä kerrot : sen minkä täälläkin ja ei todella siinä mitään hävettävää ole.
Turhaan kärsit kun apua on saatavilla.
Mulla on ihan samanlainen toi pään tärinä juttu kun sulla. Oon huomannu et just sellaisia tilanteita mitä jännittää paljon niin rupee pää täriseen. Se on niin ärsyttävää. Sit muutenkin välillä jonkun kanssa vaikka kattelee elokuvaa niin mulla tulee aina kauheen vaikee olo siitä, tai sillai että ei pysty keskittyy siihe elokuvaa ku joku toinenkin kattoo sitä.. sit pitää vaan pistää pää sohvalle sillai että ei ala sitä tärinää. Ja just sellaset tilanteet missä pitäis kuunnella muiden kanssa jotain juttua, olla vaan ihan paikoillaan niin sillonkin toi tärinä alkaa. Ja esim bussipysäkillä seistessä.. oon huomannut senkin että jos joku esim autolla ajaa ohi ja katsoo sieltä niin heti alkaa se pääntärinä.. ja tulee tosi vaikee olo. Ehkä vähän kiusallinenkin vaiva, mutta itsellä huomenna aika lääkärille. Puolivuotta yrittäny tässä sitä aikaa saada mut ei oo vaan pystyny soittaan ja varaan sitä aikaa. Mutta huomenna menen ja puhun tostakin asiasta.
Hmmm.. Mielenkiinnolla odotan mitä lääkäri sulle sanoo.. Kerrothan sitte mullekkin,et onko toi normaalia vai merkki jostain sairaudesta? Itse en kykene vaan hakea apua.. Ja ties milloin minulla on se terkkari aika.. Eli saan sitäkin vain odottaa..
Onko kellään muulla tälläista? haluaisin keskustella lisäää.. ahistaa
Tuntuu siltä etten enää tunnista ihteeni enää.. ;s Tekis melkein mieli kuolla pois
Kerro ystävälle tai vanhemmille oireesi ja pyydä tueksi lääkäriin.
Ei outo olotila itsestään häviä, kyllä sun apua on saatava.
Olet jo väsynyt taistelemaan siitä johtuu kuoleman kaipuu.
Kai tässä alkaa jo väsyä... 2 vuotta tätäki kestäny. En tiiä oonko tuloks hulluks vai mitä..? Oon alkanu ajatella kuolemaa enempi.. Mulle tulee kuolemanpelko ajatuksia. lähes päivittäin ainaki kerran käy mielessä sana kuolema ja se todellaki pelottaa...
Puhuin yksi päivä vain mesessä exälleni ja siinä samalla aloin tärisemään ja sydän hakkas ihan hulluna. :s se oli kammottavaa..
Välillä taas tuntuu,et nyt on pakko kertoa jollekki,mut ainaku yritän tunnen ihteni iha tyhmäks ja sitte aattelen " No en kyl sittekää kerro. Antaa olla. Kerron sitte joskus ja siihe se jää." Jotenki alkaa vaa hävettää..
Kesällä yritin viimeks tuosta huimauksesta äitilleni valittaa,mutta hän vain sanoi,että tilataan sitte se aika,mutta eipä ollu tilannu.. Ni siihe se jäiki.. :/ -.-
Muistappa se että älä anna paniikille/pelolle ikinä valtaa!! Jos rupeat ajattelemaan että saat jonkun kohtauksen kohta niin siinä tapauksessa se varmasti saa sinut valtaansa itse olen tuon oppinut.Ambulannssiakin välillä soitettu ku tuntuu et sydän tulee rinnasta ulos ja ei saa henkeä. Itselläkin ollut tuollaista nykimistä johtuen jostain jännittävästä tilanteesta ja paniikkikohtauksia jotka eivät ole vaarallisia , mutta kun ne vaan jatkuvat päivästä päivään niin se alkaa niin sanotusti "syömään miestä" Itsekin jopa välillä toivon kuolemaa jos oikeen paha kohtaus tulee. Kai se siitä viellä suttaantuu menet lääkärille ja kerrot noista oireista. Tsemppiä!
Juotko kahvia? Miten paljon? Kokeilepa sen vähentämistä!
Kahvia en juurikaan juo.. Ehkä pari kertaa 2 viikossa?
En tiedä, onko sulle jo tätä ehdotettu, mutta itse pääsin täysin vapaaksi noista pään ja niskan ongelmista alkamalla käydä kuntosalilla ja tekemällä kovaa treeniä nimenomaan pää-, niska- ja hartiaseudulle, tietysti muuallekin. Myös uinti ja juoksu auttavat, mutta kuntosali (hyvä lihaskunto ja verenkierto) erityisesti. Aluksi tilanne mulla jopa hieman paheni, mutta jo kuukaudessa ero oli merkittävä. Kesällä tuli tauko saillla käymiseen ja oireet palasivat heti. Aloitin syyskuussa ja lokakuussa olivat taas poissa. Tsemppiä!
mmmm3 millaisia oireita sinulla sitten oli?
Voisin kyllä alkaa treenaamaan.. Ihan hyvä idea.
Kävin viimevuonna hierojalla muutaman kerran,mutta en kokenut sen oikein auttavan.. Tuntu että tilanne oli ennallaan tai vain pahempi.. :s
vastailkaa pliis minulle! :(
kivaku kukaa ei enää helpi
Ekaks hyvää joulua. Itselläni oli aikaisemmin niskakipua. Siihen ei tuntunnu auttavan mitkään lääkkeet. Sit lopetin lentopallon ja sulkapallon pelaamisen. Kipu häipyi heti pois. Sen jälkeen paheni myöskin ahdistus ja paniikkikin. Nyt aloitin kuukausi sitten syömään mangesiumia ja beroccaa. Ennen aloitusta olin lukennut tuon mangesiusmista olevan keskustelun. Mangesium vaikuttaa hermostoon, joten kannattaa kokeilla sitä. Otat sitä yliannoksella. Joudun esiintymään jatkuvasti ja peruslääkityksestä ei ole ollut apua. Nuorille on suunnattu matalan kynnyksen palveluita, missä voi keskustella ja niistä saa apua, kun hakee jatko tutkimuksiin.
Auttaisko magnesium tosissaan? Meillä kyllä löytyy sitä.. Ai 2 magnesium tablettia päivässä,sekö oisi yliannostus???????
Laitan tästä sinulle keskusteluketjusta mangesiumin määrän, mutta lue silti koko ketju. KETJUN NIMI MANGESIUMIN PUUTE VOI AIHEUTTAA. sE LÖYTYY ETUSIVUN PUOLESTA VÄLISTÄ.
Annostelu TrottlKäyttäjän viestit8.7.2008 20:02
Aloitin annostelulla 350 mg per päivä. Hämmästyin kun sillä oli heti ensimmäisenä päivänä selkeästi rauhoittava vaikutus. Oireet ei tietenkään poistuneet heti, mutta eron huomasi.
Jonkun ajan kuluttua, kun olin lueskellut kirjaa "The magnesium factor", innostuin kokeilemaan suurempia annoksia. Parhaimmillaan/pahimmmillaan otin noin 1200 mg magnesiumia per päivä, joka on varsin suuri määrä. Veikkaan että ihminen jolla ei ole magnesiumin puutetta ei pysty sellaista määrää ottamaan kun vähempikin ajaa jo vessanpöntölle istumaan. Mutta mun tapauksessa se päivän viimeinenkin annos paransi oloa! Lääkärini oli vähän ihmeissään, mutta hyväksyi sen kun sillä kerran oli selkeä vaikutus (se Mg:n käyttö ylipäänsä oli mun löytämä idea, yli vuoden kestäneiden ongelmien aikana lääkäri osasi ainoastaan lääkitä).
Annokset ovat pudonneet sitä mukaa kun olo on parantunut, ja samaa tahtia kun olen pystynyt vähentämään masennuslääkkeen käyttöä. Nyt käytän enimmäkseen noin 700 mg magnesiumia per päivä. Jos on stressitön ja liikunnaton päivä niin se voi olla jo liikaa (=aiheuttaa ripulia). Jos on stressipäivä ja/tai paljon urheilua niin sitten tarvin enemmän. Ja mä jaan sen annostelun niin etten ota koko määrää kerralla.
Aloitin magnesiumin syönnin viime marraskuussa, ja jatkan sitä edelleen. Edistys paniikkiongelmien kanssa on ollut melko tasainen heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Nyt olo on jo aika hyvä, mutta ei vielä ihan normaali.
Syön noita magnessiumei tablettein.. :D Enkä osaa ajatella niitä milligrammoina. Luulisin,että sellainen 1-2 tablettia päivässä olisi hyvä? Oikeastaan tuo 2 on vähän jo liikaakin. En vielä kyllä ole huomannut mitään eroja.
varmaan propral jotain 10 mg, tai puolet, tarvittaessa, ois hyvä lääke, pitäs pulssin, lihasjännityksen ja tärinän poissa, ni ei pelkäis niitä oireita ja tilanteita.... tosin aika nuori olet johonkin mietoihinkin lääkkeisiin....
Kävin lääkärillä ja epäili vain jotain migreeniä tai jännityspäänsärkyä.. O_o