HS nuorten mielipiteistä tänään, ilmeisesti oman käytöksensä vuoksi laitokseen sijoitettu nuori:
Huostaanotettuna ikävöin kotiin
Itsetuhoisuus, masennus ja päihteet ovat usean nuoren ja aikuisen ongelma. Mutta miksi nuorten kohdalla puututaan asiaan monesti liioitellusti? Nuori joutuu muuttamaan pois kotoa, lähtemään pois kaikesta, ja hänet suljetaan ympärillä olevalta maailmalta. Mielestäni se on väärin.
Miksi lapsi tai nuori huostaanotetaan? Kotona on huonot oltava, koulu ei suju, nuori juo ja polttaa. Loppujen lopuksi mielestäni nämä ovat elämän pieniä hankaluuksia.
Maailmasta löytyy ihmisiä, joilla on paljon isompia ongelmia. On kodittomia, rahattomia, nistejä ja saatananpalvojia, mutta he elävät vapaassa maailmassa, toisin kuin minä. En osaa edes kuvitella tai en edes muista, miltä tuntuu olla vapaa ja elää ilman, että tarvitsee koko ajan seisoa varpaillaan ja pelätä. Aavistan, että jokainen huostaanotettu nuori tai lapsi tuntee samoin.
Tutkimuksissa on havaittu, että myös lapsen vanhemmat kärsivät huostaanotosta ja heidän elämänsä voi mennä sekaisin.
Usein ajatellaan, että lapsi, joka asuu laitoksessa, on huligaani, kapinallinen tai muuten vain hankala persoona, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Me laitosnuoret kärsimme ja olemme katkeria. Ja siksi olemme kapinallisia ja haistatamme koko maaimalle. Vain siksi, että joku edes ymmärtäisi, miltä meistä tuntuu.
Ymmärrän kyllä ulkopuolisten mielipiteet huostaanotetuista. Itse ajattelin samoin ennen kuin minut vietiin väkisin kodistani. Mutta nyt ymmärrän, että ketään ei saa tuomita, ennen kuin tietää totuuden tai edes yrittää ymmärtää huostaanotettuja.
Huostaanoton purkaminen on vaikeaa, mutta olen sitä mieltä, että ihminen voi muuttua. Tosin kaikkien kohdalla ei kannata ajatella kotiin muuttamista, asiat menevät edelleen huonosti ja kotona ei ole hyvä olla.
Yritimme perheeni kanssa saada minua kotiin jo aikaisemmin, mutta silloin asiasta päättävät olivat sitä mieltä, että olin liian huonossa kunnossa. Nyt minulla on takana kaksi ja puoli vuotta laitoselämää. Hoidan kouluni ja teen kaiken, mitä minulta pyydetään. Ja nyt sanotaan, että olen "liian hyvässä kunnossa" - että minä muka esitän vain, jotta saisin muuttaa takaisin kotiin.
Sosiaalitoimiston päättäjät eivät edes tunne huostaanotettuja. He näkevät minuakin kaksi kertaa vuodessa ja päättävät, asunko laitoksessa vai kotona. Mielestäni se on liian harvoin. He eivät näe meidän kasvuamme ja kehitystä hyvään ja pahaan.
Suurin osa ihmisistä ajattelee toisin, mutta tämä on minun elämäni, ja toivon että joskus joku ajattelee samoin kuin minä.
Vangittu
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä
Huostaanotettuna ikävöin kotiin
Itsetuhoisuus, masennus ja päihteet ovat usean nuoren ja aikuisen ongelma. Mutta miksi nuorten kohdalla puututaan asiaan monesti liioitellusti? Nuori joutuu muuttamaan pois kotoa, lähtemään pois kaikesta, ja hänet suljetaan ympärillä olevalta maailmalta. Mielestäni se on väärin.
Miksi lapsi tai nuori huostaanotetaan? Kotona on huonot oltava, koulu ei suju, nuori juo ja polttaa. Loppujen lopuksi mielestäni nämä ovat elämän pieniä hankaluuksia.
Maailmasta löytyy ihmisiä, joilla on paljon isompia ongelmia. On kodittomia, rahattomia, nistejä ja saatananpalvojia, mutta he elävät vapaassa maailmassa, toisin kuin minä. En osaa edes kuvitella tai en edes muista, miltä tuntuu olla vapaa ja elää ilman, että tarvitsee koko ajan seisoa varpaillaan ja pelätä. Aavistan, että jokainen huostaanotettu nuori tai lapsi tuntee samoin.
Tutkimuksissa on havaittu, että myös lapsen vanhemmat kärsivät huostaanotosta ja heidän elämänsä voi mennä sekaisin.
Usein ajatellaan, että lapsi, joka asuu laitoksessa, on huligaani, kapinallinen tai muuten vain hankala persoona, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Me laitosnuoret kärsimme ja olemme katkeria. Ja siksi olemme kapinallisia ja haistatamme koko maaimalle. Vain siksi, että joku edes ymmärtäisi, miltä meistä tuntuu.
Ymmärrän kyllä ulkopuolisten mielipiteet huostaanotetuista. Itse ajattelin samoin ennen kuin minut vietiin väkisin kodistani. Mutta nyt ymmärrän, että ketään ei saa tuomita, ennen kuin tietää totuuden tai edes yrittää ymmärtää huostaanotettuja.
Huostaanoton purkaminen on vaikeaa, mutta olen sitä mieltä, että ihminen voi muuttua. Tosin kaikkien kohdalla ei kannata ajatella kotiin muuttamista, asiat menevät edelleen huonosti ja kotona ei ole hyvä olla.
Yritimme perheeni kanssa saada minua kotiin jo aikaisemmin, mutta silloin asiasta päättävät olivat sitä mieltä, että olin liian huonossa kunnossa. Nyt minulla on takana kaksi ja puoli vuotta laitoselämää. Hoidan kouluni ja teen kaiken, mitä minulta pyydetään. Ja nyt sanotaan, että olen "liian hyvässä kunnossa" - että minä muka esitän vain, jotta saisin muuttaa takaisin kotiin.
Sosiaalitoimiston päättäjät eivät edes tunne huostaanotettuja. He näkevät minuakin kaksi kertaa vuodessa ja päättävät, asunko laitoksessa vai kotona. Mielestäni se on liian harvoin. He eivät näe meidän kasvuamme ja kehitystä hyvään ja pahaan.
Suurin osa ihmisistä ajattelee toisin, mutta tämä on minun elämäni, ja toivon että joskus joku ajattelee samoin kuin minä.
Vangittu
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huostaanotetun vanhempi tuntee nuo tuntemukset sekä omasta lapsesta että itsestään, ja tunnistaa myös kirjoituksesta pieniä vihjeitä, joita moni ulkopuolinen ei ymmärtäisi, mutta huostavanhempana tiedän, että tuo kirjoittaja ei voi ilmaista asioita tuon suorempaan. Jos hän kirjoittaisi suoraan ajatuksiaan sijaishoitajista tai sosiaalitoimesta, siitä seuraisi rangaistuksia.
Ja miten tuttua on tuokin, miten huostassapidon syitä vedätetään ja vedätetään... Ja asioita tuntemattomat pitävät tietysti sossun ja sijaishuollon arvioita ABSOLUUTTISENA totuutena, mitä ne eivät missään tapauksessa ole.
Ensin lapsi on liian hyvässä kunnossa kotiutettavaksi ja seuraava syy on, että hän on liian hyvässä kunnossa.
Joopa joo. Kyllä nämä huostaanotot etenevät kummallisen saman ja tutun kaavan mukaan useimmilla.
Tuo lapsi alkaa olla sijoitusajan suhteen siinä kriittisellä rajalla, että jos huostaanottoa onnistutaan vielä paljon venyttämään, niin sitten aletaan sanoa, että ei enää voi kotiuttaa koska sijoitusaika on näin pitkä. Voi jukoliste sentään!
Ja nuoret saavat siis tuntea ja kärsiä samasta stereotypiasta kuin huostaanottovanhemmatkin, mediassa annetaan ymmärtää, että kaikki tapaukset ovat samanlaisia. Varmaan tämä koskee vielä enemmän vanhempia kuin lapsia, mutta enemmän kuitenkin nuoria kuin nuorempia lapsia.
Ja miten tuossakin nuori puhuu samaa järkeä kuin vanhemmatkin, että nuoren juomis- ja polttamiskokeilut, koulu ei suju, kotona on huonot oltavat, ne ovat niitä murrosikään kuuluvia elämän pieniä hankaluuksia. Olen ollut erittäin kiitollinen, että lapseni yläasteen koulu vaikuttaa suhtautuvan yhtä järkevästi nuorten kokeiluhalukkuuteen. Oma lapseni ei ole pätkääkään kiinnostunut päihteistä tai tupakasta, mutta olen huokaissut helpotuksesta muiden perheiden puolesta, joissa nuo asiat ovat ajankohtaisia.
Ovatko nuo edellä mainitut tosiaan NIIN RANKKOJA juttuja, että ne oikeuttavat aikuiset sulkemaan nuoren vankilamaisiin oloihin määräämättömäksi ajaksi? Minusta ne eivät ole, kyllä jotain kevyempiäkin keinoja pitäisi olla kuin että nuori viedään tuollaisiin oloihin väkisin kodistaan.
Ja sitten tuo iänikuinen VALHE, jota sijaishuolto on tykännyt viljellä kun väitetään miten sosiaalitoimi muka valvoo huostaanotettujen elämää! Hah hah! Sen suurempaa valhetta ei paljoa maa päällään kanna. Ensinkään sossu ei yleensä edes tiedä, millaisiin oloihin hän lapsen laittaa ja vielä vähemmän hän tietää, miten lapsia siellä jatkossa kohdellaan. Kaksi kertaa vuodessa tapaaminen on sinällään jo aika paljon, kun monet huostaanotetut ovat jälkeen päin kertoneet, että he eivät saaneet sossuun yhteyttä vuosiin!
Lasten"suojelu"bisnes näitä lapsia ja nuoria tarvitsee, eivät nuoret itse. Heidän auttamiseksi ja tueksi olisi oltava paljon inhimillisempiä ja ihmisystävällisempiä tapoja - jos heidän tilanteensa edes on niin hankala, että murkku-uhma yhteiskunnan puuttumista tarvitsee.
facebookissa on sivusto,jonne toivottaisiin HUOSTAANOTETTUJEN kertomuksia omasta kokemuksistaan, hyvistä ja huonoista.
http://www.facebook.com/Huostaanotetut.kertovat.kokemuksistaan
Helsingin Sanomat 19.7.2009. Kun viranomaiset veivät pojan pois. Äidin kertomaa.
Linkki uutiseen.
Lue Lisää aiheesta. Syksyllä yhä useampi kriisivauva pääsee hoitoon.
Mitähän tuo kriisivauva tarkoittaa?
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kun viranomaiset veivät pojan pois/HS20090719SI1KA0195q
---
Miksi sosiaalitoimi ei auta asunnon löytymisessä mutta mielellään ryöstää lapsen? Eikö pitäisi auttaa koko perhettä jos puhutaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta? Vai oliko se niin että vanhemmat eivät ole ihmisarvoisia lainkaan ja lapsenkin suurin arvo on siinä paljonko hän tuo laitokselle rahaa.... Minusta tuossa on rikottu jokaisen osapuolen perusoikeuksia. Oikeus omaan kotiin ja omaan äitiin ei ole vauvalle mitenkään vähäinen oikeus.
hei!
Tunteesi ovat minulle tuttuja. Itse olin huostaanotettuna 3 vuotta ikävöiden koko ajan takaisin kotiin, kaipaen vapautta päästä jonnekkin kavereiden kanssa pidemmäksi aikaa kun tunniksi. Olen myös samaa mieltä sosiaalitoimiston päättäjien päätöstenteosta, eivät he edes tunne meitä huostaanotettuja yhtään välillä käyvät kokouksissamme arvioimassa meidän vointia näkemättä kasvuamme ja kehitystä.
Minua kuitenkin auttoi se että ymmärsin ettei laitoksen työntekijöiden vihaaminen auta mitään sillä he vain haluavat oikeasti auttaa ja se on heidän työtään.
Pärjäämisiä sinulle! (:
Ilmeisesti "sossumafia" on niin peloittava, että välttyäkseen vainoamiselta on esinnyttävä anonyyminä?
Sanomalehti Keskisuomalainen. Mielipide 20.9.2010.
Huostaanotto on aina tappio
A A 20.9.2010 00:01
Huostaanotto on aina järeä toimenpide. Perustellusti voidaan sanoa, että kaikissa tapauksissa se on tappio yhteiskunnalle.
Eräiden tietojen mukaan Ruotsissa huostaanotettujen poikien riski kuolla ennen aikojaan on noin kymmenkertainen verrattuna muiden perheiden poikiin, Suomessa "vain" kolminkertainen.
Juhlapuheissa puhutaan kauniisti perheiden tukemisesta. Monilla on mielikuva, että vanhempien väsyessä kotiin tulee kotiapu, joka hoitaa lasta, pesee pyykit, järjestää erilaisia asioita, niin että vanhemmat - tai toinen heistä - jaksavat taas palan matkaa ja saavat uskoa huomiseen. Ei näin ole ollut enää aikoihin, vaan sosiaalihuollosta tulee pari kolme henkilöä keskustelemaan ja kuulustelemaan. Parissa tunnissa käydään läpi asioita, saadaan ohjeita ja mikä kohtalokkainta, tehdään havaintoja huostaanottotarpeesta.
Avun hakemista ajoissa pidetään tärkeänä. Apua hakeva ei kuitenkaan aavista, että hänen perheestään kootaan vähitellen yksityiskohtaisia tietoja, jotka kutovat rikosrekisteriä muistuttavan verkon perheen ympärille, eikä merkittyjen plussien ja miinusten paikkansapitävyyttä voi tarkistaa puhumattakaan siitä, että "rekisterin" voisi joskus nollata.
Mutta eihän sen näin pitänyt mennä. Sosiaaliavunhan pitäisi tukea perhettä ja lainkin mukaan huostaanotto on vasta äärimmäinen keino. Kuitenkin sitä väläytellään liian varhain niissäkin tapauksissa, joissa vanhemmat vielä yhdessä yrittävät ottaa vastuuta. Todellisuudessa lastensuojelussakin on sopimattomia henkilöitä, joilla viranomaisina on keinot hankkia haluamiaan lausuntoja, joiden perusteella heillä on lähes jumalallinen valta päättää ihmisen kohtalosta. Tästä uhkasta voi tulla perheelle painajainen, joka vie ne yöunet, joita kipeästi tarvittaisiin arkiseen jaksamiseen.
On olemassa tahoja, jotka aidosti tahtovat perheelle hyvää. Isovanhempia ja muita läheisiä kuullaan liian vähän, vaikka siitä lienee laissakin ohjeita. Läheisiä naapureitakin tulisi kuulla, jos perhe sitä haluaa. Ajoittainen ja todellinen kotiapu olisi usein se paras apu ja edullisin. Tämä on helppo todentaa sillä, että esim. lähiomainen auttajana perheen arjessa saa usein ihmeitä aikaan jo muutamassa päivässä.
Harvoin lasta tavanneella viranomaisella on usein toisenlainen kuva tilanteesta kuin lasten kanssa olleilla isovanhemmilla. Silti nämä otetaan mukaan prosessiin vastentahtoisesti ja usein vasta sitten, kun on jo tehty päätökset jatkotoimenpiteistä. Silloin kun itse olemme päässeet aidosti vaikuttamaan, siitä on ollut pitempiaikaista apua.
Oma lukunsa on bisnes, jossa lapset ovat varsin käypää kauppatavaraa. Kun yhden lapsen sijoituksesta maksetaan jopa yli 200 euroa päivässä, niin se houkuttelee alalle monenlaista yrittäjää. Siinä myllyssä ei lapsen todellinen etu paljoa paina.
Ja vielä tärkein näkökohta. Kuka ottaa vastuun pienen ihmisen tuskasta, kun häntä ollaan erottamassa läheisistä ihmisistä ja kuka siitä, kun huostaanotto tuhoaa hänen elämänsä? Sinä, joka taistelet perheesi puolesta, älä luovuta. Meidän on liityttävä yhteen, pidettävä ääntä ja tehtävä velvollisuutemme siinä, mitä tämä hetki meille suo saattaaksemme oikeuden myös niille, jotka eivät siihen itse kykene.
HUOLESTUNUT LÄHIOMAINEN Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä. Toimitus.
Sitä voisi luulla, että oma hyväosaisuus yhdistettynä monivuotiseen koulutukseen ja pysyvään virkaan, jossa on mahdollisuuksia ja valtaa auttaa toisia kehittäisi jotenkin suhteellisuudentajua ja empatiaa köyhiä, sairaita ja kärsiviä lähimmäisiä kohtaan.
Mutta ei. Valta tuntuu yksinomaan rappeuttavan ja koulunpenkillä kulunut elämä ei tarjoa minkäänlaista perspektiiviä tai suhteellisuudentajua ihmisten arkisiin ongelmiin.
Näillä eväillä jaellaan kärsiville lähimmäisille vain loukkaavia leimoja ja raskautetaan heitä lisää.
Minkälainen ihminen pitää lapsen erottamista läheisistään ja sulkemista vuosiksi vankilamaisiin oloihin ratkaisuna sellaisiin ohimeneviin ongelmiin kuin vanhempien väsymys tai nuoren kouluvaikeudet ja kapinointi?