Miksi "kunnon koululaisia" kiusataan?

Kyllä on alas vajottu omasta mielestä. Oppilaita kiusataan jos menestyy koulussa hyvin. Haukutaan "oppareiksi" yms. Ymmärrän hyvin, että koulu ei kaikkia kiinnosta, so what, mutta en ymmärrä miksi pitää ruveta pilkkaamaan hyvin pärjääviä oppilaita. Itse ainakin haluan saada jonkunlaisen todistuksen jotta pääsen hyvin jatko-opiskeluihin, mutta ei kai mikään ole enää oma asia...

Mistä tällainen sitten johtuu? Oon miettinyt pääni puhki tätä asiaa. Voisivatko huonosti pärjäävät olla kateellisia kun itse eivät jaksa lukea? Vai onko se vain sitä kun koulu ei ole saavuttanut isoa suosiota niin siellä ei saa sitä myöten sitten pärjätäkään? Mielellään kuulisin onko muissakin kouluissa samanlaisia ilmiöitä. Poikien keskuudessa todennäköisesti rankempaa kuin tyttöjen.
2395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se kuuluu siihen ikään, että suuri osa nuorista yrittää olla "pahoja" ja vieroksuu kaikkea kilttiä(ei oikeesti, mutta näyttelee niin). Kateus tai huoli itsestä voi myös olla syynä, ainahan omat ongelmat on purettu joihinkin, joilla selvästikään ei ole niin paljon ongelmia.

Ja suuri osa nuorista alkaa kasilla tai ysillä tajuamaan, että pian alkaa jo se koulumenestys vaikuttamaan siihen mihin menee ja monia huolettaa se.

Panosta kouluun jatkossakin niin pääset paikkaan, jossa opiskeluun suhtaudutaan positiivisesti ja yhteishenki on parempi.

Äänestä
  • Kateus tuossa lähinnä on syynä, ja se, että sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi ei riitä että itse vetelee nelosia tokariin ja on muutenkin kova tyyppi. Tämän lisäksi pitää mollata jotakuta, ja jos ei otollisempaa kohdetta löydy niin koulussa pärjäävät.

    Eipä sinänsä, loppujen lopuksi se on aika sama millaisia numeroita sä sieltä koulusta saat, kuitenkin pääset johonkin lukioon (tai amikseen), ja niissä ei käytännössä ole eroa - samanlaisen lärpyn saat käteen poistuessa, jonka jälkeen oppilaitoksen valinnalla on jotain väliäkin (tosin käsittääkseni ne on kaikki hyviä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


_Boy95_ kirjoitti:

Kyllä on alas vajottu omasta mielestä. Oppilaita kiusataan jos menestyy koulussa hyvin. Haukutaan "oppareiksi" yms. Ymmärrän hyvin, että koulu ei kaikkia kiinnosta, so what, mutta en ymmärrä miksi pitää ruveta pilkkaamaan hyvin pärjääviä oppilaita. Itse ainakin haluan saada jonkunlaisen todistuksen jotta pääsen hyvin jatko-opiskeluihin, mutta ei kai mikään ole enää oma asia...

Mistä tällainen sitten johtuu? Oon miettinyt pääni puhki tätä asiaa. Voisivatko huonosti pärjäävät olla kateellisia kun itse eivät jaksa lukea? Vai onko se vain sitä kun koulu ei ole saavuttanut isoa suosiota niin siellä ei saa sitä myöten sitten pärjätäkään? Mielellään kuulisin onko muissakin kouluissa samanlaisia ilmiöitä. Poikien keskuudessa todennäköisesti rankempaa kuin tyttöjen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu