Mirkka

Sillo ko mää oli iha piäni,
maal oli iha erilaist
ko siäl nykyää o.

Jottai sosiaalihualtoo oli
muttei sitä haettu
ko kualemahäräs, melkei.

Ei kai olis ollu varraakaa
kaikkii köyhii auttaa,
ko niit köyhii oli jokatoine.

Naapurit sit autto toist
senko jakso ja pysty,
kuka milläki lail.

Mää muista yht perhet.
Se isä oli tuurijuappo
ja perhe tiätysti köyhä.

Ain lauantai se ryyppäs
ja lopuks sit hermostu
ja ajo perhees mäel.

En tiä, mihi muut meni
mut mummu ja yks tyttö,
ne tuli turvaa ain meil.

Se tyttö oli mu ikäseni
ainaki melkei,
siin neljä tai viire.

Se tytö nimi oli Mirkka,
se ei koskaa puhunu mittää,
kai se pelkäs joka paikas.

Niil tehtii peti keittiöö
ja annettii sama ruaka
ain ko omalki väel.

Mut haju niist ain jäi,
se mää muista hyvi.
Ne ei kai juur pessy.

Viäki mää joskus ajattele
mitä sil Mirkal tapahtu,
kui se selvis elämäs.
8316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielenkiintoinen pala suomalaisen sosiaalipolitiikan historiaa - vai pitäisikö sanoa sosiaalipolitiikan puuttumisen.
Perheen hätään ei apua herunut varmaan jauhosäkkiä enempää yhteiskunnalta, Suurin ja välitön välittämisen apu tuli ystävällisiltä naapureilta. Niin henkinen kuin taloudellinen. Köyhä antoi vähistäänkin.
Kiitos Tee.

Äänestä
  • Luultavasti yhteiskunnan sosiaalinen tuki oli ennen paitsi heikompaa, myös enemmän riippuvainen kunkin kunnan mahdollisuuksista, joskus lähes olemattomista. Ja oma asiansa oli sekin, ettei oltu totuttu yhteiskunnalta mitään pyytämään.
    Nykyään tilanne voi olla jo vähän liikaa toisinpäin, kuvitellaan että yhteiskunnalla, eli toisilla on vastuu minun elättämisestäni hyvinvoinnistani.
    Kiitos hyvästä kommentista!

    Äänestä

Runosi maalasi tuon hetken kuvan silmieni eteen, toi pelon ja tuoksutkin.
Hienoa, että yöpaikka ja ruokaakin löytyi.
Ehkä siitä jäi tyttösen sieluun pieni valo ohjaamaan elämää hyvään suuntaan.
Surullinen runosi, mutta kuten aina, pidin siitä!

Äänestä
  • Aikuisena ymmärtää pikkutytön ja vanhan mummonkin pelon ja hädän lähes jokaviikkoisen pakoretken aikana, lapsena ei niinkään. Se oli vain asia joka tapahtui. Nyt tajuaa, että tällainen pelko ja epävarmuus omassa kodissa ja pako sieltä on välttämättä jättänyt jälkensä lapsen mieleen. Luultavasti nykyhetkeen asti.
    Mukava, että silti pidit surullisesta runostani. Iloisempaa päivää sinulle tänään, toivon!

    Äänestä

Kiitos Tee kauniista runostasi!
Murrekin sopii luontevasti tähän hieman surumieliseen tarinaan.
Runo palautti myös mieleeni oman lapsuuteni naapuriavun ja huolenpidon. Varsinainen sosiaaliapu oli niukkaa, jos sitä ylipäätään oli tarjolla. Ruosta oli puutetta monilapsisissa perheissä ja niinpä ruokaa annettiin naapuriin monenmoisessa muodossa.
Hyvää syksyn jatkoa murrerunojen parissa!

Äänestä
  • yhteisiä kokemuksia maaseudun ja ehkä kaupunkienkin sosiaalihuollon "yksityistämisestä" monilla meistä. Tuntuu vähän siltä kuin yhteiskunta pyrkisi taas palauttamaan sitä.
    Olet varmaan oikeassa siinä, että murreruno on omiaan tällaiseen kertovaan runotyyppiin; itse en ole ainakaan vielä oikein muita lajeja sillä uskaltanut kokeilla. Kiitos kommentistasi ja hyvää syksyä sinullekin!

    Äänestä

Nykyäänkin vielä.

Sinulla on taito koskettaa puoliksi unohtunuttakin hermonpäätä - tykkään siitä =)

Äänestä
  • kummallisesti niitä unohtuneita hermonpäitä tässä hyvinvointi-yhteiskunnassakin vielä heiluu irrallaan. Ovatko sitten muistoja entisestä vai näkyjä ja pelkoja nykyisestä. - Mukava, kun vastasit, kiitos!

    Kauniita pakkaspäiviä toivon sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Sillo ko mää oli iha piäni,
maal oli iha erilaist
ko siäl nykyää o.

Jottai sosiaalihualtoo oli
muttei sitä haettu
ko kualemahäräs, melkei.

Ei kai olis ollu varraakaa
kaikkii köyhii auttaa,
ko niit köyhii oli jokatoine.

Naapurit sit autto toist
senko jakso ja pysty,
kuka milläki lail.

Mää muista yht perhet.
Se isä oli tuurijuappo
ja perhe tiätysti köyhä.

Ain lauantai se ryyppäs
ja lopuks sit hermostu
ja ajo perhees mäel.

En tiä, mihi muut meni
mut mummu ja yks tyttö,
ne tuli turvaa ain meil.

Se tyttö oli mu ikäseni
ainaki melkei,
siin neljä tai viire.

Se tytö nimi oli Mirkka,
se ei koskaa puhunu mittää,
kai se pelkäs joka paikas.

Niil tehtii peti keittiöö
ja annettii sama ruaka
ain ko omalki väel.

Mut haju niist ain jäi,
se mää muista hyvi.
Ne ei kai juur pessy.

Viäki mää joskus ajattele
mitä sil Mirkal tapahtu,
kui se selvis elämäs.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu