Molemmat seuraavista jutuista tapahtuivat samassa asunnossa kirkkarinkatu 6 A 9:ssä Hyvinkäällä muutamia vuosia sitten.
1. Minulla oli lapsena tapana usein soitella äidilleni aamulla tämän lähdettyä töihin että olen sairaana ja että tarvitsen tältä luvan jäädä kotiin. Useinmiten juttu meni läpi, mutta tänä kyseisenä kertana ei. Puhelimen suljettuani äkkipikaisena penskana kirosin ääneen äitiäni, että tämä voisi jäädä auton alle ja kuolla. Kotona ei ollut enää lisäkseni muita, mutta vanhan naisen ääni kuitenkin vastasi minulle selkeästi, että "oletko aivan varma?". Ääni kuului samasta huoneesta, läheltä katonrajaa. Juoksin kauhuissani ulos asunnosta ja vielä pitkän matkaa kohti koulua ennen kun uskalsin taas kävellä. Kotiin jääminen sairasta teeskennellen ei yhtäkkiä enää kuulostanutkaan kovin kivalta.
2. Toinen juttu mitä tuossa asunnossa koin, jatkui enemmän tai vähemmän koko sen ajan kun minulla oli tapana valvoa vielä vanhempieni mentyä nukkumaan. Usein jäätyäni lukemaan illalla ennen nukkumaanmenoa kuulin hiljaista TV:n ääntä olohuoneesta. Muistaakseni joka kerta kuvittelin isäni jääneen valvomaan TV:n ääneen, mutta hämmentävän usein huoneeni oven avattuani sain todeta asunnon olevan pilkkopimeä ja että kaikki muut olivat nukkumassa. Monasti kävin vielä erikseen kurkistamassa olohuoneeseemme, sillä säikkynä lapsena minua rauhoitti tieto siitä että vanhempani ovat vielä hereillä kun menen nukkumaan. Joskus tietysti vanhempani olivat vielä hereillä katsomassa TV:tä, mutta muistan selkeästi kuinka todella monena kertana asunto paljastui täysin hiljaiseksi, ja kaikki äänet yksinkertaisesti katosivat avattuani huoneeni oven. En silloin lapsena jostain syystä älynnyt tätä yhdistää paranormaaliin, mutta jälkeenpäin on tullut useastikin mietittyä että mistä nuo äänet mahtoivat olla peräisin.
Lisää väriä näihin juttuihin tuo se, että asunnon ennen omistanut vanha nainen oli juuri ennen muuttoamme kuollut kadun päässä sijaitsevassa vanhainkodissa.
1. Minulla oli lapsena tapana usein soitella äidilleni aamulla tämän lähdettyä töihin että olen sairaana ja että tarvitsen tältä luvan jäädä kotiin. Useinmiten juttu meni läpi, mutta tänä kyseisenä kertana ei. Puhelimen suljettuani äkkipikaisena penskana kirosin ääneen äitiäni, että tämä voisi jäädä auton alle ja kuolla. Kotona ei ollut enää lisäkseni muita, mutta vanhan naisen ääni kuitenkin vastasi minulle selkeästi, että "oletko aivan varma?". Ääni kuului samasta huoneesta, läheltä katonrajaa. Juoksin kauhuissani ulos asunnosta ja vielä pitkän matkaa kohti koulua ennen kun uskalsin taas kävellä. Kotiin jääminen sairasta teeskennellen ei yhtäkkiä enää kuulostanutkaan kovin kivalta.
2. Toinen juttu mitä tuossa asunnossa koin, jatkui enemmän tai vähemmän koko sen ajan kun minulla oli tapana valvoa vielä vanhempieni mentyä nukkumaan. Usein jäätyäni lukemaan illalla ennen nukkumaanmenoa kuulin hiljaista TV:n ääntä olohuoneesta. Muistaakseni joka kerta kuvittelin isäni jääneen valvomaan TV:n ääneen, mutta hämmentävän usein huoneeni oven avattuani sain todeta asunnon olevan pilkkopimeä ja että kaikki muut olivat nukkumassa. Monasti kävin vielä erikseen kurkistamassa olohuoneeseemme, sillä säikkynä lapsena minua rauhoitti tieto siitä että vanhempani ovat vielä hereillä kun menen nukkumaan. Joskus tietysti vanhempani olivat vielä hereillä katsomassa TV:tä, mutta muistan selkeästi kuinka todella monena kertana asunto paljastui täysin hiljaiseksi, ja kaikki äänet yksinkertaisesti katosivat avattuani huoneeni oven. En silloin lapsena jostain syystä älynnyt tätä yhdistää paranormaaliin, mutta jälkeenpäin on tullut useastikin mietittyä että mistä nuo äänet mahtoivat olla peräisin.
Lisää väriä näihin juttuihin tuo se, että asunnon ennen omistanut vanha nainen oli juuri ennen muuttoamme kuollut kadun päässä sijaitsevassa vanhainkodissa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tarkennetaan tota vikaa pätkää sen verran että siis kuollut juuri ennen muuttoamme kyseiseen taloon.
Juu,mulle kerran sattui melkein samaa,olin yksin kotona kun vanhempani olivat matkoilla.Tyttö ystäväni tuli mulle kylään ja sit lähdin saattelemaan häntä kotiansa.Kun sitten tulin takas kotia niin kello oli jotain 9 kesä iltana,yhtä äkkiä kuulin äänen vierestäni et sä unohdit panna oven lukkoon,menin heti eteiseen ja lukitsin oven.Kun olin lukinnu niin heti näin et oven kahva painui alas hivuttauduin seiniä myöden tupaan ja vedin rullaverhot ikkunoihin,mut kuulin et joku kiersi taloa ikkunasta ikkunaan,menin äidin ja isän sänkyyn nukkumaan mut kuulin ku joku vielä heitti ulkona olevan vesiämpärin kaivon päälle.Nukuin kuitenki aamuun asti ja aamulla oli niinkö oliki ämpäri kaivon kannella.tää tapahtu 70 luvulla ja silloin ei ainakaan meillä ollu puhelinta et olis voinu soittaa jolleki.
Vastaan sinun viestiisi, koska omaa aloitusta en tahdo aiheesta tehdä, vaikka sitä mietin. Elikkä muistelin tuossa ennen tekstisi lukemista sitä aikaa kun olin uskossa ja alkoi tapahtua kummia. Nimittäin tuo ovenkahvojen painuminen alas.
Siitä on kauan, ja muistan yhden tapauksen. Kylvetin lapsiani, jotka olivat ihan pieniä tuolloin. Silloin näin oven kahvan painuvan, ja muistan ajatelleeni että"taas",ja pelkäsin. Mietin onko kyseessä pahat henget. En niihin oikein kyennyt uskomaan.
Ap kertoi lapsuudenkokemuksistaan. Ajattelin että varmasti nimenomaan lapsilla on taipumus kokea yliluonnollisia. Minä muistan kolunneeni lapsuudessa ystäväni kanssa autiotaloja läpi. Niitä oli monta tällä seudula.
Johtuiko siitä että meitä jännitti jäädäänkö kiinni hommasta vai mistä mutta tunnelma muuttui aina kun pääsimme taloihin sisälle. Sitä kaiken aikaa odotti milloin jotain tapahtuu.
Kerran tapahtui.
Olimme olleet taas eräässä valkoiseksi maalatussa rapistuneessa puutalossa, joka sijaitsi suuren mäen laella. Kävelimme juuri sitä mäkeä alas kun kuului ääni. Se oli sitä ns.tunnelmaa vastaavaa pitkä uliseva varoitushuuto.
Emme puhuneet toisillemme siinä mitään, kunhan vain pinkaisimme juoksuun. Juoksimme kunnes koimme olevamme turvassa.
mää kerran paskoinpönttöön ja kattoinniin siellä ei ollu mitään säikähdin ja luulin että se oli paha henki juoksin naapuriin ja mää nolasin itseni
viime yönä ihan ku meijen hyllyl olevat tavarat ois liikkunu
tässäpä teille opettavainen tarina kummituksista
mfjfvjdi9cvjigkgkidcjvgikgvjidkkcfifkggjifcjikfgjikfjcifgjofdxlsopkdoedskxkosdfkéidfoiuri8sdifurdfitogierdokfjvtm,tgmdfkjtrkfjkdiogfkf4r89eodfikigtjgfjdckvmmfnvjntugvmtnbjbjgtkgkt.jfikdrfrgtkrfoldcijrfigjhdjdjkfrkodskdkijrtikdifvkr5idikgtkrkvktkdfklfkgkmgkvkktfldkl,rkjfkidkgmkrtiodlkeosdrfkmdifvkjfdckmfckjxikdcnmedksdcjdedcmjasdckedikocfrfvjdigtkfrikoc9gifkvjdkgflerdxolrfpclkdofvkrfokriof 1939 jgrfdkjcfkfjxdifvkdcmfkcvmkxv,fdkdcrfvdimvfdkcjrfifjdifgvjfmfv mkfkgvmkdfiokvtrirfrfgkjrfirfvrridckrjtkgffkkgbrfovkrtofldlgfrfrktktgk,friorgbktlfvklgtktvb,fdkvkdfkfvfovkdi9gfkjfrdfkrfldckedikdfrfrhbuieierfkfrxdirtjfodkflkdfkfvkrlckrfofrkoslsdjkvrfjkchedkfmkdijlfkrfrvdeifkefirfjrigfkjfdigbkffkdkekofkdcedfke.fkosdlkrieorffrifkweioekdocoskodfoedkfeoedfikffkdfirgkfoddfikeodfkeijofjreofiferoftkrirfokrioedlok5rofioeofodowspopfjefrifioelrifkerdifrooeokfierirgfikr90ergigtmriuvirfjjierifjdjgfkfdolcifoldfdolkelfkleolr.kkdoeglfjxsfoogtrrfkrkgjdeijgdekjdrf4edkjikrjfmseidrfmekfkdelsdfkeowdkkrldikerkowldikow3. 1977 nfjfvndfuidc,sdklfkdk,.kmfdkmdcmrfgmdckrfvmjmfjckjtrmgdfjkvngfkmcvmdfkvmdkvjck,jrtjrjcfjcfik,gkjmcjkfgmgfmjfvjvtjvmrk,gjfkmgbjtkmrfvkrtfkm,rikgfkdgmkdlfklkdfllcfkirlrfujrolgtiordfrgujnjrjrhfvtujgedjrfnkmesdn djcjled,jskdf.dklefkldklfkokreldkreodkewldkweledklesödkooedkkierejfedlfikreokfdfokkrfdckf9oivkjediflrifjtrlkfvjrftrtgjjdekkg,mdffvmf,dvkmfbkdjrkmwuiedjd8usdjedhejkedhjakwdfyjwsscfkjhrjdend9rkgffdikcjjdfdfjvdjjfvrjrfgjrkgjkjrijgfjrifujrkfvjekerfjreirfjeikefjkriisjdjrfefjedikergtjerfjredjdfierjefdjrijrfihurgfhurfuherfr4erfhj4jedjkf5jrjfjeifjeikdfjjrikfjjsdjdcjrfemdfkedifjmdsnjefmmnrkrfjrfjkfjndrjfkrgjrkefjruiekjdirfgjdskfjdifjfidodcfkjriodcfkrijfjkrjf. 1979 tjgndikfgmjkdedfkfirkjsiodjsdiklxjdceriokdcjdfiklgkjfdikkfvjjfk,fkcjdujkfjdcjkmdjkcvnmgftkjfvm,fijk,gmidkfgjfikrfkjgtfifvkjckidrftgnmdfkfkdcmrticvjdrfgknjksdcfkjkieokdswoksdkofrlgftoyhoglhikotrlgiotolgkpktlgtjotglkgvolbkgtihktogitjrirfhtruedhjjvgtmjrfjtuirfkjnrftikrlf.lckedoffdiolgkfkrjik,lerfjgrlfiiortlfgvkigklbktoigvtgiblvikjfiogkvkrfiofgkrforpgikrolgkrfdoe.cfjlkkrfiolefjrgioelfjr5iefjrifjr9oofikrofkf4e9otrkjrfigjrfgjgtorlfktlrfk,gftovlgklfrgkrfiogjkrtothkygovkbnyhiolgtkkrkgtiefjjr9eoedkrg9jghjdfrgjkdjdfjfrelfkkdffkgvkjrfvikdjrkdjdffkrkgjkrlgfjmkrggijfrfgutkgjgujthikfgkjgiftfkjrkgrkgkifdogktrgjrfkktrfvlikjrickdcjorgjokvffvkfvjvjidfljfgmgfbmvfvk.vklmgfkkmmrfdklfkvflfvktolgvtkkorflrgkfrioelrkgorfdlegikrgfkrkgkriolerfjjtkrjfjfelfkeofijko3ed 911 trjrgft8iurflkgkdiorgkrokedlkrikfksdiergkjdfkdlfjrklfcjfkgjdkmjrfdkjcfirfkfk,sifkeroxd.jlderklfdjkdikfjkdikg,jfdkdfvjfrivkjfvkjfjkdfvjtkgkjkdlgjvfkjdcfkkrtigfkedijrfjedslsxdieideorlfuireigjdikglkfjdkcvrkefjfkrikfcrfgjcfdkdfgjfidoclkfgtrlcjrfkdklvrti,fjirklkfoldjgitkklrfjiekjrhwsujrfhjjeiwedfftorgflttgfrijgtjreitjrigtkrofkrekedr5oriedikiroeotgikeorgkredmfklrefkrtkledfjrtikelrkfirtlefik5rtifjgjfgv,njjduirfvkmrtikdmrmdecjrifvmerijtgjnfuhedikgtjrfjerdfjkmjedefjjfkfjrklefikreodfhjnfemdirfikfmkwejdk 3-2 rgfifdkfkdirkgtkrdogfvkrkedfljfkvjcdfifgjdkjgvjrfjcfijfkkfjsdikfjdidklfjirf.jdffiklrgkisorogflkreolefoijrkdciirfojgfiortjiroefjgrlffidoovkjclerfijjeiorfi. 1980 tkjgfisjdidkdfjkjeijfrtiedlid8ruied9sowrfiieooedir9otuiri9idirfrfiewiowedkjrijkrfjweufhjerjkdujrufjikfjurihjdfueritfhfrigfhr5jkkcfjejkefnjrejkdjsrjfnsuifhdnjkcjedijkfjeikfjgruidkjrirgfiwekrierkefjurhfjrijrfirgjjtrgfjjrjtk4irjk54roklrlefdkeofj5rihjdehjrhjerfjrfkrigjtigtihrfigfkrtijfkrgtfgm6ymr4ieekthj5j4rffmk44j.rkedlfujrgkelfjkrjjrkjgcmrffrgkjfrijftjfdrfk5tjgrjgjrtghjtkrgjitkjgkjjgjerijfouefuirkgfujfikgjfjfvrkfkjidkjdrgfjreirjgfjrgejirjgfjofjdfijgrjcswdjrjhjfdeijfuejfrdreoujf9rfifok. 1992 5trtgktotyuirifijgtgkjfdigjtrkfmjdioklgfrifkjfrkfisdfjrerff.gkgfolkjldkforgtlfkjrijeduejrgtkjrtfikdfjvrikvjgikjgfbmgfkgkjedkrfndkfn5rekdn5kjdfj4riofkdrgfkkdflgkjrefjrekfrkfkrkfkedgtkmrfvdklgljgmviorijvtjgujirfttyjnjrfirgkthjgjfrgrjekoflj54jrftijeij4rtjrgjr4gejfk4krfkfhnjgbivrjgnjgvjftkbvkjtkgfrkfkvkjfrivjjdiktjifvdgvjgtrgvijruitgnjvrfugkfrnmjfijrmrf5krfjkmfjhgbnrnrfthtrgtnjkngngtjfmkr,gfkmfrgjfmrtgjtirfvjrgtgikjdigtrkjrfjrrgfjierrfjefjfkrelfjoelfkkrfoefkk4rrofkkroogtlgfkiofkgtkoefkotgfi4r9ofdrerpogfi. 1993-1994 fcvifigjktifkjtjtgmjduigmrfnjmfvfmkcnjfrjgvdfnmfvbmnjfjcnvfnijvjdckfvmfjdcmerugfjfudjcfnfrujfhuxcjdfvnfrjddcntjrmjd8ikgmfdimjvt9ffjktkrvmuirkgmifdgfvnvjdcfkmeduicfmjiednfemdfmmdfekfj4ruikfmeuirkjdnijrgfmjrfkgjji5rkjfirfkfvmjkmrigjvrfigijrijgjmirftgjfijfurfigjirjjfrtigvkjdiegjirfrjgvkjfdjgitkjhky,gidkrgi4dcejcrffrgjmgfjgbdffjvnijsxdkjfvjidkscxndkcjnjdfvkmcsdikfkvfjkgbdio.gjgfijkvjtjkfckmjfrkrgk8fhjfkgjrklefdifjlrftihngjcdikofgjgfkjgbgjkhjgiktjgtjckgjrfnikdfvjfkgnbmfignnfjkfjgjfkrgkjtjkjrgfvmbt,gbjvfjkjgbjikdfijfgvfkdcjeifijrf2gvfjrfhujdrfrfgvfugbhjtjrfnjnmdrf,.vkjirkdiciorirfvkmrfkjkxdedifdljermrekgr8ifjrigkjvrfj8hgfjifikrgjnjgtifrgjkrkolrgjjgfkrlgfrtlgkgtirfkjweiefhrujkdhfjijrtrjfjrkgjrsdklkjerkrjlkefmrfhutgjrehu,tjmgfkkfjriklfjkdlfjkdcidfkjcekkfjrikfkjkjdkjgjflrkoilddfjrfidldefkfvodfvkergvjfjejidrfvjirfvkjrfijjf.
Hanki elämä.
Hei sinä "neuntoter", sinä olet ensinäkin nainen ja olit suht nuori tuolloin taphtumien sattuessa, veikkaan siinä 13-15 vuoden ikäinen?