Perunkirja & perinnönjako

Lesken ilmoituksena seuraava:
Leski ilmoittaa vetoavansa PK 3:1 a lain mukaiseen oikeuteen pitää jäämistö ja puolisoiden yhteisenä kotina käytetty omakoti ja asuntoirtaimisto jakamattona hallinnassaan.

Leski ilmoittaa vetoavansa AL103 lain ja 2:n momentin mukaan oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen perillisille.

Kuolinpesä jossa asunto-osake ja runsaasti käteistä joista tosin käteinen siirretty mummon nimissä oleville tileille jotta papan hoitokustannukset olisi nousseet hurjiksi. Pappa kuolee ja omaisuutena hänellä puolet asunto-osakkeesta ja hieman käteistä perunkirjan mukaan.

Perunkirjoissa sovitaan että papan osuus laitetaan jakoon, voiko mummo olla maksamatta papan osuutta vaikka hänellä on käteisvaroja vaikka kuinka. Asunnossa hän saa mielellään asua loppuun asti.
191057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No ensinnäkin varallisuus ei pitäisi vaikuttaa hoitomaksuihin vaan pelkästään tulot, joten niitä rahoja ei olisi tarvinnut siirrellä alunperinkään.

Leski on kieltäytynyt antamasta tasinkoa, joka tarkoittaa, että lesken ei tarvitse maksaa mitään omista rahoistaan perillisille. Tämä tarkoittanee myös sitä, että leski on varakkaampi kuin pappa. Jaettavaa on vain papan osuus puolikkaaseen asunto-osakkeeseen ja papan käteinen raha. Kuka tahansa perillinen voi tosin sitten jaon jälkeen vaatia osakkeen myymistä yhteisomistussuhteen purkamiseksi. Tai sitten leski voi halutessaan OSTAA puolikkaan asunto-osakkeen perillisiltä, jos haluaa. Mutta tällöin kyse on normaalista kaupasta.

Äänestä
  • tarkoittaako tämä sitä että mummo maksaa asunnon arviohinnasta puolet perillisille? ja asuu osakkeessa
    kunnes hänen aikansa sitten joskus koittaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tarkoittaako tämä sitä että mummo maksaa asunnon arviohinnasta puolet perillisille? ja asuu osakkeessa
    kunnes hänen aikansa sitten joskus koittaa.

    Olit kirjoittanut tuon alkuperäisen kysymyksen niin, että puhuit omakotitalosta ja asunto-osakkeesta. Tästä sai sen käsityksen, että asuntoja on kaksi. Unohda siis tuo äskeinen vastaus.

    Mummo ei maksa mitään perillisille. Perilliset saavat omistusoikeuden asunnon puolikkaaseen. Mummolla on asuntoon käyttöoikeus. Omistusoikeudesta on hyötyä vasta sitten, jos mummo kuolee tai muuten päättää luopua käyttöoikeudesta.

    Äänestä

"puolisoiden yhteisenä kotina käytetty omakoti ja asuntoirtaimisto"
"Kuolinpesä jossa asunto-osake"
"omaisuutena hänellä puolet asunto-osakkeesta ja hieman käteistä perunkirjan mukaan"

Mitä tarkoittaa omakoti? Omakotitaloa?

Siis puhutaanko tässä kahdesta eri asunnosta; omakotitalosta joka on ollut puolisoiden yhteisenä kotina, ja sitten vielä erillisestä asunto-osakkeesta (sijoitusasunto)?

Ainakin yksi kysymykseen vastanneista (tuo joka sanoo "Kuka tahansa perillinen voi tosin sitten jaon jälkeen vaatia osakkeen myymistä yhteisomistussuhteen purkamiseksi") näyttää tajunneen että asuntoja on kaksi.

Äänestä
  • On kyseessä ainoastaan asunto-osake jossa mummo nyt asuu yksin. Papan perunkirjassa
    omaisuusluettelon mukaan hänelle kuuluu puolet ko.asunnosta ja hieman käteis varoja. mummolla ja papalla ei velkoja. Maksaako mummo nyt papan osuuden asunnosta perillisille vai odotetaanko että mummon aika koittaa ja heidän omaisuutensa jaetaan silloin? Mummolla on käteisvaroja mistä kyllä maksaa.

    Äänestä

  • 9+17 kirjoitti:

    On kyseessä ainoastaan asunto-osake jossa mummo nyt asuu yksin. Papan perunkirjassa

    >>Maksaako mummo nyt papan osuuden asunnosta perillisille

    Äänestä

  • 9+17 kirjoitti:

    On kyseessä ainoastaan asunto-osake jossa mummo nyt asuu yksin. Papan perunkirjassa
    omaisuusluettelon mukaan hänelle kuuluu puolet ko.asunnosta ja hieman käteis varoja. mummolla ja papalla ei velkoja. Maksaako mummo nyt papan osuuden asunnosta perillisille vai odotetaanko että mummon aika koittaa ja heidän omaisuutensa jaetaan silloin? Mummolla on käteisvaroja mistä kyllä maksaa.

    Vastasit tähän kysymykseen jo ensimmäisessä viestissäsi:

    "Leski ilmoittaa vetoavansa AL103 lain ja 2:n momentin mukaan oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen perillisille."

    Eli te saatte omistukseenne asunnon puolikkaan sekä hieman käteisvaroja. Maksatte niistä perintöverot. Asunnon puolikasta ette kuitenkaan saa mitenkään myytyä (vaikka sen joku suostuisi ostamaankin) koska eloonjäänyt puoliso on ilmoittanut että haluaa jäädä siihen asumaan.

    Saatte siis perintönne kun mummokin kuolee.

    Äänestä

  • Itsekin tiesit kirjoitti:

    miten sitten kun mummo kuolee ja hänen tilit on tyhjennetty ( tilit jotka näkyvät papan perunkirjassa)
    mistä ihmeestä papan perintö silloin jaetaan?

    Äänestä

  • 9+16 kirjoitti:

    miten sitten kun mummo kuolee ja hänen tilit on tyhjennetty ( tilit jotka näkyvät papan perunkirjassa)
    mistä ihmeestä papan perintö silloin jaetaan?

    "runsaasti käteistä joista tosin käteinen siirretty mummon nimissä oleville tileille jotta papan hoitokustannukset olisi nousseet hurjiksi."

    Tuon siirron takia ne runsaat käteisvarat ovat nyt mummon käteisvaroja joita hän ei anna tasinkona kuolinpesälle.
    Lainmukaan hän saa tehdä nuille rahoille mitä vain.

    Paitsi jos tuosta siirrosta on esim. velkakirja (pappa antoi rahat lainaksi) tai jokin muu saantotodistus että mummulla on papan rahoja.

    Muussa tapauksessa ei muuta kuin voi voi, rahat meni mummolle.

    Äänestä

  • Ydin.. kirjoitti:

    Rahat saa mielellään mennä mummolle, ei siinä mitään.
    Mutta kun on ahneita sukulaisia jotka mielellään käyttää mummoa
    hyväkseen ja pyytää häneltä rahaa.
    Miten silloin käy kun papan rahavarat ja asunto menee mummolle ja sitten kun
    mummo kuolee niin hänellä ei olekkaan enään varoja mistä edes maksais papan jäämän perinnön pois.
    vaan rahat on jo muiden tileillä ilman että ne on menny ennakkoperintönä tai lahjana. On tehty vain pelkkä "otto" josta kenenkään ei tarvitse tietää mitään. Mummo on jo 90-kymppinen
    ja ei millään itse kuluta rahoja, on se sen verran tarkka ollut rahoistaan. Joutuuko vastuuseen henkilö joka hoitaa mummon talousasioita jos rahat vain "katoaa" ?

    Äänestä

  • 2+18 kirjoitti:

    Etteikö papan jäljelläolevia rahavaroja voisi jakaa.
    Eikä sillä ole mitään merkitystä vaikka mummo kuinka ilmoittaisi että hän pitää jakamattomana hallussa pesän, tuollainen ilmoitus kumoutuu heti kun joku perillinen vaatii jakoa.

    Mummon ja papan yhteinen koti (ja sen irtaimisto) sen sijaan jää leskenoikeuden nojalla mummon hallintaan loppuelämäksi.

    Meillä oli kanssa tapaus jossa leski ensin yritti sutkata ja sitten teetätti täydennysperukirjan jossa todettiin että hän pitää jakamattomana pesän hallussaan, eipä meinannut mitään kun pesänselvittäjä/-jakaja aloitti homman. Pesä jaettiin.

    Elikkä ei muuta kuin vaatimaan perinnönjakoa niin saatte ne papan rahat pois kulkumasta.

    Äänestä

  • Ei tarkoita kirjoitti:

    Aloittaja sanoo: "hieman käteistä perunkirjan mukaan"

    Ei mummo ole kieltäytynytkään jakamasta noita papan käteisvaroja perillisille!

    Ongelma on siinä, että aloittaja ei halua ainoastaan papan käteisvaroja, vaan lisäksi osan niistä varoista, jotka ovat nyt mummon nimissä ja hänen pankkitileillään, mutta joita aloittaja pitää "papan perintönä".

    Aloittajalle ei mene kaaliin että ei siltä papalta todellakaan jäänyt teille perintöä mitään muuta kuin puolikas asunto-osakkeesta, sekä ne pienet käteisvarat.

    Kaikki muut rahat, myös ne jotka olivat aiemmin papan, ovat nyt mummon omaisuutta, ja hän saa tehdä niillä mitä lystää.

    Äänestä

  • Eri tilanne kirjoitti:

    Kiitos viestistä " eri tilanne".
    Meillä mummo on kieltäytynyt jakamasta papan käteisvaroja perillisille.
    Itse en ole ikinä pyytänyt mummolta tai papalta rahaa omaan elämiseen vaan olen aina
    pärjännyt omillani, joten kyse itseni puolelta ei ole se että olen perintöä vailla vaan
    se että tahdon tietää miten kaiken tälläisen pitää mennä ja oikein.

    On mennyt kaaliin mitä papalta jäi!

    Kysymykseeni että mitä tapahtuu silloin kun mummo kuolee ja hänen käteisvarat ovat kadonneet sukulaisten taskuihin pelkkinä "ottoina" ja kun pesästä ei sitten ole edes varaa
    papan perintöä pois kun jakoa ei nyt tehdä? Kuka joutuu vastuuseen? vai joutuuko kukaan.

    Äänestä

  • 7+15 kirjoitti:

    "Meillä mummo on kieltäytynyt jakamasta papan käteisvaroja perillisille."

    Siis puhutaanko tässä nyt niistä rahoista, joista aloitusviestissä sanot "papalta jäi hieman käteistä perukirjan mukaan"? Noiden rahojen jakoa voitte te perilliset todellakin vaatia. Hommatkaa pesänselvittäjä jos ei mummo muuten suostu. Tosin voi tulla kalliimmaksi kuin mikä perinnön arvo on ("hieman" käteistä on epäselvä ilmaus; itselleni "hieman" on korkeintaan 1000 euroa mikä kyllä uppoaa pesänselvittäjän palkkioon eikä riitäkään).

    "kun pesästä ei sitten ole edes varaa papan perintöä pois kun jakoa ei nyt tehdä"

    Papan perinnöstä suurimman osan muodostaa tuo puolikas asunto-osakkeesta, ja sitähän mummo ei voi myydä ilman perillisten suostumusta. Sen tulette siis kuitenkin saamaan kunhan mummo kuolee. Eli sikäli ei ole pelkoa että papan perintö mihinkään hassaantuisi.

    Mummon omat käteisvarat, vaikka ne olisivatkin alunperin peräisin papalta, sen sijaan eivät kuulu papan perintöön, ja hän saa hassata ne miten haluaa, ilman että kukaan joutuu "vastuuseen".

    mummon käteisvarat on mummon ja hän saa tehdä ihan mitä itse haluaa niille.
    Jos hän antaa rahaa 10` Eur pikkuveljelleni, meneekö ennakkoperintönä?

    Jos hän lopettaa säästötilin jossa 20' Eur ja siirtää sen sukulaisen nimiin joka
    joka huolehtii hänen talousasioitaan ja on yksin edunsaajana tiliin johon rahat laitetaan,
    onko ennakkoperintöä?

    Mummo on 90-kymppinen ja itse kuluttaa noin 200 Eur kuukaudessa.

    Äänestä

  • 7+15 kirjoitti:

    Kiitos viestistä " eri tilanne".
    Meillä mummo on kieltäytynyt jakamasta papan käteisvaroja perillisille.
    Itse en ole ikinä pyytänyt mummolta tai papalta rahaa omaan elämiseen vaan olen aina
    pärjännyt omillani, joten kyse itseni puolelta ei ole se että olen perintöä vailla vaan
    se että tahdon tietää miten kaiken tälläisen pitää mennä ja oikein.

    On mennyt kaaliin mitä papalta jäi!

    Kysymykseeni että mitä tapahtuu silloin kun mummo kuolee ja hänen käteisvarat ovat kadonneet sukulaisten taskuihin pelkkinä "ottoina" ja kun pesästä ei sitten ole edes varaa
    papan perintöä pois kun jakoa ei nyt tehdä? Kuka joutuu vastuuseen? vai joutuuko kukaan.

    Papan perintö on edellä selvitetty moneen kertaan. Papan puolikas asunnosta varmasti säilyy, mutta ne papalta perikunnalle jääneet "vähäiset rahat" olisi hyvä olla perikunnan tilillä.
    Mummolla ei pidä olla tiliin nosto-oikeutta, koska hänen kuuluu yhteisen kodin ja koti-irtaimiston hallintaoikeutta käyttäessään maksaa itse kaikki asumisensa kulut.
    Papan vähäisten rahojen ja asunnon jakoa ei kannata vaatia kun kaikki eivät siihen suostu.
    Perillisten ja leskimummon omistusten selkeyttämiseksi olisi hyvä tehdä myös ositus, ellei em. pankkitilien eriyttäminen tunnu riittävältä vähäisiksi mainittujen papan rahojen suojaksi.

    Mummon kuoltua perukirjaan tulee hänen tilitiedoistaan vain kuolinpäivän saldot. Aiemmat tilitapahtumat saatte pankeista vain kaikkien osakkaiden yhteisellä pyynnöllä. Jos varat ovat oudosti huvenneet, niin tietysti voi tehdä tutkintapyynnön poliisillekin.

    Yksikin osakas voi hakea käräjäoikeudelta pesänselvittäjän/-jakajan tekemään toimitusjaon. Pesänselvittäjä saa aiemmatkin tilitapahtumat, mutta toimitusjaon prosessi voi olla pitkä ja perintönne voi huveta selvittelyn ja riitelynne tuoksinassa.
    Kun edes edellä esittämäni tilien eriyttäminen on tehty, niin mummon kuoltua ei pitäisi olla mitään epäselvää papan nyt jakamattomaksi jätetyn perinnön säilymisestä.

    Äänestä

  • 7+15 kirjoitti:

    Kiitos viestistä " eri tilanne".
    Meillä mummo on kieltäytynyt jakamasta papan käteisvaroja perillisille.
    Itse en ole ikinä pyytänyt mummolta tai papalta rahaa omaan elämiseen vaan olen aina
    pärjännyt omillani, joten kyse itseni puolelta ei ole se että olen perintöä vailla vaan
    se että tahdon tietää miten kaiken tälläisen pitää mennä ja oikein.

    On mennyt kaaliin mitä papalta jäi!

    Kysymykseeni että mitä tapahtuu silloin kun mummo kuolee ja hänen käteisvarat ovat kadonneet sukulaisten taskuihin pelkkinä "ottoina" ja kun pesästä ei sitten ole edes varaa
    papan perintöä pois kun jakoa ei nyt tehdä? Kuka joutuu vastuuseen? vai joutuuko kukaan.

    Mullekkin pesänselvittäjä kertoi kun olin huolissani kuolinpesän irteimistosta yms. (tuhasien eurojen arvoista) että voin sitten hallinnan päätyttyä (testamentti) vaatia vahingonkorvauksia.

    Naurattaa koko tilanne, pitäisikö kaivaa leski haudasta esille ja rettuuttaa käräjäoikeuteen vai miten vaadin häneltä korvauksia, varsinkin kun elämänmeno on sitä että velkaa taitaa jäädä kun aika jättää sillä silloinhan tuo hallintaoikeus raukeaa.

    Eli suomen lakien mukaan epärehellistä leskeä ei tunnu saavan vastuuseen hänen elinaikanaan ja kuoleman jälkeen ei häntä todennäköisesti haittaa vaikka kuinka yritetää saattaa vastuuseen.

    Äänestä

Jos siirrosta ei ole mitään lahjakirjaa tai muuta vastaava järjellistä syytä ei ole oisoittaa, niin sitten vaatisin noiden rahojen palauttamista papan tilille.

Äänestä
  • Rahojahan järjesteltiin mummolle papan eläessä. Irtaimen, jota raha on, lahjoitus on tapahtunut kun lahja on siirtynyt saajansa haltuun. Mummo on siis lahjansa saanut ja pitää sen, ellei mummo itse muuta todista tai perillisillä ole pätevää näyttöä lainasta tms. Verottaja voisi ilmiannon jälkeen asian tongittuaan mätkäistä mummolle lahjaveron korotettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo 43 kirjoitti:

Lesken ilmoituksena seuraava:
Leski ilmoittaa vetoavansa PK 3:1 a lain mukaiseen oikeuteen pitää jäämistö ja puolisoiden yhteisenä kotina käytetty omakoti ja asuntoirtaimisto jakamattona hallinnassaan.

Leski ilmoittaa vetoavansa AL103 lain ja 2:n momentin mukaan oikeuteensa olla luovuttamatta omaisuuttaan ensiksi kuolleen perillisille.

Kuolinpesä jossa asunto-osake ja runsaasti käteistä joista tosin käteinen siirretty mummon nimissä oleville tileille jotta papan hoitokustannukset olisi nousseet hurjiksi. Pappa kuolee ja omaisuutena hänellä puolet asunto-osakkeesta ja hieman käteistä perunkirjan mukaan.

Perunkirjoissa sovitaan että papan osuus laitetaan jakoon, voiko mummo olla maksamatta papan osuutta vaikka hänellä on käteisvaroja vaikka kuinka. Asunnossa hän saa mielellään asua loppuun asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu