Joissain koulussa on vararehtori, joissa apulaisrehtori. Onko näillä nimikkeillä väliä?
Olen kuullut, että palkassa on eroa ja olen itse esim huomannut, että vararehtorit on useammin miehiä.
Vararehtori vs. apulaisrehtori
4
11152
Vastaukset 4
- suunnilleen näin
Peruskoulussa tai lukiossa vararehtori/varajohtaja ei tee muuta kuin omia opettajan tehtäviään, ellei rehtori ole poissa, jolloin vararehtori tekee rehtorin tehtäviä ja niistä maksetaan rehtorin poissaolon ajan. Jos vararehtorille on annettu koko lukuvuodeksi joitain esimiestehtäviä tai hallinnollisia tehtäviä, niin sen pitää sitten näkyä myös palkassa ja henkilöä voisi yhtä hyvin kutsua apulaisrehtoriksi/johtajaksi. Sitten on erikseen isojen koulujen apulaisrehtorin viran haltijat, joilla on samanalinen kokonaistyöaika kuin rehtoreilla
- oeikfo
vararehtori on varahenkilö, toimii kun rehtori on estynyt syystä tai toisesta. Apulaisrehtorilla on omat hallinolliset tehtävänsä
- LassePi
vararehtorit ovat rehtorin sijaisia, kun rehtori on estynyt virkatehtäviä hoitamaan. Apulaisrehtrorit tekevät enemmän hallinnollisia tehtäviä kuin vararehtorit: ap.rehtori voi olla myös opinto-ohjaaja. Valvontalistojen tekeminen, oppikirjahankinnat ja valinnaisianelukujärjestyksen suunnittelu voi olla apulaisrehtorilla. Isoissa lukiossa voi olla jopa kaksi ap.rehtoria: toinen hallinnollinen toinen pedagoginen rehtori. Ap.rehtorilla on vähemmän opetusta kuin hän olisi lehtorin virassa.ap.rehtorin opetusvelv.lukiossa määräytyy opiskelijamäärän mukaan: 200-400 opp. 2-6h viikossa, suurlukioissa yli 601- 6-13h viikko
- Anonyymi
Moro äijät
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä401191Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13760Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588