- Mitään keskusteluja ei ole käyty, sanoo Irlannin teollisuus-, kauppa- ja innovaatioministeri Batt OŽKeeffe, kun häneltä kysyttiin Euroopan unionin apupaketista.
Toisenlaisiakin tietoja liikkuu. Financial Times -lehti kuitenkin kertoo, että EU-ministerit ovat käyneet epävirallisia keskusteluja Irlannin mahdollisesta avuntarpeesta. Jo loppuviikosta uutistoimisto Reuters arvioi, että on todennäköistä, että Irlannista tulee Kreikan jälkeen toinen euroalueen maa, joka on pelastettava muiden euromaiden varoilla.
Lauantaina uutisoitiin, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF uskoo, että Irlanti selviää talousvaikeuksistaan omin voimin. IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin mukaan hän ei ole ollut yhteydessä Irlantiin, eikä maa ole pyytänyt valuuttarahastolta tukea.
Reuters. STT
Toisenlaisiakin tietoja liikkuu. Financial Times -lehti kuitenkin kertoo, että EU-ministerit ovat käyneet epävirallisia keskusteluja Irlannin mahdollisesta avuntarpeesta. Jo loppuviikosta uutistoimisto Reuters arvioi, että on todennäköistä, että Irlannista tulee Kreikan jälkeen toinen euroalueen maa, joka on pelastettava muiden euromaiden varoilla.
Lauantaina uutisoitiin, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF uskoo, että Irlanti selviää talousvaikeuksistaan omin voimin. IMF:n johtajan Dominique Strauss-Kahnin mukaan hän ei ole ollut yhteydessä Irlantiin, eikä maa ole pyytänyt valuuttarahastolta tukea.
Reuters. STT
Vastaukset 13
Vanhimmat
saisivat mennä suomalaisten lasten ja vanhusten hoitoon!
Täällä pakkasten keskellä eläneet ja lapsemme kasvattaneet
mekö aina auttamassa lämpimien seutujen asukkaita?
Suomen tilanne todella huolestuttaa, suomi on takaajana irlannin pelastus toimiin, KATAINEN on todella huolestuttava valtionvarainministeri, EI ole osannu pitää suomen puolia !
Nyt ei sinisilmäisyys auta, on syytä miettiä kuinka selvitään EU:sta mahdollisimman pienin vaurioin !
Kataisen mielestä ei ole muita vaihtoehtoja! Aika hampaatonta touhua. Väkisinkin tulee mieleen, että Soinilla olisi suomalaisia puolustava ote ja myös karismaa.
Ans kattoo ny, miten kansa keväällä äänestää.
Eikö riitä kotimaan asiat? Ja niissä on paljon korjattavaa, mitäs lähtivät? Turha katua kun tuhmat on housuissa!
Muistakaa, vain äänestämällä voit vaikuttaa! Turhaa spekulointia, itsehän olemme valinneet eduskuntamme!
Tässä kaikessahan on takana vain kaiken vallan haaliminen pienelle juutalaiseliitille, illuminaatille, rahan avulla. Ajamalla kaikki maat velkaorjuuteen ne joutuvat velkojiensa sätkynukeiksi ja koska rahan määrä ei lisäänny, mutta korkojen kautta velan määrä lisääntyy, niin jo alkanut kierre johtaa vääjäämättä siihen, että viimein kaikki tulevat mahdottoman eteen kun rahaa ei ole velkojen maksuun ja kaikki kiinnitetty omaisuus ja sen mukana valta siirtyy velkojille.
Eri valtioitten poliitikoilla ei ole todellista valtaa ollenkaan, he ovat vain illuminaatin sätkynukkeja ja tekevät kaiken illuminaatin määräysten mukaan.
Suomi on tässä suossa kaulaansa myöten ja nykyinen hallitus on tahallaan ajanut jo aiemmin aloitetun tilanteen syöksykierteeseen. Poliitikkomme eivät kertakaikkiaan voi olla tietämättömiä tästä, mutta kun poloiset uskovat itse selviytyvänsä tämän valtaeliitin joukkoon, niin innolla tuhoavat toisia. Huomaamatta ollenkaan, kuka siellä pyramidin päällä istuu ja heidätkin tuhoaa sitten, kun heitä ei enää tarvita. Ja tällä menolla se aika tulee pian, jo meidän elinaikanamme!
Mitä juutalaiset eu:n vaikeuksiin kuuluu ? Niillähän on omat taistelunsa, heitä yritetään tuhota arabi maailman taholta ?
Sitroenilla on mennyt perille puheet juutalaisten taidoista ja siitä, että ovat kaikkeen syypäitä...
Jokaisen kansan omat päättäjät, riskisijoittajat ja luotonantajat ovat syyllisiä.
Montako juutalaista heissä on? Kaukaa viisas ennemmin siunaa Israelia.
Miten lienee EU:n käy. Parempi olisi, että kaatuisi koko kyhäelmä omaan mahdottomuuteensa. Emme tarvitse, kuin yhteydet kaupassa. Jokaisen maan itsenäisyys takaisin.
Seuraavalla kierroksella pitää saada Katainen ja Stubb vaihtoon. Ei kokoomukselle.
--- aivan näin tulee käymään, luotto menny täysin kataiseen ...
Selvitäpä asiaa vähän laajemmin niin saattaa silmät ruveta aukeamaan. Jos luulet, että juutalaisia on vain Israelissa, niin surkuteltavalla tasolla tietosi ovat.
ne sitroenin päätä vannehtii. Helpota hyvä mies!
Irlannin pankkikriisin ratkaisusta on tänään alettu neuvotella Dublinissa EU-komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa. Keskustelujen takarajaa ei ole kerrottu.
Lenihanin mukaan neuvotteluissa saattaa syntyä ratkaisu, jossa Irlannin käyttöön varataan tietty rahamäärä, jota sen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ottaa käyttöön. Irlannin hallituksen uskotaan pyrkivän minimoimaan tuen määrää, jotta sen ehdot pysyisivät kohtuullisina.
Irlannin taipuminen tukipakettiin näytti yhä todennäköisemmältä, sillä myös Irlannin keskuspankin pääjohtaja Patrick Honohan arvioi, että Irlanti todennäköisesti joutuu turvautumaan kymmenien miljardien lainapakettiin EU:lta ja IMF:ltä.
"Ota vastaan jättilaina tarvitsit sitä tai et. Muuten käy kuin Puolan johdolle".
Tässä ne on Irlanninkin vaihtoehdot.
(Puolankin uusi johto sitten otti sen lainan...)
Sitä velkaahan ei kukaan pysty koskaan maksamaan takaisin... Oikeasti kun ei ole olemassa sitä rahaa, vaan kaikki on velkaa!
Velkoja määrää velallisen tekemiset... Velka on vallan väline!
Juutalaisjohtoinen illuminaatti on valmis tekemään mitä tahansa Uuden Maailmanjärjestyksen voimaansaattamiseksi. Ihan mitä tahansa. Ja on jo tehnyt ja tekee parasta aikaa halusit sinä uskoa sitä tai vastoin parempaa tietoasi olla uskomatta.
Tietoa kyllä löytyy, kun vaan viitsii vähänkään etsiä.
Kuinkaniin JUUTALAISET ?? rauhotu juutalaiset on pieni kansa, niillä omat taistelut arabi maailman kanssa, mitä ihmeen tekemistä sillä on EU:N kanssa, ei mitään ?