MIKSI kiusataan?

Täällä palstallakin on joskus valitettu tuosta asiasta. Mutta mikä on kiusaamisen syy?

Lainaus Ylioppilaslehdestä:

TaSa
9.11.2010 16:09
59
Suomalaisista jopa 59 prosenttia on joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi.

Tuoreen selvityksen perusteella ongelmaan ei Suomessa juuri puututa. 32 prosenttia kiusaamistapauksista päättyi siihen, että kiusattu siirtyi pois koulusta tai työpaikalta. Vain neljässä prosentissa tapauksissa esimies tai opettaja puuttui kiusaamiseen.

– Suorastaan järkyttävän usein työpaikkakiusaaja on oma esimies. Tällaisia tapauksia oli vähintään kolmannes kaikista työpaikkakiusaamisen tapauksista, tutkimuksen tehnyt valtiotieteiden maisteri Reino Rasilainen huomauttaa Positiivareiden raportissa.

Työpaikka- ja koulukiusaaminen on huomattavasti yleisempää nuorten keskuudessa. 18–35-vuotiaista 34 prosenttia on joskus kiusannut muita.


50–64-vuotiaista vain 21 prosenttia myöntää kiusanneensa.

Kyselytutkimuksen mukaan porukan ulkopuolelle jättäminen sekä ilkeä vihjailu ja juorut ovat yleisin tapa kiusata. Moni kiusatuista uskoo, että kiusaamisen taustalla on kiusaajan huono itsetunto, oman edun tavoittelu tai kateus.

Positiivareiden verkkokyselyyn vastasi lähes 2 400 suomalaista lokakuun lopulla. Kyselyssä kysyttiin vastaajien kokemuksia työpaikka- ja koulukiusaamisesta.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

väkivaltaa henkisellä tasolla. Fyysisestä väkivallastahan meidät jo tunnetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei-kiusaaja* kirjoitti:

Täällä palstallakin on joskus valitettu tuosta asiasta. Mutta mikä on kiusaamisen syy?

Lainaus Ylioppilaslehdestä:

TaSa
9.11.2010 16:09
59
Suomalaisista jopa 59 prosenttia on joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi.

Tuoreen selvityksen perusteella ongelmaan ei Suomessa juuri puututa. 32 prosenttia kiusaamistapauksista päättyi siihen, että kiusattu siirtyi pois koulusta tai työpaikalta. Vain neljässä prosentissa tapauksissa esimies tai opettaja puuttui kiusaamiseen.

– Suorastaan järkyttävän usein työpaikkakiusaaja on oma esimies. Tällaisia tapauksia oli vähintään kolmannes kaikista työpaikkakiusaamisen tapauksista, tutkimuksen tehnyt valtiotieteiden maisteri Reino Rasilainen huomauttaa Positiivareiden raportissa.

Työpaikka- ja koulukiusaaminen on huomattavasti yleisempää nuorten keskuudessa. 18–35-vuotiaista 34 prosenttia on joskus kiusannut muita.


50–64-vuotiaista vain 21 prosenttia myöntää kiusanneensa.

Kyselytutkimuksen mukaan porukan ulkopuolelle jättäminen sekä ilkeä vihjailu ja juorut ovat yleisin tapa kiusata. Moni kiusatuista uskoo, että kiusaamisen taustalla on kiusaajan huono itsetunto, oman edun tavoittelu tai kateus.

Positiivareiden verkkokyselyyn vastasi lähes 2 400 suomalaista lokakuun lopulla. Kyselyssä kysyttiin vastaajien kokemuksia työpaikka- ja koulukiusaamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu