kyllä nyt vituttaa, kun kilpailutus hävittiin ihan suomalaiselle firmalle, joka haki työntekijät virosta. Kaikki suomalaiset jäätiin työttömiks 10kpl. kohta vuos täynnä. ei niin helvetin mitään järkee!
TYÖPERÄISET
MAAHAN MUUTTAJAT
1300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei tuossa ole mitään kummallista. Tosin hyvin monissa paikoissa ulkomaiset siivoojat ovat ainoita konkreettisia vaihtoehtoja, koska Suomalaiset eivät syty tekemään. Se nyt silti se perinteinen syy usein, eli työajat, palkka ja työtuntien määrä on niin epäsuhdassa ettei se kelpaa osa-aikaisena edes Suomalaiselle opiskelijalle ja työttömän ei kannata niin pieniä määriä tehdä.
Tosin hyvänä puolena etenkin isommissa kaupungeissa edelleen, että harvemmin nyt kokonaan työttömäksi jää, jos viitsii vain tehdä niillä ehdoilla mitä annetaan ja työmäärillä. Aika useinhan sitä tehdäänkin yhteennivottuna useammalle eri firmalle ja eri hommia...
Maakunnissa tietty eri asia ja aina ihan tilanteesta kiinni hallitsevatko isot vai pienet. Yleensä isot, ihan jo hinnan takia, mutta vastaavasti sitten kyllä poikkeuksiakin on. Ja mitä enemmän isot ryssivät urakalla, niin sitä enemmän ainakin pienemmät kohteet voivat vaihtua nopeastikin tekijältään. Toiseksi halvin voikin olla ykskaks kovin houkutteleva vaihtoehto, jos silloin tällöin kuin arpapelinä ilmaantuu joku siivooja sisään joka ei osaa sanaakaan Suomea, ei osaa siivota minkään vertaa, ja kun on lähtenyt niin taas on pari seuraavaa päivää paikka ilman siivoojaa, kunnes saapuu seuraava. Ehkä jo täysin eri maasta ja taustasta, mutta muutoin sama tilanne kuin ensinmainitulla:)
Ihan arkipäivää tätä nykyä. Halvalla myydään ja halvimmat duunarit otetaan. Joskus se riittää asiakkaalle, koska hinta on niin tolkuttoman olematon. Joskus taas ei...