Haluaisin kaikkien tietävän

koulukiusaaminen ei koskaan johdu kiusatusta itsestään, joten kiusatun on turha luulla, että itsessä olisi jotain vikaa tai että pitäisi muuttua sen takia, kun kiusataan. Kiusaaminen johtuu vain ja ainoastaan itse kiusaajista, heillä on ongelmia asenteessa, suvaitsevaisuudessa ja tunne-elämässä muutenkin. Valitettavaa kuitenkin on, että koulukiusaamista harvoin saadaan kokonaan loppumaan yhtään millään tavalla, sillä kiusaajat ovat yleensä kurittomia ja hyvin itsepäisiä, eivätkä hevillä lopeta touhujaan... kokemusta on, varmasti monella muullakin, kuin mulla.
2482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kyllä minä itte olen kokenu joskus että minussa on jotakin vikaa

Äänestä

Jos tää sun viestis oli vaan ilmotusluontoinen asia eikä lohdutus kiusatuille nii voin sanoa, että ei pidä paikkkansa.
Esimerkiksi syrjintä on yksi esimerkki siitä, että siinä VOI olla jokin järkeen käyvä peruste. Olen itse ollut porukassa, josta yksi savustettiin ulos. Hän oli todella hankala persoona. Mikään ei käynyt, mikään ei kelvannut, jatkuvaa valitusta, paskan puhumista, juoruilua, RIEHUMISTA ja jopa asuntoomme tunkeutumista kirjaimellisesti!!

No, muutama vuosi myöhemmi muakin yritettiin poistaa porukasta. Niilläkin oli syynsä, jonka tavallaan ymmärrän, vaikka pahaltahan se tuntui. Sairastin masennusta (josta en kertonut kenellekään), joten olin jatkuvasti alakuloinen, hiljainen, olin huonolla päällä, väsytti ja kaikenlisäksi meillä ei ole samoja mielenkiinon kohtaita juurikaan. Kuka sellaista tyyppiä jaksaa kattella? Varsinkaan kun en suostunut kertomaan ongelmistani. Ihan oma vikani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ettääääää kirjoitti:

koulukiusaaminen ei koskaan johdu kiusatusta itsestään, joten kiusatun on turha luulla, että itsessä olisi jotain vikaa tai että pitäisi muuttua sen takia, kun kiusataan. Kiusaaminen johtuu vain ja ainoastaan itse kiusaajista, heillä on ongelmia asenteessa, suvaitsevaisuudessa ja tunne-elämässä muutenkin. Valitettavaa kuitenkin on, että koulukiusaamista harvoin saadaan kokonaan loppumaan yhtään millään tavalla, sillä kiusaajat ovat yleensä kurittomia ja hyvin itsepäisiä, eivätkä hevillä lopeta touhujaan... kokemusta on, varmasti monella muullakin, kuin mulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu