Onko Linux näin suosittu?

Tämän palstalla esitettyjen mielipiteiden perusteella voisi päätellä Windows ja Linux-käyttäjiä olevan noin puolet ja puolet.Mac-käyttäjiä vain pieni murto-osa.Tiedämme että näin ei ole.Vaikka Linux-käyttäjiä olisi 5-7% tilanne on todella vääristynyt.

Mistä tämä johtuu?

Ovatko Linux-käyttäjät vain innokkaita saarnamiehiä vai alemmuuskompleksista kärsiviä koska erinomaista käyttistään ei muut ymmärrä käyttää ja siksi sitä pitää edes itse kehua.

Missä ovat Mac-miehet? Miksi Windows-käyttäjät jaksavat vaivautua kommentoimaan?

Miksi kaikki tuntuvat ajattelevan että kaikki käyttävät konetta samalla tavalla ja samoihin tehtäviin kuin itse ja eivät ymmärrä jos joku muu on päätynyt eri käyttikseen.Tämä minun käyttämähän on ilman muuta paras näihin hommiin.
731038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

MB 11/1010:
"Linux ei ole pystynyt lunastamaan siihen asetettuja toiveita tavallisen koneenkäyttäjien työpöytien valtiaana... /... Linuxin epäonnistuminen katsotaan johtuvan ohjelmatarjonnan puutteista. Se taas johtuu linux-maailman hajoamisesta lukemattomiin distribuutioihin. Käyttöjärjestelmä on tuomittu epäonnistumaan, jos siitä Linuxin tapaan puuttuu sisäänrakennettu tuki jollekin yleisistä mediamuodoista".

Linuxheebot meuhkaavat tällä palstalla... kuin yksinäiset piruparat MEKIN OLLAAN OLEMASSA! Hahahahah, mutta kukaan ei kuule prosenttiporukan piskuista ääntä!

Äänestä
  • Silti Pentti on aivan hädissään.

    Äänestä

  • Valheiden ruhtinas, trollien trolli, psykopaatti Nelonenko se siellä vastailee.. Pentti tuntuu kuulevan prosenttikrhon äänen liiankin voimallisesti, ikäänkuin tinnitus pentin höriksissä. Joten aina pitää trollata lisää ja samaa, samaa ja lisää. Seedee-jututkin on kuultu niin kymmeneen kertaan että ei mitään rajaa jalähiaikoina varmaan taas linux rikkoo cd-asemat?

    Äänestä

Linux-käyttäjät ovat käyttäkunnan suuruuteen nähden keskimäärin innokkaampia tietokoneen käyttäjiä verrattuna Windows ja Mac -käyttäjiin. He seuraavat alan tapahtumia ja linkittelevät sitten noita juttuja tänne innokkaasti kuten täälläkin on nähty. Avoimen koodin kannattajien luonteeseen myös kuuluu että jos he antavat koodinsa ilmaiseksi käyttöön niin muidenkin pitäisi tehdä niin riippumatta siitä hyödyntävätkö nuo muut tuota koodia. Koska Microsoft ja Apple tekevät suljetulla koodilla bisnestä niin ne ovat sitten Linux-ihmisten / avoimen koodin ihmisten mielestä suuria saatanoita ja tämä aiheuttaa monesti tarpeen dissata molempien tekemisiä.

Windows-käyttäjistä suurin osa ei ole kiinnostunut tällaisella palstalla hillumaan mutta suuresta joukosta toki löytyy aina muutamia. Mac-käyttäjiä on melko vähän eikä heistä suurinta osaa kiinnosta tällä väitellä.

Äänestä
  • Ja tietysti Linux-käyttäjillä on sitä Think Different -asennetta jota oli vahvasti Applella ennen, Linux on kuin jokin salaseura jonka jäsenyys on kunniallista. Ulkopuoliset eivät kuitenkaan tätä aina allekirjoita mutta kuten aina niin salaseuran jäsenien ajatusmaailmaan se ei vaikuta.

    Äänestä

  • Tuostalöytyi seuraavaa faktaa, ainakin minun mielestäni

    "Linux-käyttäjät ovat käyttäkunnan suuruuteen nähden keskimäärin innokkaampia tietokoneen käyttäjiä "
    - faktaa

    "He seuraavat alan tapahtumia"
    - faktaa

    "Avoimen koodin kannattajien luonteeseen myös kuuluu että jos he antavat koodinsa ilmaiseksi käyttöön niin muidenkin pitäisi tehdä niin riippumatta siitä hyödyntävätkö nuo muut tuota koodia"

    Fiktiota. Ei kuulu luonteseen vaan GNU/GPL -lisenssiin. Jotkut vain sattuvat kannattamaan sitäkin. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt ketään rikastumasta koodilla jonka on luonut itse tai löytänyt ja hoksannut kultajyvän siinä. Kehitys kehittyy nopeammin kun ei tarvitse kaikkea rakentaa alusta asti vaan voi hyödyntää jo olemassa olevaa koodia.

    "Microsoft ja Apple tekevät suljetulla koodilla bisnestä niin ne ovat sitten Linux-ihmisten / avoimen koodin ihmisten mielestä suuria saatanoita"

    Raflaavaa. Suljettu koodi hidastaa kehitystä ja korostaa harvainvaltaa. Nykymaailman pitäisi kuitenkin toimia toisin kuin kommunismi tms.

    Dissaaminen johtunee siitä että suljetulla koodilla on ikävä taipumus ponnistella ylös muiden silmäkuopista.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Tuostalöytyi seuraavaa faktaa, ainakin minun mielestäni

    "Fiktiota. Ei kuulu luonteseen vaan GNU/GPL -lisenssiin. Jotkut vain sattuvat kannattamaan sitäkin. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt ketään rikastumasta koodilla jonka on luonut itse tai löytänyt ja hoksannut kultajyvän siinä. Kehitys kehittyy nopeammin kun ei tarvitse kaikkea rakentaa alusta asti vaan voi hyödyntää jo olemassa olevaa koodia. "

    Ei ole fiktiota. Erittäin usein Linuxin valintaa perustellaan sillä että se on ilmainen ja Microsoftin ja Applen käyttöjärjestelmistä joutuu maksamaan. Linux-fanaatikkojen mielestä koodista ei saisi pyytää mitään koska Linuxitkin ovat ilmaisia.

    Esimerkiksi jokapaikan Linux-trolli M-Kar kuuluu näihin ja esimerkiksi Applen toimia hän vastustaa hyvin tyypillisen Linux-fanaatikon tapaan. Appleen tyytyväiset käyttäjät eivät tietenkään näe tuossa Applen toiminnassa ongelmaa samoin kuin suurinta osaa ihmisistä ei haittaa nuo Linux-hihhulien Windows-trollaukset.

    Vaikka Linux on ollut avoin ammoisista ajoista lähtien niin monien mielestä vieläkään ei ole tehty helppokäyttöistä Linux-distroa kun taas Apple, se kallein vaihtoehto ja saatanallisen suljettu vaihtoehto, vetelee tyytyväisyyskyselyissä täysiä pisteitä.

    Äänestä

  • Faktamies kirjoitti:

    "kun taas Apple, se kallein vaihtoehto ja saatanallisen suljettu vaihtoehto, vetelee tyytyväisyyskyselyissä täysiä pisteitä."
    En itse huolisi Applea mutta kyllä pistää miettimään. Applen osuus on kymmenkertainen linukseihin nähden ja hinta, varsinkin kun otetaan kallis rauta huomioon, kertaluokkaa kovempi kuin jos präkäisi jollain käsikäyttöisillä linuks virityksillä.
    Joo ei, kyllä se vaan on kylmä tosiasia, linuksit ovat liian huonoja, koska ne versiot joita tarjotaan työpöydille ja kotikoneisiin ovat keskeneräisiä, bugisia ja vaikeakäyttöisiä harrastelijavirityksiä.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan että "olivat" sillä tämän päivän "top-jakeluista" ei voi sanoa enää noin kuten asiat tosiaan olivat vielä muutama vuosi takaperin. Kehityksen määrä on ollut huimaava. Tietenkin sekaan mahtuu räpellyksiä johtuen siitä että joku yksinäinen koodari yrittää väsätä omaa jakeluaan mutta ei millään ehdi.

    Ehkä huvittavin oli "thelonelycoder" joka blogasi että minä ja muut..

    Tosiasia nyt vaan on että koodia tuottaa nykyään isot talot yksittäiset koodarit mutta miksikään peräkammarin räpellykseksi ei voi linuxia enää sanoa, maailman johtavat IT-talot, lukuunottamatta Microsoftia, koodaavat linuxia ja linuxille.

    "Applen osuus on kymmenkertainen linukseihin nähden"

    Jo sperustat käsityksesi netapplicationiin niin olet harhapolulla välittömästi.

    " versiot joita tarjotaan työpöydille ja kotikoneisiin ovat keskeneräisiä, bugisia ja vaikeakäyttöisiä harrastelijavirityksiä"

    Silti maailman johtavat it-ammattilaiset panostavat siihen, outoa. Ja henkilökohtaisesti ainakaan minun työpöydässäni tai sen toiminnassa ei ole mitään vikaa mutta minäpä en yritäkään käyttää siinä windowssovelluksia.

    MOT.bat

    Äänestä

  • Faktamies kirjoitti:

    "Fiktiota. Ei kuulu luonteseen vaan GNU/GPL -lisenssiin. Jotkut vain sattuvat kannattamaan sitäkin. Kukaan ei kuitenkaan ole kieltänyt ketään rikastumasta koodilla jonka on luonut itse tai löytänyt ja hoksannut kultajyvän siinä. Kehitys kehittyy nopeammin kun ei tarvitse kaikkea rakentaa alusta asti vaan voi hyödyntää jo olemassa olevaa koodia. "

    Ei ole fiktiota. Erittäin usein Linuxin valintaa perustellaan sillä että se on ilmainen ja Microsoftin ja Applen käyttöjärjestelmistä joutuu maksamaan. Linux-fanaatikkojen mielestä koodista ei saisi pyytää mitään koska Linuxitkin ovat ilmaisia.

    Esimerkiksi jokapaikan Linux-trolli M-Kar kuuluu näihin ja esimerkiksi Applen toimia hän vastustaa hyvin tyypillisen Linux-fanaatikon tapaan. Appleen tyytyväiset käyttäjät eivät tietenkään näe tuossa Applen toiminnassa ongelmaa samoin kuin suurinta osaa ihmisistä ei haittaa nuo Linux-hihhulien Windows-trollaukset.

    Vaikka Linux on ollut avoin ammoisista ajoista lähtien niin monien mielestä vieläkään ei ole tehty helppokäyttöistä Linux-distroa kun taas Apple, se kallein vaihtoehto ja saatanallisen suljettu vaihtoehto, vetelee tyytyväisyyskyselyissä täysiä pisteitä.

    Tässä puhuu nyt sitten kai Mac ihminen, vaikka myös Linuxia ja Windowsia käyttää.
    En käytä Linuxia koska se on ilmainen. Itse asiassa tuli kerran jopa ostettua SuSE 8.1 Pro aikoinaan ja sitä käytettyä pitkään. Eikä ollut ihan halpa sekään. Rahasta se ei ole kiinni.
    Itse tykkään näperrellä kaikenlaista tietokoneiden parissa.

    Normaalissa peruskäytössä käytän pääasiassa Maccia koska se on vaivaton. Pelikoneessa on Windows itsestäänselvistä syistä ja htpc pyörii Linuxlla koska pidän siitä että mediakoneeni pysyy toimivana ja vakaana myös pitkän käytön jälkeen. Vista ultimatella mediakonetta aikanaan pöyritin mutta pikkuhiljaa alkoi tulla vastaan ne windows perusongelmat ja oli käyttiksen uudelleen asennuksen aika jolloin Vista vaihtui sitten erääseen suosittuun Linux distroon.
    Omassa www palvelimessa ei ole koskaan muuta ollutkaan kuin Linux, eikä varmaan tule muuta olemaakaan.

    Ja mielestäni Linux on ihan yhtä helppokäyttöinen kuin MacOSX tai Windows. Tuo helppokäyttöisyys tulee aina lopulta käyttäjästä. Jos hallitset järjestelmän on se sinulle helppokäyttöinen, jos et hallitse niin sitten se ei ehkä ole.

    Ja kaiken koodin ei tarttee olla avointa. Voin itse ihan vapaasti ottaa jotain opensourcea, kehittää koodia mutta pitää sen kokonaan itselläni jakamatta tuotostani muille.

    Jos Opensource on niin pahasta niin katsotaampas mitä kaikkea onkaan opensource saanuta aikaan:

    -Linux
    -BSD:T
    -GNU kääntäjät roippeet
    - Xen
    - Samba
    -MySQL
    -Apache
    -Sendmail
    -OpenSSH
    -OpenSSL
    -Mozilla Firefox
    -Wikipedia
    -Android (http://source.android.com/)

    ja tässä vielä sitten niitä Windows kamoja:
    http://www.clipclip.org/raddevon/clips/detail/33056

    Ja vielä loppuun Mikkiksen omat:
    http://www.microsoft.com/opensource/directory.aspx

    Että sota voisi olla ohi, rauha maassa mutta Windows-only-fundamentalistit jatkaa jihad iskujaan

    Äänestä

Tossa mättää kyllä pahasti tai sitten et ole ollut hereillä koulun matikkatunneilla. Jos sadasta otetaan 50, jäljelle jää 50 niin mistä otetaan tuo murto-osa?

Äänestä
  • No jos sadasta on 45 windows käyttäjää ja 45 Linux-käyttäjää ja 10 mac käyttäjää.Mikä on Windows ja Linux-käyttäjien suhde? Lue mitä kirjoitin.

    Äänestä

Linuxia käyttää lähes jokainen länsimaaäainen ihminen.

Äänestä
  • Kotkastakin?

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Kotkastakin?

    onko se nyt niin kamalan vaikeaa tunnustaa että matti on oikeassa?

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    onko se nyt niin kamalan vaikeaa tunnustaa että matti on oikeassa?

    Samoissa % luvuissa mitä linux rypistyskin, siis .......... 0.86% , joten ........... ? Revi siitä !

    Linuxin luvut on 100% länsimaalaisilla ihmisillä. On niin yleinen, että kaikki käyttää.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    onko se nyt niin kamalan vaikeaa tunnustaa että matti on oikeassa?

    että nekin, jotka eivät halua käyttää Linuxia eivätkä ole sitä valinneet ja että se Linux on jossain serverissä...

    Eli täyttä humpuukia tuo väite. Niitä, jotka ihan oikeasti ovat hankkineet Linuxin työ-, harrastus- tai kotikoneeseen, on edelleenkin vain pari prosenttia.

    Kommunistisella pakottamisella tietysti kaikki saadaan käyttäjiksi...

    Mikä sinulla on sekä kapitalismia (vapaa markkinatalous ja tavaroiden ostaminen) että kommunismia (kaiken tulee olla ilmaista) vastaan?

    Äänestä

  • Antti Liinuksi kirjoitti:

    Niin ihmiset eivät käytä Linuxia suoraan vaan välillisesti tietämättään. Jos suomi24 pyöri esimerkiksi Mac OS X:n päällä niin tilanne ei siitä muuttuisi, ihmiset surffaisivat edelleen tänne suurimmaksi osaksi WIndows-käyttöjärjestelmää käyttäen koska tämä web-sivu on se minne halutaan päästä ja useimmiten kaikki lähtee siitä että koneessa on Windows-käyttöjärjestelmä.

    Äänestä

  • Antti Liinuksi kirjoitti:

    että nekin, jotka eivät halua käyttää Linuxia eivätkä ole sitä valinneet ja että se Linux on jossain serverissä...

    Eli täyttä humpuukia tuo väite. Niitä, jotka ihan oikeasti ovat hankkineet Linuxin työ-, harrastus- tai kotikoneeseen, on edelleenkin vain pari prosenttia.

    Kommunistisella pakottamisella tietysti kaikki saadaan käyttäjiksi...

    Mikä sinulla on sekä kapitalismia (vapaa markkinatalous ja tavaroiden ostaminen) että kommunismia (kaiken tulee olla ilmaista) vastaan?

    Androidia myydään 200000 päivässä, ihmiset valitsevat Linux-tekniikkaa kuten Canal :n, autonavigaattorit ja ovat valinneet Linux -palveluja kuten Googlen, Facebookin, Wikipedian, Youtuben yms.

    Eli Linuxia käyttää melkein kaikki koska ihmiset valitsee Linux-tekniikkaa ja valitsevat Linux-palveluja. Jos se Linux ei kelpaa niin käyttäkööt sitten jotain muuta kuin vaikka Googlea. Ihmiset vaan selvästikin haluavat Linuxia.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ihmiset eivät myöskään valitse dieselkuorma-autoja, vaikka ruoka tuodaankin K-Markettiin sellaisilla.

    Väitteesi ovat yksinomaan naurettavia - mutta jatka toki valitsemaasi linjaa! Teet koko Linuxin naurettavaksi siinä samalla ja se on enemmistön etu.

    Mutta sitten kaltaisesi pellet sanovat, että ihmiset valitsevat Windowsin. Kuulutteko kivi- vaiko kasvikuntaan? Vai miksi logiikkane kääntyy aina nurinkuriseksi kun faktat ei miellytä? Kuten esimerkiksi se fakta, että Linux on maailman eniten käytetty tietokoneohjelmisto.

    Kuinkahan moni tietää / ketä oikeasti kiinnostaa pätkän vertaa mitä käyttistä google käyttää. Riittää että asiat löytyy. Sillä taas ON merkitystä mikä käyttis on omalla koneella koska sitä käyttistä mikä on omalla koneella, olisi hyvä osata vähän käyttääkin. Googlella on oma henkilökunta ja hakuja tekevän ei tarvitse osata käyttää googlen käyttistä pätkän vertaa.

    Kun sillä dieselkuorma-autolla on tuotu tavarat kauppaan, asiakkaat valitsevat kilpailevista tuotteista mieluisimman. Tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi useimmat valitsevat Windowsin, yhä useampi Macintoshin ja vain muutama hyvin "hintatietoinen" Linuxin.

    Näin se toimii. Asiakkaat valitsevat.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Androidia myydään 200000 päivässä, ihmiset valitsevat Linux-tekniikkaa kuten Canal :n, autonavigaattorit ja ovat valinneet Linux -palveluja kuten Googlen, Facebookin, Wikipedian, Youtuben yms.

    Eli Linuxia käyttää melkein kaikki koska ihmiset valitsee Linux-tekniikkaa ja valitsevat Linux-palveluja. Jos se Linux ei kelpaa niin käyttäkööt sitten jotain muuta kuin vaikka Googlea. Ihmiset vaan selvästikin haluavat Linuxia.

    M-Kar ei edelleenkään ymmärrä etteivät ihmiset käytä YouTubea sen vuoksi että se pyörii Linux-käyttöjärjestelmä päällä vaan siksi että he haluavat päästä käsiksi siihen YouTubeen. Aivan sama millä käyttiksellä palvelu pyörii. Sitten taas kun puhutaan että minkä käyttöjärjestelmän ihmiset haluavat PC-tietokoneisiin niin useimmin toivotaan Windowsia, siitähän tästä on keskusteltu mutta M-Kar ei taas tietenkään ymmärrä, niin tavallista.

    Nyt oli puhe Linuxista eikä mistään käyttöjärjestelmistä. Linux kun ei ole käyttöjärjestelmä.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Kuinkahan moni tietää / ketä oikeasti kiinnostaa pätkän vertaa mitä käyttistä google käyttää. Riittää että asiat löytyy. Sillä taas ON merkitystä mikä käyttis on omalla koneella koska sitä käyttistä mikä on omalla koneella, olisi hyvä osata vähän käyttääkin. Googlella on oma henkilökunta ja hakuja tekevän ei tarvitse osata käyttää googlen käyttistä pätkän vertaa.

    "Kuinkahan moni tietää / ketä oikeasti kiinnostaa pätkän vertaa mitä käyttistä google käyttää. Riittää että asiat löytyy."

    Linux ei ole käyttöjärjestelmä.

    "Sillä taas ON merkitystä mikä käyttis on omalla koneella koska sitä käyttistä mikä on omalla koneella, olisi hyvä osata vähän käyttääkin."

    Googlen tutkimuksen mukaan 94%:sti omalla koneella pyöritetään enimmäkseen selainta. Se missä käyttöjärjestelmässä se selain on tai mikä kerneli siinä käyttöjärjestelmässä on, ei siis tällä logiikalla ole mitään väliä.

    Äänestä

  • Antti Liinuksi kirjoitti:

    Kun sillä dieselkuorma-autolla on tuotu tavarat kauppaan, asiakkaat valitsevat kilpailevista tuotteista mieluisimman. Tietokoneiden käyttöjärjestelmäksi useimmat valitsevat Windowsin, yhä useampi Macintoshin ja vain muutama hyvin "hintatietoinen" Linuxin.

    Näin se toimii. Asiakkaat valitsevat.

    Android on eniten myyty käyttöjärjestelmä. Ja se käyttää Linuxia, eli ihmiset valitsevat Linuxin. Ihmiset myös tykkäävät esim. Canal :sta, Samsungin, Philipsin yms. televisioista ja valitsevat taas mieluiten sen Linux -laitteen ennemmin kuin jotain vanhanaikaista.

    Näin se toimii. Asiakkaat valitsevat ja Linux on suosituin ohjelmisto. Huippusuosittu kun katselee mitä ihmiset ostaa kaupoista.

    Eivät ihmiset tuossa valitse käyttöjärjestelmää: se myydään heille pakolla!

    Mutta jatka toki, ole hyvä!

    Tosin tuo voi selittää sen, miksi nykyisiä televisioita on kuulemma vaikea käyttää...

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Kuinkahan moni tietää / ketä oikeasti kiinnostaa pätkän vertaa mitä käyttistä google käyttää. Riittää että asiat löytyy."

    Linux ei ole käyttöjärjestelmä.

    "Sillä taas ON merkitystä mikä käyttis on omalla koneella koska sitä käyttistä mikä on omalla koneella, olisi hyvä osata vähän käyttääkin."

    Googlen tutkimuksen mukaan 94%:sti omalla koneella pyöritetään enimmäkseen selainta. Se missä käyttöjärjestelmässä se selain on tai mikä kerneli siinä käyttöjärjestelmässä on, ei siis tällä logiikalla ole mitään väliä.

    mutta me jotka teemme oikeita töitä käytämme enimmäkseen jotain ihan muuta kuin selainta.

    Äänestä

  • Antti Liinuksi kirjoitti:

    Eivät ihmiset tuossa valitse käyttöjärjestelmää: se myydään heille pakolla!

    Mutta jatka toki, ole hyvä!

    Tosin tuo voi selittää sen, miksi nykyisiä televisioita on kuulemma vaikea käyttää...

    Eli ihmiset eivät ikinä valitse Windowsia tai Mac OS X:ää. Linuxit ovat siis itse valittuna lähes 100%:sti kotitietokoneisiin kun tavallisesti on ladattu itse tai käyty asennuttamassa. Windowsia ja Mac OS X:ää ei valitse juuri kukaan.

    Otappa Matti nyt ne lääkkeet.

    Äänestä

  • faabio kirjoitti:

    Otappa Matti nyt ne lääkkeet.

    Testasin ei Linux-distroja jonkun kuukauden ja sen jälkeen asia oli selvä.Valitsin Windows7:n,asensin jopa.Hohoo.

    Äänestä

  • Faktamies kirjoitti:

    M-Kar ei edelleenkään ymmärrä etteivät ihmiset käytä YouTubea sen vuoksi että se pyörii Linux-käyttöjärjestelmä päällä vaan siksi että he haluavat päästä käsiksi siihen YouTubeen. Aivan sama millä käyttiksellä palvelu pyörii. Sitten taas kun puhutaan että minkä käyttöjärjestelmän ihmiset haluavat PC-tietokoneisiin niin useimmin toivotaan Windowsia, siitähän tästä on keskusteltu mutta M-Kar ei taas tietenkään ymmärrä, niin tavallista.

    "...sen vuoksi että se pyörii Linux-käyttöjärjestelmä päällä vaan siksi että he haluavat päästä käsiksi siihen YouTubeen. Aivan sama millä käyttiksellä palvelu pyörii. Sitten taas kun puhutaan että minkä käyttöjärjestelmän ihmiset haluavat PC-tietokoneisiin niin useimmin toivotaan Windowsia..."
    Valtaosa ihmisistä käyttää tietokonetta nettisurffaukseen, tekstinkäsittelyyn, kuvankäsittelyyn jne. Heille ei ole väliä onko koneessa Windows, Ubuntu, Mac OS X vai joku muu, kunhan saavat hommansa tehtyä. Monet näistä ihmisistä ostavat tietokoneen samalla kun käyvät hakemassa maitoa Citymarketista (tai sitten poiketaan naapurissa Gigantissa), ja koska näissä kolmensadan euron koneissa on yleensä Windows 7 Starter tai Home Premium, niin siihen tyydytään, koska ei ole tietoa paremmasta. Tietenkin on myös niitä, jotka valitsevat käyttöjärjestelmän tarpeittensa mukaan, tai sitten ihan sen mukaan mikä tuntuu parhaimmalta.

    Äänestä

Macin käyttäjillä ei ole tarvetta taistella koska heidän koneensa pelaa hyvin, eivätkä he yleensä tunne tietokoneita niin hyvin että olisivat kiinnostuneita väittelemään niistä. Sen mitä olen Macin miehiä nähnyt vastaavissa väittelyissä ovat he hävinneet ne Windows-fanaatikkoja vastaan vaikka olisivat olleet oikeassakin... "ylihinnoiteltu käyttis" on huvittava käsite mitä taotaan jatkuvasti, kun Windowsin hinnassakin on älyttömästi ilmaa.

Itse en ainakaan ole mikään linux-fanaatikko tai saarnaaja vaikka tällä palstalla viihdynkin. Windowsin ongelmien ratkomisessa omilla ja tuttujen koneilla olen viettänyt sen verran aikaa että toivoisin sen siirtyvän alimpiin helvetteihin mahdollisimman pian. Siihen asti on sitä kestettävä.

Äänestä
  • Ensimmäinen koneeni oli Vic20, siitä sitten Spectrum48 ja commorode 64, amiga, ja lopulta PC.
    Dos, Windows 3.1, NT, 95, 98 jne. Sertifikaatti win2000 ymäristöstä. yli 15 vuoden kokemus Linuxista ja työuraa about saman verran tietohallinnossa. Nyt siirryin Mac käyttäjäksi ja kaikki se kokemus siis katosi samalla ja en enää tunne tietotekniikkaa vai?

    Olen kyllä heti valmis väittelemään jos saisi tänne ihmisiä joilla on oikeasti jotain kykyjä väitellä. Pentin ja muiden windows-only peikkojen kanssa keskustelu on kuin keskustelu kassillisen vasaroita kanssa.

    Väittely ja käyttissota on aina mielenkiintoista kun on henkilöitä jotka oikeasti pystyvät edes jotenkin perustelemaan väitteensä. Täällä sitä perustelua ei tapahdu, tai sitten perustelut ovat jotain täyttä fiktiota tai muuten vain aivopierumassaa.

    Aloitan tässä nyt uuden sodan sillä että kutsutaan tästä lähtien Linux pohjaisia käyttöjärjestelmiä LinuxOS nimellä ni saa M-Kar mielenrauhan. Linux kun ei itsessään ole käyttis vaan pelkkä ydin jonka ympärille voi rakentaa vaikka dildon jos haluaa.

    Äänestä

  • äpäläskäpäläs kirjoitti:

    Ensimmäinen koneeni oli Vic20, siitä sitten Spectrum48 ja commorode 64, amiga, ja lopulta PC.

    En tarkoittanut tällä mitään pahaa Mac-käyttäjiä kohtaan, mutta ehkä tuo huumori menee vähän ohi täällä. Omassa kokemuksessani Mac-käyttäjät ovat olleet sellaisia että heitä ei yleensä kiinnosta tietokoneissa muu kuin se että ne toimivat, se ei tarkoita sitä että poikkeuksia ei olisi.

    Äänestä

jo noin 7-8%. Näin olen kuullut väitettävän ja tällaista havaintotietoa minulla on itsellänikin. Macin osuus on myös selkeässä kasvussa. Asia on nyt niin, että Windowsin osuus työasemakäyttöjärjestelmissä laskee ja alkaa lähestyä jo kriittistä 80%:a joka on lopullinen sinetti edes teoreettisen monopoliaseman menettämisessä.

Äänestä

että linux-käyttäjät ovat tietokoneharrastajia, kun taas esim. windows-käyttäjissä on paljon sellasia jotka käyttävät tietokonetta vain pakosta.

Macin käyttäminenhän nyt on sitten taas sellaista juppeilua, että ei ne tälläiselle laatusisvustolle kirjoittele.

Äänestä
  • "windows-käyttäjissä on paljon sellasia jotka käyttävät tietokonetta vain pakosta."

    Ei kait sentään. Menisiköhän mielummin niin että halutaan mennä feisbuukkiin kun kaveritkin on siellä, mesettääkin pitää kun kaikilla muillakin on, koulunkäyntiä varten tarvitaan tietokone = joku tekstinkäsittely, netti tietojenhakua varten, joskus on kiva pelatakkin jotain, ruutu.fi ja MTV3:n katsomo pitää olla kun salatut eläimet jäi katsomatta yms.

    Ja miksi Windows?
    Siksi että kaikki palvelut, laitteet, ohjelmat, ohjeet, suomennokset ovat parhaiten hoidettu juuri Windowsissa ja koska suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows, voi aina kysyä kaverilta ja saada muitakin kivoja vinkkejä vaikkapa joistain uusista peleistä tai joistain muista pikku apuohjelmista ja on selvä etu että ne kaikki toimivat kaikilla samalla tavalla.

    Linuks on vain marginaali hihhuleita varten.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    "windows-käyttäjissä on paljon sellasia jotka käyttävät tietokonetta vain pakosta."

    "halutaan mennä feisbuukkiin kun kaveritkin on siellä, mesettääkin pitää kun kaikilla muillakin on, koulunkäyntiä varten tarvitaan tietokone = joku tekstinkäsittely, netti tietojenhakua varten, joskus on kiva pelatakkin jotain, ruutu.fi ja MTV3:n katsomo pitää olla kun salatut eläimet jäi katsomatta yms."

    Feispuukki toimii. Mesetys onnistuu. Open Office. Virus/haittavapaa netti. Ruutu.fi toimii. Katsomo toimii. Ja minulla on 64-bittinen Ubuntu, jota toisinaan kuuluu moitittavan.

    Pelit on se ainoa joissa Windows on ylivoimainen, tosin Winellä toimii myös monet pelit. Ja noita näppäriä pikku apuohjelmia löytyy Linux-puolellakin pilvin pimein.
    Windows? Viruksia, ajurinmetsästystä, miljoona pikkunäppärää apuohjelmaa joista ei ole mitään hyötyä, haittaohjelmia, jatkuvaa siivousta, eheyttämistä, ylläpitoa, kaatuilua, turhautumista.
    Hyviä puolia ei ole niin paljoa, että takaisin vaihtaisin..

    Äänestä

  • von qwerty kirjoitti:

    En epäilekkään etteikö pupuntussa saisi kaikkea tuota toimimaan kunhan on ensin lukenut 500 sivua kryptisiä man sivuja ja käynyt pari viikkoa keskusteluja pupuntu foorumilla ja vaihtanut koneeseen näyttökorttia 5 kertaa.
    Tämä nyt ei ollut se asian ydin, vaan se että Windowsissa tuo kaikki toimii helposti ja koska "kaikilla" on Windows niin on helppoa kysyä muiltakin mitä kaikkea muilla on ja mikä on toimivaa / hauskaa ja millä ei tee mitään.
    Harvalla on tarvetta ryhtyä joksikin linuks pioneeriksi vain sen takia että pääsisi pätemään jollain linuks taidoilla.

    Niin ja nuo epäkohdat:

    - Virukset ja haittaohjelmat: Valitettavasti ihmiset asentelevat niitä osaamattomuuttaan liikaa. Itsekseen eivät tartu.

    - Ajurinmetsästys: Suurin osa koneista myydään nykyään valmispaketteina joten itse koneisiin ei koskaan haeta mitään ajureita yhtään mistään. Jos menet minne tahansa tietokoneita myyvään liikkeeseen ja katsot pakkauksia johon laite on pakattu niin 100% varmuudella siinä pakkauksessa on Windows logom joka kertoo laitteen toimivuudesta Windowsissa. Kuinka monessa laitteessa on linuks logo?

    - Miljoona apuohjelmaa: totta, kaikkea löytyy, aivan roskaa ja todella käyttökelpoisia ja kaikkea siltä väliltä, mutta joo, paljon tosiaan löytyy.

    -jatkuva siivous, eheyttäminen, ylläpito: Tosiaan, on olemassa käyttäjäryhmä joka sinnikkäästi harrastaa tällaista toimintaa päivittäin ja tähän samaan harrastelija ryhmään lisäisin palomuuriharrastajat jotka asentelevat jotain ihme palomuurisoftia koneisiinsa. Tähän samaan harrastelijaryhmään kuuluvat myös ne käyttäjät joilla on useita erilaisia örkintorjunta virityksiä yhtäaikaa käytössä ja joilla scannaillaa päivittäin konetta.
    Joo, typerää mutta harrastus mikä harrastus. Minä en todellakaan viitsisi, mutta jotkut saavat moisesta kiksejä joten mikäs siinä sitten. Mitenkään tarpeellistahan tuollainen leikkiminen ei tietenkään ole.

    - Kaatuilu: 9x kaatuili koko ajan, NT4 vielä silloin tällöin, W2k ja siitä eteenpäin ehjällä koneella menneisyyttä.

    Mutta joo, se varsinainen pihvi oli viestini loppuosassa:

    Ja miksi Windows?
    Siksi että kaikki palvelut, laitteet, ohjelmat, ohjeet, suomennokset ovat parhaiten hoidettu juuri Windowsissa ja koska suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows, voi aina kysyä kaverilta ja saada muitakin kivoja vinkkejä vaikkapa joistain uusista peleistä tai joistain muista pikku apuohjelmista ja on selvä etu että ne kaikki toimivat kaikilla samalla tavalla.

    Linuks on vain marginaali hihhuleita varten.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    En epäilekkään etteikö pupuntussa saisi kaikkea tuota toimimaan kunhan on ensin lukenut 500 sivua kryptisiä man sivuja ja käynyt pari viikkoa keskusteluja pupuntu foorumilla ja vaihtanut koneeseen näyttökorttia 5 kertaa.
    Tämä nyt ei ollut se asian ydin, vaan se että Windowsissa tuo kaikki toimii helposti ja koska "kaikilla" on Windows niin on helppoa kysyä muiltakin mitä kaikkea muilla on ja mikä on toimivaa / hauskaa ja millä ei tee mitään.
    Harvalla on tarvetta ryhtyä joksikin linuks pioneeriksi vain sen takia että pääsisi pätemään jollain linuks taidoilla.

    Niin ja nuo epäkohdat:

    - Virukset ja haittaohjelmat: Valitettavasti ihmiset asentelevat niitä osaamattomuuttaan liikaa. Itsekseen eivät tartu.

    - Ajurinmetsästys: Suurin osa koneista myydään nykyään valmispaketteina joten itse koneisiin ei koskaan haeta mitään ajureita yhtään mistään. Jos menet minne tahansa tietokoneita myyvään liikkeeseen ja katsot pakkauksia johon laite on pakattu niin 100% varmuudella siinä pakkauksessa on Windows logom joka kertoo laitteen toimivuudesta Windowsissa. Kuinka monessa laitteessa on linuks logo?

    - Miljoona apuohjelmaa: totta, kaikkea löytyy, aivan roskaa ja todella käyttökelpoisia ja kaikkea siltä väliltä, mutta joo, paljon tosiaan löytyy.

    -jatkuva siivous, eheyttäminen, ylläpito: Tosiaan, on olemassa käyttäjäryhmä joka sinnikkäästi harrastaa tällaista toimintaa päivittäin ja tähän samaan harrastelija ryhmään lisäisin palomuuriharrastajat jotka asentelevat jotain ihme palomuurisoftia koneisiinsa. Tähän samaan harrastelijaryhmään kuuluvat myös ne käyttäjät joilla on useita erilaisia örkintorjunta virityksiä yhtäaikaa käytössä ja joilla scannaillaa päivittäin konetta.
    Joo, typerää mutta harrastus mikä harrastus. Minä en todellakaan viitsisi, mutta jotkut saavat moisesta kiksejä joten mikäs siinä sitten. Mitenkään tarpeellistahan tuollainen leikkiminen ei tietenkään ole.

    - Kaatuilu: 9x kaatuili koko ajan, NT4 vielä silloin tällöin, W2k ja siitä eteenpäin ehjällä koneella menneisyyttä.

    Mutta joo, se varsinainen pihvi oli viestini loppuosassa:

    Ja miksi Windows?
    Siksi että kaikki palvelut, laitteet, ohjelmat, ohjeet, suomennokset ovat parhaiten hoidettu juuri Windowsissa ja koska suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows, voi aina kysyä kaverilta ja saada muitakin kivoja vinkkejä vaikkapa joistain uusista peleistä tai joistain muista pikku apuohjelmista ja on selvä etu että ne kaikki toimivat kaikilla samalla tavalla.

    Linuks on vain marginaali hihhuleita varten.

    Allekirjoitan täysin!

    Entäs yhteensopivuus alaspäin?
    Ajureiden kanssa todellakin joutuu taistelemaan välillä. Esim oma pikku lazortulostimeni on merkkiä Samsung, paketissa lukee Vista ready plapla. Läppärin kanssa toimii heti kun kytkee kiinni, MacOSX löytää tulostimen ja se on valmis käyttöön, sama Ubuntun kanssa. Myös toinen läppäri jossa win7 pro 32bit ja heti toimii.
    Sitten kun kytken saman tulostimen win7 pro 64Bit pöytäkoneeseen niin eipäs ajureita löydykkään automaagisesti. Sitten noudetaan manuaalisesti ja nekään ei toimi. Lopulta piti vain luovuttaa ja pitää tulostin kiinni macissa.
    Ja toinen mikä mua viduttaa ton win7 kanssa suunnattomasti on USB muistitikkujen kanssa tappelu. Niitä kun ei saa "irroitettua turvallisesti". Winlööt valittaa että tikku on käytössä vaikka joka ikinen ohjelma on kiinni, tarkisettu että mitään prosessia ei ole päällä joka tikkua käyttäs mutta ei... tikun valo palaa ja ei anna irroittaa. Joten pitää ensin kirjautua ulos koneelta että uskaltaa ottaa usb muistin pois. Se siitä helposta ja vaivattomasta.

    Linux on niitä varten jotka haluavat vaihtoehdon Windowsille. Myös Mac on niitä varten.
    Mac on olevinaan juppien tietokone, ai kun se maksaa niin paljon?
    2000€ uudesta tehokkaasta iMacista jossa on helevetin hyvä näyttö ei ole paljon.
    8000€ jostain helvetin lattaialla nököttävästä valaisemesta joka ei edes valaise mutta näyttää mikkihiiren eripari korvilta on paljon!
    13 000 uudesta Fiat puntosta ei ole paljon mutta 89 000 uudesta audista on paljon?
    Eiköhän toi hinta ole suhteellista. Jos Windows mies itkee ja vikisee että Apple on paska ku se maksaa niin paljon ni silloin on kyseessä klassinen peniskateus.
    Enoni perusteli Subarun "huonoutta" sillä että varaosat maksaa ja se vie niin paljon bensaa vaikka itse ajaa pienellä Kialla.

    Käytän itse juuri sitä tietokonetta jota haluan, oli siinä omenalogo tai ei. Käyttiksen valkkaan sen mukaan mitä ohjelmia tartteen. Jos tartteen vain selaimen, sähköpostin ja perus toimistosovellukset niin otan Maccini. Jos alan pelailemaan niin Windows kone, jos tulee jotain työhön liittyvää säätöä niin Linux.
    Auto valinta on Subaru Impreza koska se on Suomen talvessa melko näppärä henkilöautoksi eikä jää jalkoihin motarillakaan!

    Valintoja valintoja, siitä on kyse. Ne jotka eivät halua että valinnanvaraa on ja vaativat kaikille samat autot, samat käyttikset yms. ovat mitä? kenties niitä kommunistejä!

    Teet luultavasti töitä tietokoneitten parissa tai sitten olet joku alan harrastelija. Ei ole tyypillistä että yhdellä käyttäjällä on tuollainen valikoima koneita ja varsinkaan että kaikki käyttöjärjestelmätkin ovat edustettuina. Se mitä kirjoittelin koskee suurinta osaa ihmisiä joilla on 1-2 konetta ja jotka käyttävän sitä / niitä vain niissä olevien sovellusten takia ja Windows on tällaisille käyttäjille monipuolisin ja helpoin ympäristö.

    USB tikuissa en ole huomannut kenelläkään tuollaista vaivaa. Riittää kun klikkaa ilmoitusalueella olevaa USB liittimen kuvaketta ja sieltä Poista DT 101 II ja lopputoksena saa viestin "laitteiston poistaminen on turvallista"

    "Ja toinen mikä mua viduttaa ton win7 kanssa suunnattomasti on USB muistitikkujen kanssa tappelu. Niitä kun ei saa "irroitettua turvallisesti". Winlööt valittaa että tikku on käytössä vaikka joka ikinen ohjelma on kiinni, tarkisettu että mitään prosessia ei ole päällä joka tikkua käyttäs mutta ei... tikun valo palaa ja ei anna irroittaa. Joten pitää ensin kirjautua ulos koneelta että uskaltaa ottaa usb muistin pois. Se siitä helposta ja vaivattomasta"

    Koneessasi on jotain vikaa kun eipä itsellä tuollaista tule, tikun saa repästä irti kun tykkää, tietysti jos on joku kopiointi kesken niin silloin ei kannata. Tuo Mäkki sen sijaan vittuilee jatkuvasti että älä revi kesken kaiken, vaikka tikun on "unmountannu" ja kuvake on jo hävinnyt työpöydältä niin siltikin pitää näemmä odotella hetkonen jotta OS X:lle passaa. Ei tietysti ole maailmaa kaatava ongelma mutta itellä nuo USB-tikut ovat kyllä paljon vaivattomampia Windowsissa.

    Eikö tuo alaspäin yhteensopivuus ole parempi Windowseissa.Itse olen just siirtynyt 64bit Win7:aan ja aikaisemmin oli 32bit Vista ja toisella koneella Xp.Hyvin toimii laitteet kaikissa.Ajurit löytyy ja tulostimen ajurin Win7 asensi automaattisesti.Ubuntussa skanneripuoli ei toimi ja muutamat muut laitteet.Mitenhän 2001 vuoden ubuntussa toimii tämänpäivän laitteet,ai niin Ubuntua ei ollut silloin.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Teet luultavasti töitä tietokoneitten parissa tai sitten olet joku alan harrastelija. Ei ole tyypillistä että yhdellä käyttäjällä on tuollainen valikoima koneita ja varsinkaan että kaikki käyttöjärjestelmätkin ovat edustettuina. Se mitä kirjoittelin koskee suurinta osaa ihmisiä joilla on 1-2 konetta ja jotka käyttävän sitä / niitä vain niissä olevien sovellusten takia ja Windows on tällaisille käyttäjille monipuolisin ja helpoin ympäristö.

    USB tikuissa en ole huomannut kenelläkään tuollaista vaivaa. Riittää kun klikkaa ilmoitusalueella olevaa USB liittimen kuvaketta ja sieltä Poista DT 101 II ja lopputoksena saa viestin "laitteiston poistaminen on turvallista"

    "USB tikuissa en ole huomannut kenelläkään tuollaista vaivaa. Riittää kun klikkaa ilmoitusalueella olevaa USB liittimen kuvaketta ja sieltä Poista DT 101 II ja lopputoksena saa viestin "laitteiston poistaminen on turvallista"...."

    XP:ssä tuo tikun (tai muun USB-muistilaitteen) irroitus toimi vielä kohtuuhyvin, Vistassa ja varsinkin Seiskassa ilmenee tuota ongelmaa ettei "turvallinen" irroitus onnistu. Ongelmaa näyttää esiintyvän eri tiheydellä eri koneissa, joissain hyvin harvoin ja joissain ei käytännössä koskaan onnistu tuo.

    Mitään selvää syy-yhteyttä en ole havainnut, myöskään mikään "epämääräinen" ohjelma ei tuota selitä koska yksi näkemistäni koneista joista ei käytännössä koskaan saa USB-tikkua tai USB-kovalevyä turvallisesti irti sammuttamatta konetta on työpaikalla oleva kone jossa ei ole Officen lisäksi kuin pari tunnettua laadukasta sovellusta. Tuossa kyseisessä koneessa koneen sammutus kestää myös huomattavasti normaalia kauemmin jos siihen on kytkenyt tikun tai levyn USB:llä eli ilmeisesti sen "irroitus" jopa koneen sammutuksen yhteydessä tuottaa käyttikselle ongelmia.

    PS. Yrityksen järjestelmien ylläpitäjillä on MCSE sertifiointi eli "osaavia" ylläpitäjiä eivätkä ole saaneet tuota korjattua eikä Microsoftiltakaan ole tullut mitään toimivaa apua tuohon.

    Onneksi kotona ei tarvitse pelleillä noiden kanssa vaan voi keskittyä käyttämään sovelluksia, käyttis hoitaa hommansa taustalla eikä sekoile vaan toimii juuri niinkuin pitääkin. Ja se käyttis ei ole Windows.

    Äänestä

  • W kirjoitti:

    "Ja toinen mikä mua viduttaa ton win7 kanssa suunnattomasti on USB muistitikkujen kanssa tappelu. Niitä kun ei saa "irroitettua turvallisesti". Winlööt valittaa että tikku on käytössä vaikka joka ikinen ohjelma on kiinni, tarkisettu että mitään prosessia ei ole päällä joka tikkua käyttäs mutta ei... tikun valo palaa ja ei anna irroittaa. Joten pitää ensin kirjautua ulos koneelta että uskaltaa ottaa usb muistin pois. Se siitä helposta ja vaivattomasta"

    Koneessasi on jotain vikaa kun eipä itsellä tuollaista tule, tikun saa repästä irti kun tykkää, tietysti jos on joku kopiointi kesken niin silloin ei kannata. Tuo Mäkki sen sijaan vittuilee jatkuvasti että älä revi kesken kaiken, vaikka tikun on "unmountannu" ja kuvake on jo hävinnyt työpöydältä niin siltikin pitää näemmä odotella hetkonen jotta OS X:lle passaa. Ei tietysti ole maailmaa kaatava ongelma mutta itellä nuo USB-tikut ovat kyllä paljon vaivattomampia Windowsissa.

    kirjoitin kirjoitin kirjoitin juuri kirjoitinongelmasta Win7 64bittisessä. Löysi ajurin, asensi, ilmoitti laitteen olevan valmiskäytettäväksi eikä toiminutkaan.

    Tässä tarina uudestaan jos joku ei ole sitä lukenut, ihan vitunmoista säätämistä

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9458976/46722381

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    "windows-käyttäjissä on paljon sellasia jotka käyttävät tietokonetta vain pakosta."

    Ei kait sentään. Menisiköhän mielummin niin että halutaan mennä feisbuukkiin kun kaveritkin on siellä, mesettääkin pitää kun kaikilla muillakin on, koulunkäyntiä varten tarvitaan tietokone = joku tekstinkäsittely, netti tietojenhakua varten, joskus on kiva pelatakkin jotain, ruutu.fi ja MTV3:n katsomo pitää olla kun salatut eläimet jäi katsomatta yms.

    Ja miksi Windows?
    Siksi että kaikki palvelut, laitteet, ohjelmat, ohjeet, suomennokset ovat parhaiten hoidettu juuri Windowsissa ja koska suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows, voi aina kysyä kaverilta ja saada muitakin kivoja vinkkejä vaikkapa joistain uusista peleistä tai joistain muista pikku apuohjelmista ja on selvä etu että ne kaikki toimivat kaikilla samalla tavalla.

    Linuks on vain marginaali hihhuleita varten.

    munkin mielestä Debian on paras saatavilla oleva käyttöjärjestelmä.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    kirjoitin kirjoitin kirjoitin juuri kirjoitinongelmasta Win7 64bittisessä. Löysi ajurin, asensi, ilmoitti laitteen olevan valmiskäytettäväksi eikä toiminutkaan.

    Tässä tarina uudestaan jos joku ei ole sitä lukenut, ihan vitunmoista säätämistä

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9458976/46722381

    Itellä nyt on tuollainen HP:n perusmonitoimimasiina joka toimii samantien Windows 7:ssa (ja kyllä Ubuntussa ja Mac OS X:kin) etten ole itse joutunut taistelemaan tulostimen kanssa. Windows 7 compatibility centerin mukaan laitteesi kyllä olisi tuettu etten sitten tiedä missä mättää. Toisaalta samaahan se on Ubuntunkin kanssa, laitteille on ns. ajurit jotka eivät kuitenkaan aina toimi yhtä hyvin Windowsin vastaavat, esim. WLANien kanssa ja sitten on paljon sitä että päivityksen jälkeen laite ei toimi enää lainkaan. Ubuntun kanssa on jotain ongelmia itellä ihan tuon modeemin kanssa kun jos haluaa LAN-portteja käyttää niin ei toimi suoraan vaan pitää ethtoolilla säätää noita duplex yms asetuksia että suostuu toimimaan, Windowsilla jostain syystä toimii heti samalla koneella. Eli löytyyhän näitä kummallisia laiteongelmia kun vain tonkii.

    Äänestä

  • W kirjoitti:

    "Ja toinen mikä mua viduttaa ton win7 kanssa suunnattomasti on USB muistitikkujen kanssa tappelu. Niitä kun ei saa "irroitettua turvallisesti". Winlööt valittaa että tikku on käytössä vaikka joka ikinen ohjelma on kiinni, tarkisettu että mitään prosessia ei ole päällä joka tikkua käyttäs mutta ei... tikun valo palaa ja ei anna irroittaa. Joten pitää ensin kirjautua ulos koneelta että uskaltaa ottaa usb muistin pois. Se siitä helposta ja vaivattomasta"

    Koneessasi on jotain vikaa kun eipä itsellä tuollaista tule, tikun saa repästä irti kun tykkää, tietysti jos on joku kopiointi kesken niin silloin ei kannata. Tuo Mäkki sen sijaan vittuilee jatkuvasti että älä revi kesken kaiken, vaikka tikun on "unmountannu" ja kuvake on jo hävinnyt työpöydältä niin siltikin pitää näemmä odotella hetkonen jotta OS X:lle passaa. Ei tietysti ole maailmaa kaatava ongelma mutta itellä nuo USB-tikut ovat kyllä paljon vaivattomampia Windowsissa.

    Itekkin toimin juuri noin,revin irti vaan oli sitten XP,Vista tai Win7,ei ongelmia.

    Lienee sitten joku todella mystinen vika koska usb kiintolevyn voi poistaa "turvallisesti", ainoastaan tikkujen kanssa saa tapella. Koneen usb portit testattu PC checkin uusimmalla versiolla käyttäen usb testidongelia, ei löytynyttä vikaa. Lienekkö joku outo yhteensopimattomuus seiskan ja ton emon välillä, näitä riittää PC maailmassa ikävä kyllä.
    Ja mitä tulee tietokone kokoelmaan. No onhan noita nurkkiin sen verran kertynyt että vaimokin jaksaa niistä välillä vähän avautua. Töissä käytän 3 - 4 työasemaa koska testaaminen on hauskempaa kun on useampi kone edessä.

    Peace ja kippis, otan oluen ja painun parin tunnin nokosille ennen uutta duunipäivää!

    ps: Macin kanssa ei vieläkään ongelmia, paitsi että Applen hiiret on persiistä! Sen voin myöntää heti!

    Äänestä

  • kilux kirjoitti:

    munkin mielestä Debian on paras saatavilla oleva käyttöjärjestelmä.

    Paras, vaikka sitä on "vaikea" tunnustaa, mutta jokaisella on vapaus tehdä henkilökohtaisen valinnan mukaan ja valikoida se mielenmukainen käyttis ?

    "Kuten sanonta kuuluu ! Yksi tykkää Äitistä ja toinen Tyttärestä !"

    Äänestä

  • El Mondo kirjoitti:

    Windows 7 ei ole juuri millään mittarilla paras. Ainoa oleellinen etu useimpiin muihin on julkaisun pitkäikäisyys kunhan ei osta mitään leluversiota. Muuten Windows 7 on epäkäytettävä, hidas, vajaat ominaisuudet, kallis yms.

    Julkaisun pitkäikäisyydessä on sitten tällä hetkellä ehkä paras, mutta lähiaikoina julkaistaan Red Hat Enterprise 6 joten se siitä edusta.

    Äänestä

  • El Mondo kirjoitti:

    Paras, vaikka sitä on "vaikea" tunnustaa, mutta jokaisella on vapaus tehdä henkilökohtaisen valinnan mukaan ja valikoida se mielenmukainen käyttis ?

    "Kuten sanonta kuuluu ! Yksi tykkää Äitistä ja toinen Tyttärestä !"

    makuasioista ei voi kiistellä, sanoi mäyräkoira kun muniansa nuoli.

    Äänestä

  • kilux kirjoitti:

    makuasioista ei voi kiistellä, sanoi mäyräkoira kun muniansa nuoli.

    Windows taipuu 92%.lla ihmisistä kaikkeen mihin haluavat konetta käyttää.Linuxit käyvät perustoimintoihin vaikkapa vanhuksille sekä joihinkin rajoittuneisiin tehtäviin(palvelimet,supertietokoneet)

    Äänestä

  • titises kirjoitti:

    ja kaikkeen muuhun kuin pelaamiseen

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    En epäilekkään etteikö pupuntussa saisi kaikkea tuota toimimaan kunhan on ensin lukenut 500 sivua kryptisiä man sivuja ja käynyt pari viikkoa keskusteluja pupuntu foorumilla ja vaihtanut koneeseen näyttökorttia 5 kertaa.
    Tämä nyt ei ollut se asian ydin, vaan se että Windowsissa tuo kaikki toimii helposti ja koska "kaikilla" on Windows niin on helppoa kysyä muiltakin mitä kaikkea muilla on ja mikä on toimivaa / hauskaa ja millä ei tee mitään.
    Harvalla on tarvetta ryhtyä joksikin linuks pioneeriksi vain sen takia että pääsisi pätemään jollain linuks taidoilla.

    Niin ja nuo epäkohdat:

    - Virukset ja haittaohjelmat: Valitettavasti ihmiset asentelevat niitä osaamattomuuttaan liikaa. Itsekseen eivät tartu.

    - Ajurinmetsästys: Suurin osa koneista myydään nykyään valmispaketteina joten itse koneisiin ei koskaan haeta mitään ajureita yhtään mistään. Jos menet minne tahansa tietokoneita myyvään liikkeeseen ja katsot pakkauksia johon laite on pakattu niin 100% varmuudella siinä pakkauksessa on Windows logom joka kertoo laitteen toimivuudesta Windowsissa. Kuinka monessa laitteessa on linuks logo?

    - Miljoona apuohjelmaa: totta, kaikkea löytyy, aivan roskaa ja todella käyttökelpoisia ja kaikkea siltä väliltä, mutta joo, paljon tosiaan löytyy.

    -jatkuva siivous, eheyttäminen, ylläpito: Tosiaan, on olemassa käyttäjäryhmä joka sinnikkäästi harrastaa tällaista toimintaa päivittäin ja tähän samaan harrastelija ryhmään lisäisin palomuuriharrastajat jotka asentelevat jotain ihme palomuurisoftia koneisiinsa. Tähän samaan harrastelijaryhmään kuuluvat myös ne käyttäjät joilla on useita erilaisia örkintorjunta virityksiä yhtäaikaa käytössä ja joilla scannaillaa päivittäin konetta.
    Joo, typerää mutta harrastus mikä harrastus. Minä en todellakaan viitsisi, mutta jotkut saavat moisesta kiksejä joten mikäs siinä sitten. Mitenkään tarpeellistahan tuollainen leikkiminen ei tietenkään ole.

    - Kaatuilu: 9x kaatuili koko ajan, NT4 vielä silloin tällöin, W2k ja siitä eteenpäin ehjällä koneella menneisyyttä.

    Mutta joo, se varsinainen pihvi oli viestini loppuosassa:

    Ja miksi Windows?
    Siksi että kaikki palvelut, laitteet, ohjelmat, ohjeet, suomennokset ovat parhaiten hoidettu juuri Windowsissa ja koska suurimmalla osalla käyttäjistä on Windows, voi aina kysyä kaverilta ja saada muitakin kivoja vinkkejä vaikkapa joistain uusista peleistä tai joistain muista pikku apuohjelmista ja on selvä etu että ne kaikki toimivat kaikilla samalla tavalla.

    Linuks on vain marginaali hihhuleita varten.

    asentanut linuxin ubuntun 10.04.1 ainakin kymmeneen koneeseen.

    Vain kerran on ongelmia ajureiden kanssa.

    Sekin vaimoni läppä, joka ei kyllä toiminut esiasennetun vistankaan kanssa ongelmitta.

    Olenkin sitä mieltä, että jos käyttää aikaa asennukseen niin kone kyllä toimii paljon paremmin kuin windowsien kanssa.

    Vieläpä virusvapaasti.

    Äänestä

  • lisääjä kirjoitti:

    ja kaikkeen muuhun kuin pelaamiseen

    Ihmisiä vaan ei kiinosta säätää jotain yksinkertaista asiaa toimimaan esim yle-areena,laitteet jne.. ja viettämään aikaa tukifoorumeilla.Paitsi periaatteesta tai jos on penninvenyttäjä.Ihmiset ovat valmiita maksamaan hyvästä tuotteesta.Siksi Windows ja Mac ovat suosiossa.

    Äänestä

  • M.K. kirjoitti:

    Windowsilla juuri joutuu säätämään Yle Areenan kanssa. Siitä kun puuttuu Flash -tuki. Mac OS X:stä Flash tuki poistuu, että sillä säädetään myös kohta. Ensimmäinen konemalli on Applen uusi miniläppäri missä säädetään Yle Areenaa toimimaan. Windowsilla myös säädetään paljon laitteiden kanssa kun tarvitsee jotain ajureita säädellä.

    Äänestä

  • M.K. kirjoitti:

    Ihmisiä vaan ei kiinosta säätää jotain yksinkertaista asiaa toimimaan esim yle-areena,laitteet jne.. ja viettämään aikaa tukifoorumeilla.Paitsi periaatteesta tai jos on penninvenyttäjä.Ihmiset ovat valmiita maksamaan hyvästä tuotteesta.Siksi Windows ja Mac ovat suosiossa.

    "Ihmisiä vaan ei kiinosta säätää jotain yksinkertaista asiaa toimimaan esim yle-areena,laitteet jne.. ja viettämään aikaa tukifoorumeilla"
    Tuossa yksi syistä, joiden vuoksi valitsin Linux Mintin. Eikä tarvinnut edes maksaa.

    Äänestä

  • asian tuntija kirjoitti:

    "Ihmisiä vaan ei kiinosta säätää jotain yksinkertaista asiaa toimimaan esim yle-areena,laitteet jne.. ja viettämään aikaa tukifoorumeilla"
    Tuossa yksi syistä, joiden vuoksi valitsin Linux Mintin. Eikä tarvinnut edes maksaa.

    "Tuossa yksi syistä, joiden vuoksi valitsin Linux Mintin. Eikä tarvinnut edes maksaa."

    Tuotapa kokeilin itsekin ,kun kehuttiin,yle -areena toimi,mutta mtv3 ei kirveelläkään.Ohjelmat on kyhäyksiä.Laitteetkin toimi ontumalla jos toimi yleensäkään.Onneksi ei maksanut mitään muuta kuin aikaa.

    Ainakin Mint 9:n KDE-versiolla Katsomo toimii kyllä tuosta vaan. Kaikki laitteet ovat toimineet kivuttomasti, tosin en tarvitse kuin hiiren, näppiksen, tulostimen ja aina silloin tällöin jotain peliohjainta, sekä kännykkää tiedostojen siirtoon ja nettiyhteyden jakoon.

    Äänestä

  • titises kirjoitti:

    Windows taipuu 92%.lla ihmisistä kaikkeen mihin haluavat konetta käyttää.Linuxit käyvät perustoimintoihin vaikkapa vanhuksille sekä joihinkin rajoittuneisiin tehtäviin(palvelimet,supertietokoneet)

    Windows käy pelkästään työpöytäkäyttöön. Palvelimiin, supertietokoneisiin, kännyköihin se ei käy. Eikä se käy vanhuksillekaan vaikeasti hallittavan käyttöliittymänsä vuoksi.

    Sitähän säkin just sanoit. Melko rajallinen on windowsin käyttöympäristö, koska ts. windowsia käyttää mesettäjät ja tietokonepelaajat sun muut nettiaddiktit.

    Säätämistä on esimerkiksi resoluution muuttaminen KDE:ssä niin ,että toimii seuraavassa käynnistyksessäkin.Windowsissa voi,Ubuntussakin helppo homma.Turhaa käyttäjän kiusaamista.Tuo on ensimmäisiä tehtäviä asennuksen jälkeen ja aloittelia on heti pulassa.Windows-puolella vastaava hölmöys mielestäni on, että ajan muuttamiseksi tarvitaan järjestelmänhallitsijan valtuuksia.Perusteluja tuolle voi olla, mutta aika turhaa. Ohjelmat ovat nimeltään jotain Kpowifpruit ihan kuin tarkoituksella tehty vaikeasti muistettaviksi,eivätkä nimellään paljasta mitä ohjelmalla tehdää. Windowsin ohjelmia ovat esim. valokuvavalikoima,elokuvatyökalu jne...

    Äänestä

  • dews kirjoitti:

    Useimmat linuxohjelmat paljastavat nimellään enemmän kuin aloittelija arvaisi.

    Äänestä

  • UPDATE_9452388 kirjoitti:

    Teet luultavasti töitä tietokoneitten parissa tai sitten olet joku alan harrastelija. Ei ole tyypillistä että yhdellä käyttäjällä on tuollainen valikoima koneita ja varsinkaan että kaikki käyttöjärjestelmätkin ovat edustettuina. Se mitä kirjoittelin koskee suurinta osaa ihmisiä joilla on 1-2 konetta ja jotka käyttävän sitä / niitä vain niissä olevien sovellusten takia ja Windows on tällaisille käyttäjille monipuolisin ja helpoin ympäristö.

    USB tikuissa en ole huomannut kenelläkään tuollaista vaivaa. Riittää kun klikkaa ilmoitusalueella olevaa USB liittimen kuvaketta ja sieltä Poista DT 101 II ja lopputoksena saa viestin "laitteiston poistaminen on turvallista"

    "USB tikuissa en ole huomannut kenelläkään tuollaista vaivaa. Riittää kun klikkaa ilmoitusalueella olevaa USB liittimen kuvaketta ja sieltä Poista DT 101 II ja lopputoksena saa viestin "laitteiston poistaminen on turvallista"

    Jopa linux-käyttäjänä tiedän että windowsissa (ainakin xp:ssä) voit määritellä miten usb-tikku tulee poistaa. Taikasana on policies...

    Äänestä

  • 16 + 7 kirjoitti:

    Muistan vilkaisseeni tällaistakin säätöä joskus Vista koneessa mutta oli unohtunut. No nyt ainakin saatiin USB tikun poisto-ongelma linuks käyttäjien, jotka kuitenkin käyttävät Windowsia, keskuudessa ratkaistua. Ei näköjään tarvitse kuin vain ottaa se tikku pois ja sillä selvä.
    Tämä asetus on W7:ssa oletusasetus, en ole muuttanut itse tätä asetusta.

    http://www.aijaa.com/v.php?i=7068533.jpg

    Äänestä

  • dews kirjoitti:

    Säätämistä on esimerkiksi resoluution muuttaminen KDE:ssä niin ,että toimii seuraavassa käynnistyksessäkin.Windowsissa voi,Ubuntussakin helppo homma.Turhaa käyttäjän kiusaamista.Tuo on ensimmäisiä tehtäviä asennuksen jälkeen ja aloittelia on heti pulassa.Windows-puolella vastaava hölmöys mielestäni on, että ajan muuttamiseksi tarvitaan järjestelmänhallitsijan valtuuksia.Perusteluja tuolle voi olla, mutta aika turhaa. Ohjelmat ovat nimeltään jotain Kpowifpruit ihan kuin tarkoituksella tehty vaikeasti muistettaviksi,eivätkä nimellään paljasta mitä ohjelmalla tehdää. Windowsin ohjelmia ovat esim. valokuvavalikoima,elokuvatyökalu jne...

    ”Windows-puolella vastaava hölmöys mielestäni on, että ajan muuttamiseksi tarvitaan järjestelmänhallitsijan valtuuksia.Perusteluja tuolle voi olla, mutta aika turhaa.”

    Totta kai järjestelmänlaajuisten muutosten tekemiseen kuuluu olla admin-oikeudet. Se ei ole mikään ”Windows-puolen” erikoisuus, vaan se on kaikissa nykyisissä käyttöjärjestelmissä niin. Minusta tuossa on aika selkeä logiikka.

    Pisteen, pilkun ja muiden välimerkkien jälkeen tulee muuten välilyönti.

    Äänestä

Miksi vaivautua sotimaan, koska tietää käyttävänsä maailman parasta käyttistä. Tietämättömät vain vaahtoavat suu valkoisena.

Usein vain luen kommentteja huvittuneena.

Äänestä
  • Minä tiedän tasan mikä käyttis on minulle sopiva,se on Windows,pärjäisin myös Macillä.Nuo tukevat käyttämiäni laitteita.Linuxit ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pöloik kirjoitti:

Tämän palstalla esitettyjen mielipiteiden perusteella voisi päätellä Windows ja Linux-käyttäjiä olevan noin puolet ja puolet.Mac-käyttäjiä vain pieni murto-osa.Tiedämme että näin ei ole.Vaikka Linux-käyttäjiä olisi 5-7% tilanne on todella vääristynyt.

Mistä tämä johtuu?

Ovatko Linux-käyttäjät vain innokkaita saarnamiehiä vai alemmuuskompleksista kärsiviä koska erinomaista käyttistään ei muut ymmärrä käyttää ja siksi sitä pitää edes itse kehua.

Missä ovat Mac-miehet? Miksi Windows-käyttäjät jaksavat vaivautua kommentoimaan?

Miksi kaikki tuntuvat ajattelevan että kaikki käyttävät konetta samalla tavalla ja samoihin tehtäviin kuin itse ja eivät ymmärrä jos joku muu on päätynyt eri käyttikseen.Tämä minun käyttämähän on ilman muuta paras näihin hommiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu