Hei!
Olen miettinyt, että lukisin itseni merkonomiksi. Kannattaisiko ensin käydä lukio? Jos käyn lukion, niin minullahan on mahdollisuus hakea yliopiston kauppatieteelliseen (vai olenko käsittänyt nyt väärin).
Aluksi mietin, että kävisin ammattilukion ja jatkaisin sen jälkeen yliopistoon, mutta enkös minä pääsekin pelkällä ylioppilastutkinnolla yliopistoon? (tämän hetkinen ka melkein 8½)
Kuinkas hyvät mahdollisuudet on päästä töihin yliopiston jälkeen? Entä minkälainen palkka tällä alalla ja koulutuksella työskentelevillä ihmisillä keksiarvoltaan on?
Merkonomiksi
Kaikkitietämätön
1
473
Vastaukset
- 25
Jos haluat haastavia töitä, niin käy lukio ja kauppakorkea. Mikäli haluat, että työn saanti on haastavaa, niin lue merkonomiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626