Jälleen kerran unohdin että Finmatkojen hotelliluokitus on eri kuin muilla. Olemme ns neljäntähden hotellissa Americasissa, Parque Christobal, Hotellialue on kuin minkkitarha, nurmikot myllätty, aurinko ei paista koskaan
terassillemme ja näköalana on naapurien seinien lisäksi vain taivas. Huoneistot on ns. kunnostettu, eli maalia vanhan päälle, esimerkiksi vaatekaapit haisevat homeelle, yäk. Bubgalovin varustukseen ei kuulu edes kahvinkeitintä. Hotellin paikallinen luokitus on kolme tähteä, mutta Finmatkat taikoo siihen yhden lisää. Harmi kun tulimme varanneeksi jo normaalihinnalla keväällä enempää tutkimatta, luulin että hinta laatusuhde olisi kohdallaan, muttei Finmatkoilla. Oppaat eivät esimerkiksi tule noutamaan hotellilta lentokentälle vaan sinun täytyy itse huolehtia että valitset oikean bussin. Noh harmi, Americas on sinänsä viihtyisä turistikohde ja ehkäpä jatkossakin tulemme tänne, vaikka olemme tehneet 25 matka muihin kanarian kohteisiin ja tänne vain viisi. Meitä on kymmenen hengen porukka ja muut ovat Aurinkomatkojen
hotelleissa jossa luokitus on kohdallaan. Kyllä se kaksi viikkoa täälläkin kuluu kun tuulettaa vaatteitaan välillä.
Finmatkat luokitus
9
1410
Vastaukset
- ei turhan tarkkaa
ruikuttaa, ettei mene loma pilalle. Sopeutukaa ja iloista mieltä.
- varmaan harmittaa
esimerkki ettei Kanarialle edes kannata harkita lomaa...tuollakin rahalla olisi saanut kunnon loman mahtavilla maisemilla ja tähden hotellissa. Mutta eikö tuo tuulipuku porukalle ole ihan riittävä taso?
- jeesus II
Millä rahalla? Ja mikä on "tähden hotelli"?
Eivätkö nämä idiootit todellakaan voi käyttää aikaansa paremmin kuin provoilemalla Kanaria-palstalla?
Tuulipuku(väli)porukka kyllä nykyään matkustaa ihan muualle kuin Kanarialle. Nimittäin thaimaaseen (kuten tuulipuvut itse sanovat). Siellä kun on halpaa. Ja kuitenkin heidän mukaansa vain köyhät matkustavat Kanarialle. Omituista logiikkaa..
Ja sitten se lämpö. Thaimaata suosivat juntit jaksavat aina naureskella, miten Kanarian 20-25 asteen lämmössä palelee. Kuitenkin useat tutkimukset kertovat nimenomaan Kanarian ilmaston olevan ihmiselle ihanteellinen. Toki löytyy juntteja, joista on ihanteellista elää 24/7 huonosti lämmitetyssä saunassa vaatteet ihoon liimaantuneina, mutta kannattaako sellaisia edes laskea ihmisrotuun kuuluviksi... - AH
jeesus II kirjoitti:
Millä rahalla? Ja mikä on "tähden hotelli"?
Eivätkö nämä idiootit todellakaan voi käyttää aikaansa paremmin kuin provoilemalla Kanaria-palstalla?
Tuulipuku(väli)porukka kyllä nykyään matkustaa ihan muualle kuin Kanarialle. Nimittäin thaimaaseen (kuten tuulipuvut itse sanovat). Siellä kun on halpaa. Ja kuitenkin heidän mukaansa vain köyhät matkustavat Kanarialle. Omituista logiikkaa..
Ja sitten se lämpö. Thaimaata suosivat juntit jaksavat aina naureskella, miten Kanarian 20-25 asteen lämmössä palelee. Kuitenkin useat tutkimukset kertovat nimenomaan Kanarian ilmaston olevan ihmiselle ihanteellinen. Toki löytyy juntteja, joista on ihanteellista elää 24/7 huonosti lämmitetyssä saunassa vaatteet ihoon liimaantuneina, mutta kannattaako sellaisia edes laskea ihmisrotuun kuuluviksi...Liikaa faktatietoa ja tuo "huonosti lämmitetty sauna"-veto oli isku vyön alle Thaivaanjunteille. :D
Tätä lisää! - lenkkari
Mulla on ainakin ihan hyvä tuulipuku.
- sitä saa mitä tilaa
Kannattaisi seuraavalla kerralla tutustua ennen loman varaamista kuviin hotellista sekä googlen karttaan.
Monesti olemme olleet Finnmatkojen reissulla ja eipä ole ollut valittamista.
Sitä on saatu mitä on tilattu.
Jos haluat laatua, unohda 4 tähden hotellit. Niissä ja 3 tähden hotelleissa ei ole juurikaan eroja, paitsi hinnassa. Vasta kun 4:n perään laitataan voit odottaa jotain vähän parempaa. Laatua löytyy 5 tähdellä.
Finnmatkat kyllä ilmoittaa matkaehdoissaan ja kohdekuvauksissaan erittäin selväsit, ettei opas tule bussiin mukaan. Lisäksi tämäkin on erittäin kohde kohtaista. Syksyllä olimme Antalyassa, joka on omatoimi kohde ja silti opas oli pikku bussin mukana noutamassa meitä hotellilta lentokentälle.Ainakin saatiin henkilökohtaista pavelua, kun asiakkaita oli vain 4.- positivism
reissussa menee jokin pieleen, ei kannata ruikuttaa. Jos ei ole hengestä kyse, niin kannattaa unohtaa pikkujutut. Ihan vain oman loman kannalta. Ei kannata pilata omaa lomaansa!
- dondon
positivism kirjoitti:
reissussa menee jokin pieleen, ei kannata ruikuttaa. Jos ei ole hengestä kyse, niin kannattaa unohtaa pikkujutut. Ihan vain oman loman kannalta. Ei kannata pilata omaa lomaansa!
Sorry, ei ollu tarkoitus ruikuttaa, mutta home on hometta, eikä minua oikein viehätä. Noh tulin matkalta
juuri äsken ja oli ehkä paras reissu pitkään aikaan. Meitä oli matkassa kymmenen ja muut olivatkin AM:n hotellissa joka oli paljon parempi. Kysymys onkin siitä että luulimme menevämme parempaan hotelliin , ei hinnasta ja oma vika kun en huomioinut luokitusta joka kyllä mielestäni on harhaanjohtava FM:lla.
Edellisellä keralla olin Grand hotel costa adejessa, joka oli neljän tähden luokitukselta, mutta aivan eri tasoa, samoin kuin neljän tähden Costa meloneras hotelli jossa olemme usein olleet. Halusin vaan tarjota vaimolleni parempaa...
. - hotelliin
dondon kirjoitti:

.kertoo hotellissa tarjolla olevien palvelujen määrän, eikä sitä onko hotellissa hometta tai torakoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1506478- 322322
- 1872099
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101343Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.891286- 731077
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10858